Page 1 of 1

ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 13 Jan 2016, 09:25
by BUTG
ORANSSI PAZUZU - Helsinki, Kuudes Linja 4.3.2016

Tuulet puhaltavat iättömiä vitsauksia mustan savun muodossa, kunnes ympäröivään pimeyteen antautuu ja identiteetin käsitys hämärtyy.
Oranssin Pazuzun musiikin hukuttava äänimaisema, hypnoottinen toisto ja toismaailmalliset laulut ovat yksittäin tunnistettavia elementtejä
esimerkiksi black metalin ja psykedeelisen rockin karsinoista, mutta kokonaiskuva ei kumarra yhdellekään isähahmolle.

Oranssi Pazuzun vuonna 2013 julkaistu levy Valonielu keräsi maailmanlaajuisesti ylistystä ja ankkuroi yhtyeen samalla yhdeksi mielenkiintoisimmista
metallimusiikin edelläkävijöistä. Helmikuussa Oranssi Pazuzu tekee paluun uudella albumillaan Värähtelijä.

Harvakseltaan Suomessa esiintyvä yhtye tulee tekemään kotimaassaan kolme keikkaa ennen kuin se suuntaa Euroopan kiertueelle.
Yhtyeen levyjulkaisukeikka järjestetään 4.3.2016 Kuudes Linja –klubilla Helsingissä ja sitä seuraavana päivänä bändin esiintymispaikkana
Tampereella on Vastavirta. Maaliskuun loppupuolella on vuorossa Seinäjoen Rytmikorjaamo, jonka lisäksi tulevana syksynä yhtye tähdittää Blowup Vol.2 -festivaalia Helsingissä.

Amerikkalainen 20 Buck Spin ja Svart Records julkaisevat Oranssi Pazuzun Värähtelijän 26.2.2016 yhteistuotantona ja teos tulee olemaan saatavilla CD:nä, tuplavinyylinä sekä digitaalisissa formaateissa.
Esimakua levyltä on kuunneltavissa legendaarisen amerikkalaisen Spin Magazinen verkkosivuilla sekä Svartin soundcloud-sivulla osoitteissa:

http://www.spin.com/2016/01/oranssi-paz ... ukous-new/


http://www.oranssipazuzu.com/
https://www.facebook.com/Oranssi-pazuzu-58437793552/

Lipunmyynnin aloituksesta ja hinnoista tiedotetaan pian.

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 01 Feb 2016, 10:35
by BUTG

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 01 Feb 2016, 12:28
by Antisocial Little Me
tänne!
liput hommattu.

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 12 Feb 2016, 21:36
by BUTG
NYOSin uutta materiaalia kuunneltavissa.

NYOS - Kelo (live at Tonehaven)

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 15 Feb 2016, 21:45
by BUTG
Oranssi Pazuzun uutta materiaalia kuunneltavissa!
http://www.thewire.co.uk/audio/tracks/l ... -hierarkia_

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 24 Feb 2016, 10:11
by BUTG
Aikataulua ja uutta videota.

19:30 Ovet auki
20:15 NYOS
21:30 Oranssi pazuzu

http://www.inferno.fi/uutiset/tassa-sin ... -ole-hyva/

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 29 Feb 2016, 13:16
by BUTG

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 04 Mar 2016, 16:02
by BUTG

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 05 Mar 2016, 20:29
by convulva
Tää oli kyllä tylsä, ylläri.

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 08 Mar 2016, 11:43
by Myrrys
Nyos oli kiva, mut Pazuzu jäi pettymykseksi. Ois varmaan toiminu paremmin jos oisin kuullu uuden levyn ees kerran. Vanhempiakin biisejä olis voinu tulla.

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 08 Mar 2016, 13:21
by Antisocial Little Me
uuden levyn kuunnelleena toimi kyllä!

ja toki ois voinut enemmänkin valonielun biisejä tulla myös.

Re: ORANSSI PAZUZU, Helsinki & Kuudes Linja 4.3.2016

Posted: 08 Mar 2016, 13:28
by BUTG
Kiitokset paikalle saapuneille!

Oranssi Pazuzu - Havuluu (Live - Kuudes Linja)