Vilhonvuoren▲Velho wrote:ikävä myöntää mutta epävireisyys laulussa särähtelee korvassa
topic
Re: topic
Heräsin yöllä tukkoiseen oloon enkä saanut tuntiin unta. Lähdin sitten siinä paremman puutteessa miettimään tätä 80-luvun popmusiikki vastaan 90-luvun popmusiikkidilemmaa, ja mielestäni aloin hahmottamaan paremmin omia nykyisiä preferenssejäni tässä kysymyksessä. ElikkäS:
1990-luvun alussahan syntyi grunge. Se oli olevinaan jotain uutta, aidompaa, musiikin reformaatio joka hautasi tylsän ja muovisen, feikin kaheksankymmentäluvun dinosaurusrokin. Tässä vaiheessa kuitenkin rock-musiikki oli evolvoitunut jo niin pitkälle, että se oli pelkkä pukeutumistyyli, "dinosaurusrock" tai "tukkarock" on enemmän tai vähemmän kaheksankymmentäluvun poppia, jossa on vähän erilainen pukukoodi ja ulkoinen estetiikka. Samoin grungenkaan kohdalla on turha lähteä puhumaan rockista, itse puhuisin popista. Se (Grunge) on mielestäni 1990-luvun popmusiikin toinen päähaara.
Toinen 1990-luvun popmusiikin haara on brittipop. Se oli syntyvinään vastapainona raskaalle ja melankoliselle grungelle, oli velkaa 1960-luvun svengaavan Lontoon musiikille, ja siinä oli toisaalta myös jossain määrin uuden aallon kaikuja.
1990-luvun puolivälistä 1990-luvun loppupuolle tultaessa nämä kaksi 1990-luvun popin "päähaaraa" fuusioituivat pikkuhiljaa. Yksi hyvä esimerkki tästä musiikillisesta kehityksestä on entisen bilebändi Blurin 1997 ilmestynyt samanniminen levy. Fuusion lopullisena äpäränä voidaan pitää sitten Coldplay nimistä bändiä...
Muistan lukeneeni nassikkana jostain musalehdestä Paul McCartneyn kommentin kun häneltä kysyttiin mielipidettä brittipopista, Oasiksesta ja Blurista: "Joo, olen kyllä kuullut näistä bändeistä. He ovat aika paljon velkaa meille ja parille muulle 1960-luvun bändille. Mutta me teimme sen paljon paremmin". En tajunnut sitä silloin, mutta tajuan kyllä nyt, Macca on oikeassa. Brittipop oli silkkaa pastissia, silkkaa kierrätystä. Esim Blurin piisit ovat melkein järjestään huolellisesti tehtyjä kopioita milloin mistäkin. Mitään uutta ja kiinostavaa ei bändi ole saanut tuotua pakettiin mukaan...Oasiksesta en viitsi alkaa tässä edes puhumaan.
Grunge taas...Bleach on ihan kiinnostava 1980-luvun lopun vaihtoehtoisen rokin levy, ei enempää eikä vähempää. Nevermindilla taas ei ole Nirvanan debyn kanssa juurikaan musiikkillista yhteyttä, mutta se on se levy, joka määritti popin suuntaa hyvin pitkäksi aikaa. Ja se on todella kaavamaista musiikkia. Nevermind on tosiaan popimpaa kamaa kuin deby, ja jos en ole aivan väärässä, bändi on tällä levyllä todella paljon velkaa Pixiesille. Pixies on siis tietyllä tapaa "grungen juuret". Ja Pixieshän on kauheeta paskaa. Nirvana on vähemmän paskaa, koska bändillä oli jonkinlainen groove ja laulajalla oli ns. menoa...
Kaheksankytluvun popmusa sen sijaan...
Kaheksankymmentäluvun popmusiikissa lainailtiin aivan yhtä lailla kuin yheksänkymmentäluvullakin. 1960-luku oli suurin lainailun kohde, jossain vaiheessa oli esim nk. Paisley skene, ja oli kaikenmaailman uuspsykedeliaa ja garage revivalia. Paskimmillaan tässä oli kyse suorasta ja tympeästä vanhan toistosta, mutta parhaimmillaan syntyi jotain uutta ja leimallisen kaheksankymmentälukulaista. Esim. Bangles on todella paljon velkaa 1960-luvun musiikille, mutta sen kohdalla on aivan turha lähteä puhumaan pastissista, koska musa on sovitettu ja tuotettu aivan uudella tavalla.
Sovituksellisia ja tuotannollisia nerokkuuksia enemmän mua on pistänyt 1980-luvun popmusaa kuunnellessa korvaan se, kuinka moninaista ja sofistikoitunutta se loppujen lopuksi on verrattuna 1990-luvun musiikkiin. 1990 luvulla oli yksi tai kaksi kaavaa, jolla jyrättiin läpi kaikki poppistsibaleet, kasarilla oli vaikka mitä Philip Glass henkisestä minimalismista dekonstruktiiviiseen popin räjäyttämiseen asti. Miettii nyt jotain Yellow Magic Orchestraa vaikka...
1980-luvulla popmusiikki parhaimmillaan lähenee pop-taidetta...ns taidemusiikin, vaihtoehtomusiikin ja populaarimusiikin rajat himmenevät. Yheksänkymmentäluvulla sen sijaan "alternative" alkaa tarkoittamaan omaperäisen/omaehtoisen/persoonallisen sen sijaan vain yhtä kaupallisen popin alalajia/tyyliä.
