Tuore tietokirja näyttää, millaisia verkostoja keskustan ympärille on muodostunut, ja katsoo eritoten Juha Sipilän suuntaan
Tietokirja keskittyy vaalirahakohun jälkeiseen aikaan.
Jyri Hännisen ja Jarno Liskin kirja käsittelee eritoten Juha Sipilän keskustan toimintaa.
Politiikka Jyri Hänninen, Jarno Liski: Keskustan valtakunta: kertomus rahasta, vallasta ja korruptiosta. Into. 198 s. Puoluekenttä on hajaannuksen tilassa monessa Euroopan maassa, kun vakiintuneet puolueet menettävät kannatustaan ja uudet puolueet valtaavat tilaa. Kahden tutkivan toimittajan Jyri Hännisen ja Jarno Liskin teos Keskustan valtakunta tarjoaa yhden tulkinnan siitä, mikä puolueita vaivaa.
Kirjassa tarkastellaan, millaisia epämääräisiä, kyseenalaisia ja vaikutusvaltaisia verkostoja on muodostunut puolueen, yritysten ja virkamiesten välille vuosikymmenten ajan. Hänninen ja Liski kertovat keskustan ympärille rakentuneista toimintatavoista, mutta painottavat, ettei keskusta, keskustataustaiset säätiöt tai 2000-luvun vaalirahakohu ole erityistapauksia:
”Kylmän sodan aikana likaista rahaa liikkui suomalaisessa politiikassa selvästi enemmän kuin nykyisin. Sitä tuli idästä ja lännestä, vuorineuvoksilta ja ay-liikkeeltä sekä veivauksista, jotka koettelivat lain rajoja tai ylittivät ne.”
Jos rahan ja politiikan suhteeseen liittyi epämääräisiä valtaverkostoja ennen vaalirahakohua, tilanne ei ole juuri parantunut sen jälkeen. Hännisen ja Liskin mukaan medialta kuitenkin loppui ”turnauskestävyys” vaalirahoituksen tutkimisessa, osittain talousvaikeuksien takia.
Kirja keskittyy vaalirahakohun jälkeiseen aikaan ja pureutuu erityisesti keskustataustaisten yhteisöjen, rakennusliikkeiden ja virkamiesten välisiin verkostoihin, jotka ulottuvat paikallispolitikasta aina valtakunnan tasolle saakka.
”Suomalainen malli” on sitä, että valvoja, valvottava ja päätöksentekijä istuvat yhdessä sopimassa asioista. Käytännössä tämä on tarkoittanut sitä, että yleisestä hyvästä on ollut mahdollista tehdä yksityistä hyvää.
Kirjassa hahmotellaan esimerkiksi sitä, miten kohtuuhintaista asuntorakentamista tukeva Ara-järjestelmä on ollut niin heikosti valvottu, että julkisella rahalla hankittua mittavaa omaisuutta on onnistuneesti siirretty yksityiseen omistukseen. Tähän kytkeytyy myös Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihanke Ara-rajoitteista vapautuvien kiinteistöjen myynnin helpottamisesta.
Kriittinen katse kiinnittyy monessa muussakin kysymyksessä Sipilän suuntaan. Oppositiojohtajana Sipilä piti veroparatiiseja uhkana hyvinvointivaltiolle, mutta pääministerinä hän ei ole ryhtynyt tarvittaviin toimiin ongelman kitkemiseksi.
Tämä liittyy laajempaan kysymykseen siitä, miten tehokkaasti puolueet edustavat äänestäjiensä intressejä. Keskusta asemoituu pienyrittäjien edustajaksi, mutta juuri pienille ja keskisuurille yrityksille veroparatiisit ovat usein merkittävä ongelma. Pienyrittäjän on vaikea kilpailla veroparatiiseja hyödyntävän ja laajoja ketjuja rakentavan suurkonsernin kanssa.
Veroparatiiseja koskeva keskustelu on ajankohtainen hallituksen ajaman sosiaali- ja terveysuudistuksen kohdalla, mutta sote-uudistus nousee kirjassa esiin muissakin yhteyksissä. Väestön ikääntymisen myötä hoivarakentamisesta on tullut merkittävä bisnes, jonka alueelle vallan lonkerot ovat jo löytäneet.
Samaan aikaan sote-kilpailutukset ovat herättäneet paikallisissa keskustapiireissä kritiikkiä, kun keskustapäättäjien on epäilty ”suosivan kuntayhtymässä uskonveljiään niin virkamiesten nimityksissä kuin rakennusurakoiden jakamisessa”.
Politiikan tutkimuksessa puhutaan kartellipuolueista, joilla on heikko side kansalaisyhteiskuntaan ja jotka kiinnittyvät pikemminkin osaksi valtiota. Tähän liittyy vakiintuneiden puolueiden kannalta paradoksi: mitä vahvemmin puolueet verkostoituvat osaksi valtiota resurssien, virkanimitysten ja jaettujen intressien kautta, sitä heikompaa niiden oikeutus on kansalaisten piirissä.
Hännisen ja Liskin kirjassa kansalaisyhteiskunta on hävinnyt taka-alalle. Eteen piirtyvä kuva muistuttaa osittain juuri kartellipuoluetta, joka on valtaresursseiltaan vahva mutta demokraattiselta oikeutukseltaan heikko.
Tutkimuskirjallisuudessa tällaista puoluetta on kuvattu vaikutusvaltaiseksi mutta epävakaaksi Leviataniksi. Tulkintaa puolueiden heikosta oikeutuksesta tukee, että Suomessa luottamus puolueisiin on ollut jo pitkään heikkoa ja äänestysinto vaaleista toiseen matala.
Vaikka Keskustan valtakunta kuvaa politiikan todellisuutta vain pienestä kurkistusreiästä ja jättää huomiotta suuren osan muusta poliittisesta vaikuttamisesta, sen esiin tuomiin toimintatapoihin on syytä kiinnittää kriittistä huomiota.
Erityisen tärkeää olisi asettaa teoksen tarjoama kuva osaksi suomalaista ja eurooppalaista puoluekenttää ja politiikan verkostoja. Ilman laajempaa kontekstia lukijan on lopulta vaikea hahmottaa, missä määrin kyse on yhtäältä erityisistä ja toisaalta yleisistä toimintatavoista puoluepolitiikassa.
Kirjoittaja on yliopistonlehtori Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa.
