Huomaan lukevani Heideggeria

[Testo Torture]

https://www.theguardian.com/environment ... ean-energy

Mut siis tossa taas uutinen siitä, että fossiilifirmojen pomot naureskelee ideoille post-fossiilisesta yhteiskunnasta ja laittavat kapuloita rattaisiin. Eipä tommosia kyllä millään deliberaatiolla ja markkinamekanismeilla voiteta.

Ei muuta kuin uuniin nää öljypomot.

Jännä muuten miten International Energy Agency on kannoissaa ihan hippilinjoilla mutta energiayhtiöiden pomot täysin eri puolella. Oon ymmärtänyt että energiayhtiön muodostaa IEAn

Eikun jaa se onkin valtioiden projekti. No ilmankos. Mitenkäs oon näin ulalla ollut

Kyllähän tossa tulee kuitenkin aina vähän semmoset "hyvä kyttä/paha kyttä" -vibat. Ja toi että missä määrin valtiot sit on kovin autonomisia suhteessa esim. öljy-yhtiöihin. Mut ne on tietty tosi monimutkaisia kyssiä tietysti, ku toimijoita on niin saatanasti.

[ei vittu mikä meno]

Puuh, sain viimeinen Galbraithin Runsauden yhteiskunnan loppuun ja pakko sanoa, etten suosittele. Jonain aatehistoriallisena dokumenttina ihan kiinnostava esim. silleen, kun tossa suositellaan ALVin käyttöön ottoa ja aika perus hyvinvointiyhteiskuntaa köyhyyden ja kurjuuden poistamiseksi sen jälkeen kun tuotanto on tarpeeksi korkealla tasolla.

Alkupuolisko on hyvin kirjoitettua ja ihan ok poppis settiä taloustieteestä ja silloisesta yhteiskunnan tilasta. Puolessa välissä on kiinnostavimmat jutut, jossa todetaan että vapaiden markkinoiden säätelemä tuotanto luo itse kuluttajien tarpeet, jotka se tyydyttää, ja että vois miettiä onko tämmönen tuotanto itseisarvoista. Järjellinen rekonstruktio tästä Galbraithin pääargumentista on jotain seuraava.

Taloustieteessä "rajahyödyn" käsite on nykyäänkin perustava, ja sen avulla esim. osoitetaan, että vapailla markkinoilla hyödykkeiden hinnat asettuvat "oikeiksi". Rajahyöty tarkoittaa sitä, miten paljon hyötyä (iloa, tyydystä, onnea tms.) ihminen saa kullakin kerralla, kun se saa hyödykettä lisää. Esim. jos on kuolemassa nälkään ja saa leivän, tämän yhden leivän rajahyöty on hyvin suuri. Mutta jos taas ihmisellä on valmiiksi kymmenen leipää ja se saa vielä yhden, niin tämän yhden lisäleivän lisäys on pieni, ehkä jopa negatiivinen, koska sitten ihmisen pitää keksiä mihin se senkin leivän panee jemmaan ja siitä on vain vaivaa. Nyt jos ajatellaan, että elämme yltäkylläisessä yhteiskunnassa, jossa saamme koko ajan kaikki perustarpeemme tyydytetyiksi ja vielä monilla eri tavoilla ja muutenkin on kaikkea kivaa kamaa mitä voi ostaa, niin ilmeisestikin kaikkien hyödykkeiden rajahyöty on mitätön. Meillä on jo kaikkea, joten mikään lisäys ei voi juurikaan tyydyttää tarpeitamme enempää.

Tätä voi pitää taloustieteellisesti ongelmallisena, koska tosiasiassa näyttää siltä, että ihmiset kuitenkin haluavat koko ajan uutta kamaa, käyvät töissä ja ostelevat hyödykkeitä. Itse asiassa useimpien länsimaisten elämän sisältö näyttää pitkälti muodostuvan siitä, että ne ostelevat uutta tavaraa tai palveluita. Jos uudet hyödykkeet kuitenkin ovat taloustieteen mukaan liki yhdentekeviä, taloustieteelle muodostuu ongelmaksi selittää, miksi ihmiset toimivat näin. Tähän taloustiede kehitti Galbraithin mukaan vastaustrategien, joka koostuu kahdesta osasta. Ensinnäkin taloustiede totesi, että tarpeet ovat hienosyisempiä kuin esim. nälkä tai lämmön ja suojan kaipuu. Kukin erillinen tuote tyydyttää eri tarpeen. Jos siis olen kyllästynyt juomaan Coca-colaa ja kun minulla on seuraavan kerran jano, juonkin Fantaa, niin voin taas kokea suurta nautintoa: vaikka Coca-colan rajahyöty on laskenut lähelle nollaa, Fantan rajahyöty on korkea, koska en ole sitä juonut viime aikoina. Niinpä kunhan vaihtoehtoisia tuotteita on niin paljon, ettei yksilö pysty kuluttamaan niitä kaikkia, erilaisten vaihtoehtoisten tuotteiden rajahyödyt pysyvät korkeina ja ihmiset ovat tyytyväisiä ja haluavat aina vain uusia tuotteita. Täten kaikkien hyödykkeiden rajahyöty ei laske, vaikka meillä onkin jo ylenpalttisesti kaikea.

