Lauluntekijä ammattina

[Erikoistutkija Hauberi]

Yks frendi elättää itsensä tämmöisellä puuhalla. Semmosta listapoppia suoltaa.

[Caught Somewhere in a Mosh]

Yks frendi elättää itsensä tämmöisellä puuhalla. Semmosta listapoppia suoltaa.

En varmaan tunne sun frendiä, mutta vihaan sitä.

[zutonFever]

Yks frendi elättää itsensä tämmöisellä puuhalla. Semmosta listapoppia suoltaa.

yks oma frendi osallistuu just johonkin brainstormaus camppeihin, jollekin Tiktakille, Robinille ja Munamiehelle se vissiin on saanut omia juttujaan läpi. Muita artistejaan mitä oon kuullut en nimeltä tunnista. Hirveitä ne biisit on ollut.

ei kyllä hajuakaan paljon tollasella tienaa, tuskin paljon. Paitsi Maki tietty.

[Pornosta elannon saava(f)]

Hearthillin ja muutaman muun hommelin Samuli Laihosta oli tämän tiimoilta hiljattain juttua Hesarissa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005606840.html

Spoiler:

Samuli Laiho oli matkalla popteollisuuden huipulle, mutta sai tarpeekseen, kun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita japanilaisiin vessanpönttöihin

Kauan sitten 1990-luvun alussa nuori helsinkiläinen rockmuusikko Samuli Laiho oli keikalla Oulussa.

Laihon yhtye Hearthill oli noussut Suomen listaykköseksi ja sille suunniteltiin kansainvälistä läpimurtoa. Hearthill oli näyttävä bändi: komeita ja lahjakkaita nuoria roikaleita Itä-Helsingin lähiöistä, musiikissa sekoittui omintakeisella tavalla rockabilly, country ja goottirock.

Yhdysvalloissakin bändistä oli vähän kiinnostuttu, ja nyt piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Ainoa ongelma oli, että yhtye oli jo kyllästynyt tyyliinsä. Oulun keikalla kaikki yhtyeen jäsenet ajoivat yksissä tuumin päänsä kaljuksi ja päättivät etsiä musiikilleen uutta suuntaa.

Levy-yhtiö ja manageri olivat suunniltaan. Hyvästi kansainvälinen ura!


Nyt Samuli Laiho, 48, harppoo taas Oulun katuja. Tukka on kasvanut takaisin päähän, mutta tyylissä on jotain tuttua.

Jalassa on pikkukengät ja kaulassa vain kangashuivi, vaikka pakkasta on toistakymmentä astetta.

”Ei mulla ole pitkiä kalsareita, mä oon helsinkiläinen”, Laiho julistaa hengitys huuruten.

Myös tarinaa tulee niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Samuli Laiho olisi puhunut yhtäjaksoisesti viimeiset 30 vuotta.

Paljon muutakin on toki ehtinyt tapahtua.

Tällä kertaa Laiho on Oulussa teatterimuusikkona. Hän on tehnyt musiikin tänä viikonloppuna Oulun teatterissa ensi-iltansa saavaan Rakkautta-näytelmään.

Teatteri on ollut Laihon leipäpuuna vuosikausien ajan, paitsi, että 2000-luvulla hän oli vähän aikaa se ihminen, jolta suomalainen musiikkiteollisuus odotti kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä läpimurtoa. Ei poptähtenä, vaan hitintekijänä.

Osittain hän siinä onnistuikin, sillä marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi nousi Sexy Zone -poikayhtyeen kappale With You. Singleä myytiin yli miljoona kappaletta. Laiho oli kappaleen tekijöistä toinen.

Mutta taas kerran Samuli Laiho päätti tehdä toisin kuin musiikkiteollisuudessa odotetaan tehtävän.

”Minun piti tehdä suuria valintoja siitä, perustanko yhtiön, joka alkaa tuottaa musiikkia Aasian markkinoille, ja aloin voida fyysisesti pahoin. Rupesin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä”, Laiho muistelee muutaman vuoden takaista tilannetta.

”Viimeisiä tilauksia, joita mulle esitettiin, oli kun japanilainen kustantaja kertoi, että nyt olisi hyvä keikka tiedossa. Mun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita soiviin vessanpönttöihin. Silloin alkoi naurattaa, vaikka se oli ihan vakava tarjous.”

Laihon maine hitintekijänä oli oikeastaan syntynyt jo 2000-luvun alussa. Hän oli säveltänyt ja sanoittanut kaksi erittäin suurta hittiä: Samuli Edelmannin Kaikki tahtoo -kappaleen ja Sakari Kuosmasen Pienen sydämen.

Sitten hitinteko tuli tiensä päähän myös kotimaassa.

Laiho muistelee istuneensa sävellyssessiossa, jossa hänen toisella puolellaan oli musiikkikustannusyhtiön edustaja, joka huusi hänen korvaansa toivomuksia siitä, millainen kappaleesta piti tulla, ja toisella puolella poptähden manageri, joka huusi omia toivomuksiaan. Poptähti istui sivummalla ja piirteli yksisarvisia.

”Rupesin ajattelemaan, että miksi mä olen tässä”, Laiho sanoo.

Lopulta hän soitti vaimolleen ja kysyi sopiiko tälle, että hän lopettaa hittien pusertamisen. Vaimo ei vastustanut ajatusta.


Nyt Samuli Laiho on kuitenkin palannut nykyaikaisen pophittitehtailun maailmaan, tällä kertaa tosin kirjailijana.

Laihon ensimmäinen romaani Topliner kertoo suomalaisen pophittinikkarin Matias Heinisen tarinan.

Kansain­välisissä hitti­tuotanto­ryhmissä työskentelevän Heinisen ote lipsuu pahemman kerran ja hän joutuu hakemaan omaa todellista motivaatiotaan kovan koulun kautta.

”Minä en ole koskaan mokannut yhtään sessiota ja elin pitkään tekijänoikeuksilla. Mulla oli hyviä jaksoja, enkä halua kostaa kenellekään”, Laiho sanoo.

Mutta nykyaikaista popmusiikin tuotantoa Laiho haluaa kirjallaan kommentoida.

