rip suomen sudet

[Kalle]

Näin meillä on pelätty petoja ennenkin: kun susijahti sai sadat miehet aseineen liikkeelle Etelä-Pohjanmaalla

Pohjanmaalla oltiin kuin sotaan lähdössä mutta syynä oli susijahti. Satoja miehiä, satoja aseita – elettiin tammikuuta 1967.

Sodasta ei kuitenkaan ollut kyse vaan suuntana oli susijahti – siis yhden ainoan suden jahtaaminen. Yksinäisen suden oli havaittu lähestyvän Isojoen asuttuja alueita. Tieto sudesta levisi nopeasti kylästä ja talosta toiseen.

Alkuun ajettiin Isojoen sutta takaa kymmenen ja sitten sadan, kahdensadan, kolmensadan ja lopulta yli neljänsadan miehen voimalla.

Jahti oli menneiden aikojen ylväiden sudenhiihtojen vastakohta niin kuin oli myös ollut vuoden 1953 jahti, jolloin sutta oli Längelmäen jäillä tulitettu jopa lentokoneesta.

Yleisradion toimittajat Jukka Häyrinen ja Juha Virkkunen selostivat Isojoen suden jahtia pikkupirullinen sävy sanoissaan:

”Pohjanmaan miehet ovat jälleen kerran sonnustautuneet marssille. Maanteitä pitkin oikaisevat autokolonnat halkaisevat valokiiloillaan pimeyttä, ison pedon ainoaa suojaa.”

”Kontilleen putosi…”

Isojoen suden jahti jatkui päivästä toiseen. Jahtimiehiä kiirehti alueelle niin Porista kuin Tampereeltakin ja vieläkin pidempien matkojen päästä.

Yleisradion selostajakaksikon mukaan ”katoavan eläinkulttuurin viimeinen muistoesine juoksentelee hengenhädässä Pohjanmaan hangilla. ”

Selostajien mukaan korpien susihukka on päässyt osalliseksi asutusseutujen sivistyksestä. Nälissään ja janoissaan ja useiden kertomusten mukaan myös haavoittuneena se on hakenut suojaa tiheiköistä, nukkunut yöllä hätäisesti muutaman tunnin ja jälleen ovat ajomiehet päässeet sen jäljille.

Sanoja seurasi ääninauhalta kuuluva konetuliaseen laukaisusarja.

Pikkupirullinen oli myös radiotoimittajien asiantuntijalle heittämä kysymys:

”Mahtavatko ruotsalaiset sudet syödä lapsia vähemmän kuin suomalaiset?”

Vastaus oli rauhallinen: ”Eivät sudet ole syöneet meillä lapsia aikoihin. Eikä tavoitteena ole hävittää sudet Suomesta kokonaan vaan vain ne, jotka ovat eksyneet näille kulttuurialueille.”

Parisen viikkoa Isojoen susi piti puoliaan. Eivät saaneet metsätielle ilmestynyttä sutta kaadetuksi nekään kolme miestä, jotka Helsingin Sanomien uutisen mukaan ampuivat sitä sekä kiväärein että konepistoolein. Ovela otus oli luikkinut Karkukankaan suojaaviin metsiköihin.

Lopulta jahtirengas saarsi suden entistä ahtaammalle. Sen kaatoi lopulta ilmajokelainen metsämies:

”Se tuli pitkin ketjua, sitä ammuttiin, laukausten äänestä päättelin, mistä se on tulossa. Lopulta se tuli ihan päin, odotin kunnes se oli noin 30 metrin päässä. Ammuin haulikolla, oli hankittu isoja hauleja ihan tätä varten. Kontilleen putosi ja eteni vielä kymmenisen metriä, ennen kuin jäi liikkumatta makaamaan.”

Radioselostus päättyi sanoihin: ”Lähes kahden viikon jatkuvan väsytyksen uuvuttamana kaatui pyssymiesten kansainvaelluksen uhrina Länsi-Suomen ehkä ainoa susihukka.”

Taustalla soi verkkaista surumusiikkia.

