Pistetäänpäs tämmönen Ozun (ja muiden vanhojen Japanian auteurien) katselu rojekti nyt tulille

[pidetään symposium]

mistä leffasta tämmönen setsuko näyttäminen mahtaa olla? ei taida olla ozua kyllä.

[pidetään symposium]

surffailin wikipediasta japanilaisen näyttämötaiteen historiaa ja löytyipä kiva sivulause jonka jälkeen nää videot näyttää taas vähän erilaisilta

The author Yukio Mishima, who had a long-running affiliation with Bungakuza dating back to the early 1950s, wrote a play for the company called The Harp of Joy, but star actress Haruko Sugimura and other Communist Party-affiliated actors refused to perform it because the protagonist held anti-communist views and had lines criticizing a conspiracy of world communism.

[pidetään symposium]

tätäkin vois joskus taas

[Richard Müller]

mistä leffasta tämmönen setsuko näyttäminen mahtaa olla? ei taida olla ozua kyllä.

Akira Kurosawan No Regrets for Our Youth.

[pidetään symposium]

pistetääs jonoon tokyo sweetheartin jatkoksi

[ORDNUNG HUSSEIN]

Oon sanonut ennenkin, mutta tää on ihana projekti

[pidetään symposium]

Early Summer tuli katsottua, ja nyt onkin boksi läpikäytynä. Oli ihan jees mutta ei mitään erityisen isoa vaikutusta tehnyt. Juonen pääkäänne tuntui ihan päähänpistomaiselta. Eniten tykkäsin tässä kersojen kohelluksesta ja naineiden vs. naimattomien likkojen "nee?" "nee!" pätkistä.

En olisi aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota moiseen mutta nyt kun on tullut pikkuisen perehdyttyä entisaikojen queer-kuvastoon niin hassusti pisti silmään kohtaus jossa päähenkilön bestis/käly/kukahan se nyt oli luonnehtii päähenkilöä tyyliin "ei sillä ole varmaan mitään poikaystävää koskaan ollut, sillä oli joskus tän paksuinen pino Katherine Hepburnin kuvia" ja äijä on että "hentai?" #vain_shewolfofthesdp_jutut

[ORDNUNG HUSSEIN]

Early Summer tuli katsottua, ja nyt onkin boksi läpikäytynä. Oli ihan jees mutta ei mitään erityisen isoa vaikutusta tehnyt. Juonen pääkäänne tuntui ihan päähänpistomaiselta. Eniten tykkäsin tässä kersojen kohelluksesta ja naineiden vs. naimattomien likkojen "nee?" "nee!" pätkistä.

En olisi aiemmin kiinnittänyt mitään huomiota moiseen mutta nyt kun on tullut pikkuisen perehdyttyä entisaikojen queer-kuvastoon niin hassusti pisti silmään kohtaus jossa päähenkilön bestis/käly/kukahan se nyt oli luonnehtii päähenkilöä tyyliin "ei sillä ole varmaan mitään poikaystävää koskaan ollut, sillä oli joskus tän paksuinen pino Katherine Hepburnin kuvia" ja äijä on että "hentai?" #vain_shewolfofthesdp_jutut

[Laku Setä]

en jaksa kyllä sekuntiakaan jotain japani elokuvaa

[ORDNUNG HUSSEIN]

kiitos laku thank you liquorice

[Duckulan Kreivi]

en jaksa kyllä sekuntiakaan jotain japani elokuvaa

entäs korea

[Laku Setä]

en jaksa kyllä sekuntiakaan jotain japani elokuvaa

entäs korea

no ne jo parempia.paljon scifii.

[Richard Müller]

No niin katsoin viimeiset näkemättä olleet Ozun äänielokuvat.