Hänen mielestään popteollisuus on viritetty vuosikymmenten aikana suljetuksi koneistoksi, jonka sisältä ei enää leviä rahaa ympäröivään aluskasvillisuuteen ja uutta luovaan vaihtoehtoiseen musiikkiin, niin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtui.

Hitinteossa suurinta valtaa käyttävät kustannusyhtiöt, jotka etsivät jatkuvasti innokkaita lauluntekijöitä, ja levy-yhtiöiden A&R (artists and repertoire) -henkilöt, jotka valitsevat kustannusyhtiöiden lauluntekijöiltä kappaleita hittiartisteilleen.

”Kun puhuu nuorten biisintekijöiden kanssa, niin tajuaa, kuinka saatananmoisessa puristuksessa ne on. A&R:t saattaa tilata niiltä kymmeniä versioita samasta biisistä eikä ne tekijät saa siitä yhtään lisää rahaa.”

Vaikka hitintekijälle tulisi osuma ykköshitin muodossa, niin hitaasti tilille kotiutuva tekijänoikeuskorvaus voi jäädä pieneksi, jos co-write -sessiossa syntyneen kappaleen tuottoa jakaa viisi tai kuusi lauluntekijää ja kustannusyhtiö.

Varsinkin Japanissa Laiho huomasi, että menestys ei johtanutkaan tilanteeseen, jossa hitintekijä saisi enemmän valtaa valita töitään ja työrytmiään. Päinvastoin, vaatimukset ja tilausehdot kovenivat entisestään.

”Jos siinä ei pysy mukana, niin goodbye. Jonossa on odottamassa tuhansia joilla on unelma.”

Laiho muistuttaa, että yleensä nuoret hitintekijät pitävät aidosti tekemästään musiikista. Hän myös tietää olevansa kritiikkinsä ja ihmettelynsä kanssa mies menneiltä ajoilta.

”Ehkä mä olen arvomaailmaltani 1970- ja 1980-luvun kasvatti, koska mä en suostunut olemaan A&R:ien käsikassara. Mä olen taiteilija ja olen sitä ollakseni vapaa.”

Myös nuorten artistien puhe kovasta työntekemisestä tuntuu 1980-luvun hittibändissä uransa aloittaneen korvissa vieraalta.

”Silloin kun me aloitettiin Hearthillin kanssa, niin ei se mitään raskasta ollut, me vaan soitettiin musaa, käytiin keikoilla ja dokailtiin. Se oli hauskaa ja se oli meille vaihtoehto ja vapautta. Nyt nuori artisti on siellä koneiston keskellä ja puhuu kuinka kovaa duunia se on.”

Lopulta Toplinerin tarinassakin on kyse ihmisen valinnoista. Laiho sanoo halunneensa tutkia kirjassaan myös sitä prosessia, joka ajoi hänet täysillä mukaan metsästämään huippuhittiä ja parempaa toimeentuloa perheelleen. Hän uskoi, että taiteilijan vapauden voi myydä, jos tarkoitus on hyvä.

Siksi hän luonnehtii itseään ”uskoon tulleeksi prostituoiduksi”.

”Ennen Hearthilliä mä elin alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kanssa kontulalaisessa kaksiossa, ja bändi oli pääsylippu pois siitä helvetistä. Se oli vapaus, ja siksi valitsin sen. En siksi, että joku japanilainen moguli sanoo mulle, että mun pitäisi säveltää jotain vessanpönttöön”, Laiho sanoo

[Heissan vaan!]

Hearthillin ja muutaman muun hommelin Samuli Laihosta oli tämän tiimoilta hiljattain juttua Hesarissa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005606840.html

Spoiler:

Samuli Laiho oli matkalla popteollisuuden huipulle, mutta sai tarpeekseen, kun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita japanilaisiin vessanpönttöihin

Kauan sitten 1990-luvun alussa nuori helsinkiläinen rockmuusikko Samuli Laiho oli keikalla Oulussa.

Laihon yhtye Hearthill oli noussut Suomen listaykköseksi ja sille suunniteltiin kansainvälistä läpimurtoa. Hearthill oli näyttävä bändi: komeita ja lahjakkaita nuoria roikaleita Itä-Helsingin lähiöistä, musiikissa sekoittui omintakeisella tavalla rockabilly, country ja goottirock.

Yhdysvalloissakin bändistä oli vähän kiinnostuttu, ja nyt piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Ainoa ongelma oli, että yhtye oli jo kyllästynyt tyyliinsä. Oulun keikalla kaikki yhtyeen jäsenet ajoivat yksissä tuumin päänsä kaljuksi ja päättivät etsiä musiikilleen uutta suuntaa.

Levy-yhtiö ja manageri olivat suunniltaan. Hyvästi kansainvälinen ura!


Nyt Samuli Laiho, 48, harppoo taas Oulun katuja. Tukka on kasvanut takaisin päähän, mutta tyylissä on jotain tuttua.

Jalassa on pikkukengät ja kaulassa vain kangashuivi, vaikka pakkasta on toistakymmentä astetta.

”Ei mulla ole pitkiä kalsareita, mä oon helsinkiläinen”, Laiho julistaa hengitys huuruten.

Myös tarinaa tulee niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Samuli Laiho olisi puhunut yhtäjaksoisesti viimeiset 30 vuotta.

Paljon muutakin on toki ehtinyt tapahtua.

Tällä kertaa Laiho on Oulussa teatterimuusikkona. Hän on tehnyt musiikin tänä viikonloppuna Oulun teatterissa ensi-iltansa saavaan Rakkautta-näytelmään.

Teatteri on ollut Laihon leipäpuuna vuosikausien ajan, paitsi, että 2000-luvulla hän oli vähän aikaa se ihminen, jolta suomalainen musiikkiteollisuus odotti kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä läpimurtoa. Ei poptähtenä, vaan hitintekijänä.

Osittain hän siinä onnistuikin, sillä marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi nousi Sexy Zone -poikayhtyeen kappale With You. Singleä myytiin yli miljoona kappaletta. Laiho oli kappaleen tekijöistä toinen.

Mutta taas kerran Samuli Laiho päätti tehdä toisin kuin musiikkiteollisuudessa odotetaan tehtävän.