Toiseksi taloustiede totesi, että se EI ole normatiivinen tiede siinä mielessä, että se asettaisi eri tarpeet tärkeysjärjestykseen. Taloustieteen kannalta on siis sisällöllisesti aivan sama, mitä ihmiset haluavat, läheisyyttä, leipää, muotivaatteita, pääsyn ravikilpailuihin vai oopperakokemuksen. Se ei ota tähän mitään kantaa, vaan toteaa, että ihmisillä nyt vain on tarpeita ja ne vaikuttavat niiden käyttäytymiseen. Mistä tarpeet tulevat, ei ole taloustieteen asia. Tästä seuraa mielenkiintoisesti, että taloustiede ei sano, onko sellainen hyvin köyhän ihminen onnellisemmassa asemassa, jonka vuotavan mörskän katto korjataan eikä vesi valu enää hänen naamalleen, kuin sellainen hyvin rikas ihminen, joka vaikkapa lentää lomalle rantakohteeseen. Katon korjauksen rajahyöty ja ulkomaanmatka voivat olla näille ihmisille rajahyödyltään täsmälleen sama. Tai oikeastaan sitä ei voida tietää, koska ei ole mitään keinoa vertailla asiaa.

Niinpä taloustiede ei pohdi sitä, onko mitenkään järkevää jatkaa hyödykkeiden tuotannon lisäämistä sen jälkeenkin kun yhteiskunta on jo hyvin vauras, eikä varsinkaan sitä, mitä tarpeita olisi syytä pyrkiä tyydyttämään ja mitä ei. Tällaiset kysymykset jäävät taloustieteen ulkopuolelle, joskin sellaiset uusliberalistit kuin Hayek katsovat, että tarpeiden valikointiin ei edes pidä puuttua vaan markkinoiden pitää toimia mahdollisimman vapaasti (koska puuttuminen johtaa vain markkinahäiriöihin ja tuotannon laskuun). Toisin sanoen uusliberaali taloustiede ei ota sisällöllisesti kantaa siihen, mitkä tarpeet ovat hyviä, mutta ottaa kantaa siihen, miten tarpeisiin ja tuotantoon saa vaikuttaa. Sivu mennen sanoen mainonta katsotaan tälloin markkinoiden sisäiseksi toiminnaksi, eli se on ok, toisin kuin keskusvaltainen säätely ja investointi, jotka ovat markkinoiden sörkkimistä.

No niin. Galbraith puolustaa näkemystä, jonka mukaan olisi syytä hillitä tuotantoa ainakin verottamalla ja käyttää varoja hyvinvointiyhteiskunnan kehittämiseen. Hän siis argumetnoi tuotannon rajoittamisen puolesta, jotta julkisilla palveluilla tyydytettävät tarpeet saadaan hoidettua. Perusidea näyttäisi olevan siinä, että osa tarpeista on perustavia ja osa tuotettuja. Varsinkin mainontaa Galbraith roimii, koska se hänen mukaansa juuri synnyttää tarpeita. Julkisen tuottamia hyödykkeitä -- koulutusta, kaupungin siisteyttä ja kunnossapitoa, postilaitosta, muuta infraa jne. -- ei tarvitse mainostaa, joten ne ovat "luonnollisia", ja vastaavasti yksityisen tuottamia hydykkeitä pitää, joten niihin liittyvät tarpeet ovat "tuotettuja". Sinänsä Galbraithin argumentit on pääpiirteiltään helppo hyväksyä, mutta ne makaavat kyllä aika pitkälti pelkän retoriikan varassa. Toisaalta tuollainen perustavampien ja keinotekoisesti johdettujen tarpeiden erottelu on varsin kestämätön. Ensinnäkin jossian mielessä välttämättömät tarpeet kuten nälkä, asumus, sosiaalisuus jne voidaan tyydyttää monella tapaa. Jos ylipäätään on valittavissa eri tapoja syödä, ei oikein voi sanoa, mikä näistä tavoista on luonnollisempi ja mikä keinotekoisempi. Tässä mielessä uudet, mainoksilla myydyt tavat tyydyttää nälkä ovat ihan yhtä perustavia tai keinotekoisia kuin jotkin kivikautiset tavat syödä. Toiseksi monet sellaiset selvästi esim. koulutuksella synnytetyt tarpeet, kuiten vaikka kirjallisuus tai eri taidemuodot, ovat samaan aikaa sekä "keinotekoisia" että useimpien mielestä jotain muuta kuin turhaa kuluttamista. (Tämä mm. on Hayekin kritiikki https://msuweb.montclair.edu/~lebelp/Ha ... EJ1961.pdf )

