MISTÄ LÄHTI AJATUS, ETTÄ ARJA TULISI BÄNDIIN?

Arja: Coming Soon oli hajonnut. Mää jäin tyhjän päälle ja soitin Petterille, että kiinnostaisiko sitä perustaa bändiä. Ajattelin lähinnä jotain projekti-luontoista. Talvella 99/00 soitin ja Petteri sanoi, että se miettii ja vastaa Mustavihreillä-päivillä. Sitten se vastasi siellä, että ei kiinnosta, se haluaa keskittyä vaan yhteen bändiin, eli Jugularsiin. Mulla oli vaan kauhee tarve päästä tekeen ja aattelin, että Petteri on musiikillisesti samoilla linjoilla ollut aina, mistä mää oon tykännyt. Se jäi siihen. Sitten joskus maaliskuussa sain tekstiviestin, että kiinnostasko tulla kokeileen.

Petteri: Meillä oli ollut kauan ajatuksena, että naispuolinen päävokalisti tarvis saada bändiin. Päävokalisti oli ollut mielessä monta vuotta ja me koitettiinkin jotain, yhen jätkän kanssa tehtiin pari keikkaankin, mutta se ei silloin oikein toiminut. Arja oli vapaana ja vanha tuttu ja siltä pohjalta natsas helposti yhteen. Ei tarvinnut alkaa tutustuun, eikä ujosteleen. Se lähti toimimaan ihan välittömästi.

MIKSI TE HAITTE NIMENOMAAN NAISPUOLISTA VOKALISTIA?

Petteri: No, mun mielestä ainakin tämmönen melodinen punk kuullostaa paremmalta naislaulajan esittämänä. Ja yleensäkin olen aina tykännyt bändeistä, joissa on naislaulaja, kuten vanhemmista The Avengers ja X-Ray Spex tai hiukan uudemmista kuten Life But How To Live It ja Unhinged.

Arja: Olihan se aika kaaottinen tilanne, kun yhtäkkiä on mahdollisuus lähteä laulaan sellaseen bändiin, joka on keikkaillut paljon ja levyttää paljon. Mää mietin vähän aikaa, että riittääkö mun rahkeet siihen. Mulla on perhe ja käyn vakkaristi töissä. Miten mää osaan organisoida sen, että ne menee yks yhteen.

Petteri: Samalla bändi tuli vastaan kyllä omilla elämäntilanteillaan. Lapsia oli tullut bändiin, Terolla ja mulla oli just syntynyt lapset ja Markollahan on kaksi lasta.

Arja: Se on helpottanut, kun kaikilla on kuitenkin sitä siviilielämää. Eihän perhe, siis lähinnä lapset, ole mikään este, mutta tottakai sitä miettii hetken, että miten se lähtee rullaan. Sehän tarkottaa kuitenkin sitä, että on kotoo pois. Mikään este se ei ole millään tavalla vaan asiathan on aina järjestynyt.

Petteri: Ehkä sitä osaa tavallaan enemmänkin vielä nauttia, kun pääsee keikalle ja kiertueelle ja saa järjestettyä asioita.

Arja: Mun alotus JJ:ssä oli Nosturissa Nomeansnon lämppärinä ja paskat oli housussa. Se homma oli jo Nosturin puolelta niin virallista, että sekin alkoi pelottamaan. Heti keikan jälkeen Nomeansnon heppu tuli kysyyn, että minkälaiset soundit, minkälainen akustiikka, millanen lavamiksaus... Mää olin vaan, että älä kysy multa yhtään mitään. Siitäkin selvittiin hengissä. Niin alkoi oksettaan ja oli paha olo keikan jälkeen, ettei voinu edes yhtään kaljaa juoda. Lutakko oli sitten jo ihan erilaista. Yksi asia mitä mietin bändiin tulossa oli, että Jugulars on sellanen bändi, joka varmasti lähtee rundaan Eurooppaan. Onko musta siihen ihmisenä. Onko se liian rankkaa. Mutta nyt kun oltiin niin eihän se... tai sanotaan, että ensimmäisen shokkipäivän jälkeen oli kuin kala vedessä. Tulihan niitä hetkiä, että oli aivan suu auki. Mutta se oli vaan hienoa ja oli hienoa, kun osasi nauttia pienistä, erilaisista asioista.

