Matkakohteiden vilunkiveijarit

[Doctor Muñiz]

Samainen hotellipoika lupaa järjestää meille vielä kyydin lentokentälle aamuksi. Hinta on 150 yuania, jonka tiedän ylihintaiseksi, mutta onpahan kyyti sitten varma. Kaveri pyytää 50 yuania etukäteen, ja antaa auton numeron, se on valmiina aamulla meitä odottamassa, hän vakuuttaa. Mitään taksiahan ei tietenkään aamulla ole ja joudumme maksamaan aamuvuoron pikkololle vielä toisen palvelurahan taksin huikkaamiseta.

Ite hoidin tänkaltaisen tilanteen ilman lisämaksuja Boliviassa vaatimalla kuittia ja huutamalla. (Aamuherätystä ei tullut ja respan tyypin joutui herättämään huutamalla ja hakkaamalla ovea. Taksikuski uskoi lopulta, etä matka oli maksettu, kun löysin kuitin vähän kaivamisen jälkeen. Kentällä jouduin sitten turvatarkastukseen ja samalla kentällä American Airlinesin virkailijalta saatujen puutteellisten ohjeiden takia matkatavarat viivähtivät. Plus piti paimentaa jo tuolloin kohtuu paljon sekoillutta isääni. Ikimuistoinen matkapäivä...)

Jos joku nyt taas haluaa urputtaa jotain mun asenteestani, niin aiheeseen liittyen tiedoksi, että La Pazin pahamaineisin turistihuijaus voi hyvinkin sattua epäonnisen, hyväuskoisen/asioista selvää ottamattoman tai "töykeyttä" aristelevan matkailijan kohdalle: valepoliisien kidnappaus (pysäytetään kadulla rutiinitarkastuksen tms. vuoksi ja pyydetään autoon, jotta voidaan selvittää asiaa poliisiasemalla - älä mene siihen autoon vaan ehdota kävelemistä), joka johtaa parhaimmillaan vain huomattaviin taloudellisiin menetyksiin ja pahimmillaan hengenlähtöön. (Huutaminen sopimattomassa paikassa toki myös.)

Älkää olko hyväksikäytettäviä lapasia.

[Housut]

Samainen hotellipoika lupaa järjestää meille vielä kyydin lentokentälle aamuksi. Hinta on 150 yuania, jonka tiedän ylihintaiseksi, mutta onpahan kyyti sitten varma. Kaveri pyytää 50 yuania etukäteen, ja antaa auton numeron, se on valmiina aamulla meitä odottamassa, hän vakuuttaa. Mitään taksiahan ei tietenkään aamulla ole ja joudumme maksamaan aamuvuoron pikkololle vielä toisen palvelurahan taksin huikkaamiseta.

Ite hoidin tänkaltaisen tilanteen ilman lisämaksuja Boliviassa vaatimalla kuittia ja huutamalla.

Tuo meidän kokemus oli hämmentävä, kun hotelli oli hyvätasoinen ja sellaisissa on tottunut saamaan kohtuuhyvää palvelua, ja joissa rahastus ei toimi huijaamalla vaan jonkin verran ylihintaisena palveluna. Mutta koska sen retken tarjoaminen hotellivirkailijalta oli hyvin sekavaa ja vaihtoehdot näyttivät olevan sellaisia aamukuudesta iltakasiiin -tyyppisiä koko päivän juttuja, saimme itse säätämällä juuri haluamamme pituisen reissun. Mutta mahdollisesti tästä omatoimisuudestamme johtuen henkilökunta päätti nyhtää meiltä edes jotain. (Joskin he ilmeisesti olivat jossain vaiheessa oikeasti siinä käsityksessä että olimme tilanneet retken hotlasta.)

Kai sitä oli vain hyväuskoinen eikä olisi odottanut hyvätasoisen majoituksen pettävän tuolla tavalla. Paljon enemmän olin varuillani sen kadun varressa muuriretkiä myyvän kaiffarin kohdalla, mutta ukko ei tainnut edes ottaa etumaksua, ja ymmärsi täysin mitä reissulta halusimme. 'Strictly no shopping.' (Itse asiassa ilman mitään silkkitehdasvierailua tms. matkamme tuli hieman kalliimmaksi, mutta olipahan ajallisesti huomattavasti lyhyempi.)

