QUEERUPTION 2003, BERLIINI
Kaiken maailman kummajaiset, radikaalit lesbot, homot, bi-/trans-/interseksuaalit ja oman olemisensa tavalla tai toisella queeriksi määrittävät vastarannan kiisket tapasivat tänä vuonna Berliinissä, tai tarkemmin sanottuna Berliinin liepeillä sijaitsevassa Brandenburgin maakunnassa. Toukokuun lopulla järjestettyyn viikon mittaiseen Queeruption 5 -kokoontumiseen otti osaa yli parisataa punkkaria ja muuta elämänsä haltuunottajaa Euroopan mahtimaiden lisäksi mm. Palestiinasta, Israelista, Serbiasta, Puolasta, Australiasta, Yhdysvalloista - jopa Suomesta.
::: EI SANAAKAAN VENÄLÄISISTÄ LUOKKARETKEILIJÖISTÄ,
ASEITA ETSIVISTÄ POLIZEISTA TAI LYYPEKIN NATSEISTA
Lähdin matkaan vähän epävarmoin fiiliksin. Köyhän yh-duunariäidin kasvattina ei ollut pahemmin ehtinyt karttua kokemusta Suomen ulkopuolella reissaamisesta, ja nämäkin yhden käden sormilla laskettavat ulkomaanmatkani oli aina suunniteltu valmiiksi etukäteen päämäärineen, paluineen ja näihin käytettävine kulkuneuvoineen. Nyt olin kuitenkin matkalla yksin, ilman varauksia, ilman aikatauluja, jopa ilman maantiekarttoja. Toisaalta se kaikki tuntui vapauttavalta, toisaalta yksinkertaisesti typerältä. Riippui hetkestä.
Ruotsin-laivalla aloin virittäytyä tunnelmaan katsomalla aika tylsän drag-show'n ja ilmarummuttamalla diskossa t.A.t.U:n tahtiin. Humalainen mieshenkilö tarttui käteeni ja vaati siirtymään kanssaan yläparvelle, mutta havaittuaan oletuksensa sukupuolestani vähintäänkin arveluttavaksi hän pakenikin pikaisesti paikalta. Aamulla vessassa keski-ikäinen herrashenkilö kysyi, olenko mies - näytin kuulemma "ladyltä". Jos olisin ollut fiksu olisin vain kiittänyt kohteliaisuudesta, mutta sen sijaan yritinkin kyseenalaistaa herran kysymyksestä paistavia oletuksia sukupuolten "luonnollisista" manifestaatioista. Ja eihän siitä mitään tullut, noin aikaisin aamulla. Mutta matka ainakin alkoi varsin osuvissa merkeissä.
Tukholman satamassa rekkakuskit eivät jostain syystä tahtoneet minua kyytiinsä, ja koska minulle tuottaa vaikeuksia käyttää suuria summia (no, ovat ne minulle suuria) rahaa pelkkään liikkumiseen, päädyin yön hämärryttyä turvautumaan erään tuttavani interrail-korttiin, jolle hänellä itsellään ei enää ollut käyttöä. En ollenkaan tiennyt, mitä tällaisesta petoksesta ja väärennöksestä olisi saattanut seurata, mutta onneksi kaikki meni hyvin eikä passiani tarkastettu. Seuraavana aamuna heräsin Kööpenhaminassa. Hengailin pari päivää ystäväni luona kaupungin vanhimmassa squatissa Bumzenissa ja jatkoin sitten eteenpäin, ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella liftaten. Kaikesta epävarmuudestani huolimatta saavuin Berliiniin jo vuorokauden kuluttua, ja Kreuzbergissä sijaitsevasta infopisteestä löysin ohjeet itse Queeruptioniin hankkiutumiseen.
::: ANARKIA KOHTAA VALTIOVALLAN, MUTTA KETÄ KIINNOSTAA
Leiri pidettiin Kesselbergissä, metsän siimeksessä sijaitsevassa "ekologisessa kulttuurikeskuksessa", joka oli aikoinaan toiminut Stasin salaisena tutkimuslaitoksena. Sittemmin jotkut ekohörhöt olivat tehneet paikasta omavaraisen tuuli- ja aurinkoenergiaa ja kaivovettä hyödyntämällä, ja nyt tätä varsin isoa tilaa "squattasi" (tilan omistajan luvalla) varsin epämääräinen joukko varsin epämääräisiä tyyppejä. Ketään tuskin yllättää se, että luvasta huolimatta virkavalta oli aiheuttanut squattaajille usein ongelmia. Tämä nähtiin nytkin, kun saimme jo toisena yönä Brandenburgin pormestarilta määräyksen poistua alueelta. Vetosivat joihinkin metsälakeihin, vaikka kyse oli selvästi vain siitä, etteivät halunneet mitään friikkejä kauniin pikkukylänsä idylliä pilaamaan.
