Stokkan syöksykierre

[Suomalainen tilauspukki]

Hesarissa juttu otsikolla juttu Stokkasta, mutta maksumuurin takana Voisiko joku laittaa tänne?

https://dynamic.hs.fi/a/2020/stocka/

[Mureke Eddie]

Hesarissa juttu otsikolla juttu Stokkasta, mutta maksumuurin takana Voisiko joku laittaa tänne?

https://dynamic.hs.fi/a/2020/stocka/

Katoava
Stockmann
Kun Sirje Liemola aloitti 20 vuotta sitten työt Stockmannilla, Karl Stockmann tuli keskustelemaan. Kun hän lähti viime syksynä eläkkeelle, kukaan ei tullut edes kättelemään.


SE LÄHTI näyttämisen halusta.

”Halusin näyttää miehelleni, että minäpä saisin työpaikan, jos haluaisin”, Sirje Liemola kertoo. ”Kävelin Stockmannin ovesta sisään ja menin kysymään, pääsenkö töihin. Sain töitä saman tien.”

Oli vuoden 1999 marraskuu. Työhönotto oli silloin Helsingin-tavaratalon yläkerrassa Mannerheimintien puolella. Liemola pääsi kuukaudeksi kiireapulaiseksi taidelasiosastolle.

Hän harrasti itse vanhojen lasiesineiden keräilyä.

”Siksi he varmaan ottivat minut. Stocka oli siihen aikaan todella haluttu työpaikka, jonne oli vaikea päästä. Olin niin pollea ja onnellinen, kun tulin kotiin ja kerroin, että nyt mä lähden Stockalle töihin. Lasse ei meinannut ensin uskoa.”

Sirje Liemola kulki Stockmannin kerrosten väliä työntekijöille tarkoitetulla paternoster-hissillä, joka otettiin käyttöön vuonna 1930. Samanlainen hissi on Eduskuntatalossa.

ENNEN Stockmannia Sirje Liemola oli töissä perheyrityksessä. Aviomies, 1960-luvun iskelmätähtenä tunnetuksi tullut Lasse Liemola perusti yli 50 vuotta sitten menestyneen vihannestukkuyrityksen, jossa Sirje teki toimisto- ja myyntitöitä.

”Halusin, että minulla olisi oikeita työkavereita, enkä olisi itse se työnantaja. Stockmann houkutteli, koska se oli siihen aikaan niin arvostettu brändi ja paikka, jossa itsekin tykkäsin viettää aikaa.”

Nyt lähes 160-vuotias tavarataloyhtiö on yrityssaneerauksessa, ja Stockmannin tulevaisuus on sen velkojien käsissä. 20 vuotta talossa työskennelleen Sirje Liemolan tarina kertoo yhden näkökulman siihen, miksi Stockmann romahti.

Karl Stockmann kävi toivottamassa jokaiselle myyjälle hyvää joulua.

Kuukauden kiireapupestin jälkeen Liemolalle tarjottiin vakinaista sopimusta lasiosaston myyjänä.

”Työhön perehdyttäminen hoidettiin upeasti. Koskaan minua ei jätetty yksin, vaan perehdyttäjä oli aina vieressä ja kävi kaikki asiat läpi”, hän kertoo.

Taidelasiosastosta, jossa Sirje Liemola aloitti työt, ovat jäljellä enää Oiva Toikan linnut, eikä niitäkään lueta varsinaiseksi taidelasiksi.

STOCKMANNIN lasiosaston myyjät kävivät valmistajien kuten Iittalan tai Villeroy & Bochin järjestämissä päivän tai jopa kaksi päivää kestäneissä koulutuksissa, joissa he perehtyivät tuotteiden valmistusmenetelmiin ja laatuvaatimuksiin.

”Myyjänä oli varma ja turvallinen olo, kun osasi perustella, miksi punainen väri oli toista kalliimpi tai mitä hyvä laatu tarkoitti.”

Omassa talossa järjestettiin myyntikoulutuksia, joissa perehdyttiin muun muassa myymisen psykologiaan.

”Se oli minulle uutta ja todella kiinnostavaa. Tavoitteena oli tietysti, miten saadaan jokainen asiakas kävelemään kassin kanssa ulos.”

TURVALLISUUS ja arvostus. Ne toistuvat Sirje Liemolan puheessa. Työntekijälle tuli turvallinen ja arvostettu olo, kun tavaratalojen johdossa vielä tuolloin työskennellyt Karl Stockmann kävi jouluaattona toivottamassa jokaiselle myyjälle henkilökohtaisesti hyvää joulua.

”Hän teki sen niin vaikuttavasti ja ihanasti, että minä taisin niiata hänelle.”

Stockmann keskusteli muutenkin usein myyjien kanssa.

”Kalle myös osallistui myyjille järjestettyihin tilaisuuksiin. Minuun teki vaikutuksen se, että siihen aikaan myyjiä muistettiin joka kerta kiittää ja painotettiin, että te olette tehneet sen tuloksen. Ilmapiiri oli turvallinen ja rauhoittava”, Liemola sanoo.

Karl Stockmann jäi eläkkeelle vuonna 2007. Hän oli viimeinen perustajasuvun edustaja yhtiön johdossa.

Liemolan mukaan tuohon aikaan esimiehet myös kuuntelivat henkilöstön havaintoja ja ideoita. Tai jos oli ongelmia, niistä saattoi mennä puhumaan ja kysymään neuvoa. Esimiehillä oli aikaa alaisten huolille.

Myöhempinä vuosina oli parempi pysyä hiljaa.


Parasta työssä olivat Sirje Liemolan mielestä työntekijöiden yhteishenki. Ja se, kun asiakas kiitti myyjää onnistuneesta valinnasta.
VUONNA 1999 Stockmann eli kiihkeää laajentumisvaihetta. Uusia tavarataloja oli perustettu Venäjälle, Viroon ja Suomessa Ouluun. Stockmannin omistama vaateketju Seppälä laajeni Baltiaan ja Ruotsiin.

Postimyyntiin erikoistunut tytäryhtiö Hobby Hall viritteli ”sähköistä kaupankäyntiä” eli verkkokauppaa.

Stockmannin liikevaihto kasvoi vuonna 1999 edellisvuodesta kahdeksan prosenttia 7,8 miljardiin markkaan, mikä vastaa nykyrahassa noin 1,8 miljardia euroa. Tulos ennen satunnaisia eriä oli historian paras siihen mennessä: 516 miljoonaa markkaa eli noin 120 miljoonaa euroa.

Silti toimitusjohtaja Ari Heiniö oli vuosikertomuksen kirjoituksessaan tyytymätön: Kasvun olisi pitänyt olla vielä nopeampaa.

Venäläisistä asiakkaista tuli Stockmannin rahasampo.

TIETENKÄÄN Stockmannin myyjän työ ei 20 vuotta sittenkään ollut aina yhtä auvoa. Asiakkaat olivat vaativia.

”Valituksia saatiin enemmän kuin nykyisin. Jotkut asiakkaat kertoivat esimiehelle heti, jos myyjä ei riittävän nopeasti kääntynyt asiakkaan puoleen.”

Myös jotkut myyjät saivat mainetta töykeästä käytöksestään. Liemola tuntee hyvin puheet Stockan nirppanokista.

”Nimenomaan naisten muodissa se myyjien vanha kaarti oli enimmäkseen suomenruotsalaisia rouvia, joista osa oli ennen ollut malleja tai töissä lentoemäntinä. Kaikilla ei ehkä ollut varsinaista pakkoa olla töissä, ja se vähän näkyi. He olivat niin itsevarman oloisia, että jotkut asiakkaat arastelivat asioida osastolla. Siksi kannatti vähän panostaa ulkoasuun, kun meni asiakkaana Stockalle.”


Turkin mallausta vuonna 1969. (MARTTI PELTONEN)

Turun Stockmannin myyjä vuonna 1982.

Asiakkaita Stockmannin alennusmyynnissä vuonna 1963. (KALLE KULTALA)
JOSKUS asiakkaiden käytös oli ala-arvoista. Liemola sai kuulla valituksia virolaisesta korostuksestaan.

Työnantaja sen sijaan arvosti hänen taustaansa. Neuvosto-Virossa kasvaneena Liemola osasi sujuvasti venäjää. Juuri venäläisistä asiakkaista tuli seuraavina vuosina Stockmannin rahasampo.

Lasiosastolta Liemola oli siirtynyt myyjäksi naisten muotiin ja boutique-osastolle.

”Se oli helppoa rahaa. Pietarilaiset tulivat viikonlopuksi ja ostivat vaatteet koko perheelle. 6 000 euron ostokset eivät olleet mikään harvinaisuus.”

Liemola oppi tuntemaan henkilökohtaisesti monia venäläisasiakkaita, jotka kävivät vuosien ajan säännöllisesti ostoksilla. Samalla hän näki, miten varakkaampi väki alkoi vähitellen suunnata loma- ja ostosmatkoille kauemmas Euroopan metropoleihin.