[Doctor Muñiz]

Itellä on kokemus Taj ryhmän neljän tähden hotellista Ootyssa, jossa manageri ei suostunut antamaan samaa tariffia kuin niiden nettisivuilla tarjottiin. Bookkasin huoneen netistä ja kun kyselin niiden kanta-asiakasohjelman ja pisteiden perään, niin tää lupas hoitaa asian - eipä hoitanut. Tää on kuitenkin helvetin iso, tunnettu ja hyvämaineinen hotelliketju, jonka lippulaiva on Intian tunnetuin hotelli Taj Mahal Bombayssa.

[Housut]

Tässä ei tapahtunut mitään huijausta eikä kamojamme viety, mutta tapahtumasarja oli eriskummallinen: Tulimme paahteisena kesäpäivänä Innsbruckin lähellä sijaitsevan hiihtokeskuksen, Axamer Lizumin, parkkipaikalle tarkoituksenamme mennä muutamaksi tunniksi patikoimaan vuorille. Olimme saapuneet seudulle vuokra-autolla vain pari tuntia aikaisemmin ja ehtineet jo hoitaa yöpaikan Innsbruckin keskustasta, mutta parkkeerausongelmien takia meillä oli yhä kaikki matkatavarat auton perässä, joten vaihdoimme autossaistumiskamppeet vuorillapatikoimiskamppeiksi siinä aurinkoisella parkkipaikalla. Hehtaarin kokoinen pysäköintialue oli lähes tyhjillään, parkissa oli ehkä kymmenisen autoa, kukin sievästi omissa ruuduissaan, lähellä huoltorakennusta ja paikkaa, josta patikointipolut lähtevät. Paitsi tätien auto.

Huoltorakennuksen lipan alle, muutaman metrin päässä meistä, oli varjoon pysäköity vanha henkilöauto, jossa istui kaksi tuiman näköistä iäkkäämpää rouvaa. Kuskitädin ovi oli auki ja repsikkatätikin oli veivannut ikkunansa täysin auki. Kumpikaan ei virkkanut toisilleen sanaakaan, koko aikana. Autoradiosta kuului hiljaista musiikkia. Molemmilla tädeillä oli isot kärpäsmäiset aurinkolasit. Ja he tuijottivat hiljaa.

Me taas olimme tätä kaikkea tiedostamatta levitelleet matkalaukkujamme ja niiden sisältöä avoimesti parkkipaikalla varusteita vaihtaessamme. Olin tutkinut huoltorakennuksen seinässä olevaa patikkapolkukarttaa. Meistä näki, että meillä on koko omaisuutemme mukana autossa. Vaimo onneksi tajusi yhtäkkiä tilanteen: Olimme selvästi lähdössä useammaksi tunniksi pois autolta, ja oli selvää, että mahdollisilla autoonmurtautujilla olisi hiljaisella, lähes autiolla parkkipaikalla varsin vapaa työrauha. Itse ajattelin aluksi, etteivät tuollaiset vanhukset voi millään pahoilla asioilla olla. Ajatus jäi kuitenkin kalvamaan mieltä, ja tädit tuijottivat häpeilemättä meidän suuntaamme, sikäli kuin sen pystyi päättelemään valtavien kärpäsaurinkolasien suunnasta. Päätin ottaa 'tuijotuskilpailun' repsikkatädin kanssa. Meillä molemmilla oli aurinkolasit päässä, joten periaatteessa kumpikaan ei voinut tietää, katsoiko toinen oikeasti kohti, mutta lopulta repsikkatäti käänsi päänsä pois, mikä aiheutti ilkeän tunteen sisuskaluihin - ne tuijottaa meitä oikeasti.

Päätimme ottaa kaiken helposti kannettavan arvotavaran mukaan reppuihimme. No, olisimme kaiketi tehneet niin joka tapauksessa. Paitsi että automme perässähän tuo pahuutta huokuva tätikaksikko varmasti oli. Soittaisivat murtoryhmän paikalle heti kun näkisivät meidät vuorenrinteellä puoli kilometriä korkeammalla. Tai veisivät kulkupelimme itse. Sitten välähti: ottaisin vaimosta valokuvan siten, että tädit, heidän autonsa, ja auton rekisterinumero taltioituisivat kuvaan. Vaimo meni automme viereen poseeraamaan ja minä asemoiduin siten, että kuvaan tulisi tarvittava informaatio. Välittömästi kameran silmille nostettuani tätien auto käynnistyi ja kaahasi vauhdilla, lähes renkaat ulvoen, pois kuvasta. Kuskitäti veti ovensa kiinni vauhdissa.