Pidimme kokouksen siitä mitä voisimme tehdä määräyksen perumiseksi ja mitä tekisimme jos poliisi todella hyökkäisi Kesselbergiin. Keskustelusta tuli aika kaoottinen, eikä kukaan tuntunut haluavan valmistautua pahimpaan. Lähinnä korostettiin keskusteluyhteyden luomista virkavallan kanssa. Kesselbergiläiset itse mutisivat, ettei siitä olisi hyötyä, koska pormestari on kusipää ja vihaa heitä. Lopulta päätettiin ottaa yhteyttä erääseen asianajajaan ja yrittää selvittää ongelma sitä kautta. Samalla moni teki kuitenkin selväksi myös sen, että poliisin mielivaltaan ei tultaisi alistumaan. Paikallahan oli ihmisiä, joilla ei ollut passeja tai jotka eivät muista syistä tahtoneet/voineet joutua tekemisiin virkavallan kanssa.
Mutta kaiken tämän hässäkän jälkeen mitään ei lopulta tapahtunutkaan, ja saatoimme jatkaa oman tilamme luomista byrokraattien mielijohteista piittaamatta. Vähän on jäänyt epäselväksi tapahtumien varsinainen kulku vielä tähänkin päivään asti, mutta hyvä näin.
::: NATSIEN SIJAAN MEITÄ UHKASIVATKIN PUNKIT
Niitä oli metsässä paljon, varoiteltiin, ja purema saattaisi pahimmillaan johtaa hengenvaaralliseen tajuttomuustilaan. Vähän kärjistettynä. Lopulta taisivat kuitenkin pureutua lähinnä koiriin, joista loiset onneksi saatiin helpolla irti. Natsit sen sijaan pysyivät visusti omissa oloissaan, vaikka olivatkin kuulemma lähiaikoina kunnostautuneet lännemmässä sijaitseviin kollektiiveihin iskemällä. Eipä ollut kovin kivaa kierrellä yön pimeinä tunteina vahtivuorossa raskas taskulamppu toisessa, kyynelkaasupullo toisessa kädessä.
Yhtenä Queeruptionin päätarkoituksista tuntui olevan kontaktien luominen ja verkostoituminen, muiden marginaalin marginaalissa kamppailevien tapaaminen ja ylipäänsä hengailu mukavassa ympäristössä mukavan porukan kanssa. Ja sitähän se olikin, hengailua, vaikka tällaiselle jonkinasteiselle misantroopille tuottikin aluksi vähän vaikeuksia tuntea oloaan missään määrin kotoisaksi paikassa, jossa ei tuntenut ketään ja jossa kaikki muut näyttivät tuntevan toisensa varsin hyvin. Ilmapiiri oli kuitenkin täysin erilainen kuin yhdessäkään anarkistitapaamisessa missä olen koskaan ollut, ja jo parin päivän kuluttua olin päätynyt keskustelemaan ainakin muutaman tyypin kanssa.
Yleisen hengailun ohella tapahtuman pääpaino oli erilaisilla työryhmillä. Ennakkoon näitä olikin ilmoitettu yli 30, mutta ihan varmasti en osaa sanoa, kuinka monta työryhmää viikon aikana lopulta pidettiin. Ruokasalin seinät tapetoitiin aikatauluilla ja muilla ilmoituksilla, ja totta kai kiinnostavia juttuja meni sitten tosi paljon päällekkäin. Omalla kohdallani väliin jäivät harmillisesti ainakin paperinteko- ja kangaspainatustyöryhmä, fetissivälineiden valmistus kumista ja metallista, Balkanin alueen LGBT-tilannekatsaus, suoran toiminnan työryhmä (en kyllä enää muista, mihin tämä edes liittyi), feministi/lesbo/transgender-skenessä(kin) tapahtuvan perheväkivallan käsittely ja paljon, paljon muuta. Sen sijaan onnistuin ottamaan osaa mm. sirkustempputyöpajaan, lyhytelokuvayöhön, musiikkiverkostosessioihin (vaikka eipä meitä ollut kuin ehkä kolme henkilöä verkostoitumassa) ja sen sellaiseen.