”Minun piti tehdä suuria valintoja siitä, perustanko yhtiön, joka alkaa tuottaa musiikkia Aasian markkinoille, ja aloin voida fyysisesti pahoin. Rupesin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä”, Laiho muistelee muutaman vuoden takaista tilannetta.

”Viimeisiä tilauksia, joita mulle esitettiin, oli kun japanilainen kustantaja kertoi, että nyt olisi hyvä keikka tiedossa. Mun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita soiviin vessanpönttöihin. Silloin alkoi naurattaa, vaikka se oli ihan vakava tarjous.”

Laihon maine hitintekijänä oli oikeastaan syntynyt jo 2000-luvun alussa. Hän oli säveltänyt ja sanoittanut kaksi erittäin suurta hittiä: Samuli Edelmannin Kaikki tahtoo -kappaleen ja Sakari Kuosmasen Pienen sydämen.

Sitten hitinteko tuli tiensä päähän myös kotimaassa.

Laiho muistelee istuneensa sävellyssessiossa, jossa hänen toisella puolellaan oli musiikkikustannusyhtiön edustaja, joka huusi hänen korvaansa toivomuksia siitä, millainen kappaleesta piti tulla, ja toisella puolella poptähden manageri, joka huusi omia toivomuksiaan. Poptähti istui sivummalla ja piirteli yksisarvisia.

”Rupesin ajattelemaan, että miksi mä olen tässä”, Laiho sanoo.

Lopulta hän soitti vaimolleen ja kysyi sopiiko tälle, että hän lopettaa hittien pusertamisen. Vaimo ei vastustanut ajatusta.


Nyt Samuli Laiho on kuitenkin palannut nykyaikaisen pophittitehtailun maailmaan, tällä kertaa tosin kirjailijana.

Laihon ensimmäinen romaani Topliner kertoo suomalaisen pophittinikkarin Matias Heinisen tarinan.

Kansain­välisissä hitti­tuotanto­ryhmissä työskentelevän Heinisen ote lipsuu pahemman kerran ja hän joutuu hakemaan omaa todellista motivaatiotaan kovan koulun kautta.

”Minä en ole koskaan mokannut yhtään sessiota ja elin pitkään tekijänoikeuksilla. Mulla oli hyviä jaksoja, enkä halua kostaa kenellekään”, Laiho sanoo.

Mutta nykyaikaista popmusiikin tuotantoa Laiho haluaa kirjallaan kommentoida.

Hänen mielestään popteollisuus on viritetty vuosikymmenten aikana suljetuksi koneistoksi, jonka sisältä ei enää leviä rahaa ympäröivään aluskasvillisuuteen ja uutta luovaan vaihtoehtoiseen musiikkiin, niin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtui.

Hitinteossa suurinta valtaa käyttävät kustannusyhtiöt, jotka etsivät jatkuvasti innokkaita lauluntekijöitä, ja levy-yhtiöiden A&R (artists and repertoire) -henkilöt, jotka valitsevat kustannusyhtiöiden lauluntekijöiltä kappaleita hittiartisteilleen.

”Kun puhuu nuorten biisintekijöiden kanssa, niin tajuaa, kuinka saatananmoisessa puristuksessa ne on. A&R:t saattaa tilata niiltä kymmeniä versioita samasta biisistä eikä ne tekijät saa siitä yhtään lisää rahaa.”

Vaikka hitintekijälle tulisi osuma ykköshitin muodossa, niin hitaasti tilille kotiutuva tekijänoikeuskorvaus voi jäädä pieneksi, jos co-write -sessiossa syntyneen kappaleen tuottoa jakaa viisi tai kuusi lauluntekijää ja kustannusyhtiö.

Varsinkin Japanissa Laiho huomasi, että menestys ei johtanutkaan tilanteeseen, jossa hitintekijä saisi enemmän valtaa valita töitään ja työrytmiään. Päinvastoin, vaatimukset ja tilausehdot kovenivat entisestään.

”Jos siinä ei pysy mukana, niin goodbye. Jonossa on odottamassa tuhansia joilla on unelma.”

Laiho muistuttaa, että yleensä nuoret hitintekijät pitävät aidosti tekemästään musiikista. Hän myös tietää olevansa kritiikkinsä ja ihmettelynsä kanssa mies menneiltä ajoilta.

”Ehkä mä olen arvomaailmaltani 1970- ja 1980-luvun kasvatti, koska mä en suostunut olemaan A&R:ien käsikassara. Mä olen taiteilija ja olen sitä ollakseni vapaa.”

Myös nuorten artistien puhe kovasta työntekemisestä tuntuu 1980-luvun hittibändissä uransa aloittaneen korvissa vieraalta.

”Silloin kun me aloitettiin Hearthillin kanssa, niin ei se mitään raskasta ollut, me vaan soitettiin musaa, käytiin keikoilla ja dokailtiin. Se oli hauskaa ja se oli meille vaihtoehto ja vapautta. Nyt nuori artisti on siellä koneiston keskellä ja puhuu kuinka kovaa duunia se on.”

Lopulta Toplinerin tarinassakin on kyse ihmisen valinnoista. Laiho sanoo halunneensa tutkia kirjassaan myös sitä prosessia, joka ajoi hänet täysillä mukaan metsästämään huippuhittiä ja parempaa toimeentuloa perheelleen. Hän uskoi, että taiteilijan vapauden voi myydä, jos tarkoitus on hyvä.

Siksi hän luonnehtii itseään ”uskoon tulleeksi prostituoiduksi”.

”Ennen Hearthilliä mä elin alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kanssa kontulalaisessa kaksiossa, ja bändi oli pääsylippu pois siitä helvetistä. Se oli vapaus, ja siksi valitsin sen. En siksi, että joku japanilainen moguli sanoo mulle, että mun pitäisi säveltää jotain vessanpönttöön”, Laiho sanoo

Järkeviä sanoja siellä

Mulla on vähän sellanen fiilis että toi hittilauluntekijän ammatti on kohta lähinnä jonkun algoritmin duuni (elikkäs siis jokasen ison levylafkan oman algoritmin), sen verran samoista palikoista noi on kuitenkin aina tehty ja sitten siihen lätkästään päälle sen hetken kuuma uus tuotanto ja saundi

[periaatteessa helppoa]

Hearthillin ja muutaman muun hommelin Samuli Laihosta oli tämän tiimoilta hiljattain juttua Hesarissa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005606840.html

Spoiler:

Samuli Laiho oli matkalla popteollisuuden huipulle, mutta sai tarpeekseen, kun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita japanilaisiin vessanpönttöihin

Kauan sitten 1990-luvun alussa nuori helsinkiläinen rockmuusikko Samuli Laiho oli keikalla Oulussa.

