Iron Maiden

[madagascarin orava äijä]

Maiden keksi joskus X Factorilla sen, että tehdään tälläinen pitkitetty intro, missä mennään clean-kitaroilla ja bassolla sitä samaa E/C/D-kiertoa ja joku kitaristeista vetää jotain melodiaa Em-skaalalla siihen päälle kaulamikillä. Ne on ilmeisesti eeppisiä introja tai jotain ja niiden määrä on vain kasvanut.

Tää on ihan totta ja sen vuoksi joku muu luin jees-mies Caveman Shirley voisi tuottaa joskus noiden levyn siten, että rajataan yhden LP:n mittaan ja nuo eeppiset biisit max. 8 min pituisiksi. Suurimman osan introista ja outroista voisi karsia, mutta etenkin Harris tuntuu pitävän niitä ja biisin pituutta jonain progressiivisuuden mittarina. Esim. AMOLAD:n monet sinällään hyvät biisit kärsii tästä ja levystä tulee tunkkainen yleisvaikutelma kun jokainen biisi alkaa ja loppuu samalla tavalla. Vastapainoksi tarvittaisiin lyhyempiä bangereita. The Reincarnation of Benjamin Breegissa nää introt ja outrot on erityisen turhat ja sinkkuversio siitä toimii paljon paremmin lähtien suoraan pääriffillä käyntiin.

Tästä hyvästä joku voisi käydä läpsäisemästä Harrista korville. AMOLAD jos joku Maiden-levy on sellainen, johon mulla on vaikea suhde. Herkkä vaihe elämässä ja "onhan siellä paljon hyvää"-kombo, mutta Maiden tekee tuosta varauksettoman innostumisen itse vaikeaksi.

[Höpöttää yksinään Iron Maidenista]

AMOLAD:iahan ei vissiin edes masteroitu vai miten tää meni?

Joo, tosiaan mainostivat että ”ei masteroitu”, millä tarkoitettiin sanoa että ”ei runtattu kaikkea dynamiikkaa pois masterointivaiheessa, duck off loudness war” ja sehän olikin ihan onnistunut ratkaisu.

[Mekaaninen äänensärkijä]

Olisi ollut kiintoisaa, jos Roy Z olisi alkanut tuottaa Iron Maidenia Dickinsonin ja Smithin paluun jälkeen. Nuo Dickinsonin kolme viimeisintä studiosooloa olivat kuitenkin emobändin samoihin aikoihin ilmestyneitä albumeja pirteämpiä kokonaisuuksia. Pitäisi varmaan ottaa AMOLAD ja The Final Frontier oikein kunnolla kuunteluun, koska ko. levyistä mieleen ei ole jäänyt juuri: mitään.

Aika energisestihän bändi näkyy vetäneen viimeksi hjalliskattilassa. Brucen käämenäyttelylle

[J. Anuskasvo]

AMOLAD on vähän turruttava kokonaisuutena kun kaikki biisit on tarkoituksella tehty menemään samasta sävellajista. Kannattaa kuunnella pienemmissä annoksissa.

[Poistunut käyttäjä 0b7fe1]

Emobändi mainittu

[Mekaaninen äänensärkijä]

AMOLAD on vähän turruttava kokonaisuutena kun kaikki biisit on tarkoituksella tehty menemään samasta sävellajista. Kannattaa kuunnella pienemmissä annoksissa.

Tässähän olisikin sopivasti pitkä viikonloppu aikaa pienelle rojektille kuunnella Dance of Deathin jälkeiset levyt. Jaksaisikohan tsekkailla noi livet kanssa?

[Oi! Maamme Suomi]

AMOLAD on vähän turruttava kokonaisuutena kun kaikki biisit on tarkoituksella tehty menemään samasta sävellajista. Kannattaa kuunnella pienemmissä annoksissa.

Tässähän olisikin sopivasti pitkä viikonloppu aikaa pienelle rojektille kuunnella Dance of Deathin jälkeiset levyt. Jaksaisikohan tsekkailla noi livet kanssa?