::: HOW MUCH IS QUEER THEORY USEFUL FOR RADICAL QUEER ORGANIZING
Tämä työryhmä vaikutti lähtökohdiltaan erittäin kiinnostavalta, joten sinnehän oli sitten päästävä. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että keskusteluun osaa ottaneiden tietämys aiheesta vaihteli suuresti: siinä missä toiset olivat pähkäilleet jo useampia vuosia näiden varsin monimutkaisten kysymysten parissa, toiset eivät välttämättä edes tienneet että sanalla 'queer' saatetaan viitata johonkin muuhunkin kuin pelkkään homouteen (ja itse asiassa jopa kyseenalaistaa koko homouden ajatus). Näin ollen se teorian käyttökelpoisuuden pohdiskelu jäi vähemmälle, kun aluksi piti selvittää, mistä koko jutussa oikein on kyse.
'Queer' kääntyy vähän hankalasti suomen kielelle. Kirjaimellisesti se tarkoittaa jotain kummallista, epänormaalia, mutta sillä on myös vakiintunut merkityksensä vanhana homojen haukkumanimenä. Sana käännettiin joskus 'pervoksi', ja PervoPlanet-elokuvafestarien (sittemmin VinoKino) lisäksi myös jotkut pervoteoreetikot yrittivät vakiinnuttaa käsitteen kieleemme. Ei se kyllä oikein onnistunut. Akateemisessa maailmassa queerin vastineeksi on ehdotettu mm. 'epävakaata subjektia'. Minä käytän tässä nyt kuitenkin ihan vain queeriä.
Koko homman perusideana on kyseenalaistaa sellaisia oletuksia, joita pidetään luonnollisina tosiasioina mutta jotka onkin itse asiassa opittu sosiaalisesti. Erityisesti tietenkin sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyen, koska lesbot, homot ja transseksuaalit ovat joutuneet miettimään juuri näitä asioita paljon oman "erilaisuutensa" johdosta. Heterous ajatellaan yleensä kyseenalaistamattomaksi lähtökohdaksi (tai siis sitä ei edes tarvitse ajatella, koska se on jo lähtökohta), jolloin homous nähdään helposti pelkkänä "poikkeavuutena" normista, joskus jopa sairautena. Jos vedetään oikein kunnolla mutkia suoriksi, niin: queer-teorian mukaan koko ajatus heteroudesta ja homoudesta liittyy länsimaisen dualismin perinteeseen, jossa ajattelu rakentuu hierarkkisten vastakohtaparien (kuten mies-nainen, valkoinen-musta, kulttuuri-luonto, ihminen-eläin jne.) pohjalta. Hetero-homo on siis yksi vastakohtapari muiden joukossa, ja itse asiassa sen käyttö samalla vahvistaa muitakin jakoja, kuten mies-nainen: jos heterot kerran tuntevat vetoa "vastakkaiseen" sukupuoleen ja homot "samaan", ei sukupuolia voi olla näitä kahta (siis vastakkainen ja sama) enempää. Jo 1970-luvulla lesbofeministit kritisoivat dualistista ajattelua ja osoittivat sen yhteyksiä erilaisiin sorron muotoihin (joita ei muuten viime kädessä voi edes erottaa toisistaan), mutta queer-ajattelijat ovat 1990-luvulta alkaen vieneet tämän kritiikin vielä pidemmälle. Pitkä ja hankala juttu eikä aika tahi tila tässä mitenkään riitä, joten kiinnostuneet lukekoot asiasta tarkemmin vaikkapa Kate Bornsteinin opuksista Gender Outlaw: On Men, Women, and the Rest of Us tai My Gender Workbook. Ne on ihan kivasti kirjoitettukin.