Laihon yhtye Hearthill oli noussut Suomen listaykköseksi ja sille suunniteltiin kansainvälistä läpimurtoa. Hearthill oli näyttävä bändi: komeita ja lahjakkaita nuoria roikaleita Itä-Helsingin lähiöistä, musiikissa sekoittui omintakeisella tavalla rockabilly, country ja goottirock.

Yhdysvalloissakin bändistä oli vähän kiinnostuttu, ja nyt piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Ainoa ongelma oli, että yhtye oli jo kyllästynyt tyyliinsä. Oulun keikalla kaikki yhtyeen jäsenet ajoivat yksissä tuumin päänsä kaljuksi ja päättivät etsiä musiikilleen uutta suuntaa.

Levy-yhtiö ja manageri olivat suunniltaan. Hyvästi kansainvälinen ura!


Nyt Samuli Laiho, 48, harppoo taas Oulun katuja. Tukka on kasvanut takaisin päähän, mutta tyylissä on jotain tuttua.

Jalassa on pikkukengät ja kaulassa vain kangashuivi, vaikka pakkasta on toistakymmentä astetta.

”Ei mulla ole pitkiä kalsareita, mä oon helsinkiläinen”, Laiho julistaa hengitys huuruten.

Myös tarinaa tulee niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Samuli Laiho olisi puhunut yhtäjaksoisesti viimeiset 30 vuotta.

Paljon muutakin on toki ehtinyt tapahtua.

Tällä kertaa Laiho on Oulussa teatterimuusikkona. Hän on tehnyt musiikin tänä viikonloppuna Oulun teatterissa ensi-iltansa saavaan Rakkautta-näytelmään.

Teatteri on ollut Laihon leipäpuuna vuosikausien ajan, paitsi, että 2000-luvulla hän oli vähän aikaa se ihminen, jolta suomalainen musiikkiteollisuus odotti kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä läpimurtoa. Ei poptähtenä, vaan hitintekijänä.

Osittain hän siinä onnistuikin, sillä marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi nousi Sexy Zone -poikayhtyeen kappale With You. Singleä myytiin yli miljoona kappaletta. Laiho oli kappaleen tekijöistä toinen.

Mutta taas kerran Samuli Laiho päätti tehdä toisin kuin musiikkiteollisuudessa odotetaan tehtävän.

”Minun piti tehdä suuria valintoja siitä, perustanko yhtiön, joka alkaa tuottaa musiikkia Aasian markkinoille, ja aloin voida fyysisesti pahoin. Rupesin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä”, Laiho muistelee muutaman vuoden takaista tilannetta.

”Viimeisiä tilauksia, joita mulle esitettiin, oli kun japanilainen kustantaja kertoi, että nyt olisi hyvä keikka tiedossa. Mun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita soiviin vessanpönttöihin. Silloin alkoi naurattaa, vaikka se oli ihan vakava tarjous.”

Laihon maine hitintekijänä oli oikeastaan syntynyt jo 2000-luvun alussa. Hän oli säveltänyt ja sanoittanut kaksi erittäin suurta hittiä: Samuli Edelmannin Kaikki tahtoo -kappaleen ja Sakari Kuosmasen Pienen sydämen.

Sitten hitinteko tuli tiensä päähän myös kotimaassa.

Laiho muistelee istuneensa sävellyssessiossa, jossa hänen toisella puolellaan oli musiikkikustannusyhtiön edustaja, joka huusi hänen korvaansa toivomuksia siitä, millainen kappaleesta piti tulla, ja toisella puolella poptähden manageri, joka huusi omia toivomuksiaan. Poptähti istui sivummalla ja piirteli yksisarvisia.

”Rupesin ajattelemaan, että miksi mä olen tässä”, Laiho sanoo.

Lopulta hän soitti vaimolleen ja kysyi sopiiko tälle, että hän lopettaa hittien pusertamisen. Vaimo ei vastustanut ajatusta.


Nyt Samuli Laiho on kuitenkin palannut nykyaikaisen pophittitehtailun maailmaan, tällä kertaa tosin kirjailijana.

Laihon ensimmäinen romaani Topliner kertoo suomalaisen pophittinikkarin Matias Heinisen tarinan.

Kansain­välisissä hitti­tuotanto­ryhmissä työskentelevän Heinisen ote lipsuu pahemman kerran ja hän joutuu hakemaan omaa todellista motivaatiotaan kovan koulun kautta.

”Minä en ole koskaan mokannut yhtään sessiota ja elin pitkään tekijänoikeuksilla. Mulla oli hyviä jaksoja, enkä halua kostaa kenellekään”, Laiho sanoo.

Mutta nykyaikaista popmusiikin tuotantoa Laiho haluaa kirjallaan kommentoida.

Hänen mielestään popteollisuus on viritetty vuosikymmenten aikana suljetuksi koneistoksi, jonka sisältä ei enää leviä rahaa ympäröivään aluskasvillisuuteen ja uutta luovaan vaihtoehtoiseen musiikkiin, niin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtui.

Hitinteossa suurinta valtaa käyttävät kustannusyhtiöt, jotka etsivät jatkuvasti innokkaita lauluntekijöitä, ja levy-yhtiöiden A&R (artists and repertoire) -henkilöt, jotka valitsevat kustannusyhtiöiden lauluntekijöiltä kappaleita hittiartisteilleen.

”Kun puhuu nuorten biisintekijöiden kanssa, niin tajuaa, kuinka saatananmoisessa puristuksessa ne on. A&R:t saattaa tilata niiltä kymmeniä versioita samasta biisistä eikä ne tekijät saa siitä yhtään lisää rahaa.”