Viimeistään tässä vaiheessa tätien pahat aikeet eivät tuntuneet enää vainoharhaiselta kuvittelulta. En häkeltymiseltäni kyennyt edes ottamaan sitä kuvaa. Auto pysähtyi vielä kaukana parkkipaikan toisessa päässä ulosmenotien kohdalla. Nostin kameran uudestaan silmilleni, ja auto kurvasi saman tien pois.

[Doctor Muñiz]

Jos ne oli salarakkaita keskenään.

[Ruutari]

Jos ne oli salarakkaita keskenään.

Vanha kunnon "naamioidutaan lesbo-mummoiksi Bono-lasit päässä niin kukaan ei epäile".

Voi olla, että mummot säikähti raggarien kuvaushommia.

Saksassa kuvasin videokameralla paikallisia mustia katuräppäreitä jossain torilla tms. samalla kun muutenkin tallensin yleistä pöhinää. Eivät siis räpänneet vaan myivät kusisia levyjään. Tyypit veti kilarit ettei saa kuvata. Ei siinä mitään ja lopetinkin. Oltiin jo syrjemmällä ja tohina tyyppien ympärillä jatkui ja yksi lähti sitten mulkoillen puikkelehtimaan väen joukkoon aivan kuin minua etsien.

[MC Nigga T]

Onhan näitä kertynyt:

- Budapestissa törkeän kallis taksikyyti, myöhemmin katsoin kartasta että kuski kierteli esikaupunkialueella n. 3 kilometrin matkan yli kuuden kilometrin pituista reittiä.

- Bangkokissa maksoin kapakassa bissen + ruoat ja annoin vielä tippiäkin, ulko-ovella tulee iso korsto kovistelemaan etten maksanut ruokaa. Lasku oli ~3€.

- Jotain uhkapeliskämmiä on yritetty tyrkyttää Bangkokissa ja Nha Trangissa. En tiedä mikä oli juoni, mutta samalla tarinalla aloittivat.

- Yangonissa joutui vaihtamaan dollareita paikalliseksi kaikenlaisten helppoheikkien kanssa, vaihtokurssit vaihtelivat varsin villisti.

- Hanoissa käynnistyi joku monimutkainen uunotusoperaatio useamman jantterin toimesta kun salakapakassa erehtyin kertomaan että lentoni lähtee aikaisin seuraavana aamuna. Ilmeisesti joku kusetuskuvio joka käynnistetään kun tiedetään ettei uhri voi jäädä maahan selvittämään asiaa. Häippäsin karkuun vessareissun verukkeella.

[Housut]

Bangkokin Khao San Roadilla kysäisin hetken mielijohteesta katukojukauppiaalta paljonko tollanen monitoimilinkkari (pihdit ja miljuuna erilaista terää) maksaa. Myyjä kysyi että paljon maksat. Minä siihen että antaa olla ja yritin jatkaa matkaa.

Myyjä: Eikun paljonko sä maksat?
Meikä: No en mä nyt oikeastaan ole tällaista ostamassa kunhan vähän kartoitan hintatas...
Myyjä: Kysyit hintaa, olet siis ostamassa, paljonko pulitat?
Meikä: Ihan oikeesti, antaa nyt olla.

Lähdin kävelemään eteenpäin, niin eikös tämä jantteri tule perässä, kävele eteeni pysäyttäen minut, ja melko aggressiivisesti (tää tyyppi ei kansakunnalleen ominaisesti hymyillyt kertaakaan) sössöttää edelleen, että kun kerran kysyin hintaa, on mulla oltava joku raja millä linkkarin voin ostaa, ja hän joko hyväksyy sen tai ei. Tuijotin muutaman sekunnin haudanvakavaa myyjää, ja sanoin että okei, mutta et tuu tykkäämään tästä hintaehdotuksesta ja sanoin jonkun hinnan, jota en muista enää, mutta ei se paljon mitään ollut. Myyjä sanoi että anna rahat ja näin monitoimityökalu vaihtoi omistajaa.