Liveistä raporttia

[Oi! Maamme Suomi]

Olisi ollut kiintoisaa, jos Roy Z olisi alkanut tuottaa Iron Maidenia Dickinsonin ja Smithin paluun jälkeen. Nuo Dickinsonin kolme viimeisintä studiosooloa olivat kuitenkin emobändin samoihin aikoihin ilmestyneitä albumeja pirteämpiä kokonaisuuksia. Pitäisi varmaan ottaa AMOLAD ja The Final Frontier oikein kunnolla kuunteluun, koska ko. levyistä mieleen ei ole jäänyt juuri: mitään.

Aika energisestihän bändi näkyy vetäneen viimeksi hjalliskattilassa. Brucen käämenäyttelylle

Itte voisin kuunnella Dickinsonin soolot. Näin joskus Brucen soolokeikallakin, mutta levyt ei kyl kauheen tuttuja ole.

[J. Anuskasvo]

Itte voisin kuunnella Dickinsonin soolot. Näin joskus Brucen soolokeikallakin, mutta levyt ei kyl kauheen tuttuja ole.

Väittäisin että The Chemical Wedding on kovempi kuin yksikään Seventh Sonin jälkeinen Maiden-lätty. Myös Accident of Birth ja Tyranny of Souls sisältävät runsaasti ensiluokkaista hevaamista.

[Oi! Maamme Suomi]

Itte voisin kuunnella Dickinsonin soolot. Näin joskus Brucen soolokeikallakin, mutta levyt ei kyl kauheen tuttuja ole.

Väittäisin että The Chemical Wedding on kovempi kuin yksikään Seventh Sonin jälkeinen Maiden-lätty. Myös Accident of Birth ja Tyranny of Souls sisältävät runsaasti ensiluokkaista hevaamista.

Joo hyvää on kannattanut varmaan pantata. Sen sijaan British Lion ei oikein napannut.

[thereisnohappyhere]

Itte voisin kuunnella Dickinsonin soolot. Näin joskus Brucen soolokeikallakin, mutta levyt ei kyl kauheen tuttuja ole.

Väittäisin että The Chemical Wedding on kovempi kuin yksikään Seventh Sonin jälkeinen Maiden-lätty. Myös Accident of Birth ja Tyranny of Souls sisältävät runsaasti ensiluokkaista hevaamista.

Joo hyvää on kannattanut varmaan pantata. Sen sijaan British Lion ei oikein napannut.

Ensiluokkainen hevi kiinnostaa. Jotenki jääny nuo Brucen soololevyt tsekkaamatta, mutta otampa asiaksi kuunnella ainaki ton The Chemical Weddingin.

[Jesse Python]

Eiks Balls to Picasso ollut Brucen irtiotto hevikliseistä

[Fun Beerman]

Eiks Balls to Picasso ollut Brucen irtiotto hevikliseistä

...vai pikku grunge-aallolla surffaaminen kyseessä En kyllä oikeasti muista yhtään, miltä toi levy kuulostaa vaikka oon sen kakarana omistanutkin.

[I & I Spit On Their Graves]

Itte voisin kuunnella Dickinsonin soolot. Näin joskus Brucen soolokeikallakin, mutta levyt ei kyl kauheen tuttuja ole.

Väittäisin että The Chemical Wedding on kovempi kuin yksikään Seventh Sonin jälkeinen Maiden-lätty. Myös Accident of Birth ja Tyranny of Souls sisältävät runsaasti ensiluokkaista hevaamista.

Nämä kolme on kyllä erittäin hyviä. Sen sijaan muut Brucen soolot on muistaakseni tuon mainitun Harrisin British Lionin tasoa eli melkolailla sietämätöntä kuunneltavaa.

[Jesse Python]

Eiks Balls to Picasso ollut Brucen irtiotto hevikliseistä

...vai pikku grunge-aallolla surffaaminen kyseessä En kyllä oikeasti muista yhtään, miltä toi levy kuulostaa vaikka oon sen kakarana omistanutkin.

Spotarissa on näköjään joku kakstuntinen extended edition tosta