Petteri: Kyllä sitä voi tehdä pienen ja tiiviin kiertueen. Ei sitä oikein kaipaa sellasia pitempiä reissuja, enää. Joskus vuosia sitten saattoi olla, että olisi kiva vaan kierrellä pirusti.

Arja: Kaksi tiukkaa viikkoa ja joka päivä oli jotain sitä, minkä takia siellä ollaan. Eikä sitä haahuilua... väsyneenä ja kipeenä ja pienissä rahoissa ja nukutaan autoissa sen takia, että ei oo mitään muuta. Mää ainakin tykkäsin siitä, että joka päivä oli päämäärä, mihin mentiin ja miksi mentiin.

MITEN KEIKAT EROSI SUOMEN KEIKOISTA?

Petteri: Me ollaan Suomessa soitettu monta kertaa samoissa paikoissa. Se on ihan kiva, mutta ehkä siellä oli sellanen tietynlainen tuoreus olemassa. Puolassa varsinkin, kun siellä on ollut paljon julkaisuja, kyllä siellä tuntuu... Siellä oli aika hurjia keikkoja.

Arja: Olihan siellä, itekin jäi niinku kattoon vaan, että jumalauta... meininki oli välillä ihan sellanen. Se tempas niin mukaansa, että sitä vaan nautiskeli. Anto mennä ja nautti. Palaute oli niin hyvää....

Petteri: ...tunnetaan biisit, lauletaan mukana, toivotaan biisejä.. Paras ympäristö meille on pienen huoneen nurkka, ilman PA-kamoja, ilman lavaa... Parhaat keikat on olleet tosiaan Puolassa ja kiertueella yleensäkin oli sellanen hurmosputki...

Arja: Tsekki meni vielä siihen samaan hurmokseen ja Puolasta jäi mulle Gliwicestä, sellasesta aika riisutusta squatista, paras fiilis. Se oli sellanen keikka, että voi vittu... Puolassa ekassa squatissa, kun oltiin niin nuoret kundit jutteli, että ei natseista ole kauheasti ollut haittaa. Viimeksi, kun ne kävi, ne koitti polttaa tän talon. Ne hakattiin niin pahasti, että ne ei varmaan tule. Jos tulee niin hakataan ja vedetään noi barrikaadiovet kiinni. Mutta jos poliisit tulee niin se on paha, ne tulee vaikka noiden läpi ja ne on ultraväkivaltasia ja hakkaa kaikki.

Petteri: Siellä oli salainen sisäänkäynti ja ne neuvoi, että menkää täältä sitten pois.

Arja: En mä ollut ennen törmännyt tommoseen. Se avas kyllä silmiä, että tollanen oli tavallista arkipäivää. Kyllä mä alkuun olin aika peloissani, kova shokki se oli. Sitten kun siihen tottui niin se oli vähän sellasta, että... aha, sellanen tilanne voi olla. Se oli kuitenkin hyvä, että sitä pääsi näkeen millasissa olosuhteissa jotkut elää ja sitten se vieraanvaraisuus ja sen näki varmasti, että ainoistaan olivat voileivät laittaneet. Sitä isoa sydäntä siellä näki kanssa. Kiertuehan alkoi pahimmalla mahdollisella tavalla Helsingin Dommalla. Se oli niinku lammasta olisi raiskattu. Multa meni ääni täysin tai ei se edes mennyt, sitä ei vaan tullut.

Petteri: Se oli kyllä, 15 keikkaa edessä, ei tiedetty millanen Arja on kiertueella. 15 päivää, joka päivä keikka, kestääkö ääni vai eikö kestä ja ekalla keikalla heti... Yöllä mietiskelin, että mitä helvettiä tässä on tekemässä.