Myyjä katsoi vielä sellaisella ilmeellä että sanoinhan että sulla on joku hinta. Ja näin mulle pakkomyytiin monitoimilinkkari. Joka on ollut khyl ihan hyvä, vaikka merkitön onkin. Pistää vaan miettimään jatkossa tuollaisia hintauteluita.

[Housut]

Oltiin nuorina kolleina reilaamassa ja osuttiin Amsterdamiin. Siihen, nippanappa täysikään, mennessä ei ollut tullut kokeiltua muita päihteitä kuin alkoholia ja nikotiinia, joista jälkimmäisestäkin olin jo ehtinyt luopua. Viikkoa aikaisemmin oltiin kuitenkin Pariisissa saatu naapuripöydässä kiertävästä jointista parit kantsuhatsit jollain blueskeikalla, jolla oli ollut niin kivaa että ajateltiin kokeilla hommaa uusiksi mystisessä Damissa.

Eihän me tiedetty mistään mitään, kuten esim. että olisi voinut käppäillä suoraan johonkin coffee shopiin, jossa olisi jutut opetettu kädestä pitäen. Ei, vaan kävellessämme punaisten lyhtyjen alueella vastaan tuli jatkuvasti pssst-hemmoja jotka kauppasivat kaikenlaista ja jolta yhdeltä sitten halusimme ostaa kantsua. Tyyppö vei meidät jollekin sivukujalle ja vaihtoi kanssamme pienen laatan sopivaan rahasummaan ja häipyi tiehensä. Tarkemmin laattaa tutkittuamme totesimme sen olevan jotain salmiakin tai lakritsan tapaista karkkia.

[Hra Mezola]

Tässä ei tapahtunut mitään huijausta eikä kamojamme viety, mutta tapahtumasarja oli eriskummallinen: Tulimme paahteisena kesäpäivänä Innsbruckin lähellä sijaitsevan hiihtokeskuksen, Axamer Lizumin, parkkipaikalle tarkoituksenamme mennä muutamaksi tunniksi patikoimaan vuorille. Olimme saapuneet seudulle vuokra-autolla vain pari tuntia aikaisemmin ja ehtineet jo hoitaa yöpaikan Innsbruckin keskustasta, mutta parkkeerausongelmien takia meillä oli yhä kaikki matkatavarat auton perässä, joten vaihdoimme autossaistumiskamppeet vuorillapatikoimiskamppeiksi siinä aurinkoisella parkkipaikalla. Hehtaarin kokoinen pysäköintialue oli lähes tyhjillään, parkissa oli ehkä kymmenisen autoa, kukin sievästi omissa ruuduissaan, lähellä huoltorakennusta ja paikkaa, josta patikointipolut lähtevät. Paitsi tätien auto.

Huoltorakennuksen lipan alle, muutaman metrin päässä meistä, oli varjoon pysäköity vanha henkilöauto, jossa istui kaksi tuiman näköistä iäkkäämpää rouvaa. Kuskitädin ovi oli auki ja repsikkatätikin oli veivannut ikkunansa täysin auki. Kumpikaan ei virkkanut toisilleen sanaakaan, koko aikana. Autoradiosta kuului hiljaista musiikkia. Molemmilla tädeillä oli isot kärpäsmäiset aurinkolasit. Ja he tuijottivat hiljaa.

Me taas olimme tätä kaikkea tiedostamatta levitelleet matkalaukkujamme ja niiden sisältöä avoimesti parkkipaikalla varusteita vaihtaessamme. Olin tutkinut huoltorakennuksen seinässä olevaa patikkapolkukarttaa. Meistä näki, että meillä on koko omaisuutemme mukana autossa. Vaimo onneksi tajusi yhtäkkiä tilanteen: Olimme selvästi lähdössä useammaksi tunniksi pois autolta, ja oli selvää, että mahdollisilla autoonmurtautujilla olisi hiljaisella, lähes autiolla parkkipaikalla varsin vapaa työrauha. Itse ajattelin aluksi, etteivät tuollaiset vanhukset voi millään pahoilla asioilla olla. Ajatus jäi kuitenkin kalvamaan mieltä, ja tädit tuijottivat häpeilemättä meidän suuntaamme, sikäli kuin sen pystyi päättelemään valtavien kärpäsaurinkolasien suunnasta. Päätin ottaa 'tuijotuskilpailun' repsikkatädin kanssa. Meillä molemmilla oli aurinkolasit päässä, joten periaatteessa kumpikaan ei voinut tietää, katsoiko toinen oikeasti kohti, mutta lopulta repsikkatäti käänsi päänsä pois, mikä aiheutti ilkeän tunteen sisuskaluihin - ne tuijottaa meitä oikeasti.

