Punk in Finland

Tehtävä: melkein valmis

Hämmentävää. Helmet-kirjastoihin on tilattu kolme (3) kappaletta mun opasta ja joku on sen jo ehtinyt varatakin. En ihan osannut moista odottaa, kun kyseessä ei teknisesti ottaen ole kirja ja lisäksi sitä voi tilata ilmaiseksi. Luonnollisesti liityin heti Sanastoon lainausmassien toivossa

Vedin kesäopintoni TAAS uusiksi. Tajusin että valkkaamani historian essee + tenttipaketti on AIVAN SAATANAN RASKAS, joten vaihdoin lennosta toiseen yhteiskunnallisen muutoksen kurssiin joka perustui luentoihin. Koska minä, otin myös kaveriksi Leikki varhaiskasvatuksessa -moocin joka taas vaikuttaa, kuten kasvatustieteen moocit yleensä, ihan saakelin kevyeltä mutta myös pirun kivalta. Haluan nyhrätä pikkutehtäviä yökaudet

Tämä rogessa nyt vellova luokkakeskustelu on aivan ihanaa ja inspiroivaa Laitan nää henkilökohtaisemmat otot asiaan tänne niin ei tartte paskalla tukkia muita topartementteja.

Mähän oon hyvinkin tavanomaisesta työläisperheestä lähtöisin. Mun äijä on koulutukseltaan metallimies, oli Valmetin tehtaalla duunissa kunnes upgreidasi konttorihommiin ammattiliittoon. Äiti taas on tekninen piirtäjä, duunaili kaapelikarttoja ensin Posti- ja telelaitoksella, sitten Soneralla ja mitä näitä nyt oli. Kummallakaan ei valkolakkia mutta amispahvit kuitenkin, muijan oppilaitoksesta en tiiä mutta isäukko on käyny ihan teknillisen opiston Turussa. Taustahan näillä molemmilla menee kategoriaan haasteita riittää, muijan äiti oli kolmen lapsen työtön yksinhuoltaja (lemppas juopon ukkonsa pihalle kun muija oli pieni) ja isä on lähtösin maaseudun duunariperheestä, mun papan ammatti oli renki.

Elikkä siis mun lapsuus oli just sellanen mitä voi kuvitella kasarin turkulaisessa lähiössä muutamin anomalioin, jotka sitten selittää hyvin pitkälti sitä miksi mun nykyinen luokkastatukseni menee lähinnä kategoriaan liukuva. Ulkomailla ei käyty mutta ruotsinlaivoilla kyllä, kirjat hankittiin kirjastosta ja telkusta katottiin urheilua ja viihdeohjelmia. Se olennaisin anomalia on se, että etenkin mun äidin suvussa on aina rakastettu musiikkia ja mun eno päätyi vanhemmalla iällä opiskelemaan laulua konservatorioon ja esiintymään Turun Kaupunginteatterissa. Tää sai sitten mun perheen laittamaan mut hyvin varhain ensin muskariin, sitten pianotunneilla ja lopulta musaluokille.

Musaluokathan oli ainakin silloin aivan saatanan hyväosainen skene (tälle on myös ihan historiallinen selitys josta ehkä lisää joskus) ja muahan sitten potkittiin siellä päähän AIVAN VITUSTI. Vasta jälkikäteen olen tajunnut, miten paljon tuossa on ollut kyse siitä etten ole sopinut keskiluokkaiseen normiin enkä osannut käyttäytyä halutuilla tavoilla. Bourdieun lukeminen on ollut mulle ihan henkilökohtaisista syistä helvetin tärkeää, se on antanut mulle työkaluja myös oman kokemuksen ymmärtämiseen.

Musaluokat toisaalta oli myös sellanen skene josta automaattisesti mentiin ensin lukioon, sitten yliopistoon. Jossain toisessa ympäristössä olisin voinut tehdä hyvin erilaisia valintoja, mutta tuolla nimenomaan kannustettiin tämmösiin ylemmille luokille tyypillisiin ratkaisuihin ja kun mulla kuitenkin oli silleen lukupäätä, ei vanhemmatkaan missään vaiheessa vastustelleet. Ne tais todeta aika varhasessa vaiheessa että ei ton touhuihin kannata puuttua, se tekee kuitenkin niinku haluaa

Nyt aikusenahan mä olen periaatteessa moneen kertaan koulutettuna ja siistissä sisätyössä olevana hyvinkin keskiluokkainen, mutta toisaalta työmarkkina-asemani on prekaari, palkkani pieni enkä identifioidu taustanikaan vuoksi keskiluokkaiseksi. Liukuvan luokan käsite on ollut mulle tässä hirveän hyvä apparaatti.

Halusin vain tulla ilmoittamaan pridettäneeni vihdoin nickin ja avatarin

Vittu pysty tekee tänään mitään järkevää. Tykittelin tommosen postauksen joutessani

Olen 42-vuotias. Olen kasvanut aikana, jolloin kehotuskielto on ollut voimassa. Kun avoin puhuminen seksuaalisesta moninaisuudesta tuli sallituksi, olin jo aikuinen ja opiskelin yliopistossa. Homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksestakin vasta, kun olin jo oppinut kävelemään ja puhumaan.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien eteneminen on ollut Suomessakin kovin hidasta ja vaatinut paljon työtä. Eilisellä Pride-marssilla ilahduin erityisesti poliittisten kylttien ja huutojen määrästä: ne muistuttivat liikkeen juurista. Pride ei syntynyt juhlana vaan mellakkana, taisteluna inhimillisen kohtelun puolesta. Ja on irvokasta, että vielä vuonna 2022 joudumme vaatimaan parempaa translakia, intersukupuolisten lasten silpomisen lopettamista, syrjinnän lopettamista kaikilla elämänalueilla ja inklusiivisempaa seksuaalikasvatusta. Maailma ei ole valmis, ja juhlimisen ohessa myös taistelu on pidettävä mielessä ihan vuoden jokaisena päivänä.