Arja: Kyllä määkin mietin, että mitä vittua teen täällä mukana. Tästä pääsee vielä ihan nätisti junalla kasvojansa menettämättä takasin Tampereelle. Ajattelin, että jos nyt vedän puihin niin tuun katuun sitä ikuisesti elämässäni. Mutta tässä bändissä on se hyvä, että näitten poikain kanssa on ollut tosi hyvä olla. Se on ollut alusta asti ja perustuu varmaan siihen vanhaan tuttuuteen ja myös siihen, että ne antaa samalla lailla niin positiivista kun negatiivistäkin palautetta ja se on ollut tärkeää.

Petteri: Sit lähettiin vaan ja Liettuassa se parani paljonkin ja Puolassa lähti ja meni hienosti loppuun saakka. Loppuvaiheessa puolet porukasta oli sairaana, piti orientoitua...

ARJA, SUA JÄNNITTI AINAKIN ALKUUN HIRVEESTI JOKA KEIKKA, ONKO SE MUUTTUNUT ESIM. TON KIERTUEEN MYÖTÄ?

Arja: Määhän jännitän siis aina, joka keikkaa, ihan sikapaljon. Tuolla siihen tuli ehkä jonkinlainen... pahimmillaan oli sellanen olo, kun alettiin kamoja roudaan, että tänään mää en jaksa, mistähän mää kerään itteni. Sitten se terve jännitys alkoi kyllä nouseen ja viimestään siinä vaiheessa, kun pojat viritteli kamoja niin... nyt mennään eikä meinata. Jos ei jännitä niin sillon se ei tunnu miltään ja mulle siinä ei olis sillon mitään järkeä.

Petteri: Mua ei kauheesti kyllä jännitä, mutta kyllä mä silti niistä osaan nauttia. Voi olla, että on kuukausi soittamatta ja yhtäkkiä lavalle, niin joutuu liikaa keskittyyn siihen soittamiseen. Joutuu vaan soittaan biisit lävitte. Kiertueella soitto tapahtuu enemmän ittestään, kun on päässyt vauhtiin, eikä tarvi miettiä ja siinä sit vaan esiintyy... tai ei nyt esiinny, mut nautiskelee.

Arja: Pitäs päästä Suomessa tekeen paljon keikkoja nyt, jos se on mahdollista. Meillä meni niin pitkä aika tossa ihan haaskuuteen, juoduttiin peruun keikkoja ja kaikkee. Tampereellakaan ei olla mun aikana oltu.

Petteri: Täällä on se keikkapaikkaprobleema. Tulliklubi on masentava, kun siellä tarvis olla 200-300 ihmistä, että se tuntuisi jossain. Tarvis olla sellanen, että muutamalla kymmenellä ihmiselläkin se tuntuisi kansoitetulta, niinku Mexas oli aikoinaan. Nyt sitäkin osaa jo arvostaa.

Arja: Toivotaan nyt, että siihen uuteen Tulliklubiin tulis edes jotain actionia. Tää kaupunki on siinä mennyt kyllä oikein pahaksi. Ei tää oo näin paha ollut sitten... Ihan Tampereeltakin olis bändejä, hyviä bändejä...

Petteri: ...ja paha järjestää ulkomaalaisille bändeillä mitään Suomessa, kun yksi hyvä kaupunki on pois.

Arja: Pakko tähän on sanoa, että kauheen harvoin tulee itse käytyä keikoilla. Ei se ole aina kiinni, ettei oo halua tai on se kyllä siitäkin... sitä vaan jää kotiin. Liedossa mä toivosin, että näkis myös uusia ja ittelle tuntemattomia bändejä.

Petteri: Ulkomaalaiset mä pyrin ainakin käymään. Onhan se tavallaan myös velvollisuus.

Arja: Se on vähän sellanen, että bändin takia on poissa kotoa ja työ vie pari iltaa viikossa. Ja mä haluan olla kotona ja nautin siitä. Kun on viis iltaa menossa ja sitten kattoo, että nyt olis toi keikka niin se jää. Kyllä mulle joskus tulee sellanenkin olo, että kun kaikki muut on niin nuoriakin.

