Punk in Finland

Kiire on sillä lailla hassu homma että jossain pisteessä se sit loppuu. Esimerkiksi autoillessa kiire ja kolautat (toivottavassa tapauksessa vaan) pienet peltivahingot toisen kuskin kanssa siinä kiirehtiessä niin sitten ei ole enää kiire. Kaiken suunnitellun homman kusemisen lisäksi pitää järkätä autoa huoltoon, sumplia vakuutusyhtiön kanssa sun muuta ylimääräistä. Puhumattakaan sit pahemmista hommista joissa pitää ambulanssia soitella ja siinä voi loppua kiire ihan täysin kuin seinään kirjaimellisesti.

Ainut järkevä keino estää kiirettä on miettiä kaikki aikataulujen kannalta kriittiset hommat ja lähteä vielä vähän kaavailtua aikaisemmin. Ja joskus mikään ei riitä. Semmosta se on.

Jesse Python wrote: ↑

13 Sep 2019, 10:08

Joskus olen sortunut lahjomiseen kun on ollut todella kiire. Tää on paska metodi koska se kostautuu.

Ei se välttämättä ees aina ole. Jos esim. on aina ongelmaa jossain asiassa, niin voi olla ihan järkevää kehittää jotain palkintoa jos aina kun se onnistuu. Tyyliin että jos saa ulkovaatteet järkevästi päälle, saa tarran tai karkin. Siinä on semmonen efekti, että suoritukseen saa liitettyä positiivisia mielleyhtymiä, jolloin niitä on mukavampi tehdä. Jossain vaiheessa vaikea tehtävä saattaa alkaakin sujumaan eikä tarrat enää kiinnosta ja problem solved.

Miten tämmönen toimii käytännössä, se onkin eri juttu, mutta joissain aisioissa toi on tuntunut auttavan.

Kiireeseen on jonkin verran auttanut itellä se, että oon ihan tietoisesti ruvennut miettimään onko oikeasti kiire vai ei. Töihin pitää ehtiä ja sitä rataa mutta muutoin saattaa olla, ettei oliskaan niin väliä. Jostain jalistreeneistä voi myöhästyä, jos toinen vaihtoehto on että minä ja lapsi ollaan kiukkusia ja kaikkia vituttaa. Toisille tää on toki ilmiselvää mutta ite oon joutunut tätäkin opetteleen.

ei vittu mikä meno wrote: ↑

13 Sep 2019, 10:58

Kiireeseen on jonkin verran auttanut itellä se, että oon ihan tietoisesti ruvennut miettimään onko oikeasti kiire vai ei. Töihin pitää ehtiä ja sitä rataa mutta muutoin saattaa olla, ettei oliskaan niin väliä. Jostain jalistreeneistä voi myöhästyä, jos toinen vaihtoehto on että minä ja lapsi ollaan kiukkusia ja kaikkia vituttaa. Toisille tää on toki ilmiselvää mutta ite oon joutunut tätäkin opetteleen.

Tismalleen. Helvettiäkö sitä kiirehtimään jonnekin joka ei ole oikeasti ihan niin tärkeää.

Noista kaupparaivareista vaimon huippuhetki oli varmaan sillon 2-vuotiaan saama meltdown amerikassa. Vaimo sanoi että se oli lopulta hikisenä ja punaisena kassalla, yhdessä kainalossa hikinen ja punainen ja huutava taapero, toisessa kainalossa 1,5 litran valkkari. Ohi kulkenut ~60v rouva oli vaan näyttänyt peukkua ylös ja virnisti.

Muksu kysyy multa usein, että miksi on aina kiire. Se ajattelutapa on sellanen "manana"-meininki ja mukavan rento. Tosin siinä, kun seisoo itse selkä märkänä vesisateessa ja toinen viivyttelee turvaistuimesta nousua, ei oikein pääse siihen moodiin. Itseäni kuitenkin harmittaa aina kun tulee lapselle korotettua ääntä :/ Mutta jos tekee todella väärin eli lapsi vaikka lyö, niin en tiedä mikä se oikea suhtautuminen on.

