PENTAGRAM (US) & supports 22 & 23.5.2014 Tampere, Klubi
Moderators: Paul Di'Anneli, Jane
PENTAGRAM (US) & supports 22 & 23.5.2014 Tampere, Klubi
Blow Up That Gramophone & Nem Agency esittävät:
Legendaarinen Pentagram raskailee Tampereen Klubilla toukokuussa
Kulttiyhtye Pentagram esiintyy Tampereen Klubilla perjantaina 23. toukokuuta. Keikka on ainoa Suomessa. Täysipainoisen heavy metal -illan täydentävät helsinkiläinen Ranger ja tamperelainen Seremonia.
Pentagram perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1971. Yhtyeen ainoa pysyvä jäsen on laulaja Bobby Liebling. Pentagramin asema rock'n'rollin maailmassa on merkittävä: se tunnetaan Black Sabbathin ohella doom metal -tyylin edelläkävijänä.
Pentagram niitti kulttimainetta Yhdysvaltain underground-musiikkipiireissä jo 1970-luvulla. Yhtye ei kuitenkaan saanut levytyssopimusta, mistä syystä se lopetti toimintansa vuonna 1979. 1980-luvun alussa Bobby Liebling kokosi uuden Pentagram-kokoonpanon ja debyyttialbumi näki päivän valon vihdoin vuonna 1985. Toisen albuminsa ilmestyttyä vuonna 1987 Pentagram hajosi. Vuodesta 1993 alkaen Bobby Liebling on koonnut Pentagramin useita kertoja uudelleen vaihtelevilla kokoonpanoilla.
Suomessa yhtye vieraili viimeksi vuonna 2011 Helsingissä ja Oulussa. Keväällä 2014 on siis vuorossa yksi ja ainoa esiintyminen Tampereen Klubilla. Liput tilaisuuteen tulevat myyntiin Tikettiin perjantaina 29. marraskuuta 2013.
Klubi / Tampere
pe 23.5. klo 23 PENTAGRAM (USA), klo 22 RANGER, 21 klo SEREMONIA, 30/27 e (ennakko Tiketti)
http://www.tiketti.fi/Pentagram-USA-Ran ... puja/22903
http://www.facebook.com/pentagramusa
https://www.facebook.com/rangerheavymetal
http://www.facebook.com/Seremonia666
http://www.blowup.fi
http://www.nem.fi
http://www.klubi.net

Last edited by BUTG on 30 Jan 2014, 10:03, edited 1 time in total.
- Rural Sage
- -=King Of PIF=-

- Posts: 17639
- Joined: 25 Sep 2013, 21:53
- Location: Aidensfield Arms
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Tännehän se on mentävä!
♫ █▬█ █ ▀█▀ ♫ TYDIT TIDDY DII TYDI DII DYY TYDIT TIDDY DII ♫ █▬█ █ ▀█▀ ♫
- Räppi-Turre
- .

- Posts: 108443
- Joined: 30 Apr 2004, 14:37
- Contact:
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Tampereen Klubilla olisi hyvä nähdä tämäkin bändi ensi kertaa. Mutta nyt ei ole mukana sitä ylistettyä Griffiniä...Mutta sopivasti kesäinen perjantai-ilta, mikäs siinä. Pitääköhän tutustua ensin tuotantoonkin...
...That’s Heavy!
...I’m rappin’ Heavy Metal!
- Ananaskääpiö
- terviisipoika
- Posts: 89437
- Joined: 14 Feb 2008, 17:53
- Location: Saatanan huoma
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
^Arvasin!
sössön sössön wrote:![]()
![]()
Jäbä olis kyl kärkilistoilla jos pitäis veikata ISISiin liittyviä piffolaisia. Ei kuitenkaan insinööriyden vaan ehkä enemmän ton kyynisyyden perusteella.
- Räppi-Turre
- .