Ovela harmaaturkki

Susikiihko nousi seuraavan kerran huippuunsa, kun Neuvostoliiton puolelta tullut yksinäinen urossusi erehtyi kesällä 1972 jolkottelemaan Kymenlaaksosta aina Hämeeseen asti.

Ensimmäisen kerran se havaittiin juhannuksen tienoilla Tammelan pitäjässä lähellä Forssaa. Seuraava havainto samasta sudesta tehtiin Rengon alueella.

Runsaasti kotieläimiä – lampaita, koiria, kissoja – joutui ilmeisesti kyseisen suden saaliiksi loppukesän ja alkusyksyn aikana. Syylliseksi arveltiin kuitenkin myös ilvestä, ahmaa tai villikoiraa. Sudeksi saalistajan varmisti lopullisesti eläinlääkäri, joka oli hoitanut sen raatelemaa beagle-koiraa. Jo aikaisemmin se oli iskenyt hampaansa Tammelan Mustialassa laiduntavaan lehmään, joka oli ollut pakko lopettaa.

Jälleen levisi taistelutahto metsästävän miesväen keskuudessa. Satunnaisia jahteja järjestettiin joka viikko. Joka viikko myös paikalliset sanomalehdet kirjoittivat Hämeen sudesta. Jahtiin lähtivät kaikki kynnelle kykenevät, sillä sutta ei ollut vielä Etelä-Suomessa rauhoitettu. Ei tarvittu metsästyskorttia.

Susi vältteli kuitenkin taitavasti ihmisiä. Aseiden tähtäimiin ei harmaaturkkia saatu.
Eläimen oveluus alkoi käydä metsämiesten luonnolle. Suden jahtaajien luonnolle kävi myös Suomen Tietotoimiston julkaisema Erkki Pulliaisen haastattelu:

”Susi kuuluu maamme harvinaisimpiin ja on kuolemassa sukupuuttoon. Susia on nyt vain Suomessa kymmenkunta. Viimeisin havainto suden pesinnästä on tehty kymmenen vuotta sitten Lemmenjoella.”

Pulliaisen viesti oli selvä: Jättäkää harvat eteläisen Suomen sudet rauhaan.

Lumi tuli maahan marraskuun 20. päivänä 1972. Hämeen suden jälkiä voitiin nyt seurata. Puolensadan miehen järjestelmällinen jahti alkoi Tammelan Lautaportaassa aamusella marraskuun 22. päivänä. Kello 13.15 se päättyi yli 50-kiloisen hyväkuntoisen urossuden kaatoon.

Vajaa vuotta myöhemmin annettiin asetus suden rauhoittamisesta. Julkisuuden ruokkimien hysteeristen susijahtien aika oli Etelä-Suomessa pääosin ohi. Susi ei enää ollut lainsuojaton Suomen läntisillä kulttuurialueilla.

Seuraavalla vuosikymmenellä toimittaja Hannu Holvas kirjoitti Seuraan laajan susia käsittelevän juttusarjan. Se on nyt osittain luettavissa Seuran nettisivuilla.

Kokonaisuudessaan kiitetyn susisarjan voi lukea Holvaksen tuoreesta muistelmateoksesta Sininen matka-arkku.

[38911 BASIC BYTES FREE]

Ylellä Pekka Juntin kolumni aiheesta. Ehdottaa siis poronhoitoalueen pienentämistä ja susien järjestelmällistä metsästämistä kannan suojelemiseksi ja salametsästyksen kitkemiseksi. En oo ihan varma voiko tosta oikeastaan eri mieltäkään olla, vaikka vähän vastahankainen oon tolle ajatukselle laillisesta sudenmetsästyksestä:

https://yle.fi/uutiset/3-11673654

Pekka Juntin kolumni: Muutamia pöyristyttäviä ideoita suden ja suomalaisen rinnakkaiselon sujuvoittamiseksi

Poronhoitoalueen etelärajaa tulee siirtää ja sutta pitää metsästää säännöllisesti, esittää Pekka Juntti.


