Joku luonnehti tämänvuotista Pellavarockia "PikkuTuskaksi" sangen hevanderipitoisen ohjelmiston ansiosta. Niin... Jos Tuskassa oleminen on tuskaa, niin Pellavassa tuntuukin pellavalta: ensin karhean ja karunoloinen, mutta pian mukavaksi ja miellyttäväksi muotoutuva.
Erinomaista oli myös lammilaisen pankin sponsoroima kuljetus Lahdesta Lammille ja takaisin. Nopeimmat ennakkolipun ostajat saivat mukavan bussikyydin. Jonnekin vaan paluumatkalaisista oli hävinnyt illansuussa yli puolet. No, ehkä he olivat jääneet Safari-Pubiin jatkoille.
Metallinen ohjelmisto olikin oivallinen veto. Paikalle raahautui enemmän tai vähemmän alan väkeä ainakin Pudasjärveltä, Raumalta ja Lappeenrannasta saakka, lähiseuduista puhumattakaan. Metalliporukka on asialleen uskollista, sitä etsitään kartalta vaikka Lammi, jos siellä joku riffaa raskaasti. Tuossa puolenpäivän aikaan olikin paikalla muutama kaupunkilaisnuori, joita silminnähden ahdisti paikan luonnonmukaisuus ja kauneus. Järveltä puhaltava tuulonen pisti tribaalitatuoidut raajat pahasti kananlihalle ja keskustelusta saattoi todellakin erottaa "mennään kotiin" -parahduksia, ihan kuin Pertsan kaveri Kilu olisi ollut vaikeroimassa.

Pellavarockissa oli tänä vuonna kaksi lavaa, rinteeseen mainiosti sijoitettu päälava ja tavattoman tunnelmallinen (hetkittäin jopa kuuma) tanssipaviljonki toimi sivulavana. Meno Alkoi paviljongissa, jossa HoloChaust tarjosi oman näkemyksensä perinnemusiikista. Melkoinen tuulahdus speed metalin kulta-ajoilta! Minulle tuli heti hyvä mieli, kun todella metallisen näköiset jannut väänsivät jopa Testamentin mieleen tuovaa tukanpyöritysmeteliä. Päivän piristävin.
Entwinen aikana ei vielä mitään suurta tungosta paikalla ollut. Tosin olutkarsina alkoi hiljalleen vetää väkeä. Minäkin menin olutkojun siiderimainosten herättämine toiveineni ostamaan siideriä, mutta eihän siellä ollutkaan kuin olutta. Yhtä laatua. Silti myyjä kysyi: "mitäs sulle?" Entwinen melohevin alku meinasi takellella, mutta lähtihän se siitä. Bändillä näytti olevan fanejakin, itsestäni ei sellaista kyllä oikein saa. Kaikki vertasivat bändiä HIMiin, mutta minkäs teet kun musiikki on juuri samanlaista stupangiromantiikkakevytmetallia. Päivän musiikillinen politrukki.
Sivulavan lämmitti seuraavana Charon. Itse keskityin tunnelmien aistimiseen siinä määrin, että näkemättä jäi. Kuulematta ei kuitenkaan. Yhdenlaista metallia jälleen. Tässä vaiheessa tuli selväksi, että ohjelmistopolitiikka oli kuitenkin vaihtelevaa bändien tietystä hevileimasta huolimatta. Eipähän olleet kaikki samaa paahtoa. Päivän näkymättömin.
Ensimmäinen yleisömassaa (jota oli jo tässä vaiheessa komeasti - klo 14:00 olivat järjestäjät jo yleisömäärän suhteen omillaan, mikä oli PellavaRockin historiassa ennenkuulumatonta) liikutellut orkesteri oli Kotiteollisuus. Siinä sen näkee, että kun yleisö on mukana on bändilläkin kivaa. Herrat artesaanit vetivät shown, joka minuakin lämmitti vaikken aiemmin ole bändiin järin kuumana ollut. Kotiteollisuutta voisi kuvata sanoin jämäkkä, hurtti ja viihdyttävä. Ilmassa oli toistaiseksi eniten nyrkin puintia näissä kemuissa. Päivän lätkäjoukkue.
Vaan nytpä monet rinteellä istuneista bongasivat ensimmäisen tenhon. Ainakin kahdet perseet oli olalla tällä Aarne Tenkanen -paitaisella pojalla, joka odotti Kotiteollisuuden tilalle Viikatetta. Ja sitten hermostui kaikille, kun lavalle tulikin ihan väärä bändi. Vaativa asiakas! No, taisi olla kyllä ihan sama, vaikka hänelle olisi esiintynyt itse Danny moisessa tuomiopäivähumalassa. Järjestyshenkilökunta ottikin miehen tarkkailuun ja muut saivat nauttia auringosta, bändistä ja toisistaan rauhassa.