Päätimme ottaa kaiken helposti kannettavan arvotavaran mukaan reppuihimme. No, olisimme kaiketi tehneet niin joka tapauksessa. Paitsi että automme perässähän tuo pahuutta huokuva tätikaksikko varmasti oli. Soittaisivat murtoryhmän paikalle heti kun näkisivät meidät vuorenrinteellä puoli kilometriä korkeammalla. Tai veisivät kulkupelimme itse. Sitten välähti: ottaisin vaimosta valokuvan siten, että tädit, heidän autonsa, ja auton rekisterinumero taltioituisivat kuvaan. Vaimo meni automme viereen poseeraamaan ja minä asemoiduin siten, että kuvaan tulisi tarvittava informaatio. Välittömästi kameran silmille nostettuani tätien auto käynnistyi ja kaahasi vauhdilla, lähes renkaat ulvoen, pois kuvasta. Kuskitäti veti ovensa kiinni vauhdissa.
Viimeistään tässä vaiheessa tätien pahat aikeet eivät tuntuneet enää vainoharhaiselta kuvittelulta. En häkeltymiseltäni kyennyt edes ottamaan sitä kuvaa. Auto pysähtyi vielä kaukana parkkipaikan toisessa päässä ulosmenotien kohdalla. Nostin kameran uudestaan silmilleni, ja auto kurvasi saman tien pois.

Hyvin keksitty. Pieni paranoia on ihan terveellistä matkustellessa...ja muutenkin.

[I & I Spit On Their Graves]

Perustietoa kai turisteilla pitäsi olla Budapestin taksitkin, mutta vittu mitä touhua ja vitutusta.

saisko jonkun anekdootin?

[Housut]

Jos ne oli salarakkaita keskenään.

Vanha kunnon "naamioidutaan lesbo-mummoiksi Bono-lasit päässä niin kukaan ei epäile".

Oli khyl sellaista Ranskan uuden aallon elokuvameininkiä siinä niiden tätien autossa ja olemuksessa.

Hyvin keksitty. Pieni paranoia on ihan terveellistä matkustellessa...ja muutenkin.

Kuumotti kyllä lievästi siellä vuoripoluilla, kun muutama tunti patikoitiin, mutta auto oli koskemattomana paikoillaan kun tultiin takaisin. Luultavasti tädit ajattelivat minun ehtineen ottaa sen kuvan. Vieläkin jurppii etten saanut sitä otetuksi.

[fanaattinen vaaliharrastaja]

Ei oo tullut langettua mihinkään pahaan, mutta perus pikkuvilunkeja siellä täällä.

Tuo Istanbulin kengänkiillotusjuttu kävi kanssa. Vanha ukkeli tiputti harjan pakaasistaan ja könkkäsi eteenpäin. Sitten kun sen hyvää hyvyyttäni vein niin palkkioksi sain ilmaista kengänkiillotusta ja lopuksi tingattiin ilmaisuuden hintaa.

Tunisiassa vitutti kun kaikki laskut piti aina syynätä läpi tai niissä oli ainakin pari ylimääräistä euroa. Sitten kun valitti niin iskettiin silmää ja pahoiteltiin. Mukavassa ravintolassa tilattu mineraalivesi olikin hanavettä mikä suututti kun ei välttämättä halunnut ripulia kaupan päälle. Kostoksi jätin tippaamatta ja tein selväksi että pulloveden takia, sen sijaan tippasin suoraan mukavalle muusikolle joka soitti ravintolassa.

Taksissa on pidetty kilpaistumisia ainakin Kazakstanissa ja Kirgisiassa kun sovittu hinta ei lopussa pitänytkään. Sitten uhataan miliiseillä ja katsotaan keneltä loppuu ensin kantti (meiltä). Laukalla olevat taksamittarit tietysti ihan perusjuttu monessa maassa. Belgradissa kerran vahtasin mittaria silmä kovana koko matkan mutta kun kerran satuin katsomaan muualle niin mittarissa oli heti tapahtunut älytön pompsahdus.