Vaikka hitintekijälle tulisi osuma ykköshitin muodossa, niin hitaasti tilille kotiutuva tekijänoikeuskorvaus voi jäädä pieneksi, jos co-write -sessiossa syntyneen kappaleen tuottoa jakaa viisi tai kuusi lauluntekijää ja kustannusyhtiö.

Varsinkin Japanissa Laiho huomasi, että menestys ei johtanutkaan tilanteeseen, jossa hitintekijä saisi enemmän valtaa valita töitään ja työrytmiään. Päinvastoin, vaatimukset ja tilausehdot kovenivat entisestään.

”Jos siinä ei pysy mukana, niin goodbye. Jonossa on odottamassa tuhansia joilla on unelma.”

Laiho muistuttaa, että yleensä nuoret hitintekijät pitävät aidosti tekemästään musiikista. Hän myös tietää olevansa kritiikkinsä ja ihmettelynsä kanssa mies menneiltä ajoilta.

”Ehkä mä olen arvomaailmaltani 1970- ja 1980-luvun kasvatti, koska mä en suostunut olemaan A&R:ien käsikassara. Mä olen taiteilija ja olen sitä ollakseni vapaa.”

Myös nuorten artistien puhe kovasta työntekemisestä tuntuu 1980-luvun hittibändissä uransa aloittaneen korvissa vieraalta.

”Silloin kun me aloitettiin Hearthillin kanssa, niin ei se mitään raskasta ollut, me vaan soitettiin musaa, käytiin keikoilla ja dokailtiin. Se oli hauskaa ja se oli meille vaihtoehto ja vapautta. Nyt nuori artisti on siellä koneiston keskellä ja puhuu kuinka kovaa duunia se on.”

Lopulta Toplinerin tarinassakin on kyse ihmisen valinnoista. Laiho sanoo halunneensa tutkia kirjassaan myös sitä prosessia, joka ajoi hänet täysillä mukaan metsästämään huippuhittiä ja parempaa toimeentuloa perheelleen. Hän uskoi, että taiteilijan vapauden voi myydä, jos tarkoitus on hyvä.

Siksi hän luonnehtii itseään ”uskoon tulleeksi prostituoiduksi”.

”Ennen Hearthilliä mä elin alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kanssa kontulalaisessa kaksiossa, ja bändi oli pääsylippu pois siitä helvetistä. Se oli vapaus, ja siksi valitsin sen. En siksi, että joku japanilainen moguli sanoo mulle, että mun pitäisi säveltää jotain vessanpönttöön”, Laiho sanoo

Järkeviä sanoja siellä

Mulla on vähän sellanen fiilis että toi hittilauluntekijän ammatti on kohta lähinnä jonkun algoritmin duuni (elikkäs siis jokasen ison levylafkan oman algoritmin), sen verran samoista palikoista noi on kuitenkin aina tehty ja sitten siihen lätkästään päälle sen hetken kuuma uus tuotanto ja saundi

Ja eiköhän joskus tulevaisuudessa koodata täydellinen laulusyna niin ei tarvii niille artisteillekaan maksaa mitään

[Herra Aasi]

Hearthillin ja muutaman muun hommelin Samuli Laihosta oli tämän tiimoilta hiljattain juttua Hesarissa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005606840.html

Spoiler:

Samuli Laiho oli matkalla popteollisuuden huipulle, mutta sai tarpeekseen, kun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita japanilaisiin vessanpönttöihin

Kauan sitten 1990-luvun alussa nuori helsinkiläinen rockmuusikko Samuli Laiho oli keikalla Oulussa.

Laihon yhtye Hearthill oli noussut Suomen listaykköseksi ja sille suunniteltiin kansainvälistä läpimurtoa. Hearthill oli näyttävä bändi: komeita ja lahjakkaita nuoria roikaleita Itä-Helsingin lähiöistä, musiikissa sekoittui omintakeisella tavalla rockabilly, country ja goottirock.

Yhdysvalloissakin bändistä oli vähän kiinnostuttu, ja nyt piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Ainoa ongelma oli, että yhtye oli jo kyllästynyt tyyliinsä. Oulun keikalla kaikki yhtyeen jäsenet ajoivat yksissä tuumin päänsä kaljuksi ja päättivät etsiä musiikilleen uutta suuntaa.

Levy-yhtiö ja manageri olivat suunniltaan. Hyvästi kansainvälinen ura!


Nyt Samuli Laiho, 48, harppoo taas Oulun katuja. Tukka on kasvanut takaisin päähän, mutta tyylissä on jotain tuttua.

Jalassa on pikkukengät ja kaulassa vain kangashuivi, vaikka pakkasta on toistakymmentä astetta.

”Ei mulla ole pitkiä kalsareita, mä oon helsinkiläinen”, Laiho julistaa hengitys huuruten.

Myös tarinaa tulee niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Samuli Laiho olisi puhunut yhtäjaksoisesti viimeiset 30 vuotta.

Paljon muutakin on toki ehtinyt tapahtua.

Tällä kertaa Laiho on Oulussa teatterimuusikkona. Hän on tehnyt musiikin tänä viikonloppuna Oulun teatterissa ensi-iltansa saavaan Rakkautta-näytelmään.

Teatteri on ollut Laihon leipäpuuna vuosikausien ajan, paitsi, että 2000-luvulla hän oli vähän aikaa se ihminen, jolta suomalainen musiikkiteollisuus odotti kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä läpimurtoa. Ei poptähtenä, vaan hitintekijänä.

Osittain hän siinä onnistuikin, sillä marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi nousi Sexy Zone -poikayhtyeen kappale With You. Singleä myytiin yli miljoona kappaletta. Laiho oli kappaleen tekijöistä toinen.

Mutta taas kerran Samuli Laiho päätti tehdä toisin kuin musiikkiteollisuudessa odotetaan tehtävän.

”Minun piti tehdä suuria valintoja siitä, perustanko yhtiön, joka alkaa tuottaa musiikkia Aasian markkinoille, ja aloin voida fyysisesti pahoin. Rupesin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä”, Laiho muistelee muutaman vuoden takaista tilannetta.