MITEN SUHTAUDUTAAN PUNK-BÄNDISSÄ LAULAVAAN 35 V ÄITIIN?

Arja: Eihän sitä näissä piireissä kukaan ole ihmetellyt ja kotoa on vankka tuki, Luigihan on aina kaikessa tämmösessä tosi voimakkaasti tukemassa. Se merkkaa tosi paljon. Tottakai, kekkä ei näistä jutuista mitään tiedä pitää ihan huuhaana ja kun ne vielä kuulee millasta musiikkia, niin ne ei oikeesti kyllä tajua, mikä se tarkoitus on, eihän siitä saa edes rahaa, mainetta... mutta eihän sitä voi ymmärtää, jos ei ole mitään kosketuspintaa tähän asiaan.

Petteri: Ja kun puhuu kiertueesta niin kuvitellaan jotain... siis eihän kaikki tajua, että näitä asioita voi tehdä erilailla.

Arja: Tottakai on tullut hassuja tilanteita: "Mitä eikö teillä ollut kunnon majotusta?" No, olihan meillä nukuttiin lattialla ja juhlatilanteessa patja... "Jaa, jaa". Mutta sanotaan nyt, että se ei merkkaa mulle mitään. Ne joidenka mielipide mulle itselle jotain merkkaa niin ne on kyllä ihan täysillä mukana ja ne joiden mielipide on mulle yhdentekevää niin ne saa ajatella mitä haluaa. Ittellä mulla on välillä sellanen olo, että sain roolin johon en mahdu. Välillä käy sitä taistelua ittensä kanssa, että onks tää nyt oikea aika ja paikka. Mutta kun se soitto alkaa lavalla niin kyllä mä olen ihan vakuuttunut, että kyllä tää on.

Petteri: Ei vaan sais tulla liian pitkiä taukoja, että rupee kotona funtsimaan...

Arja: Sillon aina tietää, että on ollut liian pitkä paussi, kun alkaa kelaan, että pitäskö alkaa orientoituun toisenlaisiin kuvioihin. Pitäs olla koko ajan kuitenkin tiedossa jotain, niinku nyt kun on tulossa Lieto ja syksymmällä studioon meno tekeen Split-EP Inner Conflictin kanssa.

Petteri: Sitten, kun käy keikoilla tai treeneissä niin on seuraavat pari-kolme viikkoa hyvinkin orientoitunut. Sitten se taas hiipuu vähän. Kyllä se vaatii sitä, että pitää tehdä jotain koko ajan.

OLETTEKO TYYTYVÄISIÄ VIIMEISEEN LEVYYN ELI PROPAGANDA IMMUNITYYN?

Petteri: En tiedä onko se meidän paras levy, mutta ainakin se kuullostaa tasan tarkkaan siltä, miltä pitääkin eli tyytyväisiä ollaan. Jossain levyarvioissa on väläytetty - tai annettu ymmärtää - että Arja olis ikään kuin heikoin lenkki, mutta täytyy tässä sanoa, että kun me noita ensimmäisiä biisejä ääniteltiin jo ennen Arjan mukana oloa, niin kyllä mun tai Jantsan laulamina biisit olis ollut paljon vaisumman kuuloisia. Suomen rock-media tän meidän levyn kyllä tyrmäsi aika hyvin. Mä en siihen osannut suhtautua mitenkään, mutta Arjaa se taisi vähän masentaa.

Arja: Ei mua masentanut vaan suorastaan vitutti. Siihen oli sydänveri pantu siihen tekemiseen ja sitten joku lehti kirjoittaa kahdeksan sentin jutun meikäläisen nimen lihavoiden ja hyvä, ettei siinä lukenut, että "Arja Rantanen, saatanan paska, pilasi koko levyn". Siihen sen Rumban arvostelun olis voinut kiteyttää. Mun mielestä se oli enemmänkin henkilökohtaista vittuilua, kun levynarvostelua. Toisaalta se oli hänen mielipiteensä ja mitä sen on väliä. Me tehdään mikä meistä kuullostaa hyvältä ja se tykkää kuka tykkää. Ei sitä tullut kuitenkaan mieleenkään, että pitäisi jotenkin erilailla laulaa. Kyllä se hardcore tuolta selkäytimestä lähtee. Itse ollaan levyyn hyvin tyytyväisiä.

