London Leatherboy wrote:
Ananaskääpiö wrote:
Mitäs me vihervassarit.
Hymähdin kans tälle, mutta on täs ny sen verran perää että Vasemmistoliitto oli ylivoimaisesti suurin puolue forum-äänestyksessä ja tais ne Vihreätkin pärjätä ihan ok. Hommalaiset varmaan laskee myös anarkistit tähän jengiin. Nähdäkseni on niin, ja myös toivon että Pif on silti selvästi esimerkiksi Hommaa moniäänisempi.
Ohan täällä eriäviäkin mielipiteitä, mutta ehkä merkittävämpi juttu on ettei kovin yleisesti perusteetta demonisoida täällä vähemmän suosittuja puolueita ja kannattajiaan. Ja varsinkin vihreät saa myös paljon kritiikkiä sillon kun se on aiheellista, kuten vassaritkin sillon tällön, ja anarkisteille täällä vasta nauretaankin. Mun mielestä kuitenkin on hauskinta että täällä syntyy helposti fiksua keskustelua melkein mistä vaan, kun taas Hommalla on kaikki aiheet mistä eivät keskenään ole samaa mieltä kiellettyjä (homous ja uskonto ainakin). Kai sillä varjellaan sitä niiden yhdessä rintamassa julistamista.