Ikävästi jäi siis se käytännön puoli teorian varjoon tuossa työryhmässä. Joku sentään rohkeni tilittää, kuinka queer-ajattelu oli konkreettisesti auttanut häntä tulemaan toimeen oman itsensä kanssa. Kyseinen henkilö oli nuoruudessaan kokenut olevansa transseksuaali, muttei kuitenkaan joko tahtonut tai pystynyt sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Kokemus väärässä ruumiissa olemisesta oli johtanut yhä pahempaan ja pahempaan itseinhoon ja ahdistukseen, kunnes queer-ajatteluun tutustuttaan hän tajusi, että vaikka hänen ruumiinsa "kertoikin hänestä valheita" sen ei kuitenkaan tarvinnut olla mikään lopullinen ja muuttumaton totuus asiasta: sukupuolta on eri aikoina ja eri kulttuureissa määritelty hyvin erilaisin tavoin, ja vielä nykyäänkin miehen ja naisen määritelmien raja on loppujen lopuksi varsin häilyvä ja keinotekoinen (esim. juuri trans- ja interseksuaalien tapauksessa). Tämän ymmärryksen myötä kyseisen henkilön ahdistus ja itseinho vähentyivät merkittävästi. Tässä ei muuten ollut kyse siitä, että hän olisi kuvitellut olevansa jotenkin vapaa sukupuolen ja siis koko kulttuurimme painolastista, kykeneväinen jotenkin muusta maailmasta irrallisena "valitsemaan" sen mitä on. Kyllä hän yhä korosti sitä, miten tietyssä ruumiissa eläminen vaikuttaa mm. siihen miten meitä kasvatetaan, niihin odotuksiin mitä meihin kohdistetaan ja siihen kohteluun mitä me muilta saamme. Jos jotain, niin asiathan vain mutkistuivat entisestään. Mutta onko kukaan väittänytkään ihmisenä olemisen olevan jotenkin helppoa?
::: POLYSEXUAL POLYAMORY
Kauhistuttavasta nimestä huolimatta kyse olikin aika simppelistä jutusta: poly = moni, eli siinä missä heterot tykkäävät vastakkaisesta, homot samasta ja bit kummastakin sukupuolesta, polyseksuaalit ovat sitä mieltä että kahden sukupuolen malli on rajoittava ja julistavat tykkäävänsä myös niistä vähän hankalammin määriteltävistä "sukupuolista". Tai siis niistä ihmisistä, riippumatta siitä mitä sukupuolta nämä edustavat. Polyamory sitten taas tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan monesta eri henkilöstä tykkäämistä. Kyse ei kuitenkaan ole polygamiasta, jolla viitataan (yleensä) monta vaimoa ottaneen miehen avioliittoon. Tämän eronteon suhteen oltiin aika tiukkoja, koska minkään patriarkaalisen miehisen vapauden tielle ei tosiaankaan oltu pyrkimässä.
Työryhmässä lähdettiin liikkelle siitä, miten monet kokivat perinteisen parisuhteen mallin ahdistavana ja rajoittavana. Toisaalta polysuhteitakaan ei pidetty minään helppoina ratkaisuina, liittyihän niihin(kin) paljon mustasukkaisuutta, epävarmuutta ja sen sellaista. Keskustelun pääteemoiksi nousivatkin mustasukkaisuus ja omistaminen - ja miten olla loukkaamatta muita, niin että kaikki varmasti tietävät missä mennään. Samalla mielipiteitä jakoivat seksin ja tunteiden välinen suhde. Toiset olivat sitä mieltä, että seksiä saa kyllä harrastaa kenen kanssa tahansa kunhan tunteet ja kokemusten jakaminen jätetään parisuhteeseen, toiset sitten taas hyväksyivät kaiken muun kunhan seksi omistetaan sille omalle kullalle. (Aika harva muuten puhui varsinaisesta polyamoriasta, eli siitä kun rakastaa ja pyrkii elämään useamman kuin yhden ihmisen kanssa.) Aloin ihmetellä, mistä tällainen tiukka erottelu seksin ja romantiikan välillä saattoi johtua. Lisäksi alkoi kummastuttaa koko ajatus seksistä (tietynlaisina tarkkaan rajattuina akteina - joidenkin mielestähän vain penetraatio on seksiä!) ja ns. romanttisista tunteista: Mikä tekee tiettyjen ruumiinosien koskettelusta merkittävämpää (tai varsinaisesti edes erilaista) kuin toisten? Ja toisaalta mikä tekee ns. romanttisista tunteista merkittävämpää (tai varsinaisesti edes erilaista) kuin vaikkapa ihailusta, kunnioittamisesta ja "eri tavalla" rakastamisesta? Mihin kulttuurissamme vallitseva parisuhteen ideaali perustuu, miksi on niin tärkeää löytää yksi ja ainoa henkilö, "se oikea", jonka kanssa pitäisi sitten viettää koko loppuelämänsä? Voiko yksi henkilö edes antaa kaikkea ilman että tältä alkaa vaatia täydellisyyttä? Eivätkö eri ihmiset joka tapauksessa anna eri asioita, silloinkin kun on parisuhteessa? Aika vaikea juttu, kun koko ajan tuntuu siltä, että suhteeseen nyt vain kuuluvat tietyt jutut. Ja juuri silloin pitäisikin alkaa miettiä, miksi siltä tuntuu. Miten jokin asia voi tuntua luonnolliselta, jos sitä ei pysty selittämään edes itselleen? Voisiko koko "luonnollisuuden" ajatuksessa olla tällöin jotain pahasti pielessä?
