Mitä taas tulee siihen että Suomessa olisi jotenkin suojeltu Karjalan kieltä ja kulttuuria niin Suomi tunnusti karjalan kielen olemassaolon 2009 eikä Suomessa ole vieläkään karjalan kielellä ja kulttuurilla minkäänlaista lain suojaa, vaan karjalaisuutta pidetään vain itäsuomalaisuutena ja täts it. Suomalaisille aito karjalainen on itämurretta puhuva luterilainen mutta sitten jos tulee joku Olga tai Iivana niin se on vaan ryssä, eikä suomalaisilla lähtökohtaisesti ole oikein tietoa Karjalan historiasta eikä kummemmin edes kiinnostusta. Varsinkin nyt parin vuoden aikana on korostunut se että ryssät on ikuisia vihollisia ja suomalaiset ikuisia uhreja ja täts it.
mun pointti oli se että suomalaisten taipumus häivyttää (ortodoksisen ja karjalankielisen) karjalaisuuden olemassaolo suomalaisuuteen sisään on saattanut myös suojata sitä kulttuuria ja auttaa sen tallentamisessa vs kokonaan venäjällä elävien sukukansojen tilanne, jossa raja valta- ja vähemmistökulttuurin välillä on jyrkkä. mä voin myös olla täysin väärässä tästä, mutta kuitenkin se että me ollaan esim tehty karjalaisesta runoperinteestä meidän itsenäisen valtion kansalliseepos kertoo että se tilanne on vähintäänkin erilainen kuin monilla sukukansoilla
Miten se on suojellut karjalaista kulttuuria että ortodoksikarjalaiset ihan tässä elävän historian aikana on vaihtaneet nimensä, uskontonsa ja kielensä ihan vaan sen takia että lapsia ei kiusata jatkuvalla ryssittelyllä, ja virallinen suomi on kieltäytynyt edes tunnustamasta karjalan kielen olemassaoloa (vuoteen 2009) saati että olisi tehnyt mitään toimia sen turvaamiseksi?
onko vatjalaisten tai vepsäläisten runoutta käännetty 61 kielelle (wikipedia)? mä en tarkoita tätä mitenkään "virallisen suomen" saati ksenofobian puolusteluna, ja joo, nuo ovat varmaan aina olleet pienempiä ja vähämerkityksellisempiä kansoja, mutta karjalaisten ainesten käyttäminen suomen identiteetin luomisessa on kuitenkin ihan tosiasiassa tapahtunut asia, joka asettaa nämä kansat tietynlaiseen suhteeseen, jota mun on vaikea nähdä puhtaasti kolonialismina, vaikka se niitä ksenofobisia elementtejä runsaasti onkin sisältänyt
No sehän tuossa onkin että mikä se "tietynlainen suhde" on, mutta on aika paksua toteutuneen historian valossa esittää että Suomi olisi jotenkin suojellut karjalaista kulttuuria hakemalla sieltä runot itselleen ja vittuilemalla perään että ootte niin ryssäläisyyden saastuttamia degeneraatteja et nää on itse asiassa meidän runoja jotka teillä on vaan ollut säilössä ja voisitte vaihtaa nimenne, kielenne ja mielellään myös uskontonne jos ette halua tulla kohdelluksi ryssinä enää.
olisi tämän osalta ihan kiinnostavaa lukea lönnrotin ym suomalaistajien ajatuksia karjalaisuudesta, venäläisyydestä ja krisrinuskosta
Hyvää matskua topissa etenkin R. Mafiosolta ja parilta muultakin, mutta toivoisin itekin et voitasko palata ketjun alkuaiheeseen eli et mikä on Elias Lönnrotin kolonialisti%
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Mitkä kaikki menneisyyden valloitusretket ja keskusvallan levittäytymiset voidaan katsoa kolonialismiksi?
No miksei vaikka kaikki kunhan ovat johtaneet pysyväisluonteiseen miehitykseen eivätkä ole vain ryöstöretkiä.
Tai no keskusvallan levittäytymisen osalta varmaan löytyy sellaisiakin keissejä että ei ole tapahtunut valloittamalla mutta kai nyt suurin osa on.
No onko niillä sitten mitään väliä edes. Helvetti jotain tuhatvuotisia kaunojako tässä pitää alkaa kantaan?
En tiiä mutta relevanssi varmaan riippuu nykyajan tilanteesta.
