Jatsi-topicci!

[anteeksi maalaissuteni]

Blue Note -dokkari Areenassa nyt: https://areena.yle.fi/1-50092190

[Hyödytön idiootti]

Miles Davisin Bitches Brew 50 vuotta – albumi kuin 100 minuuttia sulaa laavaa

Teksti: Matti Nives

Sähke, 14.11.1969. Aihe: Miles Davis CS 9961, XSM 151732/3, project # 03802. ”Miles soitti juuri. Hän haluaa laittaa levyn nimeksi ‘Bitches Brew’. Please advise.”

Levytuottaja Teo Maceron viesti Columbia-levymerkin päättäjille on lyhyt ja ytimekäs, mutta kertoo samalla paljon. Miles Davis, tuolloin hieman päälle nelikymppinen supertähti, ei ollut kiinnostunut siitä, mitä levy-yhtiöpamput tai muut alan myyntimiehet ajattelivat. Itse asiassa ristiriitaisen kuuloinen levyn nimi oli The Guardianin kymmenen vuoden takaisen artikkelin mukaan Betty Davisin, Milesin artistina itsekin uraa luoneen vaimon ehdotus. Miles olisi kuulemma laittanut levyn nimeksi Witches Brew.

Maaliskuun lopulla 50 vuotta täyttävä ja samalla vinyylimuodossa uudelleenjulkaistava Bitches Brew oli joidenkin aikalaisten mielestä sähköisyydessään kaupallinen, mutta helposti sulavaksi levyä ei tosiaankaan ole tehty. Mittaa tunti ja kolme varttia, pisimmät kappaleet päälle 20-minuuttisia. Levyn sisältämä ”funk” on abstraktia, nestemäisen kuuloista ja vääjäämättömästi virtaavaa. Samaan aikaan rytmistä ja äärimmäisen abstraktia. Aikamoinen jööti levylautaselle, siis.

Bitches Brew ei ollut Milesin ensimmäinen sähköinen kokeilu, mutta tuntuu nousseen jazz-ajanlaskussa reilusti sitä edeltäneen In a Silent Wayn edelle. Värikkäine gatefold-kansineen levy henki osuvasti ajan radikaalia henkeä – nauhoitettiinhan se osuvasti koko populaarikulttuuria ravistelleen Woodstock-festivaalin jälkihuuruissa.

Itse asiassa juuri taidokas graafinen suunnittelu nouseekin usein esille Bitches Brew -keskusteluissa. Saksalaisen Mati Klarweinin satumaisen upea psykedeelinen kansitaide kuvittaa kimaltaen valuvan musiikin täydellisesti ja voi vain kuvitella, mikä määrä jointteja 1970-luvun alun amerikkalaisilla kampuksilla on kääritty gatefold-levyn otollisen rakenteen ja tajuntaa jo valmiiksi laajentavan visuaalisen ilmeen ansiosta.

Radikaali aika, siihen sopiva rock-henkisen kokeellinen soundi ja tätä ilmentävä kuvitus loivat Bitches Brew’sta ajan hermoon osuneen täysosuman. Vuonna 1976 levy rikkoi puolen miljoonan myydyn kappaleen rajan Yhdysvalloissa ja 2003 puhkesi miljoona, josta USA:ssa saa platinalevyn arvon.

Ei paha! Itse asiassa kyseessä on Miles Davisin uran suurin listamenestys, joka kävi korkeimmillaan Billboardin listalla sijalla 35. heinäkuussa 1970.

Bitches Brew’n merkitys suurteoksena on sementoitunut ajan myötä ja hehkutusta sataa toki myös jälkikäteen. The Penguin Guide To Jazz arvioi albumin olevan ”eräs vuosisadan jälkipuoliskon merkittävimmistä taiteellisista saavutuksista – missä tahansa taiteenlajissa”. Varmasti ainakin jazzin saralla levyä voi pitää yhtenä kaikkien aikojen vaikuttavimmista, onhan se inspiroinut lukemattomia muusikoita uuden etsinnässä genrerajoista riippumatta. Esimerkiksi Radiohead on kertonut OK Computerin saaneen vaikutteita Davisin albumista.

Itsekin sähköisen jazzin saralla kunnostautunut Raoul Björkenheim kertoo ostaneensa Bitches Brew’n Hietalahdentorilta jo vuonna 1973 sen hienon kannen takia. Albumi mullisti hänen musiikillisen maailmansa täysin.

– Voisin kuunnella Bithes Brew’ta loputtomasti ja löytää silti uusia juttuja levyltä, joka kuulostaa aina taianomaiselta. Rakastan sitä loputtomasti, kitaristi kertoo.

– Olin kuunnellut sitä ennen lähinnä klasaria, ja Bitches Brew oli ensimmäinen jazzlevy, johon todella tykästyin – se muistutti enemmän Jimi Hendrixin Machine Gunia kuin jazzissa hieman tylsänä pitämääni teema-soolo-teema-rakennetta. Aluksi albumin musiikki kuulosti vain taikuudelta, mutta myöhemmin opin arvostamaan myös sen syvempiä tasoja: Milesin trumpetin mikrotonaalisia taivutuksia, sähköpianojen vuoropuheluja, levyn uskomattomia sooloja ja ennen kaikkea sen groovea. Vau!

Tähän kuulijaan puolestaan vaikutti tuoreimmilla kuuntelukerroilla erityisesti albumin päätösraita, pitkän ja vivahteikkaan seikkailun päättävä seesteisen myrskyisä Sanctuary. Miten se olikaan onnistunut piileskelemään levyn lopussa kaikki nämä vuodet?

Artikkeli on julkaistu Soundissa 3/2020.
https://www.soundi.fi/jutut/miles-davis ... aa-laavaa/

Onhan tuo Bitches Brew törkeän kova levy. Ja taisihan se olla (minullekin) eka jazz-levy joka todella kolahti.

[Kalu]

Nyt tekis mieli Bitches Brewtä korvaan.

[bob47]

Mitä helvettiä, laitoin sattumalta tänään soimaan, varmaan useamman vuoden tauko välissä.

Taitaa olla ainoita jazz levyjä hyllyssä

[Hyödytön idiootti]

[Rotte]

Ellis Marsalis poistunu keskuudesta

[Hyödytön idiootti]

Ville Herrala: Pu


Oikein hyvää musiikkia.

[seppo ovi]

Ill Considered soinut aika tavalla viime aikoina.

[Man-Thing]

Nyt tekis mieli Bitches Brewtä korvaan.

Löytyy sekä studio että livelevyt, livenä melkein tulee enemmän kuunneltua.

[anteeksi maalaissuteni]

Lee Konitz tässä vainajoitui muutama päivä sitten, viimeisenä siitä porukasta joka äänitti Birth of the Cool -levyllä julkaistut kappaleet vuosina 1949-50. Hieman harhaanjohtava nimi tosin, eihän tämä mitään cool jazzia ole, vaan jonkinlaista outoa kamarijazzia.

[Sun äitis]

Korona vei Giuseppi Loganin eilen. R.I.P.

[Hardcore-Mummo]

Korona vei Giuseppi Loganin eilen. R.I.P.

Ja Henry Grimes meni 15.4.

[I & I Spit On Their Graves]

Korona vei Giuseppi Loganin eilen. R.I.P.

RIP

[Kalu]

Korona vei Giuseppi Loganin eilen. R.I.P.

Ja Henry Grimes meni 15.4.

Hö... rip!!

[Hardcore-Mummo]

Ja menikös nää kaikki tämän sivun rippaajat koronaan?