::: JÄLKIPYYKKI
Muita erittäin kiinnostavia työryhmiä olivat israelilaisen Kvisa Sh'hora -toimintaryhmän esittely ja selvitys Zimbabwen homojen tilanteesta. Kvisa Sh'hora eli "Black Laundry, a direct action group against the Occupation and for social justice" on lesboista, transseksuaaleista ja parista homomiehestä koostuva ryhmä, joka pyrkii osoittamaan erilaisten sorron muotojen yhtymäkohtia ja kamppailemaan niitä vastaan vaihtelevin tempauksin. Tyypeillä oli mukanaan videoita ryhmän viimeaikaisesta toiminnasta, ja aika rankkaa katseltavaa se olikin. Pride-paraati Jerusalemin keskustassa on jo sinänsä aika kova juttu, ja kun siihen vielä lisätään mustapukuiset kvisa sh'horalaiset ottamassa kontaktia kyttien kyynelkaasupatruunojen kanssa... Erittäin vaikuttava porukka, jonka kriittisyydestä ja laaja-alaisuudesta voisi ottaa oppia vähän turvatumpiinkin maihin.
Myös zimbabwelainen heppu näytti videota. Se oli kymmenen vuoden takaa ja käsitteli eteläisen Afrikan "homoskeneä". Työryhmän vetäjä oli itse yksi dokumentissa haastatelluista, loput kolme olivat sittemmin kuolleet aidsiin. Hän oli puolestaan joutunut pakenemaan Zimbabwesta, tosin ei homoutensa vaan radikaalien mielipiteidensä tähden. Kertoi tulleensa puhumaan Queeruptioniin, koska tahtoi kuulla muiden kokemuksia radikaalista toiminnasta ja mielipiteitä siitä, mitä hän oli tehnyt väärin. Toivo kamppailuun mennyt, nyt vain kierteli kertomassa kokemuksistaan ja luomassa henkilökohtaisia kontakteja, parhaimmillaan ehkä jopa valtauttamassa muita. Valitti, kuinka on niin kovin helppoa olla punk ja queer, mutta kun samaan aikaan jossain muualla joillain muilla asiat ovatkin tosi huonosti. Toisaalta myös pahoitteli masentavuuttaan, mutta "joskus täytyy palauttaa maan pinnalle". Niinhän se on.
Työryhmien lisäksi viikkoon mahtui tietysti myös kaikenlaista taidepajaa, tukikeikkaa (ks. edellinen numero), mielenosoitusta, 80-luvun diskoa, uimista, sexpartya, vegaanikokkailua ja vaikka mitä, mutta mitä niitä nyt tässä sen enempää ruotimaan. Jos kiinnostaa, niin seuraavalla kerralla mukaan. Ensi vuoden suunnitelmissa on jo ainakin Amsterdamin ja Sydneyn Queeruptionit, ja käsittääkseni Belgradiinkin ollaan puuhaamassa kokoontumista vielä saman vuoden puolella. Toiminnantäyteistä aikaa siis luvassa. Nyt kun sen toiminnan saisi vielä ujutettua mukaan arkipäiväänkin, etenkin täällä Suomessa, niin hyvä olisi.
-Rob Halford-
http://www.queeruption.com
http://www.queernotions.org
http://www.blacklaundry.org
http://www.kesselberg.info