Petteri: Ja hyvää palautettahan on tullu alan lehdistä ympäri maailman - erityisesti Saksasta ja sieltäpäin. Että rokkilehdet on rokkilehtiä, eikä niistä sen enempää - tää on kuitenkin punkkia ja punkkina pysyy.

Arja: Musta tuntuu, että mun mukaantulo voi kyllä olla jollekin sellanen... kun se JJ on ollut se mikä on ja sitten tulee uusi laulaja ja vielä nainen.

Petteri: Kun Arja tuli bändiin oli sellanen vaihe, että Arja laulaa aina liidilaulua, mutta kiertueella alettiin kokeilla, että on biisejä missä Arja ei laula oikeastaan ollenkaan ja se toimii niinkin. Se tuo vaihtelua keikoillekin ja tuo voimaa, kun on paljon laulajia.

Arja: On kyllä lauluja, jotka sopii paremmin sulle ja Jantsalle. Käytäntö opettaa, mää hengähdän mielelläni ja sitten taas lähtee.

OLIKO PROPAGANDA IMMUNITYN BIISIT TEHTY JO ENNEN SITÄ, KUN ARJA TULI BÄNDIIN?

Petteri: Ne oli aika pitkälti, kyllä niitä vähän soviteltiin. Kaikkia laulusovituksia ei ollut mietitty valmiiksi tai ollenkaankaan.

Arja: Mehän pidettiin ekat treenit meillä noista biiseistä sillai, että sävellykset ja sanat oli valmiina. Meillä on Petterin kanssa jännä tapa, kun Petterillä on laulu selkeesti sovitettuna, niin mää en osaa ollenkaan mennä sen sovituksiin mukaan. Jännä tapa rytmittää ihan erilailla ja sitten me haetaan se kumpi sopii paremmin. Jantsa tulee hienosti mukana kummankin tyylissä.

MITÄ LUULET, KUINKA SE VAIKUTTAA BIISIEN TEKEMISEEN KUN TIEDÄT, ETTÄ ARJA LAULAA NE?

Petteri: Vaikea sanoa. Ton levyn jälkeen meni kauan aikaa ennen kun mä sain tehtyä yhtäkään biisiä. Viime treeneissä saatiin kolme biisiä kasaan, ihan loppua myöten. Vaikeata se oli, kyllä mä ne kuitenkin itselleni teen ja melodiat ja muuta. Sit Arja kuitenkin vetää ne omalla tavallansa. Se on kyllä hienoa. Itellä on ehkä vähän suppeampi melodiataju noihin lauluihin. Teksti... kyllä se voi muuttua, mutta en mä osaa sanoa, onko se vielä muuttunut. Väkisinkin miettii, että kuka tän laulaa ja jos tekee oikein henkilökohtaisen biisin niin tuntuu, että voiko sitä antaa, että se olisi tarpeeksi uskottava.

Arja: Mää oon joskus miettinyt tätä omalta kannaltani. Petterillä on jotkut sanat, 'Still That Fucking Idealist' esimerkiksi, sehän ei niinku oo...

Petteri: Niin, se on ehkä mun elämästä enemmänkin... tai siis se on mun elämästä.

Arja: Mutta mä oon ajatellut sitä, että mä sitten tavallani tulkitsen toisen tuntoja.

Petteri: Eihän sitä nyt voi jokainen sanottaja laulaa omia laulujansa.

Arja: Ei voi, enkä mää sit taas pystyis siihen. Yksi biisi on muuten Jugglari-tuotannossa yli muiden, siinä on mun rakastamat sanat ja se on 'Image'. Se on ja pysyy niin kauan, kun mää... siis se on pakko soittaa. Sovittamisesta vois vielä sanoa, että treeneissä kaikki osallistuu biisin tekoon.