Olen miettinyt viime päivinä paljon kehotuskieltoa ja sitä, miten hetero- ja cisnormatiivista keskustelu oli omassa lapsuudessani - ja miten se on yhä edelleen. Kirjoitin aiemmin heteropakotuksesta, ja tätä näkökulmaa vasten tuntuu todella kummalliselta, miten monet tuntuvat luulevan lgbtiqa+-ihmisten suuremman näkyvyyden tarkoittavan ihmisten aivopesua ei-heteroiksi.

Homoja, lesboja, bi- ja panseksuaaleja, transihmisiä, intersukupuolisia, queereja, aseksuaaleja, muunsukupuolisia ja niin edelleen on ollut aina. Riippumatta siitä, onko heidän olemassaolonsa tunnustettu tai edes laillista. Kyse ei ole siitä, että manipuloitaisiin ihmisiä olemaan muuta kuin he ovat vaan päin vastoin: antaa ihmisten olla juuri omanlaisiaan ilman normien pakottavia kahleita.

Kiitos Helsinki Priden porukalle upeasti järjestetystä tapahtumasta ja nähdään taas ensi vuonna!

Meni aivan järkyttävästi tunteisiin kun twitterissä tuli taas vastaan tää että eihän heterotkaan tunge sitä omaa seksuaalisuuttaan kaikkien naamalle koko ajan. Katotaan poistanko kohta.

Mä olen ehkä heteropassaavana maailman etuoikeutetuin vähemmistöläinen mutta VOI VITTU että nyt tuli joku mitta täyteen. Tajuuko tää jengi oikeesti sitä miten paljon esmes mainstream-viihde nojaa (hetero)seksuaalisuuteen ja -seksiin? Ja millasta on kattoa sitä kykenemättä rileittaamaan mitenkään? Miten vitun friikkiä on olla aivan saatanan romanttinen suurin piirtein kaikkea elollista kohtaan ja totaalisen kyvytön ymmärtämään, mistä seksissä on oikeastaan ees kyse? Ja että miten vitusti tämä tuottaa huonommuuden kokemuksia ja epäonnistuneita parisuhdeyritelmiä, kun ei osaa sanallistaa asiaa KUN EI OLE KOSKAAN NÄHNYT TÄLLASTA MISSÄÄN? Sen sijaan oon nähnyt HELVETISTI juttuja siitä, miten paljon seksiä pitäs harrastaa tai millaista se voisi olla. Entä jos ei vaan halua sisällyttää tämmöstä hommaa elämäänsä mitenkään?

"Kyllä se siitä kun löydät sen oikean." "Mene lääkäriin." "Oot vaan nirso pihtari."

Ja sit pitäs olla suuttumatta ja käyttäytyä kunnioittavasti.

Toi, että toisaalta nää samat tyypit ei näe mediassa ja yhteiskunnassa cis-heteroseksuaalista painotusta ja sit toisaalta ne ei voi ilmeisesti törmätä mihinkään viittaukseen homoseksuaalisuudesta ilman että alkavat heti pakkomielteisesti ajatella eritteitä, on ihan todella hämmentävä asia.

Jengi ei tajuu, koska ei ne halua tajuta.

Itse tein lähinnä queer sadness postauksen someeni, koska surettaa.

Riena wrote: ↑

04 Jul 2022, 01:43

Jengi ei tajuu, koska ei ne halua tajuta.

En mä tiedä onko se pelkästään sitä. Ei voi diagnosoida tuntemattomia ihmisiä, mutta kyllä mä olen sitä mieltä, että näillä tyypeillä on jotain vikaa päässä.

Mä sain myös toisessa yhteydessä järkyttävän ahdistuksen siitä, et oon täs vähän aikaa puhunu itestäni sujuvasti queerina ja sit heräs kyseenalaistus että enhän mä oo semmonen kuin ne oikeat queerit on.

Helvetti että on vaikeeta taas.

Eli siis kun lastenkirjassa lukee, että Liisalla on kaksi äitiä, niin ne on oikeasti huolissaan lapsista, koska niille tulee tuosta lauseesta heti mieleen kumipuvut ja motorisoitu sträpäri, ja ne kuvittelee, että niin tulee niille lapsillekin, ja se niitä pelottaa.

Lana Ctrl-Alt-Del Rey wrote: ↑

04 Jul 2022, 01:48

Eli siis kun lastenkirjassa lukee, että Liisalla on kaksi äitiä, niin ne on oikeasti huolissaan lapsista, koska niille tulee tuosta lauseesta heti mieleen kumipuvut ja motorisoitu sträpäri, ja ne kuvittelee, että niin tulee niille lapsillekin, ja se niitä pelottaa.

Tää on totta. Tää jengi ei ihan aidosti osaa hahmottaa sitä, et lapsen maailma on ihan erilainen. Se on oikeastaan tosi hämmentävää.

Ja sit samalla miettii että oon kuitenkin aivan saatanan etuoikeutettu monella tapaa ja omat ongelmat on ihan hyttysen ininää isossa kuvassa mutta silti näitä pyörittelee koko ajan.

Sinänsä kun miettii, miten jossain Ranskassa insestistä on viime vuosina puhuttu paljon, ollut ihan hashtag-meininkejä, niin sitä miettii, miten paljon vastaavaa kaikkialla muuallakin on ja miten se voi yksilötasolla vaikuttaa.

Toisaalta sitten ylipäätään suhtautuminen lapsiin ihmisillä on aikamoisen epätervettä.