- Posts: 108443
- Joined: 30 Apr 2004, 14:37
- Contact:
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Etkä!Ananaskääpiö wrote:^Arvasin!
...That’s Heavy!
...I’m rappin’ Heavy Metal!
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Mietin aiemmin tänään et tänne tulee lämppäriks iha salettiin Ranger tai Seremonia. Kummatkin näköjään 
- Sydänten taksikuski
- 1k
- Posts: 1901
- Joined: 25 Nov 2010, 14:03
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Täytyy vääntäytyä mestoille.
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Tanpere reissu varmaan edessä
jäi viimeks väliin.
Seremonia
Seremonia
- Mike Progehevi
- nössö
- Posts: 175417
- Joined: 02 Nov 2009, 21:21
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Tombstonedia mietit kuitenkinmorje wrote:Mietin aiemmin tänään et tänne tulee lämppäriks iha salettiin Ranger tai Seremonia. Kummatkin näköjään
Progehevi- ja US progpowerterveisin,
TOP 100 levyt 2010-luvulta
Type O Negativen biisit parhausjärjestyksessä
Top 100 parhaat hevit 1 per bändi
Top 100 ultimate parhaat hevit
TOP 100 levyt 2010-luvulta
Type O Negativen biisit parhausjärjestyksessä
Top 100 parhaat hevit 1 per bändi
Top 100 ultimate parhaat hevit
- Mike Progehevi
- nössö
- Posts: 175417
- Joined: 02 Nov 2009, 21:21
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Saakeli kun hytkähdin kun messulaudan kello on tunnin piffoa edelläTiitutitötöötituu wrote:Etkä!Ananaskääpiö wrote:^Arvasin!
Progehevi- ja US progpowerterveisin,
TOP 100 levyt 2010-luvulta
Type O Negativen biisit parhausjärjestyksessä
Top 100 parhaat hevit 1 per bändi
Top 100 ultimate parhaat hevit
TOP 100 levyt 2010-luvulta
Type O Negativen biisit parhausjärjestyksessä
Top 100 parhaat hevit 1 per bändi
Top 100 ultimate parhaat hevit
- Rakas vaimoni Heli
- Muuttoapurit vihaavat tätä naista.
- Posts: 52378
- Joined: 09 Mar 2008, 13:46
- Location: avaruudellinen olo
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
No torellakin! 
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Mikäs nyt risoo? Ihan kiva kesäilta tosiaan, lähepä kuskiksi tonne?Tiitutitötöötituu wrote:Tampereen Klubilla olisi hyvä nähdä tämäkin bändi ensi kertaa. Mutta nyt ei ole mukana sitä ylistettyä Griffiniä...Mutta sopivasti kesäinen perjantai-ilta, mikäs siinä. Pitääköhän tutustua ensin tuotantoonkin...
"Lopettakaa puhumasta jotain vitun suomea merabi huom" plode pif
Vitustako mä tiedän. Raportoin vain havaintoja ympäristöstä-weetabix pif
"verkkosukkien, korkokenkien, juustohampurilaisten, ja italialaisten miestenjalkineiden kannattaja"
soittolistat: https://www.youtube.com/channel/UCV25qg ... /playlists

- pölhö-kustaa
- porvari syväläinen
- Posts: 70274
- Joined: 15 Mar 2012, 14:49
- Location: Windsmouth
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
ajattelin yllättää itseni menemällä tälle keikkalle 

ei ole huolta ranta pojalla
- Ridge Porridge
- viina dude
- Posts: 45781
- Joined: 26 Feb 2010, 15:14
- Location: Fredin kellari
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
Tekis mieli lähtee! Griffinin puuttumiselle 

S.S.E & KBMM
Re: PENTAGRAM (US) & supports 23.5.2014 Tampere, Klubi
jep. tulee kyl varmaan joka tapauksessa lähettyä.Rivologian Maisteri wrote:Griffinin puuttumiselle