Käsittääkseni kaikki uudemmat tarve/halu-keskustelut ottavatkin lähtökohdaksi sen, ettei mistään luonnolisuuksista kannata puhua. Tämä on järkevää. Vaikeampi on sanoa, miten voisi raakata tarpeita normatiivisesti ilman, että heijastaa vain omia satunnaisia moralistisia kantojaan. Luultavasti ei oikein mitenkään (joskin tietenkin voi olla ihan kiinnostavaa, mitä saadaan irti erilaisista ihmiskuvista tms. lähtien). Niin tai näin, lienee aika selvää että "emme tarvitse kaikkea tätä paskaa". Sikäli kuin tarpeen tuotanto näyttää yhä vain kiihdyttävän yhteiskuntaa ja saavan ihmiset ajattelmaan, että heidän tulisi tehdä ilmiselvästi joutavia töitä, jotta voisivat tyydyttää markkinoiden tuottamat tarpeet, voinee aika huoletta sanoa, että yleisesti uudet tavat tyydyttää tarpeita eivät ole, noh, tarpeellisia. Ainakaan siinä määrin, että ei olisi syytä pohtia, ylittääkö niiden tuottama riemu niiden mahdolliset haitat. Toisaalta voidaan katsoa empiiristä dataa. En ole kauhean perillä siitä, missä mennään, mutta joskus väitettiin, että tietyn tulotason jälkeen ilmoitettu onnellisuus ei enää kasva. Toisaalta olin lukevinan, että näinkään ei välttämättä ole: ne jotka ovat jo valmiiksi onnellisia, tulevat vielä onnellisemmaksi kun saavat lisää fyffeä. Tässä jotain sössötystä aiheesta: (https://ourworldindata.org/happiness-an ... tisfaction) Miten lienee, en tiedä. Tässä on yksi ihan kiintoisan oloinen paperi jossa puolustetaan Galbraithia: https://sci-hub.se/10.1080/09538250802308919

Ja lopuksi täytyy tietenkin todeta, että vaikka Galbraith olisikin väärässä ja itse asiassa ihmiset tulevat edelleen tyytyväisemmiksi tuotannon kasvaessa, maailman tilanne on sellainen, että kohta ei naura enää Jeesuskaan jos näin jatketaan. Eli lämpenevässä Maassa ihmisten tyytyväisyys ei varmasti kasva kovin pitkään.

Ehkä kiinnostavimmat pointit on rajahyödyn käsitteen soveltaminen, taloustieteen ei-normatiivisuus ja ylipäätään sen kysyminen, millainen tarpeiden tyydytys on järkevää. Tässä kuuluisin ja ehkä olennaisin luku kirjasta: https://bpb-us-e2.wpmucdn.com/sites.mid ... braith.pdf

[Testo Torture]

Asiallista rapsaa! Mut siis meniks mulle jotain ohi, mut onks Gailbraitin argumentti siis tommonen, että runsautta pitää kyllä olla ja pitää olla sitä ja tätä, mut sitä pitää tietyin keinoin rajoittaa?

[ei vittu mikä meno]

Tässä vielä yksi esimerkkipätkä, jossa varsin väkevää ilmaisua. Puheena siis juuri se, miten taloustiede ei ota kantaa tarpeiden arvojärjestykseen.

[ei vittu mikä meno]

Asiallista rapsaa! Mut siis meniks mulle jotain ohi, mut onks Gailbraitin argumentti siis tommonen, että runsautta pitää kyllä olla ja pitää olla sitä ja tätä, mut sitä pitää tietyin keinoin rajoittaa?