Viime syksynä susikiista roihahti jälleen. Yhdet demonisoivat tutkijat, toiset näkivät susialueen paikalliset verenhimoisina idiootteina. Poliitikot haistoivat tilaisuutensa ja löivät vettä punaisena hehkuvalle kiukaalle. Susiasia on jälleen niin solmussa, ettei se purkaudu ilman raikkaita ideoita.

Joten tässäpä muutama!

Lupaan jo nyt, ne ovat pöyristyttäviä ja mahdottomia.

Aluksi esittelen kolme perusasiaa, joiden varaan ideat rakennan.

Ensiksikin susi kuuluu suomalaiseen luontoon. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, ei vaikka ex-pääministeri tokaisisi, että nappi otsaan, koska vaalit tulevat ja susialueet näyttävät valuvan perussuomalaisille.

Toisekseen suomalaiset fiksuina sivistysvaltion kasvatteina ovat sitoutuneet siihen, että kanta säilyy elinvoimaisena. Sen minimitasoksi on määritelty 25 lisääntyvää paria.

Kolmanneksi, kuten amerikkalaistutkijat Mech ja Boitani ovat todenneet, susi ja suurpedot voivat menestyä vasta, kun ne saavat paikallisten hyväksynnän.

Ja nyt, vedä syvään henkeä, sillä se on menoa.

Idea numero 1. Poronhoitoalueen etelärajaa tulisi siirtää joitakin satoja kilometrejä pohjoiseen.

Nyt susi on käytännössä lainsuojaton poronhoitoalueella. Sinne harhautuneet tapetaan yleensä luvan kanssa. Tutkijoidenkin mielestä susia kannattaa suojella mieluummin poronhoitoalueen ulkopuolella.

Idea poronhoitoalueen siirtämisestä Etelä-Lappiin ei ole minun vaan Erkki ”Susi” Pulliaisen. Jos oikein muistan, Pulliaisen idea oli, että poronhoitoalueen siirtämisen myötä susille avautuisi vaaraton reitti Skandinavian suljettuja populaatioita rikastuttamaan.

On muitakin syytä, miksi poronhoitoalueen siirtäminen voisi olla järkevää. Susille tulisi lisää elintilaa. Kahdenkymmmenenviiden parin kanta levittäytyisi suuremmalle alueelle ja konflikti kenties lientyisi. Toki pohjoisen metsästäjät ja lampurit olisivat uuden edessä, kun perinteiselinkeino ei hoitelisikaan susia pois.

Poronhoito on etelässä harvemman ammatti, joten taloudelliset menetykset olisivat korvattavissa. Kulttuuriset menetykset ovat vaikeampia.

Etelässä poronhoito myös törmäilee pohjoisia paliskuntia useammin muiden elinkeinojen kuten maatalouden kanssa eikä rajan siirto heikentäisi alkuperäiskansan oikeutta kulttuuriinsa.

Päinvastoin.

Myös se kutkuttaa, että metsäpeura, luontomme hienoimpia ja meille historiallisesti tärkeimpiä eläimiä, pääsisi poroaidan takaa pohjoisen laajemmille palkisille. Rajan siirto tietäisi hyvää myös muille suurpedoille.

Viro ampuu, Suomi suojelee.

Idea numero 2. Sudesta täytyy tehdä tavoiteltu riistalaji ja sitä tulee metsästää säännöllisesti. Tämäkään idea ei ole omani. Minulle sen kertoi vuosia sitten veljeni Jussi.

Idea perustuu siihen, että metsästettävänä lajina metsästäjät ottaisivat suden omakseen. Koiria tappavasta paholaisesta tulisi tavoiteltu arvosaalis. Etuna olisi myös se, että paikallisille tulisi tunne, että he voivat vaikuttaa asioihinsa, ja se, että susi pysyisi varmasti ihmisarkana.

Esimerkiksi tästä käy Viro. Virossa susi on EU:n luontodirektiivin liitteessä V, Suomessa liitteessä IV, lukuun ottamatta poronhoitoaluetta, jossa se on liitteessä V.

