Havana Bananas vol.2:n sisältöäHavana Bananas vol 2. sisältää tällä kertaa 32 sivua, eli peräti 8 sivua enemmän kuin edellinen numero. Mukana on seitsemän sivun
Luonteri Surf-haastattelu, jossa käydään vähän läpi, mihin bändin toiminta hiipui jokunen vuosi sitten, mitä äijät tuossa välillä ovat puuhanneet ja miten on nyt aktivoitumassa uudelleen.
Toisessa laajassa haastattelussa pohditaan miten
Joey Luumäen tie on johtanut tällä vuosikymmenellä
Joey Luumäki & Tappajatomaatit -kokoonpanon syntyyn ja mitä bändillä on suunnitelmissa ja mitä kaikkea muuta Joey Luumäellä on musiikin saralla työn alla ja suunnitteilla.
Vajaan neljän sivun haastattelussa
Ördä-Jorma esittää kiperiä kysymyksiä Tampereen spedepunkkari
Janelle The Sörsselssöns-yhtyeestä.
Prolepunkbändi
Tapio pyrkii tekemään jotain konkreettista ja oikeasti vaikuttamaan ja teki kyläkouluja puolustavan levyn. Tätä projektia, jossa mukana oli myös pari Luonteri Surf-miestä, tutkaillaan reilun parin sivun verran.
Kuopion virkistyvää punk-sceneä ihmetellään myös muutaman sivun verran ja mukana mm. uusi kiinnostava bändi
Ultra Brewtality. Tappajatomaattien kitaristi
Chemo Tomato kirjoitti muutaman sivun jutun legendaarisesta Mosrite-kitarasta...
Siinä lehden sisältöä, mutta tässäpä lehden sisällysluettelo:




