01. Kuinka käy kuolema 02. Numeroituna 03. Siivutettu etu 04. Oikeaoppiset vääristymät 05. Tahattoman toiminnan merkit 06. Syöksykierrätys 07. Aikakone 08. Kansien välistä 09. Myrkyn kylväjä 10. Vastus

11. Horkka 12. Ilman saattajaa 13. Luontokappale 14. Totuus esiin 15. Vastaus oikein kysymys väärin 16. Kadotetun viimeinen vaatimus 17. Tyhjyyteen 18. Takuukorjaus 19. Lihaa, lihaa 20. Ylivoimalla yksinkertaisella

First press: 1000 as black vinyl. (cd version released by If Society)

Reviews:

Profane Existence # 54:

VALSE TRISTE is one of Finland's longest running bands that for some reason has been severly under rated and over looked. Rather than playing what we have all come to expect from Finish HC bands they ventured out into some wild twisted bass driven madness that brings to mind another under-rated Finnish band from back in the day KANSANTURVAMUSIIKKIKOMISSIO or KTMK for short, but with more thrashy approach. Or it you took NOMEANSNO by the way of the classic Finnish sound and threw a little CRASS into the mix, but that still doesn't do them justice at all. This disc has 20 songs on it all sung im Finnish of course and comes packaged in a digi pack. This band is a breath of fresh air and to all of you out there that think punk has become stagnant and there is no originality left. Check thi band out if you haven't already cause they're one of the best around right now. (Adrian)"

[MRR #285, February 2007]

"Impressive twenty-song second full-length by this now-venerable Finnish band that has been around since 1983. Instead of treading the straight and narrow "classic Finnish hardcore" path, this is wild and chaotic experimental hardcore, charged with energy and unpredictability, and refined by the band's growth in precision, skill, and delivery. Dual vocals create a new zenith of "caustic" and "scalding" as they shout and spew over herky-jerky hardcore that seems to meet somewhere in between the bass-driven time-changing of NOMEANSNO and the swaggering, loose
ram-charging of KAAOS. The lyrics (in translation from Finnish) are similarly offbeat, but deftly hide meaning in metaphor. Excellent recording and a nice gatefold; adventurous listeners take note." (KS)

Suburban Voice:

" Bass-driven as fuck—that's the instrument that's dominant here, although there's also some six-string mangling, as it's described on the case. Bottom-heavy aggro from this long-time Finnish band. Comparisons to NoMeansNo are kind of inevitable, given that bass-dominance, but Valse Triste favor a pure attack—not much ebb and flow or subtle shadings. These guys go from straight-ahead speed bombs to rhythmically complex arrangements. One constant is the ranting dual vocals that have the harsh inflection that's been a mainstay of Finnish hardcore. Pumping up the thunder. "

Attack fanzine:

"Valse Trise has been around for quite some time now, over twenty years, and while they in a way are a very typical Finnish hardcore punk band they at the same time aren't. Their music is hectic and aggressive and Finnish vocals always sound raw in my ears, and it's these things that of course are "typical". But there's something about them that makes them stand out. I guess the sound is one reason; it's kinda clean - as clean as it can be when it comes to this kind of music anyway. Also the changes in rhythms and the structures of the songs effects this as it's far more twisted than many other fast hardcore bands from Finland.
Despite the fact that Valse Triste has been around for so long this is only their second full-length. They do have a number of 7" and split releases behind them though so it's not like they've been inactive. I am not very familiar with their earlier outputs so I can't compare this material to those, but I get the feeling Valse Triste is a band that started out playing the classic brand of raw Finnish hardcore and then has developed during the years as the members has grown older and found more things that influence them. Members growing old don't mean watered down music though, but if I'm correct in my guessing I probably would enjoy earlier stuff a bit more than this in the long run. Solid stuff none the less." [Krogh - January 7, 2007]

noise.fi:

"On aika kirveiden jälleen viuhua, sillä suomalaisen hc-punkin (tai agricoreksihan nuo musiikkiaan kutsuvat) elävä legenda Valse Triste palaa jakelemaan iskuja uudella Madon Luku -pitkäsoitollaan. Jo reilut parikymmentä vuotta tahkonnut yhtye porskuttaa yhä vailla minkäännäköisiä merkkejä väsähtämisestä.
Valse Tristen sielunmaisemaa hätkähtäisi turtuneempikin kallonkutistaja. Nyrjähtänyttä on meno edelleen, kuolemaa ja väkivaltaa kuvaillaan, vaikkei kukaan pyytäisikään ja runsaahko huumori tarjoillaan mustana. Kuten levy-yhtiönsä sivuilla niin osuvasti todetaan, VT on herkkä kuin sisäsiittoinen metsämies ruosteinen moottorisaha kourissaan.
Pätevää on bändin hosse tälläkin albumilla. Madonlukuja luetaan hivenen vaille puoli tuntia, mikä riittää sopivasti kahdenkymmenen biisin kohkaamiseen. Harmittavasti levy on aavistuksen epätasainen ja jotkin biisit toistavat itseään liikaa (lähinnä muuten oiva Vastus), mutta muuten turpasaunassa piisaa kyllä klapeja yli oman tarpeen. Sekä ripeämmät mielipuoliset pyrähdykset että maltillisemmat, mutta yhtä lailla nyrjähtäneet keskitempopunkit takovat railakkaasti vasaralla päähän. Täysin tauotonta lahtaamista kappaleet eivät ole, vaan mukaan on mahdutettu kieroutta ja koukeroisia osia, jotka tuovat mukavaa vaihtelua ja korostavat bändin kahjoutta.
Ja sitä hulluutta nimittäin riittää. Bändin kahden huutajan, Mikon ja Wasky n täysin mielipuoliset raakkumiset, huutamiset ja ölinät täytyy kokea ne uskoakseen. Soittopuoli on niin ikään hanskassa, ja repivästä (bassossa tosiaan on sitten säröä) soundipolitiikasta vastaa Deep Turtle -mies Pentti Dassum. Lyriikat erottuvat myös edukseen: hc-punkille yleisen politiikan sijasta ne maalailevat nokkelasti tummasävyisiä, epätasapainoisia kuvauksia sielun synkemmiltä puolilta. Pari kappaletta tosin voi halutessaan tulkita myös poliittisesti. Hauska yksityiskohta levyssä on sen päättyminen leppoisaan kuorsaukseen ja linnunlauluun kaiken pieksemisen jälkeen.
Madon Luku on tämän vuoden kovimpia kotimaisia tähän mennessä ja kunniakasta jatkoa bändin pitkälle uralle. Välillä intensiteetti hetkeksi notkahtaa, mutta huippuhetket ovat huikeita. Bändin faneilla ei pitäisi mitään syytä olla tämän väliin jättämiselle, ja levy toiminee oikein mainiosti niillekin, jotka ovat bändiin tutustumista suunnitelleet. VT:n musiikki on niin omaleimaista ja omapäistä, että pienempää arvosanaa en vain voi antaa. Aika näyttää, lasketaanko tämä edellisen pitkäsoiton Turha ruokkia ruumiita seuraksi suomipunkin kaanoniin. Yksi jaa-ääni jo valmiiksi täältä. -Juho Leppänen *****

Sue:

"Jo yli 20 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminut Valse Triste on julkaissut vuosien varrella ison kasan ep-levyjä, mutta nyt ilmestynyt Madon luku on vasta bändin toinen täyspitkä. Lähtökohdat punk/hc-albumiksi ovat otolliset, sillä levyllä on 20 biisiä ja kestoa 29 minuuttia" Ihannelukemat siis.Sama mitä muut väittävät, ainakin minun mielestäni Pohjanmaan punk-ylpeyttä Valse Tristea voidaan kutsua alansa legendaksi Suomessa. Bändin ulosanti on yhä omaleimaista ja homma toimii. Enin osa biiseistä on mahtavaa kohkausta, ja tämän päivän VT:llä on soittopuolikin hallussa. Meiningistä tulee paikoittain mieleen alkuaikojen CMX (junioreille tiedoksi, että nyt siis puhutaan ajasta kauan ennen Ainomieltä) sekä Radiopuhelimet.Mitä tästä nyt sanoisi? Levy on täyttä asiaa, eikä varmasti miellytä kaikkia - ja hyvä niin. Jatkakaa samaan malliin vielä seuraavat 20 vuotta."
-Miki Peltola 8/10

Rumba:

"Kauhajoen vammaisin punk-yhtye ei kuulosta tippaakaan vammaiselta. Muistan ikuisesti, kuinka Valse Tristen nokkamies Wasky taittoi niskansa ja joutui sairaalaan. Paikkana oli Tampereen edesmennyt punk-pyhättö Irmeli, yleisö oli (allekirjoittanut mukaan lukien) silmittömässä kiljupöhnässä ja kaikille kesti ikuisuus tajuta, mitä oikeastaan oli tapahtunut. Wasky oli lähellä halvaantua, ja miehen potilastietoihin kirjattiin 65 prosentin invaliditeetti ja loppuelämän kattava työkyvyttömyyseläke. Jäikö Valse Triste lepäämään laakereilleen? Ei todellakaan. Kuulostaako onnettomuuden jälkeinen yhtye aiempaa löysemmältä? Ei todellakaan. Onko Madon luku vain eläkkeelle jääneen keski-ikäisen puolivillaista ajantappomusiikkia? Ei todellakaan. Madon luku kuulostaa täsmälleen siltä, miltä Valse Triste on aina kuulostanut. Mitä sitten, vaikka soittotaito horjahtelee, miksaus ontuu ja tahtilajit kompastelevat? Valse Tristen hienous on aina ollut raa'assa energisyydessä, loputtomassa yhteiskuntavihassa ja mielipuolisessa hc-sahauksessa. Kuunnelkaa vaikka Kuinka käy kuolema tai Tahattoman toiminnan merkit ja yrittäkää tehdä perässä. Te ette siihen pysty, vaikka teillä olisi nollan prosentin invaliditeetti!"
Mervi Vuorela - Rumba No 19 / 06
*** / 5

www.desibeli.net:

"Millainen levy päättyy kuorsaukseen ja linnunlauluun? Varmasti useampikin saattaa niin tehdä, mutta jo kaksikymmentäkolme vuotta omannäköistään meteli-punk-mätkettä esittäneen Valse Tristen tuore kahdenkymmenen raidan äänite on tässä sarjassa siinä mielessä omillaan, että moinen ei missään suhteessa tunnu oudolta tai poikkea albumin hengestä. Räkä poskella riekuttua möykkää, jolla ne pikkulinnut kyllä karkoitetaan...
Mikko ja Wasky huutavat toisiaan täydentäen, Essi pieksee kitaraa junnaten ja Raine ja Janne pistävät tujun taustan sen verran hikisesti, että Madon lukua ei tule mieleenkään nimittää miksikään diesel-koneeksi. Yli-viritetty kaksitahti tässä taitaa paukkua. Kuulokokemus ei tällä kertaa ainakaan suorilta paljasta mitään erikoisinstrumentteja ja show-puolikin jää sivummalle kun viisikko keskittyy piiskaamaan musiikkia. Tai no, on se ainakin enemmän musiikkia kuin joskus alkuaikoina, silti vieläkin moni nimittäisi moista rymistelyä lähinnä sietämättömäksi meteliksi. Mistä nämä iki-punkkarit varmasti olisivat lähinnä otettuja.
Jotain VT:ssa on sellaista, joka saa tällaisenkin aika pitkälti yhtä jyräävää panssariuraa kyntävän pitkän levyn (no punk-mitoissa ainakin melkoisen pitkän) kuulostamaan hilpeältä ja jopa mukaansa tempaavalta. Varsinaisia koukkuja touhussa ei ole, mutta pelkkä hillittömyys ja tinkimätön hauskanpito tekevät albumista melkein mieluusti kuunneltavan. Taidan silti säästää suurimman VT-diggailuni live-keikoille, vaikka Vastus kuulostaakin jopa hienolta biisiltä. Se lienee Tristen yhteydessä jo melkoinen kehu se. Saan minä tästä ainakin enemmän iloa irti kuin samoihin aikoihin julkaistusta nuoremman polven VENE -yhtyeen meteli-kiekosta, joten täytynee pistää merkkipaalu plussan puolelle." ( Ilkka Valpasvuo / ***)

Voima:

"KAUHAJOELTA KAJAHTAA. Valse Triste on eräs Jean Sibeliuksen tunnetuimpia ja kuuluisimpia orkesterisävellyksiä. Ja Valse Triste on myös bändi. Eikä mikä tahansa bändi, vaan eräs Suomipunkin kulmakivistä. Pohjanmaalta keikkalavoille pönkeävä orkesteri kun perustettiin jo vuonna 1983 eikä keikkailuille ja uusille levyille loppua näy, vaikka osa bändistä on jo eläkkeellä. Oikeesti.
En tiedä, miksi pohjanmaalaiset ovat alkujaan valinneet bändinsä nimeksi Sibeliuksen kappaleen. Mutta tiesivätpä Valse Tristen tyypit sitä itse tai eivät, se nimi itse asiassa sopii punkbändille hyvin. Sibelius kun ei sävellyksen suuresta suosiosta huolimatta juurikaan hyötynyt rahallisesti tuotoksestaan, ja se taas kuulostaa hiton tutulta sapluunalta punkin alkuajoista lähtien. On hienoa, että jotkut eivät koskaan luovuta. Eivätkä muutu. (JV / ****)

Soundi:

"Kun tapaatte seuraavan kerran ihmisen, joka väittää olevansa musiikin suhteen kaikkiruokainen, suosittelen pyöräyttämään Valse Tristen tuotantoa. Kaoottisesta ja koukeroisesta hardcorepunkista tulee meinaan pian levoton ja hermostunut olo.
Silloin kun olosuhteet on viritetty oikeille taajuuksille, puhuttelee yhtyeen sahaava venkoilu ja pitää ahaa-elämyksen jälkeen tiukasti otteessaan. Suoraa paahtoa käytetään tehokeinona harvakseltaan, enimmän ajan Valse Triste rytisee odottamattomien ja nytkyttävien kappalerakenteiden muotoja väkivaltaisesti kolhien. Musiikkia käytetään kuin raivaussahaa. Välillä mieleen tulee se yksivuotias, joka yrittää voimalla saada pyöreää palikkaa sisään neliskulmaisesta reiästä. Raine Liimakan säröisesti rätisevä basso ja Kari "Wasky" Vaskivuoren ja Mikko Koivuluoman äijämäiset huuto-osuudet viimeistään varmistavat, ettei kuuntelijaystävällisyyttä pidetä yhtyeen musiikin tärkeimpänä ominaisuutena.
Madon luku -albumilla Valse Triste keskittyy NoMeansNo-henkiseen kikkailupunkiin ja noise rockiin, vaikka kyllä siellä jossain pohjalla kuuluu myös suomalaisen hardcorepunkin perinne. Lihaa, lihaa on ilmeinen sukulaiskappale Radiopuhelimien Tapiolle. Ja aivan kuten musiikissakin, myös teksteissä kartetaan suoria linjoja."
(Antti Luukkanen / Soundi 11 - 2006 - ***/5)

Imperiumi.net:

"Parikymppisen ikään ehtinyt Suomi-punkin eräs legenda, Valse Triste, jaksaa yhä riekkua. Bändi ei ole koskaan liiemmin kolahtanut, eikä kolahda juuri Madon luvunkaan myötä, mutta kyllä hattua pitää silti nostaa. Punk-levyksi Madon luku on hämmästyttävän pitkä, mutta vimma, joka Valse Tristellä on heti alusta pitäen päällä, pysyy myös hamaan linnunlauluun saakka.
Musiikki on tylyn likaista ja kulmikasta runttausta, jossa basso poukkoilee mehevästi pinnalla, ja samalla varastaa show'ta kitaralta. Lauluvastuut jakavat herrat Wasky ja Mikko, eikä veikkosten kurkunpään tuotoksia voi parhaalla tahdollakaan siloitelluiksi sanoa. Toinen, raakkuvampi äänistä kuulostaa suorastaan piinallisen raastavalta, mutta samalla juuri erinomaisen ilkkuvalta ja musiikkiin sopivalta.
Valse Triste kuulostaa ilman muuta Valse Tristeltä, mutta en voi vastustaa kiusausta, kun väitän, että bändi voisi olla sukua alkuaikojen CMX:lle. Samankaltaisuutta voi ajoittain löytää niin itse musiikista, kuin räkäisestä laulutyylistäkin. Tämä ei muuten ole moite.
Enimmäkseen sanoitusmaailma peilaa ilkeilevästi nykymaailman eri ilmiöitä aina bonuskorteista totaaliseen vastuuttomuuteen. Monesti lyriikka kävisi lähes runoudesta, siksi taiten sanat on aseteltu. Kantaaottavuutta on, mutta sen tulkkaaminen on kiitettävästi jätetty kuulijan itsensä vastuulle.
Vaikken suurin surminkaan voi sanoa nauttivani levystä, yllättää se positiivisesti. Madon luku on takuuvarmasti erottuva teos tämän päivän kotimaisessa punk-scenessä, ja tietty vielä enemmän sen ulkopuolellakin. Moni ei näin vireää jälkeä parin vuosikymmenen olemassaolon jälkeen aikaan enää saisi, jos saisi aikaiseksi ylipäänsä yhtään mitään." (Marko Saarinen, 14.11.2006 7/10)