Liite IV:ssä on lajeja, ”jotka edellyttävät tiukkaa suojelua.” Liitteessä V ovat lajit ”joiden ottaminen luonnosta ja hyväksikäyttö voi vaatia hyödyntämisen sääntelyä.”

Ja sama suomeksi. Viro ampuu, Suomi suojelee. Tänä talvena Viro aikoo ampua(siirryt toiseen palveluun) 140 sutta, siis puolet kannastaan. Virossa susia on Suomea enemmän, salametsästys on vähäistä, Suomessa se taas on joidenkin arvioiden mukaan yleisin kuolinsyy.

Miksei Viron tie voisi olla myös Suomen tie?

Tutkimuksen on oltava avointa ja neutraalia eikä tulinenkaan kritiikki saa vaikuttaa siihen.

Idea numero 3: Jokaisen on otettava vastuu teoistaan.

Tämä tarkoittaa montaa asiaa. On keskityttävä asioihin, joihin voi vaikuttaa. On lopetettava syyttely ja palautettava luottamus.

Tutkimuksen on oltava avointa ja neutraalia eikä tulinenkaan kritiikki saa vaikuttaa siihen.

Koiriensa puolesta pelkäävät metsästäjät voisivat kehittää metsästystapojaan ja -koiriaan. Suomalainen metsästyskoirakulttuuri kehittyi aikana, jolloin susi oli poissa. Susi ei ole enää lähtemässä pois, joten on lopetettava vihaaminen ja mietittävä koira uudestaan.

Millainen on hyvä metsästyskoira maisemassa, jonka yhtenä reunaehtona on susi?

Siinä hankalasti toteutettavat ideani, jotka halusin sanoa ääneen, koska asia saisi jo nytkähtää eteenpäin. Kymmenien vuosien susijumi ei ole hyväksi kenellekään – ei sudelle eikä ihmiselle.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva toimittaja ja kirjailija, joka on seurannut susiasiaa niin metsästyskoiraharrastajana kuin yliopisto-opiskelijan roolissa.

[zutonFever]

Hyvä kirjoitus, mutta kiinnostaisi että millä lailla tutkimus ei tähän asti ole ollut "avointa ja neutraalia"? Oma erittäin puolueellinen sivustaseuraajan mielikuva on ollut, että se toinen ääripää(tolkun ihmiset) uhkailee tutkijoita, väittää tutkijoita valehtelijoiksi, vihervassarisuvakkisudennussijoiksi, helsinkiläisiksi cityhipeiksi, metsästyksenvastustajiksi, maaseudunvihaajiksi ja mistään mitään tietämättömiksi kaiken maailman dosenteiksi.

Sitten on tietty se toinen ääripää...

[Doctor Muñiz]

Hyvinhän meillä sutta arvostettiin, kun sitä sai laillisesti metsästää, kuten yltä näkyy.

[Kauko Keuhkon näköinen mies]

Itseäni noinniinku vähän ihmetyttää, että mikä siinä on ettei niitä hirviä voi metsästää vaikkapa ilman koiria niillä alueilla missä susilaumoja liikkuu.

Sen takia kun vanhat hirvijyyrät ei jaksa kävellä autolta passipaikalle ja takaisin kun sen 50m ja nuoria innokkaita ei oteta mukaan koska se hirvenliha pitäis sitten jakaa useamman kesken

Joo siis kotiseuduilla oli reilu 3000ha metsästysseuran ala, 40-50 vuotta silleen ettei ollut seurassa yhtään hirvikoiraa, ajoporukalla kaikki. Muutaman kerran tais naapuriseurasta tulla joku koiran kanssa paskamahaan roiskittua haavakkoa jälistämään.

En tiiä minkälainen meininki viime vuosina, mut ei tohon tosiaan koiria tarvii.

[Kauko Keuhkon näköinen mies]

Monille tuntuu olevan myös hyvin tärkeää että koira pääsee ajamaan koska se on (ajo)koiran luonto ja vietti. Muiden eläinten kohdalla luontaiset vietit ja lajityypillinen käyttäytyminen onkin sitten täysin eri asia.

muuten koira sitten pysykööt häkissä yksinään

Tai jätettynä narun päähän susien syötäväksi.