1990-luvun alussahan syntyi grunge. Se oli olevinaan jotain uutta, aidompaa, musiikin reformaatio joka hautasi tylsän ja muovisen, feikin kaheksankymmentäluvun dinosaurusrokin. Tässä vaiheessa kuitenkin rock-musiikki oli evolvoitunut jo niin pitkälle, että se oli pelkkä pukeutumistyyli, "dinosaurusrock" tai "tukkarock" on enemmän tai vähemmän kaheksankymmentäluvun poppia, jossa on vähän erilainen pukukoodi ja ulkoinen estetiikka. Samoin grungenkaan kohdalla on turha lähteä puhumaan rockista, itse puhuisin popista. Se (Grunge) on mielestäni 1990-luvun popmusiikin toinen päähaara.
Toinen 1990-luvun popmusiikin haara on brittipop. Se oli syntyvinään vastapainona raskaalle ja melankoliselle grungelle, oli velkaa 1960-luvun svengaavan Lontoon musiikille, ja siinä oli toisaalta myös jossain määrin uuden aallon kaikuja.
1990-luvun puolivälistä 1990-luvun loppupuolle tultaessa nämä kaksi 1990-luvun popin "päähaaraa" fuusioituivat pikkuhiljaa. Yksi hyvä esimerkki tästä musiikillisesta kehityksestä on entisen bilebändi Blurin 1997 ilmestynyt samanniminen levy. Fuusion lopullisena äpäränä voidaan pitää sitten Coldplay nimistä bändiä...
Muistan lukeneeni nassikkana jostain musalehdestä Paul McCartneyn kommentin kun häneltä kysyttiin mielipidettä brittipopista, Oasiksesta ja Blurista: "Joo, olen kyllä kuullut näistä bändeistä. He ovat aika paljon velkaa meille ja parille muulle 1960-luvun bändille. Mutta me teimme sen paljon paremmin". En tajunnut sitä silloin, mutta tajuan kyllä nyt, Macca on oikeassa. Brittipop oli silkkaa pastissia, silkkaa kierrätystä. Esim Blurin piisit ovat melkein järjestään huolellisesti tehtyjä kopioita milloin mistäkin. Mitään uutta ja kiinostavaa ei bändi ole saanut tuotua pakettiin mukaan...Oasiksesta en viitsi alkaa tässä edes puhumaan.
Grunge taas...Bleach on ihan kiinnostava 1980-luvun lopun vaihtoehtoisen rokin levy, ei enempää eikä vähempää. Nevermindilla taas ei ole Nirvanan debyn kanssa juurikaan musiikkillista yhteyttä, mutta se on se levy, joka määritti popin suuntaa hyvin pitkäksi aikaa. Ja se on todella kaavamaista musiikkia. Nevermind on tosiaan popimpaa kamaa kuin deby, ja jos en ole aivan väärässä, bändi on tällä levyllä todella paljon velkaa Pixiesille. Pixies on siis tietyllä tapaa "grungen juuret". Ja Pixieshän on kauheeta paskaa. Nirvana on vähemmän paskaa, koska bändillä oli jonkinlainen groove ja laulajalla oli ns. menoa...
Kaheksankytluvun popmusa sen sijaan...
Kaheksankymmentäluvun popmusiikissa lainailtiin aivan yhtä lailla kuin yheksänkymmentäluvullakin. 1960-luku oli suurin lainailun kohde, jossain vaiheessa oli esim nk. Paisley skene, ja oli kaikenmaailman uuspsykedeliaa ja garage revivalia. Paskimmillaan tässä oli kyse suorasta ja tympeästä vanhan toistosta, mutta parhaimmillaan syntyi jotain uutta ja leimallisen kaheksankymmentälukulaista. Esim. Bangles on todella paljon velkaa 1960-luvun musiikille, mutta sen kohdalla on aivan turha lähteä puhumaan pastissista, koska musa on sovitettu ja tuotettu aivan uudella tavalla.
Sovituksellisia ja tuotannollisia nerokkuuksia enemmän mua on pistänyt 1980-luvun popmusaa kuunnellessa korvaan se, kuinka moninaista ja sofistikoitunutta se loppujen lopuksi on verrattuna 1990-luvun musiikkiin. 1990 luvulla oli yksi tai kaksi kaavaa, jolla jyrättiin läpi kaikki poppistsibaleet, kasarilla oli vaikka mitä Philip Glass henkisestä minimalismista dekonstruktiiviiseen popin räjäyttämiseen asti. Miettii nyt jotain Yellow Magic Orchestraa vaikka...
1980-luvulla popmusiikki parhaimmillaan lähenee pop-taidetta...ns taidemusiikin, vaihtoehtomusiikin ja populaarimusiikin rajat himmenevät. Yheksänkymmentäluvulla sen sijaan "alternative" alkaa tarkoittamaan omaperäisen/omaehtoisen/persoonallisen sen sijaan vain yhtä kaupallisen popin alalajia/tyyliä.
Re: topic
vois kattoa jonkun leffan tässä ihan kohta...onkohan toi Tom Cruisen tähdittämä Operaatio Valkyrie kuinka eeppistä kökköä?
Mulla ois siis toi ja sit kasa jotain nukkavieruja taideleffoja mitä en oo viä nähny tossa vaihteohtona. tekis melkein mieli kattoo toi Valkyrie.
Mulla ois siis toi ja sit kasa jotain nukkavieruja taideleffoja mitä en oo viä nähny tossa vaihteohtona. tekis melkein mieli kattoo toi Valkyrie.
Re: topic
terve lusku. mulla on nyt tässä puolen tunnin kahvitauko niin ajattelin tulla taas pilaamaan "topic" topicin. 
Cyberpunx. Harmaita nappuloita = 0.
<<††▲▲††<< Maustetytöt-Fan Club jäsen #3 >>††▲▲††>>Juutas wrote: Lahja poistuu näyttämöltä aina voittajana. Muista se.