Hienoin tarina piffillä

[Kasa Hattuja]

Kävin vielä hesessä. Edit.

[$wag artisti]

Täällä oli tarina itse siemenestä asti kasvatetusta omenapuusta, jonka tie hedelmää tuottavaksi puuksi oli ankara.

Miten kyseinen puu jakselee tällä hetkellä?

[feral hermanni]

Täällä oli tarina itse siemenestä asti kasvatetusta omenapuusta, jonka tie hedelmää tuottavaksi puuksi oli ankara.

Miten kyseinen puu jakselee tällä hetkellä?

kukkii edelleen joka vuonna, mutta ei joka kesä tuota kunnon hetelmää

[Heitä sikaa/filth]

Täällä oli tarina itse siemenestä asti kasvatetusta omenapuusta, jonka tie hedelmää tuottavaksi puuksi oli ankara.

Miten kyseinen puu jakselee tällä hetkellä?

kukkii edelleen joka vuonna, mutta ei joka kesä tuota kunnon hetelmää

Ootko kussut juurelle mitenkä paljon nyt tässä?

[feral hermanni]

Täällä oli tarina itse siemenestä asti kasvatetusta omenapuusta, jonka tie hedelmää tuottavaksi puuksi oli ankara.

Miten kyseinen puu jakselee tällä hetkellä?

kukkii edelleen joka vuonna, mutta ei joka kesä tuota kunnon hetelmää

Ootko kussut juurelle mitenkä paljon nyt tässä?

vuosittain

[$wag artisti]

Täällä oli tarina itse siemenestä asti kasvatetusta omenapuusta, jonka tie hedelmää tuottavaksi puuksi oli ankara.

Miten kyseinen puu jakselee tällä hetkellä?

kukkii edelleen joka vuonna, mutta ei joka kesä tuota kunnon hetelmää

Ootko kussut juurelle mitenkä paljon nyt tässä?

vuosittain

Mukava kuulla!

[same rules apply]

Sain livenä muuten kommenttia, että "kuulostaa liioitellulta, miten joku voi sekoilla noin paljon samaan aikaan?"

Tervetuloa elämää nopeampien sekakäyttäjien maailmaan, kyllä sitä vaan voi

tota vois rupee lukeen yläasteiden päivänavauksissa varoituksena spiidin vetämisestä.

[Le Comte de Strömmingsbådan]

Tulee mieleen se tarina jostain förstistä joka aina oman vahtinsa päätteeksi pumppasi vähän styyrpuurin slaagsiidaa ja tunnin päästä sitten tuli pumppaan takas. Oli siis semmoset hienot brygalta ajettavat vehkeet. Koneessa tätä vähän ihmeteltiin ku kyse ei ollu paljosta mutta kukaan ei oikeen jaksanu sitten kysellä asiasta sen kummemmin. Jossain vaiheessa konepäällikkö oli ollu ecr:ssä kun tämä tapahtu ja se oli soittanu kipparille, että onko tässä joku juttu mitä hän ei tiedä. Kippari oli menny komentosillalle ja siellä joku pikkuperämies oli ihan, että ei hän tiiä mistään mitään. Lopulta försti löyty päivähuoneesta pelaamassa flipperiä

ei hemmetti

[Fester-setä]

Tuli tässä mieleen.

Joskus myöhäisteininä 16-17-vuotiaana olin lähes palavan rakastunut erääseen jäbään, joka oli siinä vaiheessa töötännyt jo pidemmän aikaa vähän muutakin kun auton rattia. Vitun skarppi tyyppi noin perusluonteeltaan, mutta kyllähän sen tietää, että kun tarpeeks kauan se vireeni ja bentsot kiinnostaa enemmän esim. työssäkäymisen ja itsestäänhuolehtimisen sijaan, niin aika katolleenhan siinä menee. Koska ihminen on kuitenkin siellä alla aina ihminen, niin aika kauan sitä tuli katseltua, vaikka itselläni nuo hommat rajoittui silloin lähinnä satunnaiseen blaadaamiseen.

