Punk in Finland

Äyskäri wrote:Tällä opilla on menty:

Tuhansia iskelmäsanoituksia tehnyt Vexi Salmi on usein sanonut, ettei hän kirjoita vaan maalaa.

”Teen sen itsesuggestion kautta. Loihdin kuvan silmieni eteen ja kuvaan, mitä näen. Usein ne ovat lapsuusmuistoja. Jos miljöönä on metsä, näen millainen se metsä on.”

Ote siis tästä https://www.rytmimanuaali.fi/sanoittami ... -tekstiksi/
Hyvä artikkeli.

Ihan pätevä artikkeli, ohjaa tosin hyvin tietyntyyppiseen, rationaaliseen suuntaan.

Ite tykkään siitä että lyriikat saa ihmiset tuntemaan jotan. Olkoon sitte vaikka ihmetystä ja vitutusta mutta että reaktio syntyy.

Vittu mitä taidepaskaa toi Vexin sönkötys.

nyt on lähtenyt tää homma taas helvetin hyvin vauhtiin

Ei oo kyl yhtään lähteny tää kaikki näyttää viimestään seuraavana päivänä nololta ja kakalta.

Hemmetin aikaansaava olo tuli itselle kun tuli skannattua koko läppärin kovo sen toivossa että löytyis yhdet 1-2 vuotta sitten tekemäni sanat. No nehän löyty ja sopii yhteen uuden levyn biisiin suoraan sellasenaan, aika räppiä kyllä tulee.

Ite ainaki tulee tehtyy sanotuksia sillee hyvin pitkälti, että mieleen juolahtaa joku omasta mielestä törkeen hyvä lausahdus, jonka pihojalta lähtee vääntää lyyrikoita siihe teemaan.
Tulee myös kateltuu tv-sarjoista jotain hyviä laineja, jonka muokkaa sit omanlaiseks.

Sitte lopulta se saattaa olla myös palapelin kasaamista,ku tälläsiä alkaa kertyy tolkuttoman paljo pujeöomen muistioon.

Nyt on tullu uudelle bändille alettuu väsää suomeks sanoja, aiemmi se oli että iha automaattiseks englantii vääntää ku tulee puhuttuu emännän kaa sitä päivittäin, mutta alkanu runosuoni tykkii myös äidinkielellä. Viimeaikoina kärsiny kuitenki iha helvetin pahasta writers blockista..

Ilokseni olen huomannut, että nykyään kun on taas pändi, joka pyörii minun tekemieni sanoitusten ympärillä, niin tekstiä on alkanut suoltua varsin sulavasti ja hyvät vanhatkin tekstit on otettu käyttöön pitkästä aikaa.

Prosessi lähtee yleensä liikkeelle siitä, että keksii jonkun sanaleikin tai -koukun tai hyvän riimijuoksutuksen ja miettii sitten, mitä oikein haluaisi kullakin rallilla sanoa vai onko se pelkkää hupailua (kuten yksi teos, jossa kadehditaan mursuja, kun ne voivat olla pakkasellakin munasillaan: "Vilkaisepa jäätikölle, katso mursua / lumihankeenkin saa sillä paikat pursua. / Pakkasella vapaana voi peto lymyillä / ja siksi on mursujen niin helppo hymyillä"). Joskus lähtee kertsi edellä, joskus säkeistöt edellä. Joskus teksti voi syntyä melkein vahingossa (erään Tampereen sisäisen bussimatkan aikana ohimennen suomensin The Connellsin '74-'75:n ja siitä tuli yllättävän hyvä), joitakin olen nysvänyt parikin vuotta ennen kuin olen saanut mieleisekseni. Sitten on tietty ihan räkäposkiläppäbiisit, joitten sanat on tehty reeniksen tupakkipaikalla parissa minuutissa kun on keksitty hauska/hölmö riffi.

Parasta on kyllä aina, kun pääsee vetämään harkitulla symboliikalla ja vertauskuvilla poliitikoita, turhia julkkiksia, natseja, päsmäreitä ja muita kusipäitä alta lipan että vilahtaa.

K. Jooseppi wrote:(erään Tampereen sisäisen bussimatkan aikana ohimennen suomensin The Connellsin '74-'75:n ja siitä tuli yllättävän hyvä),

Tää on helvetin kova biisi.

Porakorven Akseli wrote:

K. Jooseppi wrote:(erään Tampereen sisäisen bussimatkan aikana ohimennen suomensin The Connellsin '74-'75:n ja siitä tuli yllättävän hyvä),

Tää on helvetin kova biisi.

Siksi se onkin soittimeni muistissa.

Käytän nykyään loppusointuja vain äärimmäisessä hädässä tehokeinona.

Soololevyä varten minun piti haastaa itseni, sillä sessioihin lähtiessä kolmesta biisistä puuttui sanat. Ideoita ja mielleyhtymiä olin kirjoitellut paperille demojen pohjalta ylös jo valmiiksi mutta ainoastaan yhden kappaleen rungon poimin niistä. Toiseen muokkasin vuonna 2005/2006 kirjoittamani novellin ja kolmanteen tein päiväkirjamaiset sanat siinä hetkessä. Viimeisen teksti tuli siis kaikkein nopeiten, vaikka sen biisin sanoittamista pelkäsin/vierastin eniten.

mull

^ite alotan kanssa usein jostain visuaalisesta ideasta. Maisemasta tai tilanteesta. Mulla noi on vaan paljon maanläheisempiä. Näkymiä ikkunasta, joku ruostekupla auton pellissä tms.

Tekstien väsääminen on vuosi vuodelta hankalampaa. Rima nousee levy levyltä kun ei kehtaa ihan mitä tahansa diibadaabaa räkiä narulle ja inspiraatio osuu kohdalle harvemmin ja harvemmin.