”He kävivät ostoksilla Pariisissa tai Nizzassa. Helsingissä tehtiin vain välipysähdys.”

TALOUDELLISESTI Stockmannilla meni 2000-luvun alussa loistavasti. 1980-luvun lopulla aloitetut Hullut päivät oli yhä menestys. Henkilökunta teki niiden eteen valtavasti töitä, ja kiitokseksi firma järjesti loisteliaat juhlat.

”Siellä myyntiryhmien esimiehet esittivät työntekijöille ohjelmaa. Oli Abba-showta ja vaikka mitä musikaalia. Olimme urakan jälkeen todella väsyneitä, mutta ihanat juhlat korvasivat sen.”

Menestyksen myötä tavaratalon meno alkoi kuitenkin muuttua. Hillityn tyylikkyyden korvasi Liemolan mielestä ”jenkkimeininki” – liian hurmoshenkinen usko omaan menestykseen.

”Se alkoi olla ylimielistä. Minusta tuntui siltä, ettei johdossa edes välitetty siitä, että vanha asiakaskunta hävisi, kun venäläiset toivat sisään rahaa. Henkilökunnan näkemyksiä esimerkiksi valikoimasta ei kuunneltu. Sanottiin vain, että sinun työsi on myydä. Toiset ihmiset osaavat ostamisen.”

Helsingissä järjestettiin vielä juhlia, joissa naiset pukeutuivat iltapukuihin.

SAMAAN aikaan kilpailu kiristyi vaivihkaa monelta suunnalta. Suomeen rantautui uusia vaateketjuja ja verkkokauppa alkoi kasvaa voimakkaasti. Myös pukeutumiskulttuuri muuttui suuntaan, joka ei suosinut Stockmannia.

”Naisetkin ostivat ennen laadukkaita työvaatteita, jakkupukuja ja siistejä mekkoja. Enää melkein vain juristit pukeutuvat niin. Totta kai farkut ja t-paita ovat halvempi ostos kuin kunnon jakkupuku”, Liemola sanoo.

Myyjiltäkin se vaati uutta ammattitaitoa.

”Miten näyttää puetulta ja siistiltä rennoissa vaatteissa? Ettei ole vaikka pitkän neuvottelun jälkeen ihan ryppyinen ja helmat kainaloissa. Se ei ole niin helppoa.”

Venäjäntaitoinen Sirje Liemola näki naisten boutique-osastolla, miten venäläiset asiakkaat alkoivat tuoda taloon helppoa rahaa. Hän näki myös, miten vanha asiakaskunta kaikkosi.

Myös iltapukuja myytiin vielä 2000-luvun alussa muulloinkin kuin ennen Linnan juhlia.

”Ihmiset järjestivät silloin Helsingissä vielä juhlia, joissa naiset pitivät iltapukuja. Nyt niitäkään ei Stockmannilla enää ole.”

RUNSAS kymmenen vuotta sitten asiat alkoivat mennä pieleen. Helsingin-tavaratalossa aloitettiin hirvittävän kallis remontti juuri kun finanssikriisi iski maailmantalouteen. Remontissa myyntitilaa laajennettiin ylöspäin.

Kattoterassille tehtiin yleisölle kahvila, kun se oli aiemmin ollut henkilöstön taukopaikka. Pietariin Stockmann rakennutti samaan aikaan uuden kauppakeskuksen.

Vuonna 2007 Stockmann oli ostanut isolla rahalla vaateketju Lindexin. Remonttien ja ostosten myötä Stockmann velkaantui.

Sitten myynti venäläisille alkoi tökkiä niin Helsingissä kuin Venäjällä olevissa tavarataloissa. Vuonna 2014 Stockmannin tulos painui tappiolle.


MYYJILLE vaikeudet näkyivät kaaoksena. Ohjeita alettiin lähettää sähköpostitse, ja niitä tuli samaan aikaan monesta suunnasta.

”Kun muuta ei keksitty, syypääksi ongelmiin keksittiin myyjien työ.”

Hullujen päivien juhlatkin ensin latistuivat, ja sitten ne lopetettiin kokonaan.

Työkavereita jäi vaivaamaan, ettei kukaan tullut edes kättelemään.

KYMMENEN viime vuoden aikana talossa on käyty monet yt-neuvottelut ja johto on vaihtunut moneen kertaan.