Jossakin vaiheessa alkoi kuitenkin vähän arveluttaa, että onkohan tää meininki nyt kuitenkaan ihan tervettä näin niinkuin omastakaan mielestä, kun tyypillä oli tapana reissuillaan mm. harrastaa hiuslakkapullojen tunkemista vieraiden, överit vetäneiden naisten pilluun ja sitten kisailla muiden viripäiden kanssa siitä, kuka saa mahasta painamalla sen lentämään pisimmälle. Ja tätä se selitti mulle silmät kiiluen, kun meikä ois halunnut vaan vähän halailla. Toisena harrastuksena listalta löytyi mm. kuseminen (mun) naapureiden postiluukusta ja vieressä olevan kioskin keikkaaminen kerran kuukaudessa, saaliina yleensä joku helvetin Raider-laatikko (nyk. Twix, toim. huom.), massit se jätti liikkeeseen. Näitä laatikoita se sitten tunki mun sängyn alle ja kävi siellä välillä maaten syömässä niitä, kun kuumotti liikaa ottaa niitä esille. Joinain päivinä se kuitenkin oli aivan mahtava ihminen ja oikeasti vihasi omaa kamanvetoaan enemmän kuin olisi päällepäin voinut uskoa.

Tässä heaven 'n hell -limbossa tais kulua joku puoli vuotta, kunnes lopulta tuli Se Päivä, kun tajusin, että ei saatana, ehkä tää nyt ei ole se match made in heaven. Oltiin jossain tutun tuttujen omakotitalossa viettämässä iltaa ja kaikki aika hyvissä kuoseissa itseäni lukuunottamatta. Herra Korrekti kävi siinä vähän saunassa paneskelemassa muita ja tämän jälkeen lauleskeli alasti Dingoa olohuoneessa väittäen olevansa Jumala. Yritti toki tehdä mm. talon isännän merivesiakvaarion sisällöstä kiljua sekoittelemalla sitä jostakin löytämällään dildolla samalla sitä saatanan Autiotaloa hoilaten. Tätä jatkui tunti pari, meikäläinen istui keittiössä ja kuunteli jonkun kiljutonkan päälle lähes sammuneen elämänsä sankarin avautumista siitä, miten vittu pamit loppui kesken just kun löyty neuloja. Lopulta tilanne huipentui siihen, että olohuoneessa itsensä Jumalaksi korottanut 5/5 catchini avaa jonkun mimmin käsilaukun, kyykkää oikein kunnolla ja vääntää törkeät ripulipaskat siihen laukkuun. Tästä seuraa se, että tilanteen nähnyt, laukun omistava mimmi vetää suhteellisen väkevät raipat, heittää sen ripulipaskaisen laukun seinään, jonka jälkeen tämä unelmieni mies alkaa runkata löysää munaansa, oksentaa sen merivesiakvaarion päälle ja kaatuu selälleen lattialle huutaen, että ”SE OLI TOI KOIRA”. Oikeesti, mitä vittua. Tilasin taksin.

Hyppäs oikeasti sydän kurkkuun, kun tän tyypin kaksoisolento käveli tänään kantabaariin No, ei ollut se. Onneksi.

Jos ootte lukeneet ton NOFX-kirjan, niin tää on kuin stoorit bändin ekoilta keikkareissuilta

[hanhenmaksapallero]

uros kirjoitti:
Kertokaahan tarinoita päättäväisyydestä ja siitä kuinka ei ihan heti periksi anneta. Never surrender hengessä.