Mökkinaapuri pitää koiriaan irti 24/7 pihallaan tuolla pohjois-karjalassa, 15km venäjältä. Monesti ihmetelly että ihmekö ei oo sudet vieny vielä koiria. Juoksentelevat satojen metrien päässä pihasta. Itsehän en koiraa ko. alueella vapaaksi laskisi. Tosin on sen oloinen jyyrä että jos susi tulee pihalle niin ammutaan ja haudataan.

Mitä rotua? Esim itälaikathan eivät juuri koskaan joudu suden suuhun, osaavat varoa aika hyvin ja elekielessäkin kait samaa. Tai jotain semmosta lueskelin tai en muista

[Keijo Ihmiskilpi]

Susien kaatoluvista valittaa pieni joukko, joka ei itse asu alueella – ”Kukaan ei halua paskaa postilaatikkoon tai ketään haulikon kanssa ovelle”

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan alueyhdistykset ovat valittaneet susiasioista jo lähes neljäkymmentä kertaa.

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan alueyhdistykset ovat aktiivisesti valittaneet Suomen riistakeskuksen myöntämistä kaatoluvista.Pasi Takkunen /

Susi on EU:n luontodirektiivin mukaisesti tiukasti suojeltu eläin, jonka tappamiseen voi saada luvan ainoastaan poikkeustapauksessa, eli esimerkiksi silloin, kun yleinen turvallisuus sitä vaatii.

Poikkeusluvan myöntää Suomen riistakeskus, jonka antamista luvista valitetaan säännönmukaisesti hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus laittaa puolestaan yhtä säännönmukaisesti kaatoluvan toimeenpanokieltoon, jolloin sutta ei saa kaataa, ennen kuin oikeus on käsitellyt valituksen.

Näin tapahtui viimeksi joulukuussa, kun Suomen riistakeskus myönsi vahinkoperusteisen poikkeusluvan kahden susilauman kaatamiseen poronhoitoalueen ulkopuolella. Molemmissa tapauksissa oli kyse neljän suden laumasta, joista toinen oli Pohjois-Pohjanmaan Haapajärvellä ja toinen Pohjois-Karjalan Tohmajärvellä.

Tohmajärvellä poikkeuslupaa haettiin kuitenkin uudelleen, tällä kertaa yhden suden kaatamiseksi. Sillä kertaa metsästäjät olivat myös valittajia ja hallinto-oikeutta nopeampia: susi ehdittiin kaataa ennen toimeenpanokiellon määräämistä.

– Meillä oli totta kai lumien aikana aina tieto siitä, missä ne liikkuvat, selittää molemmilla kerroilla poikkeuslupaa hakenut Mika Piiroinen.

Piiroisen perheen lemmikki oli ensimmäinen koira, jonka pihoissa pyörivä susilauma tappoi Tohmajärvellä viime vuoden lokakuussa. Sen jälkeen hukka on perinyt alueella jo ainakin viisi muuta koiraa.
MIKA PIIROINEN maanviljelijä, Tohmajärvi keskustelemassa susipartion kanssa
Mika Piiroinen on saanut jo kahdesti poikkeusluvan pihassa pyörivien susien kaatamiseksi, mutta hallinto-oikeus on asettanut molemmilla kerroilla luvan toimeenpanokieltoon. Kuvassa vasemmalla ns. susipartion vanhempi konstaapeli Kimmo Örn.Sami Takkinen / Yle
”Aktiivinen innovatiivinen tuore toimija”

Tohmajärven ja Haapajärven luvista valittivat Luonnonsuojeluliitto Tapiolan alueyhdistykset. Tapiola on vuonna 2015 perustettu luonnonsuojelujärjestö, joka on tullut tunnetuksi ärhäkkäästi susien puolesta kantaa ottavana järjestönä.