”Se näkyi meille aina uusina ohjeina ja toimintatapoina. Huvittavimpia olivat ohjeet siitä, miten päin piti seisoa ja miten tervehtiä. Tutut asiakkaatkin ihmettelivät, kun taas seisoimme jossain uudessa asennossa”, Sirje Liemola kertoo.

Jossain vaiheessa johto keksi, että myyjien pitää vetää jokaisesta asiakaskontaktista vihkoon viiva.

”Kysyin, että entä jos sama asiakas käy osastolla kolme kertaa. Vedänkö minä sitten kolme viivaa? En ollut kuvitellut, että minun pitäisi vielä kuusikymppisenä pitää kirjaa ihmisten tervehtimisestä.”

Myyjistä tuntui kohtuuttomalta, että strategisia virheitä yritettiin paikata myynnin hokkuspokkustempuilla.

”Niistä kaikista tyhmistä ohjeista olisi voinut tehdä farssiohjelman. Myyjien vaihtuvuus alkoi olla suurta. Ennen halutusta työpaikasta tuli paikka, jonne kukaan ei halunnut jäädä.”


VIIMEISIMMÄT yt-neuvottelut Stockmann kävi vuosi sitten. Ne eivät koskeneet myyjiä, mutta Sirje Liemola alkoi miettiä, oliko töissä enää mieltä jatkaa. Hän oli 64-vuotias.

”Samaan aikaan minulle tuli eläkeyhtiöltä kirje, jossa kerrottiin, että jos nyt jäisit eläkkeelle, saisit eläkettä tämän verran. Mietin, tuntuiko minusta enää hyvältä olla Stockmannilla. Päädyin siihen, että ei tuntunut.”

Ennen eläkkeelle jäämistä syyskuussa hän kysyi sähköpostilla esimieheltä, miten jääminen käytännössä tapahtuisi.

”Sain vastauksen, että jätä viimeisen työvuoron jälkeen kulkulupa valvomoon. Työtodistus tulisi postissa. Niin sitten tein. Kävelin ulos kadulle ja hengitin raitista ilmaa.”

Läksiäiset Liemola järjesti kotonaan lähimmille työkavereille.

”Työkavereita se jäi vaivaamaan, että eikö kukaan todellakaan tullut edes kättelemään. Minusta se oli lopulta aika kornia. Vähän kuin jostain Woody Allenin elokuvasta.”

Se on muisto. Se on legenda. Ehkä niin on myös Stockmann.

Myyjien henkireikä kesäisin oli kattoterassi, joka oli varattu työntekijöiden taukotilaksi. Nyt siellä on trendikäs kesäbaari.

STOCKMANNISTA omistavat suurimman osan ruotsinkieliset säätiöt. Runsas vuosi sitten ne palkkasivat yhtiön hallituksen puheenjohtajaksi Lauri Ratian, jolle annettiin tehtäväksi pelastaa, mitä pelastettavissa oli.

Ratia oli saanut mainetta Turun telakan ja Terrafamen kaivosyhtiön pelastajana. Stockmannissa häneltä odotettiin samanlaista ihmettä.

”Hän teki vaikutuksen samalla tavalla kuin Kalle Stockmann aikanaan. Kun näin, miten Ratia kulki pitkin taloa ja jutteli joka osastolla, niin mietin, että onko meillä uusi patruuna talossa.”

Ratian aika loppui kesken. Koronaviruskriisi lamautti myynnin keväällä, ja nyt Stockmann on yrityssaneerauksessa. Helsingin tavaratalokiinteistönkin myyntiä harkitaan.

Saneerauksen jälkeen Stockmannista voi olla enää rippeet jäljellä, vaikka tavarataloyhtiön arvokkaan nimen alla varmasti yhä myydään tavaraa.

Sirje Liemola on miettinyt paljon, millä reseptillä menestys olisi voinut jatkua. Vai oliko sellaista edes olemassa?

”Voi olla, että se on vähän sama asia kuin haaveilla 1920-luvun juhlivasta Helsingistä. Se on mennyttä aikaa, jota ei saada takaisin. Se on muisto. Se on legenda. Ehkä niin on myös Stockmann.”

[An Poc Ar Buile]

Musta Stockan kohtalo on ihan lakumuspaeria, tai indikaattorilaji, siihen, mitä nyt tulee tapahtumaan Helsingin keskustalle. Itseäni vain surettaa Akateemisen raiskaus, ja yleensäkin se, ettei Suomessa nähdä mitään kulttuuriarvoja millään kohteilla, tai yleensäkään, missään. Oh well, itse olen onneksi poissa maasta.