Petteri: Se on vuosien varrella vaan jalostunut, kun kaikki kommentoi niitä. Niin vähän on treenejä, että on oikeesti sitten treenattava. Me ei treenata kuitenkaan kun 2-6 kertaa vuodessa, tehdään biisit. Kyllä se tuntuu toimivan.

Arja: Ne treenit on niin intensiivisiä ja soitetaan sitten yötä myöden. Nyt soitetaan ja soitetaan ja soitetaan ja pidetään pieni tauko ja soitetaan.

Petteri: Joo, eikä siellä Paranoidia soitella.

PARANOIDIA EI OLE SOITETTU, MUTTA MITÄ COVER-BIISEJÄ OLETTE SOITTANEET?

Petteri: Kaaoksen 'Nukke', Husker Dün 'Don't Wanna Know If You´re Lonely', Amebixin 'Axeman', Dischargen 'Look at Tomorrow', Dirtin 'Lunacy', Stiff Little Fingers 'At the Edge'.

Arja: Ei meillä nyt ole ollut tarvetta hakea uusia cover-biisejä, mielumminkin voitas ottaa omia mahdollisesti vielä vanhempiakin biisejä settiin.

Petteri: On niitä kumminkin niin paljon omia biisejä. Eihän me olla treenattu meidän tuotannosta Arjan kanssa, kun murto-osa. Tavallaan niistä on kyllä ite soittanut osan puhki, mutta varmaan jotain kaivetaan vielä.

LEVYLAFKA ON VAIHTUNUT, OLIKO HILJAISILTA LEVYILTÄ LÄHTÖÖN JOKU SYY?

Petteri: Ei me sieltä oikeastaan lähdetty ikinä. Skeletonsin julkaisi Halla ja niillä oli hyvä jakelu Suomessa tollaselle musiikille ruohonjuuritasolla. Hiljasilta meni lähinnä levykauppoihin ja Hallalla Koskisen Jani kulki keikoilla paljon ja myi siellä. Tuntui, että se sopii meille paremmin, kokeillaan, ja sehän meni tosi hienosti. Sen jälkeen suomalaiset ei oo julkaissutkaan. Nyt viime aikoina ei ole ollut julkaisijoista pulaa. Saksassa ja Puolassa julkastaan ja ei sitä muuta oikein kaipaakaan.

MITEN ULKOMAAN YHTEYDET ON LÖYTYNYT?

Petteri: Splitti-bändit on poikinut melkein kaikki kiertueilta. Inner Conflict split tulee nyt Twisted Chords-lafkalta Saksassa. Ne otti meihin yhteyttä, halusivat julkaista levyn. Meillä ei ollut materiaalia ja ehdotettiin, että kiinnostaisiko julkaista Skeletons in the Closet Saksassa. Sieltä ehdotettiin heti perään, että mitäs seuraavaks. Propaganda Immunity on vinyylinä Twisted Chordsin julkaisu.

MITÄ TE TEETTE MUUTA, KUN JUGGLAREITA? TÖISSÄ?

Petteri: Marko on mielisairaalassa hoitajana, Tero tekee rakennushommia Seinäjoella, Jantsa tekee Toista Vaihtoehtoa, mä opiskelen graafista alaa.

Arja: Ja mää oon kirjastossa, ollut aina... 84 menin kirjastoon töihin. Se on sellanen ikuisuusprojekti, mitä en halua koskaan lopettaa. Oon saanut niin loistavan työpaikan ja loistavia työkavereita on ollut joka paikassa. Se on tärkeä asia mulle. Joskus jotkut on sanonut, että eihän sun kannata käydä töissä. Helpommalla pääset, kun et mee ja näin. Se ei taas sovi mulle, että antaisin periksi. Se velvollisuuden ja vastuuntunto siinä kohtaa on ollut suurempi, kun periksiantamisen halu. Vaikeina aikoina se on ollut myös yksi asia, joka on niinku kantanut eteenpäin. Sanokaa mitä sanotte, työ ei ainakaan mulle ole mikään orjuuttava asia vaan vapauttava asia. Mä ihan vapaaehtoisesti myyn oman työpanokseni tiettyä korvausta vastaan. Ja hei, kirjasto, upee paikka!