”Viimeisiä tilauksia, joita mulle esitettiin, oli kun japanilainen kustantaja kertoi, että nyt olisi hyvä keikka tiedossa. Mun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita soiviin vessanpönttöihin. Silloin alkoi naurattaa, vaikka se oli ihan vakava tarjous.”

Laihon maine hitintekijänä oli oikeastaan syntynyt jo 2000-luvun alussa. Hän oli säveltänyt ja sanoittanut kaksi erittäin suurta hittiä: Samuli Edelmannin Kaikki tahtoo -kappaleen ja Sakari Kuosmasen Pienen sydämen.

Sitten hitinteko tuli tiensä päähän myös kotimaassa.

Laiho muistelee istuneensa sävellyssessiossa, jossa hänen toisella puolellaan oli musiikkikustannusyhtiön edustaja, joka huusi hänen korvaansa toivomuksia siitä, millainen kappaleesta piti tulla, ja toisella puolella poptähden manageri, joka huusi omia toivomuksiaan. Poptähti istui sivummalla ja piirteli yksisarvisia.

”Rupesin ajattelemaan, että miksi mä olen tässä”, Laiho sanoo.

Lopulta hän soitti vaimolleen ja kysyi sopiiko tälle, että hän lopettaa hittien pusertamisen. Vaimo ei vastustanut ajatusta.


Nyt Samuli Laiho on kuitenkin palannut nykyaikaisen pophittitehtailun maailmaan, tällä kertaa tosin kirjailijana.

Laihon ensimmäinen romaani Topliner kertoo suomalaisen pophittinikkarin Matias Heinisen tarinan.

Kansain­välisissä hitti­tuotanto­ryhmissä työskentelevän Heinisen ote lipsuu pahemman kerran ja hän joutuu hakemaan omaa todellista motivaatiotaan kovan koulun kautta.

”Minä en ole koskaan mokannut yhtään sessiota ja elin pitkään tekijänoikeuksilla. Mulla oli hyviä jaksoja, enkä halua kostaa kenellekään”, Laiho sanoo.

Mutta nykyaikaista popmusiikin tuotantoa Laiho haluaa kirjallaan kommentoida.

Hänen mielestään popteollisuus on viritetty vuosikymmenten aikana suljetuksi koneistoksi, jonka sisältä ei enää leviä rahaa ympäröivään aluskasvillisuuteen ja uutta luovaan vaihtoehtoiseen musiikkiin, niin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtui.

Hitinteossa suurinta valtaa käyttävät kustannusyhtiöt, jotka etsivät jatkuvasti innokkaita lauluntekijöitä, ja levy-yhtiöiden A&R (artists and repertoire) -henkilöt, jotka valitsevat kustannusyhtiöiden lauluntekijöiltä kappaleita hittiartisteilleen.

”Kun puhuu nuorten biisintekijöiden kanssa, niin tajuaa, kuinka saatananmoisessa puristuksessa ne on. A&R:t saattaa tilata niiltä kymmeniä versioita samasta biisistä eikä ne tekijät saa siitä yhtään lisää rahaa.”

Vaikka hitintekijälle tulisi osuma ykköshitin muodossa, niin hitaasti tilille kotiutuva tekijänoikeuskorvaus voi jäädä pieneksi, jos co-write -sessiossa syntyneen kappaleen tuottoa jakaa viisi tai kuusi lauluntekijää ja kustannusyhtiö.

Varsinkin Japanissa Laiho huomasi, että menestys ei johtanutkaan tilanteeseen, jossa hitintekijä saisi enemmän valtaa valita töitään ja työrytmiään. Päinvastoin, vaatimukset ja tilausehdot kovenivat entisestään.

”Jos siinä ei pysy mukana, niin goodbye. Jonossa on odottamassa tuhansia joilla on unelma.”

Laiho muistuttaa, että yleensä nuoret hitintekijät pitävät aidosti tekemästään musiikista. Hän myös tietää olevansa kritiikkinsä ja ihmettelynsä kanssa mies menneiltä ajoilta.

”Ehkä mä olen arvomaailmaltani 1970- ja 1980-luvun kasvatti, koska mä en suostunut olemaan A&R:ien käsikassara. Mä olen taiteilija ja olen sitä ollakseni vapaa.”

Myös nuorten artistien puhe kovasta työntekemisestä tuntuu 1980-luvun hittibändissä uransa aloittaneen korvissa vieraalta.

”Silloin kun me aloitettiin Hearthillin kanssa, niin ei se mitään raskasta ollut, me vaan soitettiin musaa, käytiin keikoilla ja dokailtiin. Se oli hauskaa ja se oli meille vaihtoehto ja vapautta. Nyt nuori artisti on siellä koneiston keskellä ja puhuu kuinka kovaa duunia se on.”

Lopulta Toplinerin tarinassakin on kyse ihmisen valinnoista. Laiho sanoo halunneensa tutkia kirjassaan myös sitä prosessia, joka ajoi hänet täysillä mukaan metsästämään huippuhittiä ja parempaa toimeentuloa perheelleen. Hän uskoi, että taiteilijan vapauden voi myydä, jos tarkoitus on hyvä.

Siksi hän luonnehtii itseään ”uskoon tulleeksi prostituoiduksi”.

”Ennen Hearthilliä mä elin alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kanssa kontulalaisessa kaksiossa, ja bändi oli pääsylippu pois siitä helvetistä. Se oli vapaus, ja siksi valitsin sen. En siksi, että joku japanilainen moguli sanoo mulle, että mun pitäisi säveltää jotain vessanpönttöön”, Laiho sanoo

Järkeviä sanoja siellä

Mulla on vähän sellanen fiilis että toi hittilauluntekijän ammatti on kohta lähinnä jonkun algoritmin duuni (elikkäs siis jokasen ison levylafkan oman algoritmin), sen verran samoista palikoista noi on kuitenkin aina tehty ja sitten siihen lätkästään päälle sen hetken kuuma uus tuotanto ja saundi

Ja eiköhän joskus tulevaisuudessa koodata täydellinen laulusyna niin ei tarvii niille artisteillekaan maksaa mitään

https://en.wikipedia.org/wiki/Hatsune_Miku

[periaatteessa helppoa]

Hearthillin ja muutaman muun hommelin Samuli Laihosta oli tämän tiimoilta hiljattain juttua Hesarissa.