[Hyödytön idiootti]

Eikö Hesari voisi jo pikkuhiljaa lopettaa stokkan romantisoinnin. Toki juuri tätä varten ne paikallislehdet on olemassa.

[bad grankulla]

Eikö Hesari voisi jo pikkuhiljaa lopettaa stokkan romantisoinnin. Toki juuri tätä varten ne paikallislehdet on olemassa.

Jos ton jutun luki niin siinähän juuri puhuttiin, että Stockasta on enää jäljellä pelkkä romanttinen menneisyys ja todellisuus pakeni kulisseista jo kauan sitten. R.I.P. Stocka jonka johto kusi kannattavan ja vakavaraisen pisneksen hajalle aitosuomalaiseen tyyliin.

[Larissa von Cockström]

Yritin etsiä, oonko jo kirjoittanut tänne miten myyjiä kohdeltiin viimeiset vuodet, en näköjään. Linjassa tuon artikkelin kanssa, mutta ehkä vähän vielä päälle.

[renki]

Tuo kirjoitus kyllä tukee hyvin sitä, mitä olen kuullut.

Kieltäydyin aikoinaan työtarjouksesta Oulun Stockalle ja edelleen hieman mietityttää, että mihin se polku olisi johtanut.

[Larissa von Cockström]

Aamu coffee juotu, jos tiivistäis. Jokaisella myyjällä on päivätavoite, se tavoite on joka osatolla sama ja jossain vaiheessa ne otti käyttöön sen, että taukohuoneessa kaikki näkee kaikkien myynnit, joka vei sen ainoan hyvän, eli hyvän yhteishengen. Siihen ei oteta huomioon mitään poikkeuksia, sama pätee niin hullareilla kun hiljaisina arkipäivinä ja jotkut myyjät tappeli sitten näistä rahapäivistä. Jos et täytä tarpeeksi hyvin sitä tavoitetta jokainen päivä, sinut siirretään rangaistuksena sellaiselle osastolle, josta et ehkä tiedä mitään. Se tehdään selväksi siis, että sinne joutuu juuri siitä syystä ja takaisin voi päästä ylittämällä itsensä, mutta se paikka on sellainen, missä on yleensä vaikeinta saada isoja myyntejä. Ennen käytössä oli somistajat, jotka hyllytti ja somisti, tämä tietenkin kuuluu nyt myyjille, eikä sitäkään oteta tavoitteessa huomioon, että aikaa menee pahvilaatikoiden availuun ja esillepanoon, tästä ja kiirepäivien takia saattoi hyllyissä olla tyhjää tuotteille joille olis kysyntää ja ne tuotteet makaa jossain varastossa, koska kukaan ei laita niitä myymälään.

E: siitä sit viettämään mukavaa työpäivää stresstessa ja vapaalla uusia paikkoja selatessa. Samoin myyjien välittömät tiedot asiakkaiden pyynnöistä meni kuuroille korville, kuten tuollakin sanottiin.

[Rasmus-mafioso]

Tuliko stokkallekin pomoportaaseen entisiä nokialaisia?

[Jesse Python]

Kuulosti ihan samalta kuin tossa jutussa mitä viime vuosina on siellä tapahtunut.

[Larissa von Cockström]

Sinänsä toi ei oo kyllä mikään stockan oma innovaatio, monessa muussa työssä on samaa, saattaa olla liikennevaloja kuvaamassa myyntiä ja punainen liian pitkään on syy antaa fudut ja yleensäkin tarkkaileminen vietään tosi pitkälle. Kuulin just esimerkiksi verkkokaupan varastosta, jossa nykyään valvotaan 247 elektronisesti työntekijöiden liikkeitä tavoitteellisesti, kun ennen oli vain asioita joita piti tehdä ja se riitti.

[An Poc Ar Buile]

Hyvää suomalaista johtamista™

[kohta alkavat aikamoiset setit]

Cockman stonkkaan

[Villijam]

nykyään valvotaan 247 elektronisesti työntekijöiden liikkeitä tavoitteellisesti, kun ennen oli vain asioita joita piti tehdä ja se riitti.

Hyvää suomalaista johtamista™

[Sortokoneiston ylikierrokset]

nykyään valvotaan 247 elektronisesti työntekijöiden liikkeitä tavoitteellisesti, kun ennen oli vain asioita joita piti tehdä ja se riitti.

Hyvää suomalaista johtamista™

Onhan se kapitalistilta pois, jos Ritu ja Pera pysähtyy varaston käytävälle juttelemaan pariksi minuutiksi.