Lopulta on ehkä vähän hämärää, mitä Gailbraith itse asiassa ajaa tajaa. Mutta kaipa se on se, että tuotannon lisääminen ei ole itsearvoista (sanoo mm. ettei pitäisi tuijottaa pelkkää BKT:ta) vaan ihmisten onnellisuus. Pitää pyrkiä poistamaan selvä köyhyys ja puute, mutta sen jälkeen tuotanto ei ole niin justiinsa. Kauheen tarkaan se ei vaan sano, mitä se onnellisuus on, mitä nyt maalailee kuvaa tulevaisuuden yhteiskunnasta, joka muistuttaa aika paljon nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaa, "uudesta luokasta", joka tekee mielyttävää toimistotyötä sen verran kuin huvittaa ja itse asiassa luultavasti haluaa pelkän laiskottelun sijaan tehdä sitä, koska se on itsesään mielekästä. Tää uusi luokkaa muistuttaa aika pitkälti nykyistä keskiluokkaa -- tai ainakin sen jonkilaista utooppista versiota.

[ei vittu mikä meno]

Niin ja G sanoo kyllä, että tuotettujen tarpeiden tyydyttäminen ei lisää onnellisuutta. Jos ne jätettäisi tuottamatta, niin oltaisiin yhtälailla tyytyväisiä kuin jos se nuotetaan ja sitten tyydytetään. Tää luultavasti on liian yksioikoista (mm. Hayek argumentoi just että taide varmaankin lisää hyvinvointia mutta spesifit taidetarpeet ovat luultavasti tuotettuja eli eivät jotenkin täysin sisäsyntyisiä). Taloustietelijä A. K. Dutt toteaa yllä linkkaamassani paperissa, että kritiikki on sikäli kohdillaan, että siitä, että "sama prosessi" tuottaa tarpeen ja tyydyttää sen, ei välttämättä seuraa, että onnellisuus ei kasva. Mutta toisaalta empiirinen aineisto, jota on kerätty sitten kirjan kirjoittamisen, näyttäisi osoittavan, että tulotason nousu ja kulutuksen kasvu ei kauheen paljon auta ihmisiä tulemaan onnellisemmiksi. (https://sci-hub.se/10.1080/09538250802308919) Tää on kyllä vähän hämärää, kun toisaalta, jos katsoo vaikka tämmöstä mikä on varmaan ihan pätevää tutkimusta: https://ourworldindata.org/happiness-an ... tisfaction
Niin tossa sanotaan, että

Richer people tend to say they are happier than poorer people; richer countries tend to have higher average happiness levels; and across time, most countries that have experienced sustained economic growth have seen increasing happiness levels. So, the evidence suggests that income and life satisfaction tend to go together (which still doesn’t mean they are one and the same).

ja

Do income and happiness tend to go together? The visualization here shows that the answer to this question is yes, both within and across countries.

Ja uudemmat tutkimukset ilmeisesti on sitä mieltä että aimpi 75 000 dollarin raja, jonka jälkeen onnellisuus ei enää merkittävästi kasvat, ei oikeastaan pidä paikkaansa (en kyllä edes tajua miten tommosia vois olla jos puhutaan eri maista kun selvästikin eri paikoissa rahalla voi ostaa aivan eri asioita).

[ei vittu mikä meno]

Mut miten onkaan tulojen ja onnellisuuden yhteyden kanssa, niin tää lienee totta

There are good reasons to believe that increases in consumption caused
by marketing efforts may not result in lasting increases in happiness. If advertising
is to be successful it should not only induce people to buy things by
making them believe that they lack something that they need to have, but
by continuing to make them believe that they lack something to make them
buy even more. Thus, to be effective, advertising needs to keep people in a
state of discontent. Moreover, to the extent that advertisements and other
kinds of marketing methods try to increase sales by making people insecure
and fearful, and if the resultant purchases do not actually overcome some negative
feelings (one does not necessarily obtain friends by buying beer, contrary
to what is suggested by commercials!), discontent can actually increase with
increases in consumption.

ja tää

spending more
time on work to increase income to buy more, spending less time with family
and friends, and choosing higher pay over other considerations such as social
relationships. To the extent that family, friendships, and other social relationships
are important determinants of happiness, increases in consumption and income
can adversely affect happiness

Ehkä voisi markkinoinnin lisäksi tai jopa sijaan painottaa yleistä normia, että pitää kuluttaa. Koko "runsauden yhteiskunta" pyörii sen ympärillä, että ihmiset ostavat ja kuluttavat hyödykkeitä. Jo sen vuoksi, että tippuu aika nopeasti kärryiltä, jos ei seuraile mitään suoratoistopalveluita tai ostele teknoloogisia vempeleitä, jonkinlainen kuluttaminen on liki välttämättömyys. Laajemminkin kulutuksesta pidättäytymistä pidetään ainakin omituisena, ja kulutukseen kannustetaan aina hallistuksesta lähtien.