Tapiolan nettisivujen mukaan liittoa on kuvailtu ”milloin marginaaliseksi, milloin vittumaiseksi”. Liiton omasta mielestä kyse on kuitenkin aktiivisesta ja innovatiivisesta tuoreesta toimijasta, jonka tavoitteena on tehdä itsensä tarpeettomaksi. Tapiola kertoo haluavansa ohjata ”valtiohallinnollisia toimia” siihen suuntaan, että jatkuva huoli luonnontilasta ei olisi enää tarpeen.

Tapiolan ohjaamispyrkimys näkyy valitusherkkyydessä, jolla liiton alueelliset luonnonsuojeluyhdistykset valittavat Suomen riistakeskuksen myöntämistä poikkeusluvista. Tähän mennessä Tapiolan jokin alueyhdistys on valittanut susiasioista jo ainakin 35 kertaa.

Yhdistysten valitusoikeus perustuu metsästyslain 90 §:ään, jonka mukaan poikkeusluvasta voi valittaa myös sellainen rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen.
Susi Ähtärin eläinpuistossa.
Jos luonnonsuojelujärjestö on rekisteröity alueelle, sillä on oikeus valittaa riistakeskuksen myöntämistä poikkeusluvista.Pasi Takkunen / Yle
Yhdentoista henkilön yhdistyspaletti

Tapiolan alueyhdistysten hallinto-oikeuksiin tekemiin valituksiin liittyy eräs erikoispiirre. Valitusten allekirjoittajat eivät nimittäin itse asu sillä paikkakunnalla – tai edes samassa maakunnassa – johon myönnetystä poikkeusluvasta he valittavat.

Esimerkiksi Tohmajärven poikkeusluvista valituksen ovat allekirjoittaneet kaksi henkilöä, joista toinen asuu Uudellamaalla ja toinen Kanta-Hämeessä. Haapajärven lupapäätöksestä ovat puolestaan valittaneet Mänttä-Vilppulassa ja Ulvilassa asuvat henkilöt.

Tapiolan mukaan kyse on siitä, että näin halutaan suojella lupa-alueella asuvien yhdistyksen jäsenten yksityisyyttä.

– Kukaan ei halua paskaa postilaatikkoon tai ketään haulikon kanssa ovelle. Tässä on kyse ihan ihmisten turvallisuudesta, selittää Luonnonsuojeluyhdistys Tapiola-Karelian varapuheenjohtaja Reija Laurila.

Laurila ei esitä näkemyksensä tueksi yhtään konkreettista tilannetta. Hänen mukaansa ihmiset, jotka eivät kuulemma edes liity Tapiolan toimintaan, ovat kuitenkin saaneet osakseen "jollain tavoin uhkaavaa käytöstä".

Laurila on toinen niistä, jotka ovat Tapiola-Karelian nimissä valittaneet hallinto-oikeuteen Tohmajärven poikkeusluvista.

Laurila asuu Lopella, mutta hän on Joensuuhun rekisteröidyn Tapiola-Karelian lisäksi aktiivinen useissa muissa Tapiolan alueyhdistyksissä. Laurila on Tammelaan rekisteröidyn Tapiola Kanta-Häme–Uusimaa ry:n puheenjohtaja, Kuhmossa kotipaikkaansa pitävän Tapiola-Pohjois-Savo–Kainuu ry:n varapuheenjohtaja ja Mänttä-Vilppulaan rekisteröidyn Tapiolan sihteeri.

Laurilaan luotetaan myös valtakunnallisesti, sillä hän on Tampereelle rekisteröidyn Luonnonsuojeluliitto Tapiolan varapuheenjohtaja.

Tällainen ristikkäin toimiminen on Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteritietojen perusteella tyypillistä myös kaikissa muissa Tapiolan viidessä alueyhdistyksessä. Liittoa ja kuutta sen alueyhdistystä pyörittää yhteensä 11 henkilöä, joista monet toimivat nimenkirjoittajana samanaikaisesti useissa eri alueyhdistyksissä.

Tapiolan ylivoimaisesti aktiivisin luottamushenkilö on ulvilalainen nainen, joka on samanaikaisesti kahden eri alueyhdistyksen puheenjohtaja ja kolmen alueyhdistyksen sihteeri. Hän toimii myös yhden alueyhdistyksen rahastonhoitajana ja jäsenenä liiton hallituksessa.