Toda-ke no kyōdai / The Brothers and Sisters of the Toda Family (1941)



Ozu joutui tunnetusti elokuviensa heikon yleisösuosion vuoksi 34-vuotiaana Keisarillisen Japanin armeijaan vuonna 1937 ja palveli Kiinassa kaksi vuotta kemiallisten aseiden yksikössä (toinen kaasuyksikkö), joka todennäköisesti jätti jonkinlaiset henkiset arvet ohjaajaan, koska myöhemmin Ozu ei koskaan maininnut missä yksikössä palveli ja oli jonkin sortin kaappipasifisti. Sotareissullaan Ozu ehti myös muuten tavata toisen japanilaisen elokuvan mestarin Sadao Yamanakan ennen kuin tämä kuoli Manchuriassa punatautiin. Kesällä 1939 Ozu palasi Japaniin siviilielämään ja heinäkuussa otettiin tämä ohjaajasta palaamassa Shochiku studiolle, jossa Yasujiro Shimazu on vastassa tervehtimässä häntä.



Kirjoitin pohjustuksen tilanteelle, jossa Ozu ryhtyi tekemään ensimmäistä palveluksensa jälkeistä elokuvaa, koska filmi on eräänlainen vedenjakaja ohjaajan filmografiassa ja siirtymätyö, joka katsoo sekä taakse että eteenpäin. Brothers and Sisters summaa Ozun varhaistuotannon, mutta lisää yhtälöön myöhemmistä elokuvista tuttuja teemoja kuten patriarkan kuoleman jälkeinen perheen hajoaminen (The End of Summer) tai sukulaisten kylmä vastaanotto (Tokyo Story). Yksi juttu missä mielestäni yhdistyi hauskasti sekä aikaisempi että myöhäisempi Ozu oli luokkakuvaus. Varhaisemmassa tuotannossaanhan Ozu keskittyi työläisiin/alempaan luokkaan aina ja myöhemmässä keskiluokkaan ja Brothers and Sisters säilyttää tasapainon alkamalla varakkaan ylemmän keskiluokan perheen kuvauksesta, joka sitten patriarkan kuoltua menettää talon ja ison osan varallisuudestaan ja joutuu sukulaistensa nurkkiin majailemaan. Elokuvaa on joskus tulkittu länsimaisen individualismin kritiikkina (sodan aikainen kuitenkin), mutta itse näe hommaa ihan näin simppelinä. Sotaankin elokuva viittailee joidenkin myöhempien Ozu filmien lailla (Early Summer tulee mieleen) ja Ozulle tyypillisen kepeän huumorin puuttuminen yhdistetyneenä elokuvan teemoihin tekee tästä oikeastaan aika synkän elokuvan. Ei ehkä ihan Tokyo Twilightin synkkyyttä, mutta heti perässä. Vaikka vilmissä oli tavallaan tämmösiä kiinnostavia piirteitä niin koin sen vähän pitkäveteiseksi myös ja deus ex machinamainen loppu oli vähän tönksähtävä. Elokuva oli kuitenkin sekä kriitikoiden ylistämä että kaupallinen menestys mikä oli varmaan hyvä juttu tässä vaiheessa Ozun uraa.





Kagamijishi / The Lion Dance (1936)



Ozun ensimmäinen äänielokuva oli tämmönen lyhytdokumentti kabukinäyttelijästä Onoe Kikugorō VI, joka tunnetaan Japanissa myös TEATTERIN JUMALANA. Aluksi tulee infodumppia näyttelijästä ja sitä seuraa Kikugorōn aivan hemmetin hieno kabukitanssiesitys. Suosittelen tämän katsomista kaikille joilla on edes ohimenevää kiinnostusta klassisiin japanilaisiin taiteisiin.

[Richard Müller]

en jaksa kyllä sekuntiakaan jotain japani elokuvaa

entäs korea

no ne jo parempia.paljon scifii.

Gojiralla, Akiralla ja Ghost in the Shellillä on kyllä ollut isompi vaikutus scifiin kuin yhdelläkään korealaisella elokuvalla.

[Richard Müller]

Oon sanonut ennenkin, mutta tää on ihana projekti

Olen itsekin tykännyt.