[Testo Torture]

https://areena.yle.fi/1-62427954

Areenassa on tällänen dokkari, joka tavallaan liittyy moniin täällä jauhettuihin teemoihin. Vois illalla kahtua, saa nähdä onko tossa tajuttu mistään mitään.

Monet nykyisistä työpaikoista katoavat pian. Kun teknologia ylittää ihmisen kapasiteetin, voimme määritellä uudelleen, millainen rooli työllä on elämässämme. Olemmeko valmiita siihen, että meillä on ylimääräistä aikaa? Neljä maanosaa kattava ruotsalainen dokumentti kertoo hyvin erilaisista ihmiskohtaloista, joissa toisilla on tuskin lainkaan elämää työn ulkopuolella, kun taas toiset kylpevät vapaa-ajassa. Ohjaaja: Erik Gandini, Ruotsi 2023.

[ei vittu mikä meno]

tänks! Vois vilkuilla. Siinä oli vinkkinä tämmönenkin mikä saattaa olla kiinnostava tai sitten nou: https://areena.yle.fi/1-64234910

[ei vittu mikä meno]

Oon muuten lueskellut Kaj Ilmosen kirjaa Johan on markkinat. Kulutuksen sosiologista tarkastelua. Ihan jebou ja tässä ainakin on vähän tarkemmin eritelty tarpeita ja haluja ja miksi ja millä perusteella kulutetaan. Silleen jännä että kirja alkaa luvulla jossa kritisoidaan "vapaita markkinoita" ja uusliberalismia. Ihan ok läppää ja liittyy jonkin verran asiaan mutta pikkasen outoz varsinkin kun toi on niin tiukan asenteellista. Saa toki ollakin, mutta kirjaa voi pitää jonkinlaisena yleisenä johdantona kulutuksen sosiologiaan niin vähän outoa

[ei vittu mikä meno]

oon niin kulutuskoukussa että tekis mieli ostaa toi hyllyyn

[Uutiset ja mää]

oon niin kulutuskoukussa että tekis mieli ostaa toi hyllyyn

Ei kirjojen ostaminen ole kuluttamista…

[ei vittu mikä meno]

oon niin kulutuskoukussa että tekis mieli ostaa toi hyllyyn

Ei kirjojen ostaminen ole kuluttamista…

älä laita tämmöstä...

[ei vittu mikä meno]

hiljattain ihmettelin miksi pankkikortti ei toimi kaupassa. Sitten selvisi että tilillä ei ole rahaa koska olen ostanut kaikilla rahoilla kirjoja. Mut toisaalta johtui kyllä myös siitä että oli just mennyt vastikkeet eikä tullut palkkaa ajoissa

[Testo Torture]

https://areena.yle.fi/1-62427954

Areenassa on tällänen dokkari, joka tavallaan liittyy moniin täällä jauhettuihin teemoihin. Vois illalla kahtua, saa nähdä onko tossa tajuttu mistään mitään.

Monet nykyisistä työpaikoista katoavat pian. Kun teknologia ylittää ihmisen kapasiteetin, voimme määritellä uudelleen, millainen rooli työllä on elämässämme. Olemmeko valmiita siihen, että meillä on ylimääräistä aikaa? Neljä maanosaa kattava ruotsalainen dokumentti kertoo hyvin erilaisista ihmiskohtaloista, joissa toisilla on tuskin lainkaan elämää työn ulkopuolella, kun taas toiset kylpevät vapaa-ajassa. Ohjaaja: Erik Gandini, Ruotsi 2023.

Tää oli ihan ok. Lähinnä siis käsitteli "work ethicia", mutta myös sivus aivan sairasta työelämää yms. juttuja. Ei kuitenkaan halkaistua sanaa esim. työn suhteesta ympäristöön yms., mutta ihan suosittelen kuitenkin katsomaan jos aihe kiinnostaa. Hauskinta tossa oli "työn performatiivisuus", eli se kun siihen koko työnarkomamiaan (work ethic) kuuluu sellainen kunnon performanssi "nyt mä oon niin sairaan kiireinen, nyt pitää tehdä sitä ja tätä ja tota ja tätä", ja jos et näin tee niin sit oot epäonnistunut.