Asianmukaiset puitteet muuten Viikatteen soitolle. Tanssipaviljonki oli passeli iltapäivän tuonitansseille. Alkusoitto muistutti kovasti eräänkin joukko-osaston tunnelmointia... En nyt ollut ihan varma, oliko lattialle laitettu asianmukaiset perunajauhot, mutta hyvin tuntui tanssiväki liikkuvat pitkin lattiaa. Tunnelma meni jopa niin hikiseksi, että välillä käytiin ulkopuolella tuulettumassa ja kuka mitäkin takataskuvirvoketta siemaisemassa. Päivän lämminhenkisin.
Sonata Arctica -fanit kuulemma tunnisti siitä, että he olivat Kotiteollisuuden jälkeen jääneet seisoskelemaan pitkin rinnettä korkeintaan kolmen jätkän porukoissa. Ja varmennuksena hevipaita ja lipalla varustettu hattu. Fanit varmasti saivatkin rahalleen vastinetta, maailmanluokan bändinä vajaan tunnin soittoaika tuntui venyvän lähemmäs paria tuntia. Vai alkoiko hevoskomppi vaan turruttaa? Päivän Toyota.
Toiseksi viimeisenä olikin PellavaRockin housebändi Catamanic. Funkahtavaa, happoistakin rytistelyä. Ketkä tiesivät bändin tuntuivat diggaavan kovasti, toisille se meni grillille jonotuksen soundtrackina. Päivän väliinputoaja.
Catamanic taisi kärsiä siitäkin, että suurin väkijoukko alkoi jo odottaa juhlien pääesiintyjää. Rinne täyttyikin pian sille ennennäkemättömästä ihmislaumasta, kun oli tiedossa Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kesän päättäjäiskeikka. Shown aikana ilmassa heilui raajoja, joiltakin jopa kaikki neljä, enemmän kuin jos koko Lammin nuoriso olisi sahtipäissään judokisoissa. Niskalaukauksen keikka oli sitä mitä odotettiinkin, biisejä joiden sanat kaikki osaavat ja joita digattiin jopa hartautta muistuttavassa hengen tilassa. Sopi siis tilaisuuden päätökseksi erinomaisesti. Päivän varmin.
Olikohan päätösbileissä Safari-Pubissa paljonkin porukkaa katsomassa 313:a? Pellavarock ainakin teki yleisöennätyksensä. Maksaneita oli 1313 (tämähän kuulostaa enteelliseltä numerologialta jo!) ja erinäiset ilmaiseksi tulleet mukaan lukien oli paikalla yli 1500 ihmistä. Hienoa! Toisaalta tällainen ihmismäärä alkaa olla jo maksimi puitteet huomioon ottaen. Tungosta ei ollut, mutta grilliltä kuulemma loppui ruoka ja naisten vessasta paperi. Joku olikin muuten siirtänyt WC-kyltin jossakin vaiheessa osoittamaan metsään... Järjestelyt pelasivat kuitenkin kokonaisuutena erinomaisesti. Joitakin teknisiä pyllähdyksiä taisi olla, mutta järjestäjiä ei niistä voi syyttää. Kurinpitohenkilökunta toimi ystävällisesti ja työnsä asiallisesti hoitaen, jos kohta yleisökin käyttäytyi kiltisti. Silmiinpistävää oli se, että hevinkuuntelijat näyttävät jättävän roskaa maahan tavattoman vähän verrattuna moniin muihin rokkikekkereillä kävijöihin. Tai no, enhän minä siivoamassa ollut, mutta siistiltä alue vaikutti. Ja niinhän pitääkin, kun ollaan kauniin järven rannalla ja metsän laidassa. Jonne muuten varmasti moni tulee mielellään ensi vuonnakin.

teksti ynnä kuvat: Tero "Uhri" Lehto