Jaltalla tuli tehtyä silleen tyhmästi että tilasin ravintolassa kalaa joka olikin hinnoiteltu /100 grammaa jolloin kalan loppuhinnaksi tuli ehkä 50 euroa. Samassa ravintolassa olivat vielä lisänneet jonkun 5e musiikkimaksun jostain soittajasta. Tämän jätin maksamatta. Samoin siellä tilasin jonkun tosi kalliin viinilasin kun en yhden kerran jaksanut tarkastaa listaa ensin. Voi olla että nämä ei edes niinkään olleet kusetuksia, vaan siellä matkustavat rikkaat venäläiset eivät vain piittaa.

Uruguayssa poltettiin jotain kannabiksena myytyä paukkuheinää joka räjähteli iloisesti paperin sisässä. Argentiinassa sitten vain ihan perinteisesti ja rehellisesti ryöstettiin.

Isällä on edelleen tallessa joku miljoonan dinaarin vanha seteli Jugoslaviasta minkä sai Tallinnassa vaihtaessaa ruplia pimeällä kujalla neuvostoaikaan. Olivat kaverinsa kanssa menneet vaihtamaan markkoja rupliksi johonkin syrjäkujalle kun rahanvaihtajan kaveri piti nurkalla vahtia. Rahaa vaihdettiin ja silloin vahti huikkasi "Miliisi!" ja kaikki juoksivat karkuun eri suuntiin. Myöhemmin kun rahaa tutkittiin kävi ilmi ettei ne olleet ruplia ensinkään ja muutenkin täysin arvottomia.

[Mie en välitä mistään]

Tunisiassa etsiskelin sitä yhtä viinakauppaa ja menin ansaan, 50€ pöllittiin. Vittu Myöhemmin samana päivänä käsirysyä yli-innokkaan tupakkakauppiaan kanssa. Voi hemmetti noita vilunkiveijareita!

[Housut]

Tuo Istanbulin kengänkiillotusjuttu kävi kanssa. Vanha ukkeli tiputti harjan pakaasistaan ja könkkäsi eteenpäin. Sitten kun sen hyvää hyvyyttäni vein niin palkkioksi sain ilmaista kengänkiillotusta ja lopuksi tingattiin ilmaisuuden hintaa.

Tässä tilanteessa ollaan Adeniuksen kanssa oltu samanaikaisesti itsekin, minä ehkä 15-16-vuotiaana ja Adenius luultavasti sitten 12-veenä. Istanbulin jollain aukiolla ehkä itseni ikäinen kolli lupasi ilmaisen kengänkiillotuksen ja kun ei ollut elämänkokemusta, järkeä eikä viisaampaa aikuista kädenmitan päässä, niin tulihan siihen sitten suostuttua. Jumalauta, ilmainen kengänkiillotus kuitenkin! Paitsi että mulla oli Converset jalassa, joten sainkin kenkien harjauksen. Tuli kuitenkin kiusallinen olo, että ei tämä tähän jää ja vitutti nähdä että Adenius oli viiden metrin päässä samassa jamassa joku poika harjaamassa kenkiä.

Sitten piti tosiaan sössöttää kiillotuspojalle että Sähän sanoit että tämä on ilmaista! Poika seurasi aggressiivisen oloisena käsi ojossa, ja yritin pelastua sillä ettei mulla edes ole rahaa mukana. Miten niin ei ole? Hotellissa on. Mikä hotelli? tivasi kiukkuinen kiillokepoika ja keksin viekkaan suunnitelman, ja sanoin sen toisen hotellin nimen, jonne oltiin jätetty saman matkatoimiston lomalaisia tullessa, vaikka itse asuttiin Pera Palasissa. Kiillottajapoika jätti lopulta rauhaan, mutta ilme kertoi, että illalla nähdään sen toisen hotellin edessä ja jatketaan ilmaisuuden käsitteen venyttämistä. En nähnyt poikaa enää, enkä muista miten Adenius selvisi maksamatta, vai selvisikö edes, mutta vitullisia hintoja yritettiin kyllä saada paikassa jos toisessakin vielä sen matkan aikana. En oo sittemmin käynyt enää Istanbulissa, eli useampaan kymmeneen vuoteen, mutta tekisi kyllä mieli jossain vaiheessa taas. Vitun Erdogan vaan.