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005606840.html

Spoiler:

Samuli Laiho oli matkalla popteollisuuden huipulle, mutta sai tarpeekseen, kun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita japanilaisiin vessanpönttöihin

Kauan sitten 1990-luvun alussa nuori helsinkiläinen rockmuusikko Samuli Laiho oli keikalla Oulussa.

Laihon yhtye Hearthill oli noussut Suomen listaykköseksi ja sille suunniteltiin kansainvälistä läpimurtoa. Hearthill oli näyttävä bändi: komeita ja lahjakkaita nuoria roikaleita Itä-Helsingin lähiöistä, musiikissa sekoittui omintakeisella tavalla rockabilly, country ja goottirock.

Yhdysvalloissakin bändistä oli vähän kiinnostuttu, ja nyt piti takoa kun rauta oli kuumaa.

Ainoa ongelma oli, että yhtye oli jo kyllästynyt tyyliinsä. Oulun keikalla kaikki yhtyeen jäsenet ajoivat yksissä tuumin päänsä kaljuksi ja päättivät etsiä musiikilleen uutta suuntaa.

Levy-yhtiö ja manageri olivat suunniltaan. Hyvästi kansainvälinen ura!


Nyt Samuli Laiho, 48, harppoo taas Oulun katuja. Tukka on kasvanut takaisin päähän, mutta tyylissä on jotain tuttua.

Jalassa on pikkukengät ja kaulassa vain kangashuivi, vaikka pakkasta on toistakymmentä astetta.

”Ei mulla ole pitkiä kalsareita, mä oon helsinkiläinen”, Laiho julistaa hengitys huuruten.

Myös tarinaa tulee niin kuin ennenkin. Tuntuu, kuin Samuli Laiho olisi puhunut yhtäjaksoisesti viimeiset 30 vuotta.

Paljon muutakin on toki ehtinyt tapahtua.

Tällä kertaa Laiho on Oulussa teatterimuusikkona. Hän on tehnyt musiikin tänä viikonloppuna Oulun teatterissa ensi-iltansa saavaan Rakkautta-näytelmään.

Teatteri on ollut Laihon leipäpuuna vuosikausien ajan, paitsi, että 2000-luvulla hän oli vähän aikaa se ihminen, jolta suomalainen musiikkiteollisuus odotti kaikkien aikojen suurinta kansainvälistä läpimurtoa. Ei poptähtenä, vaan hitintekijänä.

Osittain hän siinä onnistuikin, sillä marraskuussa 2011 Japanin listaykköseksi nousi Sexy Zone -poikayhtyeen kappale With You. Singleä myytiin yli miljoona kappaletta. Laiho oli kappaleen tekijöistä toinen.

Mutta taas kerran Samuli Laiho päätti tehdä toisin kuin musiikkiteollisuudessa odotetaan tehtävän.

”Minun piti tehdä suuria valintoja siitä, perustanko yhtiön, joka alkaa tuottaa musiikkia Aasian markkinoille, ja aloin voida fyysisesti pahoin. Rupesin miettimään, että haluanko mä tehdä tätä”, Laiho muistelee muutaman vuoden takaista tilannetta.

”Viimeisiä tilauksia, joita mulle esitettiin, oli kun japanilainen kustantaja kertoi, että nyt olisi hyvä keikka tiedossa. Mun olisi pitänyt sovittaa Disney-klassikoita soiviin vessanpönttöihin. Silloin alkoi naurattaa, vaikka se oli ihan vakava tarjous.”

Laihon maine hitintekijänä oli oikeastaan syntynyt jo 2000-luvun alussa. Hän oli säveltänyt ja sanoittanut kaksi erittäin suurta hittiä: Samuli Edelmannin Kaikki tahtoo -kappaleen ja Sakari Kuosmasen Pienen sydämen.

Sitten hitinteko tuli tiensä päähän myös kotimaassa.

Laiho muistelee istuneensa sävellyssessiossa, jossa hänen toisella puolellaan oli musiikkikustannusyhtiön edustaja, joka huusi hänen korvaansa toivomuksia siitä, millainen kappaleesta piti tulla, ja toisella puolella poptähden manageri, joka huusi omia toivomuksiaan. Poptähti istui sivummalla ja piirteli yksisarvisia.

”Rupesin ajattelemaan, että miksi mä olen tässä”, Laiho sanoo.

Lopulta hän soitti vaimolleen ja kysyi sopiiko tälle, että hän lopettaa hittien pusertamisen. Vaimo ei vastustanut ajatusta.


Nyt Samuli Laiho on kuitenkin palannut nykyaikaisen pophittitehtailun maailmaan, tällä kertaa tosin kirjailijana.

Laihon ensimmäinen romaani Topliner kertoo suomalaisen pophittinikkarin Matias Heinisen tarinan.

Kansain­välisissä hitti­tuotanto­ryhmissä työskentelevän Heinisen ote lipsuu pahemman kerran ja hän joutuu hakemaan omaa todellista motivaatiotaan kovan koulun kautta.

”Minä en ole koskaan mokannut yhtään sessiota ja elin pitkään tekijänoikeuksilla. Mulla oli hyviä jaksoja, enkä halua kostaa kenellekään”, Laiho sanoo.

Mutta nykyaikaista popmusiikin tuotantoa Laiho haluaa kirjallaan kommentoida.

Hänen mielestään popteollisuus on viritetty vuosikymmenten aikana suljetuksi koneistoksi, jonka sisältä ei enää leviä rahaa ympäröivään aluskasvillisuuteen ja uutta luovaan vaihtoehtoiseen musiikkiin, niin kuin vielä parikymmentä vuotta sitten tapahtui.

Hitinteossa suurinta valtaa käyttävät kustannusyhtiöt, jotka etsivät jatkuvasti innokkaita lauluntekijöitä, ja levy-yhtiöiden A&R (artists and repertoire) -henkilöt, jotka valitsevat kustannusyhtiöiden lauluntekijöiltä kappaleita hittiartisteilleen.