Isälläni oli tapana kuunnella lauantai-iltaisin Radio Majakkan toivekonserttia, jonne pysty lähettämään tekstiviestillä toivekappaleita. Isä ei osannut kirjoittaa tekstareita ja soittamallakaan Majakan linjoille ei aina päässyt. No sen kanavan mainoksissa sanottiin, että toiveita voi lähettää myös sähköpostilla, joten isäni meni kauppaan ja osti " myy mulle semmone tiatokone jolla voi lähettää sähköpostia". Nyt (oli vuosi 2009) isä sai tietokoneen, ainoa ongelma oli se ettei hän ollut ikinä käyttänyt tietokonetta, termit kuten hiiri ja google olivat täysin tuntemattomia. Opetin sille perusjutut. Ja isähän oppi (mm. pornosivut löytyi heti hakusanalla pimppi) ja osasi laittaa emailia radiolähetykseen, toivekappaleineen. Eteen astui uusi ongelma, Majakassa ei ollut kyseistä toivelaulua. Meni pari päivää niin isä meni ja osti loimaan huoltoasemalta cd-levyn jossa kyseinen kappale oli ja ajoi turkuun Majakan toimitukseen, antoi radiojuontajalle levyn ja sanoi että tossa on tää levy, soita sitä. Sitten ajoi takaisin kotio, lähetti sähköpostia sinne toimitukseen, että soittaa sen kappaleen, heitti sohvalle pötkölleen ja kuunteli toivomansa kappaleen jonka Majakka sitten soitti.

Tähän tarinaan tulee palattua aina silloin töllöin. Edelleen hattu päästä tuolle päättäväisyydelle!

[Äŋ, verinokkaeläin 囧]

[ORKO VAI SLIMER?]

Aivan vitun paska aamu jo toista päivää putkeen mutta kyllähän se on tämä mikä edes vähän mielialaa nostattaa:

Vittu että voi ihmisen hyvyys yllättää kun sitä vähiten odottaa. Pala kurkussa laitoin sen Les Paulin myyntiin, ja tuntia myöhemmin vanha pomo kymmenen vuoden takaa soitti, että myö ostetaan se kitara siulle talteen ni ostat sen sitte takas ku oot taas jaloillas. Meinasin pillahtaa itkuun keskellä katua. Vittu mitä tyyppejä

emotional hails entinen pomo & kaverinsa

[Kansan syvät rivit]

Tuli tässä mieleen.

Joskus myöhäisteininä 16-17-vuotiaana olin lähes palavan rakastunut erääseen jäbään, joka oli siinä vaiheessa töötännyt jo pidemmän aikaa vähän muutakin kun auton rattia. Vitun skarppi tyyppi noin perusluonteeltaan, mutta kyllähän sen tietää, että kun tarpeeks kauan se vireeni ja bentsot kiinnostaa enemmän esim. työssäkäymisen ja itsestäänhuolehtimisen sijaan, niin aika katolleenhan siinä menee. Koska ihminen on kuitenkin siellä alla aina ihminen, niin aika kauan sitä tuli katseltua, vaikka itselläni nuo hommat rajoittui silloin lähinnä satunnaiseen blaadaamiseen.

Jossakin vaiheessa alkoi kuitenkin vähän arveluttaa, että onkohan tää meininki nyt kuitenkaan ihan tervettä näin niinkuin omastakaan mielestä, kun tyypillä oli tapana reissuillaan mm. harrastaa hiuslakkapullojen tunkemista vieraiden, överit vetäneiden naisten pilluun ja sitten kisailla muiden viripäiden kanssa siitä, kuka saa mahasta painamalla sen lentämään pisimmälle. Ja tätä se selitti mulle silmät kiiluen, kun meikä ois halunnut vaan vähän halailla. Toisena harrastuksena listalta löytyi mm. kuseminen (mun) naapureiden postiluukusta ja vieressä olevan kioskin keikkaaminen kerran kuukaudessa, saaliina yleensä joku helvetin Raider-laatikko (nyk. Twix, toim. huom.), massit se jätti liikkeeseen. Näitä laatikoita se sitten tunki mun sängyn alle ja kävi siellä välillä maaten syömässä niitä, kun kuumotti liikaa ottaa niitä esille. Joinain päivinä se kuitenkin oli aivan mahtava ihminen ja oikeasti vihasi omaa kamanvetoaan enemmän kuin olisi päällepäin voinut uskoa.

