Punk in Finland

Neuvostoliitossa ei ollut tätäkään ongelmaa
It is currently 25 May 2013, 03:38

All times are UTC + 2 hours




Post new topic Reply to topic  [ 42 posts ]  Go to page 1, 2, 3  Next
Author Message
PostPosted: 09 Jan 2012, 10:51 
1k

Joined: 04 Apr 2007, 15:11
Posts: 1149
Image

SPACE ROCK -YHTYE WHITE HILLS HELSINKIIN
La 31.3.2012 Helsinki, Kuudes Linja +Demonic Death Judge +DJ Jugh

Psykedeelistä space rockia soittava White Hills saapuu lauantaina 31. maaliskuuta ensimmäistä kertaa urallaan Suomeen. Yhdysvaltalaisbändin Kuudennella Linjalla järjestettävän konsertin liput tulevat myyntiin Tikettiin keskiviikkona 11. tammikuuta.

Bändin johtohahmon Dave W.:n sooloprojektista basisti Ego Sensationilla ja vaihtuvilla rumpaleilla trioksi laajentunut White Hills tunnetaan parhaiten pitkistä, raskaista ja psykedeelisistä space rock -teoksistaan. Hawkwindin ja The Stoogesin kaltaisten äänekkäiden pioneeriyhtyeiden ohella newyorkilaisbändin soundissa on kuultavissa samankaltaisuuksia myös esimerkiksi Comets On Firen, Wooden Shjipsin ja Circlen tuotantoihin.

Debyyttialbuminsa ”Abstractions and Mutations” (2007) julkaisun jälkeen yhtyeeltä on ilmestynyt vuosittain lukuisia uusia äänitteitä, ja viime vuoden viidestä White Hills -levytyksestä tuorein on Roadburn-festivaaleilla taltioitu live-levy. Maaliskuun 20. päivä White Hillsiltä ilmestyy seuraava pitkäsoitto ”Frying on this Rock”, jonka yhtye äänitti yhteistyössä aikaisemmin muun muassa Sonic Youthin, Brian Enon ja Swansin kanssa työskennelleen Martin Bisin kanssa.

Illan avaa doomia, sludgea ja stoneria yhdistelevä Demonic Death Judge. Muun muassa Electric Wizardiin verratun suomalaisbändin kehuttu debyyttialbumi ”The Descent” ilmestyi loppuvuodesta 2011.

Kuudennen Linjan ovet avataan klo 19.00 ja konsertti päättyy klo 22.00 mennessä. White Hillsin Euroopan kiertueen yhteistyökumppanina toimii The Quetus -verkkolehti.

LIPUT:
Myyntiin ke 11.1.2012
15 EUR +toimituskulut. Ennakko: Tiketti.

WHITE HILLS (USA)
”A schizophrenic trip through Acid Mothers Temple riff bludgeon, Boris chug, shaggy pseudo-grunge, and tender bursts of formless noise" –Village Voice
”They're at their best onstage, where they're loud, exhilarating and unhinged” –Pitchfork
”The spookiest space-noise you’ll hear all year” –BBC
”Monstrous stoner-psych jams, 4/5” –Mojo
”This shit is lean and dangerous” –The Quietus
”Face-melting, 4/5” –Uncut
”Crashing wholeheartedly through the barriers of riff-heavy space-rock into territories of ambient, noise, psychedelia and all-out, pure rock´n´roll” –Rock-A-Rolla

http://whitehillsmusic.tumblr.com
http://www.demonicdeathjudge.blogspot.com 
http://www.kuudeslinja.com 
http://www.fullsteam.fi 

Image


Last edited by Repeater on 11 Jan 2012, 09:08, edited 1 time in total.

Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 11:23 
musaholhoaja
User avatar

Joined: 20 Oct 2009, 12:24
Posts: 17318
Location: Helsinki
[-o< =P~

_________________
Image


Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 11:30 
kerho presidentti
User avatar

Joined: 17 Mar 2008, 12:28
Posts: 20532
:shock:

en pääse tänne :(

_________________
Image

Nähdyt Sodom Truckers keikat laskuri: 2
Alkoi viime vuonna


kyllä metsä raikuu kun kolmisointuinen nartun haukku kaikuu


Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 11:35 
nössö
User avatar

Joined: 02 Nov 2009, 21:21
Posts: 32903
Location: Red Bikessä päiväkaljalla
no SAATANA!

_________________
jorkki


Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 11:48 
prikaattin kenraali
User avatar

Joined: 10 Sep 2009, 15:42
Posts: 21993
Location: bar perkeleen kaltainen poser luola
meibi, meibi,

_________________
sxtx wrote:
Hirvee mouhoominen punkista ja punkkareista, mut sit kuitenki soitetaan heviä? :scratch:


sxtx wrote:
Tai no, miksikäs ei.


Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 14:06 

Joined: 13 Jul 2006, 20:44
Posts: 305
Location: 90150
Tulisivat Ouluun.


Top
 Profile  
 
PostPosted: 09 Jan 2012, 14:15 
User avatar

Joined: 16 Apr 2011, 22:36
Posts: 707
Location: Worldwide wasteland
Keikkarintamalta näyttää tulevan pelkästään hyviä uutisia :o

_________________
Hare hare krishna rama lama ding dong!
ImageImage


Top
 Profile  
 
PostPosted: 11 Jan 2012, 09:07 
1k

Joined: 04 Apr 2007, 15:11
Posts: 1149
Liput myynnissä! DJ Jugh lisätty illan ohjelmaan.

http://www.tiketti.fi/White-Hills-USA-Demonic-Death-Judge-Kuudes-Linja-Helsinki-lippuja/14265

Image


Top
 Profile  
 
PostPosted: 11 Jan 2012, 09:48 
prikaattin kenraali
User avatar

Joined: 10 Sep 2009, 15:42
Posts: 21993
Location: bar perkeleen kaltainen poser luola
ei helvetti onks toi criss angel :o

_________________
sxtx wrote:
Hirvee mouhoominen punkista ja punkkareista, mut sit kuitenki soitetaan heviä? :scratch:


sxtx wrote:
Tai no, miksikäs ei.


Top
 Profile  
 
PostPosted: 11 Jan 2012, 10:11 
musaholhoaja
User avatar

Joined: 20 Oct 2009, 12:24
Posts: 17318
Location: Helsinki
Naamapuinen wrote:
ei helvetti onks toi criss angel :o

Voi vittu hakkaan sulta viimesetki hampaat irti.

_________________
Image


Top
 Profile  
 
PostPosted: 01 Mar 2012, 11:01 
1k

Joined: 04 Apr 2007, 15:11
Posts: 1149
White Hills-"Pads Of Light":

http://vimeo.com/37314995 

Live @ Roadburn 2011:

http://www.youtube.com/watch?v=TjUjS0yvquk 

Image


Top
 Profile  
 
PostPosted: 01 Mar 2012, 14:00 
1k
User avatar

Joined: 19 Feb 2010, 11:43
Posts: 1932
Location: S.H.n.k.
Voima-lehden keikkalistassa luki "Space rock + Demonic death judge".
Tottahan sekin on.
Lippu hankittu, tulee pitkä viikonloppu stadissa kun torstaina on Church of misery.

_________________
HeppaHULLU 007 wrote:
Parisuhteessa kukaan ei kuule huutoasi.


Top
 Profile  
 
PostPosted: 01 Mar 2012, 14:13 
musaholhoaja
User avatar

Joined: 20 Oct 2009, 12:24
Posts: 17318
Location: Helsinki
Sun äitis wrote:
Voima-lehden keikkalistassa luki "Space rock + Demonic death judge".
Tottahan sekin on.
Lippu hankittu, tulee pitkä viikonloppu stadissa kun torstaina on Church of misery.

Ja sunnuntaina toisen kerran :P

_________________
Image


Top
 Profile  
 
PostPosted: 01 Mar 2012, 14:19 
1k
User avatar

Joined: 19 Feb 2010, 11:43
Posts: 1932
Location: S.H.n.k.
jugh wrote:
Sun äitis wrote:
Voima-lehden keikkalistassa luki "Space rock + Demonic death judge".
Tottahan sekin on.
Lippu hankittu, tulee pitkä viikonloppu stadissa kun torstaina on Church of misery.

Ja sunnuntaina toisen kerran :P

Ei kunto kestä. Harkinnassa olis myös DDT perjantaina...

_________________
HeppaHULLU 007 wrote:
Parisuhteessa kukaan ei kuule huutoasi.


Top
 Profile  
 
PostPosted: 29 Mar 2012, 12:16 
1k

Joined: 04 Apr 2007, 15:11
Posts: 1149
Lauantaina Kutosella! Muutama tuore haastattelu:

http://www.nrgm.fi/artikkelit/small-talk/small-talk-vieraana-dave-w-white-hills/ 

http://www.noise.fi/white-hills-new-yorkin-yksinaiset-avaruussudet/ 

Illan aikataulu:

19.00 ovet auki
19.30 Demonic Death Judge
20.15-> WHITE HILLS (US)
22.00 paikka tyhjennetään jonka jälkeen klo. 23.00-> muuta ohjelmaa!

Image


Top
 Profile  
 
Display posts from previous:  Sort by  
Post new topic Reply to topic  [ 42 posts ]  Go to page 1, 2, 3  Next

All times are UTC + 2 hours


You cannot post new topics in this forum
You cannot reply to topics in this forum
You cannot edit your posts in this forum
You cannot delete your posts in this forum

Search for:
Jump to:  
Powered by phpBB® Forum Software © phpBB Group