”Kun puhuu nuorten biisintekijöiden kanssa, niin tajuaa, kuinka saatananmoisessa puristuksessa ne on. A&R:t saattaa tilata niiltä kymmeniä versioita samasta biisistä eikä ne tekijät saa siitä yhtään lisää rahaa.”

Vaikka hitintekijälle tulisi osuma ykköshitin muodossa, niin hitaasti tilille kotiutuva tekijänoikeuskorvaus voi jäädä pieneksi, jos co-write -sessiossa syntyneen kappaleen tuottoa jakaa viisi tai kuusi lauluntekijää ja kustannusyhtiö.

Varsinkin Japanissa Laiho huomasi, että menestys ei johtanutkaan tilanteeseen, jossa hitintekijä saisi enemmän valtaa valita töitään ja työrytmiään. Päinvastoin, vaatimukset ja tilausehdot kovenivat entisestään.

”Jos siinä ei pysy mukana, niin goodbye. Jonossa on odottamassa tuhansia joilla on unelma.”

Laiho muistuttaa, että yleensä nuoret hitintekijät pitävät aidosti tekemästään musiikista. Hän myös tietää olevansa kritiikkinsä ja ihmettelynsä kanssa mies menneiltä ajoilta.

”Ehkä mä olen arvomaailmaltani 1970- ja 1980-luvun kasvatti, koska mä en suostunut olemaan A&R:ien käsikassara. Mä olen taiteilija ja olen sitä ollakseni vapaa.”

Myös nuorten artistien puhe kovasta työntekemisestä tuntuu 1980-luvun hittibändissä uransa aloittaneen korvissa vieraalta.

”Silloin kun me aloitettiin Hearthillin kanssa, niin ei se mitään raskasta ollut, me vaan soitettiin musaa, käytiin keikoilla ja dokailtiin. Se oli hauskaa ja se oli meille vaihtoehto ja vapautta. Nyt nuori artisti on siellä koneiston keskellä ja puhuu kuinka kovaa duunia se on.”

Lopulta Toplinerin tarinassakin on kyse ihmisen valinnoista. Laiho sanoo halunneensa tutkia kirjassaan myös sitä prosessia, joka ajoi hänet täysillä mukaan metsästämään huippuhittiä ja parempaa toimeentuloa perheelleen. Hän uskoi, että taiteilijan vapauden voi myydä, jos tarkoitus on hyvä.

Siksi hän luonnehtii itseään ”uskoon tulleeksi prostituoiduksi”.

”Ennen Hearthilliä mä elin alkoholisti-yksinhuoltajaäidin kanssa kontulalaisessa kaksiossa, ja bändi oli pääsylippu pois siitä helvetistä. Se oli vapaus, ja siksi valitsin sen. En siksi, että joku japanilainen moguli sanoo mulle, että mun pitäisi säveltää jotain vessanpönttöön”, Laiho sanoo

Järkeviä sanoja siellä

Mulla on vähän sellanen fiilis että toi hittilauluntekijän ammatti on kohta lähinnä jonkun algoritmin duuni (elikkäs siis jokasen ison levylafkan oman algoritmin), sen verran samoista palikoista noi on kuitenkin aina tehty ja sitten siihen lätkästään päälle sen hetken kuuma uus tuotanto ja saundi

Ja eiköhän joskus tulevaisuudessa koodata täydellinen laulusyna niin ei tarvii niille artisteillekaan maksaa mitään

https://en.wikipedia.org/wiki/Hatsune_Miku

Kävin pari biisiä kuuntelemassa ja onhan tossa vielä kehitettävää mutta 10 vuoden päästä tilanne on varmaan aivan toinen.

[Poistunut käyttäjä 4dc9fa]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

[salilta tuttu hevari]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

Perseenpyyhkijät on jo vetänyt

[Poistunut käyttäjä 4dc9fa]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

Perseenpyyhkijät on jo vetänyt

[mäkin itken]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

Perseenpyyhkijät on jo vetänyt

[Ransu]

Muutama opiskelukaveri tekee näitä hommia tossa musatuottajakoulun sivussa. Yks niistä joskus puhu et hän tekee vähintään yhden pop-kappaleen joka päivä, et pysyy tuntuma yllä. Toinen halus ostaa yhdeltä enemmän nauhoittamiseen keskittyneeltä opiskelijatutulta hänen nauhoittamat rumpuraidat; "Teet mulle tosta loopit ja samplet niin maksan 200€ puhtaana käteen. Voidaan heti mennä automaatille tästä luennon jälkeen." Kolmas oli saanu jonkun top-10 kuunnelluimmat biisit spotifyssä vuonna 2017 hitin hollannissa vyön alle jonkun biisileirin kautta.
Taitavat muuten nuo kaikki tehdä tossa sivussa jotain Onnela/Levi DJ-keikkoja viikonloppuisin. Kuulemma pysyy hyvin käryllä et mikä on "in" ja uppoo yleisöön.

Hämmentäviä hommia sivusta seurata. Toisaalta ärsyttää kun tämmönen liukuhihna touhu tulee ns. "vakavien artistien" tielle. Toisaalta iha full-support jätkille ku jaksavat vääntää. Iha mukavaa sakkia noikin tuntuu olevan ja hemmetisti kyl töitä tekevät.
En kyl tajuu yhtään et mitenkä noi kontaktit tähän hommaan rakentuu jos nollasta lähtee. Jos toi homma kiinnostaa ammattina, niin niillä leireillä tuntuu kyl hyvin tutustuvan alan jengiin. En oo kyl selvittäny miten noille leireille pääsis untuvikkona, kun ei ittee ny niin kiinnosta.

[Riivattu Velho]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

Perseenpyyhkijät on jo vetänyt

se yks rasittava akustinen rämpytys koveri on kans. En muista esittäjää mut biisi oli Skipataan kahvit

[salilta tuttu hevari]

mä vaan toivon et joku tulevaisuuden PMMP vetää jonkun mun kirjoittaman biisin koverina joskus.

Perseenpyyhkijät on jo vetänyt

se yks rasittava akustinen rämpytys koveri on kans. En muista esittäjää mut biisi oli Skipataan kahvit

sakke preussi