Eli esim juutalaisten oikeutta Palestiinan alueeseen voi ihan hyvin kannattaa näillä perusteilla
Sekä juutalaiset että palestiinalaiset polveutuvat kaanaanilaisista, jotka asuttivat alueen pronssikauden alussa.
Kumpi oli eka?
Siis molemmat ovat olleet siellä aina. Eikä sillä tietysti mitään väliä olekaan kenen jengi siellä ekana ollut, kun puhutaan jostain nykypäivänä tapahtuvasta kansanmurhasta.
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Mitä taas tulee siihen että Suomessa olisi jotenkin suojeltu Karjalan kieltä ja kulttuuria niin Suomi tunnusti karjalan kielen olemassaolon 2009 eikä Suomessa ole vieläkään karjalan kielellä ja kulttuurilla minkäänlaista lain suojaa, vaan karjalaisuutta pidetään vain itäsuomalaisuutena ja täts it. Suomalaisille aito karjalainen on itämurretta puhuva luterilainen mutta sitten jos tulee joku Olga tai Iivana niin se on vaan ryssä, eikä suomalaisilla lähtökohtaisesti ole oikein tietoa Karjalan historiasta eikä kummemmin edes kiinnostusta. Varsinkin nyt parin vuoden aikana on korostunut se että ryssät on ikuisia vihollisia ja suomalaiset ikuisia uhreja ja täts it.
mun pointti oli se että suomalaisten taipumus häivyttää (ortodoksisen ja karjalankielisen) karjalaisuuden olemassaolo suomalaisuuteen sisään on saattanut myös suojata sitä kulttuuria ja auttaa sen tallentamisessa vs kokonaan venäjällä elävien sukukansojen tilanne, jossa raja valta- ja vähemmistökulttuurin välillä on jyrkkä. mä voin myös olla täysin väärässä tästä, mutta kuitenkin se että me ollaan esim tehty karjalaisesta runoperinteestä meidän itsenäisen valtion kansalliseepos kertoo että se tilanne on vähintäänkin erilainen kuin monilla sukukansoilla
Miten se on suojellut karjalaista kulttuuria että ortodoksikarjalaiset ihan tässä elävän historian aikana on vaihtaneet nimensä, uskontonsa ja kielensä ihan vaan sen takia että lapsia ei kiusata jatkuvalla ryssittelyllä, ja virallinen suomi on kieltäytynyt edes tunnustamasta karjalan kielen olemassaoloa (vuoteen 2009) saati että olisi tehnyt mitään toimia sen turvaamiseksi?
onko vatjalaisten tai vepsäläisten runoutta käännetty 61 kielelle (wikipedia)? mä en tarkoita tätä mitenkään "virallisen suomen" saati ksenofobian puolusteluna, ja joo, nuo ovat varmaan aina olleet pienempiä ja vähämerkityksellisempiä kansoja, mutta karjalaisten ainesten käyttäminen suomen identiteetin luomisessa on kuitenkin ihan tosiasiassa tapahtunut asia, joka asettaa nämä kansat tietynlaiseen suhteeseen, jota mun on vaikea nähdä puhtaasti kolonialismina, vaikka se niitä ksenofobisia elementtejä runsaasti onkin sisältänyt
No sehän tuossa onkin että mikä se "tietynlainen suhde" on, mutta on aika paksua toteutuneen historian valossa esittää että Suomi olisi jotenkin suojellut karjalaista kulttuuria hakemalla sieltä runot itselleen ja vittuilemalla perään että ootte niin ryssäläisyyden saastuttamia degeneraatteja et nää on itse asiassa meidän runoja jotka teillä on vaan ollut säilössä ja voisitte vaihtaa nimenne, kielenne ja mielellään myös uskontonne jos ette halua tulla kohdelluksi ryssinä enää.
olisi tämän osalta ihan kiinnostavaa lukea lönnrotin ym suomalaistajien ajatuksia karjalaisuudesta, venäläisyydestä ja krisrinuskosta
Hyvää matskua topissa etenkin R. Mafiosolta ja parilta muultakin, mutta toivoisin itekin et voitasko palata ketjun alkuaiheeseen eli et mikä on Elias Lönnrotin kolonialisti%
Itseäni Lönnrotissa häiritsee lähinnä se poliittinen korrektius että ei ottanut kokoelmaan mukaan niitä pornorunoja.