Chambers Magazine:

"Tämä onkin taas niitä levyjä, joista ei tiedä mistä alkaisi. Musiikki ei ole valmiiksi jauhettua peruskauraa, vaikka sen hardcorepunkiksi tunnistaakin. Sanoitukset ovat varsin absurdeja. Soitto ei laahaa pätkääkään. Kaksi laulajaa tuovat nyansseja verbaaliseen ilmaisuun. Vertailukohtia on vaikea keksiä, sillä niitä tuskin onkaan. Huumoria on mukana, mutta Pirkka-Pekka Peteliuksen ystävillä ei välttämättä ole aihetta riemunkiljahduksiin.
”Madon luku” on hyvä levy, ehkä jopa tulevaisuuden klassikko. Se ei aukea kerralla, eikä se vielä tätä kirjoittaessakaan ole täysin auennut. Jos tämä levy olisi mielentila se olisi varmastikkin jonkinasteinen neuroottinen mielenhäiriö, johon liityy kipu, pakkoliike ja kova ääni. Vaikka tatuoidut punttisali-coristit levyn todennäköisesti kaupan hyllyyn jättävätkin, meille kieroutunueen huumorintajun omaaville muka-intellektuelleille kelpaa kyllä Madon luvun kaltaiset julkaisut." ( Tuomas Koskinen 19.11.2006)

Stalkermusik:

If Society tekee jälleen yhden suomalaisen antikulttuuriteon julkaistessaan Valse Tristen uuden albumin. Bändillä on takana yli kaksikymmentä vuotta, iso kasa seiskoja, muutama split erinäisten bändien kanssa (mm. Deep Trutle) lukemattomia kokoelmaosallistumisia sekä edellinen cd-pitkäsoitto "Turha Ruokkia Ruumiita". Tällä uudella "Madon Luku" kokopitkällä ei alkuperäisestä kokoonpanosta ole jäljellä enää kuin laulaja / huutaja Wasky, mutta tavara on pysynyt tiukkana, kuten yhtye sitä kuvailee, Agricorena ts. hardcorepunkkina ja luonnollisestikin laulukieli on suomi.
If Society:lta tullut bio kertoo faktoja näin: "Kirvescore ei ole pikkulasten musiikkia" ja "Valse Triste on paras suomalainen hardcore yhtye koskaan...". Aika miehekkäitä kateetteja. No, ensimmäinen voi olla jopa tottakin, eipä tätä varmaankaan teini-iässä olevat hevarinalut tai edes ne punkkarinalut mielellään kuuntele. Jälkimmäisestä lausahduksesta sitten voidaan olla montaa mieltä, itse en aivan yhdy tuohon levy-yhtiön allekirjoittaamaan väittämään.
Aloitetaan punkin peruselementeistä. Ne ovat luonnollisestikin siis hallussa tällaisen taustan omaavalla bändillä. Nopeudesta ei tingitä yleisesti ottaen, kasikakkosta pusketaan säälimättä ja laulu on aika tyypillistä rääkymistä suomipunkille, bassolla on iso rooli eikä kuulu unohtaa tuhnuisia, kellarimaisia soundeja, jotka etenkin rummuissa puskevat hyvin esille. VT osaa kuitenkin sekoittaa soppaansa erilaisiakin elementtejä. Bändi kun oikein ajoittain soittelee kitaroillaan melodioita, kuten vaikkapa Vastus -kappaleessa kuullaan. Myös ei-poliittinen asenne Valsen Tristen lyriikoissa helpottaa ja nopeuttaa levyn avautumista muillekin kuin vannoutuneille punkkareille. Kappaleet käsittelevät lähinnä synkkiä ja ajoittain myös hyvin järjenvastaisia asioita ihmisten elämässä, kuten itsetuhoa sekä itsehillintää.
Ei tällainen suoraviivainen kohkaus silti jaksa perusjamppaa, kuten itseäni kauhean kauaa kiinnostaa. Suurimmat koukut kun on hiottu tylsiksi ja annettu vähän liikaakin valtaa perusasioille. Valse Tristen "Madon Lukua" ei voi suositella kenellekään muulle kuin suomipunkin vannoutuneille kannattajille. Kannattaa silti aloittaa genreen tutustuminen ensin vaikkapa Appendixin uutukaisen tai CMX:n punk-ajan helpommasta materiaalista. Sitten kun tuntuu, että ne ei enää ole mitään, siirry tähän albumiin. ( *** Markus Rask)