Jäsenjahtia Pohjois-Karjalassa

Tohmajärvellä herättää ihmetystä, että paikkakunnalle myönnetyistä poikkeusluvista ovat valittaneet Lopella ja Nurmijärvellä asuvat henkilöt.

– Päällimmäinen ajatus on äärimmäinen epäoikeudenmukaisuus. Ihmiset, jotka näillä alueilla asuvat, ja jotka susista kärsivät, eivät itse pysty oikeastaan mitenkään vaikuttamaan asiaan, Piiroinen huomauttaa.

Piiroinen myös arvelee, että Tapiola-Karelialla on tuskin yhtäkään jäsentä Tohmajärvellä.

Tapiolan jäseniä onkin aktiivisesti etsitty Pohjois-Karjalassa. Asialla on ollut esimerkiksi joukko Facebookissa toimivan suljetun ryhmän jäseniä, jotka ovat jäljittäneet Tapiolan vastuuhenkilöiksi epäilemiensä henkilöiden kotiosoitteita.

Yksi kotiosoite löytyi maakunnan alueelta, mutta se osoittautui vanhentuneeksi, sillä henkilö oli muuttanut jo aiemmin pois asunnosta.

Tieto suljetussa Facebook-ryhmässä kerrotusta jäljitysoperaatiosta vuosi Tapiolan jäsenille, jotka vasta silloin havahtuivat siihen, että virallisissa rekistereissä ollut yhdistyksen postiosoite oli vanhentunut.

Luonnonsuojeluliitto Tapiolan puheenjohtaja Leena Iivonen saattoi sen jälkeen ilakoida omassa Facebook-ryhmässään siitä, miten vanha yhteystieto olisi voinut tuoda mutkia Tapiola-Karelian tekemiin valituksiin. Nyt ajantasaiset dokumentit saatiin – Iivosen susiviharyhmäksi luokittelemien ihmisten aktiivisuuden ansiosta – toimitettua hallinto-oikeuteen.

Keitä yhdistykset edustavat?

Tapiolan alueelliset luonnonsuojeluyhdistykset toimivat siis valituksia tehdessään laillisesti, mutta se, kuinka suurta joukkoa ne todellisuudessa edustavat, on hämärän peitossa.

Tapiola-Karelian varapuheenjohtajan Reija Laurilan mukaan Tapiolassa on linjattu, että jäsenasioita ei kommentoida ulkopuolisille.

Selvää ei ole sekään, asuuko esimerkiksi Pohjois-Karjalassa yhtäkään yhdistyksen jäsentä.

– Sanotaan näin, että meillä asuu jäseniä ympäri Suomea, Laurila muotoilee.

Myös Pohjois-Karjalassa?

– En kommentoi.

Liiton puheenjohtaja Iivonen puolestaan kuittaa tällaiset jäsenkyselyt liittonsa nettisivuilla pelkkänä ”roskalehtijournalismina”.
Verrokkina Suomen luonnonsuojeluliitto

Tapiolan linja poikkeaa suuresti Suomen vanhimman ympäristöjärjestön, Suomen luonnonsuojeluliiton, valitsemasta käytännöstä. Jo vuonna 1938 perustetun järjestön Pohjois-Karjalan piirin vastuuhenkilöitten nimet ovat avoimesti saatavilla, eikä myöskään järjestön jäsenmäärä ole salaisuus.

– Meillä on noin tuhat jäsentä, kertoo piirin toiminnanjohtaja Heikki Pönkkä.

Myös järjestön toimintatapa poikkeaa Tapiolan omaksumasta linjasta.

– Me olemme pyrkineet konsensukseen. Emme ole revitelleet, mutta olemme sanoneet mielipiteemme silloin, kun siihen on ollut tarvetta.

https://yle.fi/uutiset/3-11737228

Tuo piirainen on hätistellyt tuota susilaumaansa pihalta abouttirallaa lokakuusta lähtien joka viikko.