Mutta ongelma enemmän Lönnrotista ammentanut suomalainen nationalismi kuin Lönnrot itse, joka oman ymmärrykseni mukaan oli ihan vilpittömin mielin liikkeellä.
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Mutta ongelma enemmän Lönnrotista ammentanut suomalainen nationalismi kuin Lönnrot itse, joka oman ymmärrykseni mukaan oli ihan vilpittömin mielin liikkeellä.
komppia

Posted: 13 Aug 2024, 13:47
by On tää s…n rentouttavaa
Ihan mielenkiinnosta, mitehän hyvin noi karjalaisten stoorit ois säilynyt tänne 2020 luvulle asti ilman että niitä ei ois kirjoitettu kirjoihin ja kansiin? Miten neuvostoliitossa karjalalaisia kohdeltiin?
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Ihan mielenkiinnosta, mitehän hyvin noi karjalaisten stoorit ois säilynyt tänne 2020 luvulle asti ilman että niitä ei ois kirjoitettu kirjoihin ja kansiin? Miten neuvostoliitossa karjalalaisia kohdeltiin?
Käytettiin propagandan välineenä, muuten kyyti oli kylmää

Olisi nousseet karjalaiset kukoistukseen ja kehittäneet tasa arvolle perustuvan maailman järjestyksen runojen pohjalta ja nyt oltais kaikki palmujen alla.
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Ihan mielenkiinnosta, mitehän hyvin noi karjalaisten stoorit ois säilynyt tänne 2020 luvulle asti ilman että niitä ei ois kirjoitettu kirjoihin ja kansiin? Miten neuvostoliitossa karjalalaisia kohdeltiin?
Käytettiin propagandan välineenä, muuten kyyti oli kylmää
Tossa ylen radio-ohjelmassa sanottiin, että tän karjalalais-kulman liittyen Kalevalaan nosti esii Yrjö Sirola 30-luvulla eli ns Kremlin mies asialla.
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Ihan mielenkiinnosta, mitehän hyvin noi karjalaisten stoorit ois säilynyt tänne 2020 luvulle asti ilman että niitä ei ois kirjoitettu kirjoihin ja kansiin? Miten neuvostoliitossa karjalalaisia kohdeltiin?
Ei kai siinä sinänsä ole vielä mitään väärää, että sieltä on valikoiden/sensuroiden kerätty ja tallennettu laulettua runoutta, vaan pointtina sitten se, että mihin/miten sitä on käytetty fennomaanien toimesta sekä myöhemmin sitten eri tyyppien toimesta, etenkin 1900-luvulla sitten fasistien suur-suomi hybriksessä. Mitään hyvää ei tuo projekti ole aikansa karjalaisille ja kulttuurilleen tuottanut.
Kalevala ei edusta kovinkaan kattavasti koko kansanrunoutta ja/tai kansanrunouden kuvaamaa kulttuuria ja maailmaa, eikä sen tarvitsekaan, kun sillä oli tietty funktio ja samalla se oli kansalliseepoksena Lönnrotin taideteos eikä mikään tietokirja oikeasti.

Tossa steitmentissähän nimenomaan sanottiin että siinä oli väärää että ne kerättiin kirjaan mikä o kiellettyä ja ne ketkä kerto niitä runoja lönrotille ei ees tiennyt et ne kirjotettais taltee
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Posted: 13 Aug 2024, 14:07
by Uutiset ja mää
Lönnrothan ei toki väittänytkään että Kalevala olisi kattava otos kansanrunoudesta koska kyseessä on eepos eli valikoi vain epiikkaan sopivia kertovia runoja (ja vähän loitsuja koristeeksi).
Miksei näissä keskusteluissa edes mainita Kanteletarta koskaan?
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Mutta ongelma enemmän Lönnrotista ammentanut suomalainen nationalismi kuin Lönnrot itse, joka oman ymmärrykseni mukaan oli ihan vilpittömin mielin liikkeellä.
komppia
Re: ajattelu siitä että lönrotti kolonialistiksi töhrittiin
Posted: 13 Aug 2024, 14:09
by Rasmus-mafioso
Ja toi on semmonen asia että tota on Kremlin todella helppo käyttää hyväksi, koska kuten propagandassa usein, siellä on taustalla ihan todellinen ilmiö ja ongelma, eli tämäkin ase on ihan itse viritetty sillä että Suomessa ei ole oltu kauhean hyviä käsittelemään näitä asioita.