Petteri: Meillä on käynyt jollakin kiertueella niin, että on jäänyt työkkäriin kiinni, että on reissulla ja sitten on karenssia ja se ei oo mikään hauska tilanne perheenisälle.

Arja: Kun saa käydä töissä niin ei ole sitä selittelyvelvollisuutta kenellekään viranomaiselle siitä mitä tekee, missä menee ja mihinkä rahansa käyttää. Tässä ei kunnantyötekijällä oo tietenkään saatanan hyvää palkkaa, mutta kun pienesti elää niin sillä tulee toimeen. Se antaa tietyn vapauden. Tosin oon sen verran vanhempi, että oon aikanani saanut vakituisen työn ja tänä päivänähän se on eri asia. Ei enää sillä tavalla vaan pääse töihin. Mulle se on ollut hyväksi.

JUGULARS ON SOITTANUT YLI 10 VUOTTA, VAIKUTTAAKO TEIDÄN MUSIIKKIIN VIELÄ JOTKUT MUUT BÄNDIT?

Petteri: Sillon kun lähettiin 89 niin mulla oli selkeät esikuvat, melodista amerikkalaista punkrockia tyyliin Circle Jerks, sen aikanen Bad Religion ja tämmöset. Haluttiin soittaa siltä pohjalta, vähän niinku siihen formaattiin. Mitä mä kuuntelen nyt on paljon, paljon rankempaa mitä siihen aikaan, mutta sitten kun tekee kotona biisejä niin tulee välillä hyvinkin melodisia, vaikka olis just kuunnellut jotain His Hero Is Gonea viikon putkeen. Ei ne sillä tavalla vaikuta.

KOSKA TÄÄ ON LÄHTENYT ELÄÄN OMAA ELÄMÄÄNSÄ, KOSKA SÄ AJATTELISIT, ETTÄ VOIS PUHUA JUGULAARI-SOUNDISTA?

Petteri: Tiettyyn pisteeseen saakka esikuvat on ollut. Kyllä mää ehkä New Toysista vetäisin sen rajan. En usko, että enää mitkään vaikutteet näkyy lävitse. Paikoitellen voi olla, joskus oon esimerkiksi kuunnellut kovasti DK:n Plastic Surgery Disastersia ja sieltä voi jotain jäädä.

Arja: Mun mielestä vielä Fed Upissa ja For Humanityssä on kuultavissa se Bad Religion taustalla jollain lailla.

ONKO JJ OLLUT KOOSSA NYT VÄHEMMÄN AIKAA, KUN SE TULEE OLEMAAN TÄSTÄ ETEENPÄIN? IKUISUUSBÄNDI?

Petteri: Siinä mielessä voi olla, että ei oo mitään syytä hajota. En tiedä mikä motivoi eteenpäin, tuntuisi hölmöltä lopettaa, biisejä tulee kuitenkin ja tulee varmaan aina. Bändi on löytänyt paikkansa kaikkien meiän elämässä ja jokaisella on tavallaan rooli mitä me tehdään bändissä.

TE TEETTE LEVYNJULKAISEMISTA LUKUUN OTTAMATTA KAIKEN ITSE?

Petteri: Joo, kyllä. Jantsa tekee kannet ja mä teen kanssa jotain niihin ja kommentoin. Mutta itte ja se on tärkeää. Jos ei itse tehtäis niin ei siinä järkeä olis. Kyllä sitä haluaa osallistua levyn tekemisessä kaikkeen ihan alusta ihan loppuun. Levynmyyntiä ja jakelua myöten, että tietää missä homma menee. Jonkinlainen itsekontrolli tekemisistään pitää olla ja kantaa itse sen vastuun. Enkä mä tykkäisi, että joku toinen tekisi jotain meidän puolesta, ainakaan tolla saralla.