Rutgeri wrote: ↑

13 Sep 2019, 12:37

Muksu kysyy multa usein, että miksi on aina kiire. Se ajattelutapa on sellanen "manana"-meininki ja mukavan rento. Tosin siinä, kun seisoo itse selkä märkänä vesisateessa ja toinen viivyttelee turvaistuimesta nousua, ei oikein pääse siihen moodiin. Itseäni kuitenkin harmittaa aina kun tulee lapselle korotettua ääntä :/ Mutta jos tekee todella väärin eli lapsi vaikka lyö, niin en tiedä mikä se oikea suhtautuminen on.

Erittäin hyvö kysymys lapsellasi!

Ite äättelen että ääntä tarvis korottaa vaan jos on joku akuutti ongelma mikä täytyy saada heti loppumaan. Jos siis poika esim. hakkaa tai potkii muita tai on joku vaaratilanne. Paras olis vaan jämäkkä kielto ilman (liiallista?) vihaumisuutta.

Pojimmiltaan tossa kai olis tärkeää miettiä millaista mallia haluaan lapselleen antavan. Yleensä kun ne sekoilee, ei ne pahuuttaan pahojaan tee, ja silloin olis tärkeää vaan ottaa tyynesti vastaan kiukkua ja auttaa rauhoittumaan.

Käytännössä noinhan noi tilanteet ei kuitenkaan usein mee. Mutta jos ei nyt koko ajan räyhää ja pelota lastaan, ei sekään niin paha kai ole. Ehkä ihan hyväkin näyttää lapselle sitä puolta, että ihmisiltä menee välillä hermot, ne suuttuu ja saattaa tehdä vaikka mitä (rajoissa toki), mutta sen jälkeen taas rauhoitutaan ja puhutaan jutu läpi eikä siitä tarvi sen enempiä murehtia.

ei vittu mikä meno wrote: ↑

13 Sep 2019, 10:58

Kiireeseen on jonkin verran auttanut itellä se, että oon ihan tietoisesti ruvennut miettimään onko oikeasti kiire vai ei. Töihin pitää ehtiä ja sitä rataa mutta muutoin saattaa olla, ettei oliskaan niin väliä. Jostain jalistreeneistä voi myöhästyä, jos toinen vaihtoehto on että minä ja lapsi ollaan kiukkusia ja kaikkia vituttaa. Toisille tää on toki ilmiselvää mutta ite oon joutunut tätäkin opetteleen.

tämä on kyllä viisasta, pitäs yrittää aina muistaa

Toi on hyvä kysymys tuo. Lapsi halus eskarin jälkeen jäädä kiipeilytelineeseen kiipeilemään. Aina oon hoputtanu, että ei me nyt jäädä tänne munimaan, kiire kotiin tekemään ruokaa ja niin edespäin. Viimeks jäätiin siihen sitten kumminkin. Minä seisoin tihkusateessa puun alla ja katsoin kun lapsi kiipeili yksinään siinä telineessä aivan onnessaan. Parikyt minuuttia sinne tänne, ei se oikeasti ole maailmaa kaatava, mutta oli lapselle iso juttu.

Meidän rapussa oli perhepäivähoitaja, ja joka ikinen aamu yks isä tuli taaperonsa kanssa sinne aamulla. Ja vaikka varmasti oli kiire töihin ja mitä kaikkee, niin se jaksoi aina hiiiitaaasti nousta ne portaat, kun se napero halusi itte kävellä ylös toiseen kerrokseen. Joka aamu, hiiiiitaasti. Oikeesti e mee ku alle kymmenen minuuttia, mutta sio asia kakaralle, jonka se vanhempi voi sille tarjota.

Olispa itelläki tommoseen pinnaa...

Itellä on auttanut lapsen äidin neuvo, että hyvissä ajoin kertoo lapselle mitä tehdään. Iltapäivällä lähetään ulos, vartin päästä lähetään ulos, kohta lähetään ulos jne... Se auttaa itseäkin orientoitumaan ja valmistautumaan sekä ennen kaikkea muistamaan, että lapsi ei todellakaan toimi yhtä nopeasti ja joustavasti kuin itse on tottunut toimimaan.

EDIT: myös kaksi edellistä oikein hyviä juttuja.

Enskanasu wrote: ↑

13 Sep 2019, 14:25

Toi on hyvä kysymys tuo. Lapsi halus eskarin jälkeen jäädä kiipeilytelineeseen kiipeilemään. Aina oon hoputtanu, että ei me nyt jäädä tänne munimaan, kiire kotiin tekemään ruokaa ja niin edespäin. Viimeks jäätiin siihen sitten kumminkin. Minä seisoin tihkusateessa puun alla ja katsoin kun lapsi kiipeili yksinään siinä telineessä aivan onnessaan. Parikyt minuuttia sinne tänne, ei se oikeasti ole maailmaa kaatava, mutta oli lapselle iso juttu.