[kevät sisimmässään]

Nythän toi meni onneksi vähän järkevämmin, kun vaan yksi ammuttiin. Mutta aika 0/5 etsintää metsästäjäpuolella, kun tapiola-jengin asuinpaikkoja tonkivat.

Tuli mieleen se dokkari, missä kimmo ohtonen jututti entistä poliisia rautavaaralla, joka oli ollut salametsästäjiä vastaan/niiden perässä. Tappoivat sen koiran ja muutenkin kiusivat.

[kevät sisimmässään]

Katoavan pohjolan k.o jaxo:

https://areena.yle.fi/1-3178984

[Keijo Ihmiskilpi]

Nythän toi meni onneksi vähän järkevämmin, kun vaan yksi ammuttiin. Mutta aika 0/5 etsintää metsästäjäpuolella, kun tapiola-jengin asuinpaikkoja tonkivat.

Tässä oli kai taustalle se että jonkun tulkinnan mukaan se valituksen pitää tehdä paikallinen yhdistys minne susilupa on myönnetty. Sen jälkeen selvisi että nää paikalliset yhdistykset on vaan paperilla ja valittajat asuvatkin satojen kilometrien päässä siellä missä valitusoikeus on. En tiiä menikö jotenkin noin mutta korkein oikeus tässä asiassa kai oli puuhastelemassa kanssa kun hallinto-oikeudella oli hankaluuksia tulkita voiko joku jorma valittaa päätöksestä jos ei asu paikkakunnalla.

En tiiä. Mutta mitä nyt tässä seuraillu hetken niin on aika provo meininki tuolla tapiolalla ja osaa kyllä hyvin osua tiettyjen ihmisten ihon alle

Tuli mieleen se dokkari, missä kimmo ohtonen jututti entistä poliisia rautavaaralla, joka oli ollut salametsästäjiä vastaan/niiden perässä. Tappoivat sen koiran ja muutenkin kiusivat.

Tää oli kyllä

[Keijo Ihmiskilpi]

edit:

[zutonFever]

Frendi touhuaa ton susiaktivismin parissa Tohmajärvellä, ihan rehtiä uhkailua ja kaikki lailliset herkut saa päälle. On ihan paskapuhetta
väittää että siellä ei olisi paikallista kansalaistoimintaa, vaikka sattuneesta syystä noi valitukset tosiaan pyörii järjestön kautta. Suurin syy on kylläkin se että noilla on juridinen kokemus valitusten tekemiseen.

Toi Piiroinenhan oli liian sakia tyyppi jopa Tohmajärven valtuuston Keskustaryhmään ja loikkasi omilleen, mikä kertoo paljon ukosta 46% kepulandiassa. Se on myös se sama sankari kuka itki lehdissä kun sudet vei perheen lasten rakkaan lemmikin, mikä oli niin rakas että ihan vahingossa unohtui marraskuussa juoksunaruun yöksi pihalle räntäsateeseen kun äijä tiesi että susia pyörii lähistöllä.

En pidä minään muuna kuin susia vihaavana paskahousuna koko Mika Piiroista. Joensuussa on paljon hyviä kämppiä jos landella asuminen jännittää.

[zutonFever]

Hyvin meni Tohmajärven vatipäiden poikkeusluvalla metsästys taas kerran: Sutta ei saatu hengiltä, vain haavoitettua, poikkeuslupa pistettiin toimeenpanokieltoon hallinto-oikeudessa ja siellä sitten poliisit juoksi pitkin metsiä osumaa saaneen suden perässä.

Varmaan kerrotaan taas sankaritarinoita urheista metsämiehistä lauantain saunaklonkkuiltamissa.

[Doctor Muñiz]

Susilla ja muulla luonnollahan ei ole valitusoikeutta, joten ihan hyvää toimintaa kikkailla nimellisillä alueyhdistyksillä.

[Arttu Fistari]

Eilen juttelin maakuntien miehen kanssa joka selitti miten pelkää helvetisti kun ulkoiluttaa koiraansa yöllä pimeässä metsässä.

Vittu mikä kynis.