Havana Bananas Vol.3:n sisältöäHavana Bananas -lehden kolmas numero lähtee painoon lähipäivinä. Lehdessä
on haastatteluissa mukana paluun tehnyt rakkauspunkin suurlähettiläs
Sanktio sekä kaksi länsirannikon nousevaa bändiä
The Tarjas ja
Maakuntaradio.
Haastatteluun pääsi myös kadulta bongattu sorbuspunkkari
Räksä.
Teemu
Bergmanin kanssa käytiin läpi sitä, miksi
Nazi Death Camp lopetti ja missä
määrin bändin taru nyt lopussa on.
Mukana on juttua myös mm.
Aivolävistyksestä ja
Urban Unrestista.
Mielenkiintoinen levy löytyi
Kivesveto GoGolta ja punkin historiaa tongittiin
Kuopion 90-luvun osalta mm. haastattamalla menestyneimmän kuopiolaisen
punkbändin "Kuopion Stoogesin" eli
The Bratsin laulajaa
Masa Sainetta.
Lisäksi Jamaicalta soiteltiin, ulkomaita uutisoitiin, Saksaa ja
Die Toten Hosenia kehaistiin, Havana Bananas sai oikaisuvaatimuksen, nuuskittiin Punk Kuopion
asioita ja paljastettiin Woimasoinnun vakoilun hedelmiä. Siinä kai enimmät
asiat, millä punkin vallankumousta viedään eteenpäin tällä kertaa.
Sivuja 48Sivuja saatiin kasaan uuden tuotantoennätyksen verran, peräti 48. Mukana
olevien reilunnorsun levykauppiaiden mainosten tuoman tuen ansiosta 16 sivua
edellistä numeroa tuhdimman lehden voi nytkin tilata hintaan 3 euroa + 1 euro
postikuluja. Samoilla postimaksuilla menee useampikin lehti.
Hanki Havana Bananasin kootut teoksetJos edelliset numerot eivät ole hallussa niin, niitäkin von jäljellä ja tilattavissa
samoilla postikuluilla, Vol.1 hintaan 2,5 euroa ja Vol.2. hintaan 3 euroa.
Tilaus onnistuu näin:Laita sähköpostia ja oma postiosoitteesi meiliin:
mika.vesterinen(at)dnainternet.net(PiF:ssä voi myös tilailla yv:llä).
Vastausviestissä saat tilinumeron minne maksaa.
Hasta la victoria siempre!