Joku luonnehti tämänvuotista
Pellavarockia "PikkuTuskaksi" sangen hevanderipitoisen ohjelmiston
ansiosta. Niin... Jos Tuskassa oleminen on tuskaa, niin Pellavassa tuntuukin
pellavalta: ensin karhean ja karunoloinen, mutta pian mukavaksi ja miellyttäväksi
muotoutuva.
Erinomaista oli myös lammilaisen pankin sponsoroima kuljetus Lahdesta Lammille
ja takaisin. Nopeimmat ennakkolipun ostajat saivat mukavan bussikyydin. Jonnekin
vaan paluumatkalaisista oli hävinnyt illansuussa yli puolet. No, ehkä
he olivat jääneet Safari-Pubiin jatkoille.
Metallinen ohjelmisto olikin oivallinen veto. Paikalle raahautui enemmän
tai vähemmän alan väkeä ainakin Pudasjärveltä,
Raumalta ja Lappeenrannasta saakka, lähiseuduista puhumattakaan. Metalliporukka
on asialleen uskollista, sitä etsitään kartalta vaikka Lammi,
jos siellä joku riffaa raskaasti. Tuossa puolenpäivän aikaan
olikin paikalla muutama kaupunkilaisnuori, joita silminnähden ahdisti paikan
luonnonmukaisuus ja kauneus. Järveltä puhaltava tuulonen pisti tribaalitatuoidut
raajat pahasti kananlihalle ja keskustelusta saattoi todellakin erottaa "mennään
kotiin" -parahduksia, ihan kuin Pertsan kaveri Kilu olisi ollut vaikeroimassa.
Pellavarockissa oli tänä
vuonna kaksi lavaa, rinteeseen mainiosti sijoitettu päälava ja tavattoman
tunnelmallinen (hetkittäin jopa kuuma) tanssipaviljonki toimi sivulavana.
Meno Alkoi paviljongissa, jossa HoloChaust tarjosi oman näkemyksensä
perinnemusiikista. Melkoinen tuulahdus speed metalin kulta-ajoilta! Minulle
tuli heti hyvä mieli, kun todella metallisen näköiset jannut
väänsivät jopa Testamentin mieleen tuovaa tukanpyöritysmeteliä.
Päivän piristävin.
Entwinen aikana ei vielä mitään suurta tungosta paikalla ollut.
Tosin olutkarsina alkoi hiljalleen vetää väkeä. Minäkin
menin olutkojun siiderimainosten herättämine toiveineni ostamaan siideriä,
mutta eihän siellä ollutkaan kuin olutta. Yhtä laatua. Silti
myyjä kysyi: "mitäs sulle?" Entwinen melohevin alku meinasi
takellella, mutta lähtihän se siitä. Bändillä näytti
olevan fanejakin, itsestäni ei sellaista kyllä oikein saa. Kaikki
vertasivat bändiä HIMiin, mutta minkäs teet kun musiikki on juuri
samanlaista stupangiromantiikkakevytmetallia. Päivän musiikillinen
politrukki.
Sivulavan lämmitti seuraavana Charon. Itse keskityin tunnelmien aistimiseen
siinä määrin, että näkemättä jäi. Kuulematta
ei kuitenkaan. Yhdenlaista metallia jälleen. Tässä vaiheessa
tuli selväksi, että ohjelmistopolitiikka oli kuitenkin vaihtelevaa
bändien tietystä hevileimasta huolimatta. Eipähän olleet
kaikki samaa paahtoa. Päivän näkymättömin.
Ensimmäinen yleisömassaa (jota oli jo tässä vaiheessa komeasti
- klo 14:00 olivat järjestäjät jo yleisömäärän
suhteen omillaan, mikä oli PellavaRockin historiassa ennenkuulumatonta)
liikutellut orkesteri oli Kotiteollisuus. Siinä sen näkee, että
kun yleisö on mukana on bändilläkin kivaa. Herrat artesaanit
vetivät shown, joka minuakin lämmitti vaikken aiemmin ole bändiin
järin kuumana ollut. Kotiteollisuutta voisi kuvata sanoin jämäkkä,
hurtti ja viihdyttävä. Ilmassa oli toistaiseksi eniten nyrkin puintia
näissä kemuissa. Päivän lätkäjoukkue.