Tässä heaven 'n hell -limbossa tais kulua joku puoli vuotta, kunnes lopulta tuli Se Päivä, kun tajusin, että ei saatana, ehkä tää nyt ei ole se match made in heaven. Oltiin jossain tutun tuttujen omakotitalossa viettämässä iltaa ja kaikki aika hyvissä kuoseissa itseäni lukuunottamatta. Herra Korrekti kävi siinä vähän saunassa paneskelemassa muita ja tämän jälkeen lauleskeli alasti Dingoa olohuoneessa väittäen olevansa Jumala. Yritti toki tehdä mm. talon isännän merivesiakvaarion sisällöstä kiljua sekoittelemalla sitä jostakin löytämällään dildolla samalla sitä saatanan Autiotaloa hoilaten. Tätä jatkui tunti pari, meikäläinen istui keittiössä ja kuunteli jonkun kiljutonkan päälle lähes sammuneen elämänsä sankarin avautumista siitä, miten vittu pamit loppui kesken just kun löyty neuloja. Lopulta tilanne huipentui siihen, että olohuoneessa itsensä Jumalaksi korottanut 5/5 catchini avaa jonkun mimmin käsilaukun, kyykkää oikein kunnolla ja vääntää törkeät ripulipaskat siihen laukkuun. Tästä seuraa se, että tilanteen nähnyt, laukun omistava mimmi vetää suhteellisen väkevät raipat, heittää sen ripulipaskaisen laukun seinään, jonka jälkeen tämä unelmieni mies alkaa runkata löysää munaansa, oksentaa sen merivesiakvaarion päälle ja kaatuu selälleen lattialle huutaen, että ”SE OLI TOI KOIRA”. Oikeesti, mitä vittua. Tilasin taksin.

Hyppäs oikeasti sydän kurkkuun, kun tän tyypin kaksoisolento käveli tänään kantabaariin No, ei ollut se. Onneksi.

Jos ootte lukeneet ton NOFX-kirjan, niin tää on kuin stoorit bändin ekoilta keikkareissuilta

Olen. Tuli myös mieleen eräs toinen bändi, jonka muusikko paskansi jossain kotihipoissa siivilään, kääri sen käsipyyhkeeseen, tyhjensi vaatekaapista hyllyn, laittoi siivilän pyyhkeessä sinne perälle ja vaatepinot sitten siististi pinoissa siihen eteen. Tämän jälkeen poistui paikalta.

[man of constant bönthö]

Noni!

Hikka-enon Lapintarinat Oy Ab esittää förevisar:

Hikka-eno ja likinäköinen hauki

Läksinpä tuossa jokunen vuosi sitten itsekseni Sevettijärveltä Semekurtan poroerotuspaikalta tallustamaan elikkäs viikoksi erämaahan kikkailemaan. Muutaman päivän seikkailun ja haahuilun jälkeen laitoin leirin pystyyn Vätsärin erämaan rajalle, Pystytaivaljärven rannalle. Paikka oli kaunis ja viihdyin siinä kolme yötä päivisin lähitienoita tarkastellen.

Rinkassani oli toki riittävä määrä kuivamuonaa, mutta mieleni teki tuoretta kalaa, joten eräänä päivänä laitoin virvelini siiman päähän kiinni pienen Helmi Räsänen-uistimen ja läksin järven rantaa kiertelemään. Toiveissani oli ensisijaisesti jalokalat, enkä siten ollut laittanut siimaan peruketta hauen varalta.

Hyvin pian sainkin havainnon kalasta! Järven vesi oli erittäin kirkasta ja kelatessani uistinta rantaan näin jo noin kymmenen metrin päästä parikiloisen hauen syöksyvän määrätietoisesti kohti viehettäni. Tuo luupäinen jänkäkoira olikin kuitenkin likinäköinen!

Suu ahnaasti aukinaisena se lähestyi vauhdilla uistinta, mutta huonosta näkökyvystään johtuen tekikin virhearvion ja loksautti leukansa noin kymmenen senttiä vieheen edessä katkaisten veitsenterävillä hampaillaan siiman poikki.

