Aamu-uinnin jälkeen pistäydyin Hämeenpuiston divarissa. Olin tosiaan jo ehtinyt unohtamaan koko paikan, kuvitellut että se on jo vuosia sitten laittanut lapun luukulle.
Mahtava paikka (mahtavia paikkoja) nämä divarit. En tosiaan kovin usein uskalla näissä käydä, kun jos ei olisi rahasta kiinni, kantaisin niistä tavaraa kotiin tonnikaupalla. Sitä vaan mietin, että kuinkahan katoavaa kansanperinnettä nämäkin ovat? Jotenkin sellainen fiilis, että lukemisen ja varsinkin kirjojen arvostaminen on sellaista katoavaa kansanperinnettä: kun suurista ikäluokista aika jättää niin aikamoinen pläjäys kirjojakin häviää sen sileän tien kaatopaikoille. Joskus sitä miettii divareissa, että jos en nyt hommaa tätä kirjaa, sitä ei ehkä enää tulevaisuudessa voi saada.
Semmoinen fiilis noiden vanhempien, ei nykyään niin arvostettujen kirjailijoiden kohdalla.