Vaan nytpä monet rinteellä istuneista bongasivat ensimmäisen
tenhon. Ainakin kahdet perseet oli olalla tällä Aarne Tenkanen -paitaisella
pojalla, joka odotti Kotiteollisuuden tilalle Viikatetta. Ja sitten hermostui
kaikille, kun lavalle tulikin ihan väärä bändi. Vaativa
asiakas! No, taisi olla kyllä ihan sama, vaikka hänelle olisi esiintynyt
itse Danny moisessa tuomiopäivähumalassa. Järjestyshenkilökunta
ottikin miehen tarkkailuun ja muut saivat nauttia auringosta, bändistä
ja toisistaan rauhassa.
Asianmukaiset puitteet muuten
Viikatteen soitolle. Tanssipaviljonki oli passeli iltapäivän tuonitansseille.
Alkusoitto muistutti kovasti eräänkin joukko-osaston tunnelmointia...
En nyt ollut ihan varma, oliko lattialle laitettu asianmukaiset perunajauhot,
mutta hyvin tuntui tanssiväki liikkuvat pitkin lattiaa. Tunnelma meni jopa
niin hikiseksi, että välillä käytiin ulkopuolella tuulettumassa
ja kuka mitäkin takataskuvirvoketta siemaisemassa. Päivän lämminhenkisin.
Sonata Arctica -fanit kuulemma tunnisti siitä, että he olivat Kotiteollisuuden
jälkeen jääneet seisoskelemaan pitkin rinnettä korkeintaan
kolmen jätkän porukoissa. Ja varmennuksena hevipaita ja lipalla varustettu
hattu. Fanit varmasti saivatkin rahalleen vastinetta, maailmanluokan bändinä
vajaan tunnin soittoaika tuntui venyvän lähemmäs paria tuntia.
Vai alkoiko hevoskomppi vaan turruttaa? Päivän Toyota.
Toiseksi viimeisenä olikin PellavaRockin housebändi Catamanic. Funkahtavaa,
happoistakin rytistelyä. Ketkä tiesivät bändin tuntuivat
diggaavan kovasti, toisille se meni grillille jonotuksen soundtrackina. Päivän
väliinputoaja.
Catamanic taisi kärsiä siitäkin, että suurin väkijoukko
alkoi jo odottaa juhlien pääesiintyjää. Rinne täyttyikin
pian sille ennennäkemättömästä ihmislaumasta, kun oli
tiedossa Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen kesän päättäjäiskeikka.
Shown aikana ilmassa heilui raajoja, joiltakin jopa kaikki neljä, enemmän
kuin jos koko Lammin nuoriso olisi sahtipäissään judokisoissa.
Niskalaukauksen keikka oli sitä mitä odotettiinkin, biisejä joiden
sanat kaikki osaavat ja joita digattiin jopa hartautta muistuttavassa hengen
tilassa. Sopi siis tilaisuuden päätökseksi erinomaisesti. Päivän
varmin.
Olikohan päätösbileissä Safari-Pubissa paljonkin porukkaa
katsomassa 313:a? Pellavarock ainakin teki yleisöennätyksensä.
Maksaneita oli 1313 (tämähän kuulostaa enteelliseltä numerologialta
jo!) ja erinäiset ilmaiseksi tulleet mukaan lukien oli paikalla yli 1500
ihmistä. Hienoa! Toisaalta tällainen ihmismäärä alkaa
olla jo maksimi puitteet huomioon ottaen. Tungosta ei ollut, mutta grilliltä
kuulemma loppui ruoka ja naisten vessasta paperi. Joku olikin muuten siirtänyt
WC-kyltin jossakin vaiheessa osoittamaan metsään... Järjestelyt
pelasivat kuitenkin kokonaisuutena erinomaisesti. Joitakin teknisiä pyllähdyksiä
taisi olla, mutta järjestäjiä ei niistä voi syyttää.
Kurinpitohenkilökunta toimi ystävällisesti ja työnsä
asiallisesti hoitaen, jos kohta yleisökin käyttäytyi kiltisti.
Silmiinpistävää oli se, että hevinkuuntelijat näyttävät
jättävän roskaa maahan tavattoman vähän verrattuna
moniin muihin rokkikekkereillä kävijöihin. Tai no, enhän
minä siivoamassa ollut, mutta siistiltä alue vaikutti. Ja niinhän
pitääkin, kun ollaan kauniin järven rannalla ja metsän laidassa.
Jonne muuten varmasti moni tulee mielellään ensi vuonnakin.
teksti ynnä kuvat: Tero "Uhri" Lehto