Katselin rannalla hetken suu auki, että mitä hemmettiä. Hauki pysähtyi paikoilleen ja ajatteli, että mitä hemmettiä. Uistin vaipui järven pohjaan. Sitten tuo hölmistynyt hauki lähti hiljakseen uimaan takaisin ulapalle.

Tyrmistyksestä toivuttuani sidoin siimaan teräksisen perukkeen, johon kiinnitin uuden vieheen. Pari minuuttia oli jo kulunut, mutta uskoin että ei se kala kauaksi ole ehtinyt. Heitin vieheen veteen ja kelatessani sitä rantaa kohti tuo samainen hauki syöksyi taas sitä kohti vähämielinen virne naamassaan!

Tällä kertaa se osui uistimeen ja jäi tiukasti kiinni. Nostin sen rantaan ja kolkkasin & verestin sen heti. Osan siitä paistoin voissa ja lopuista keitin sopan, jota hörpin illalla nuotion äärellä Stroh-totia siemaillen ja taskuradiosta Radio Suomen Kantritohtoria kuunnellen ja olin hyvin onnellinen ja kiitollinen näkövammaisesta hauesta, joka minulle ravintoa antoi.

[Perse Naama]

Noni!

Hikka-enon Lapintarinat Oy Ab esittää förevisar:

Hikka-eno ja likinäköinen hauki

Läksinpä tuossa jokunen vuosi sitten itsekseni Sevettijärveltä Semekurtan poroerotuspaikalta tallustamaan elikkäs viikoksi erämaahan kikkailemaan. Muutaman päivän seikkailun ja haahuilun jälkeen laitoin leirin pystyyn Vätsärin erämaan rajalle, Pystytaivaljärven rannalle. Paikka oli kaunis ja viihdyin siinä kolme yötä päivisin lähitienoita tarkastellen.

Rinkassani oli toki riittävä määrä kuivamuonaa, mutta mieleni teki tuoretta kalaa, joten eräänä päivänä laitoin virvelini siiman päähän kiinni pienen Helmi Räsänen-uistimen ja läksin järven rantaa kiertelemään. Toiveissani oli ensisijaisesti jalokalat, enkä siten ollut laittanut siimaan peruketta hauen varalta.

Hyvin pian sainkin havainnon kalasta! Järven vesi oli erittäin kirkasta ja kelatessani uistinta rantaan näin jo noin kymmenen metrin päästä parikiloisen hauen syöksyvän määrätietoisesti kohti viehettäni. Tuo luupäinen jänkäkoira olikin kuitenkin likinäköinen!

Suu ahnaasti aukinaisena se lähestyi vauhdilla uistinta, mutta huonosta näkökyvystään johtuen tekikin virhearvion ja loksautti leukansa noin kymmenen senttiä vieheen edessä katkaisten veitsenterävillä hampaillaan siiman poikki.

Katselin rannalla hetken suu auki, että mitä hemmettiä. Hauki pysähtyi paikoilleen ja ajatteli, että mitä hemmettiä. Uistin vaipui järven pohjaan. Sitten tuo hölmistynyt hauki lähti hiljakseen uimaan takaisin ulapalle.

Tyrmistyksestä toivuttuani sidoin siimaan teräksisen perukkeen, johon kiinnitin uuden vieheen. Pari minuuttia oli jo kulunut, mutta uskoin että ei se kala kauaksi ole ehtinyt. Heitin vieheen veteen ja kelatessani sitä rantaa kohti tuo samainen hauki syöksyi taas sitä kohti vähämielinen virne naamassaan!

Tällä kertaa se osui uistimeen ja jäi tiukasti kiinni. Nostin sen rantaan ja kolkkasin & verestin sen heti. Osan siitä paistoin voissa ja lopuista keitin sopan, jota hörpin illalla nuotion äärellä Stroh-totia siemaillen ja taskuradiosta Radio Suomen Kantritohtoria kuunnellen ja olin hyvin onnellinen ja kiitollinen näkövammaisesta hauesta, joka minulle ravintoa antoi.