Joo tätä oon itellekin tolkuttanut. Tosin tässä on taas se puoli, että usein olis ihan oikeasti hyvä päästä asap kotiin tekeen ruokaa, koska ainakin meidän penskat on helvetin kiukkusia nälkäisinä ja jos kotimatka venähtää, kiukku pahenee vaan koko ajan.

Isoin ongelma on, että tarvis koko ajan kelata jollain viidennellä metalevelillä, mikä olis järkevintä. Toisinaan se onnistuu ja toisinaan jälkikäteen pystyy sanoon, olisko ollut järkevintä jäädä vielä puistoon vai kantaa tyyppi vaikka väsin kotiin. Mutta usein sitä vaan on niin väsynyt, ettei pysty olemaan joustava, kun siinä tarvitsisi jotenkin hahmottaa kokonaistilanne ja miettiä vaikka mitä parametreja. Tääkin on toki taas niitä juttuja, että toisille tämmönen käy ihan helposti ja toisille, niin kuin minä, joka en ole tällä tavalla kovin käytännöllinen ihminen, kaikki lähi- tai pitkänjänteen sunnitelmien laatimiset vaatii enempi eforttia.

joku argumentaatiovirhe wrote: ↑

13 Sep 2019, 14:35

Itellä on auttanut lapsen äidin neuvo, että hyvissä ajoin kertoo lapselle mitä tehdään. Iltapäivällä lähetään ulos, vartin päästä lähetään ulos, kohta lähetään ulos jne... Se auttaa itseäkin orientoitumaan ja valmistautumaan sekä ennen kaikkea muistamaan, että lapsi ei todellakaan toimi yhtä nopeasti ja joustavasti kuin itse on tottunut toimimaan.

EDIT: myös kaksi edellistä oikein hyviä juttuja.

Juu, tää ennakointi on meiillä ihan elinehto. Kiipeilytelinehomma on päiväkodista tullessa ollut myös jonkin aikaa melkein sääntönä, ja kotiintuloraivarit on huomattavasti helpottaneet. Nyt poika osaa jo kysyä, että "onko pakasteita kauppakassissa?" koska silloin ei voi jäädä pitkäksi aikaa. Onneksi päiväkoti on ihan kodin lähellä.

Pikkasen meinas rintaan pistää kun tänä aamuna piti poitsu jättää ekaa kertaa hoitoon

^oma kakru oli 3v ku vein sen ekaa kertaa päivähoitoon(oletin että tästä kyse), ja se oli iha vitun kauheeta. Olin iha romuna ja varma että olen hylännyt lapseni ku se ei halunnu päästää irti ja räpiköi vastaan. Itkua tihrustelin siinä sitte koko päivän ja olin iha paskana. Olin myös varma että iha kauheata tulee olemaan tämän valtavan trauman käsittely yhdessä, koska lapsi on yhtä romuna. Siellä se vaa vipotti muitten kakrujen kanssa ja oli vaa että kiva paikka, tuunko huomennaki. Vähä lähti suurenteluksi silloin omat kelat mitä se lapsen hoitoon "jättäminen" meinaa
Forces rintapistoon kuitenkin!

Herännyt ammattiylpeys kuoli wrote: ↑

25 Sep 2019, 12:09

^oma kakru oli 3v ku vein sen ekaa kertaa päivähoitoon(oletin että tästä kyse), ja se oli iha vitun kauheeta. Olin iha romuna ja varma että olen hylännyt lapseni ku se ei halunnu päästää irti ja räpiköi vastaan. Itkua tihrustelin siinä sitte koko päivän ja olin iha paskana. Olin myös varma että iha kauheata tulee olemaan tämän valtavan trauman käsittely yhdessä, koska lapsi on yhtä romuna. Siellä se vaa vipotti muitten kakrujen kanssa ja oli vaa että kiva paikka, tuunko huomennaki. Vähä lähti suurenteluksi silloin omat kelat mitä se lapsen hoitoon "jättäminen" meinaa
Forces rintapistoon kuitenkin!

Tää on kyllä paha. Ensimmäistä koulupäivää odotellessa