Tarinoita isovanhemmista ym. vanhoista jutuista II

[salilta tuttu hevari]

Vaari kertoi, miten nuorena ollessaan sukulaisperheeseen oli tullut Kustaa-niminen huutolais/orpopoika. Poika kasvoi ja siitä tuli helvetinmoinen juoppo. Yhtenä päivänä Kustaa pyysi kasvattiäitiään silittämään tämän pyhäpuvun. Kustaa pukeutui pyhäpukuun, marssi läheisen järven rantaan, sitoi itseensä narun jonka toisessa päässä oli iso kivi, heitti kiven jorpakkoon ja meni perässä.

Nuorempana luulin, että ukki kaipaa takaisin maalle. Erään kerran kahvitellessa kirosi sitten koko maanviljelyksen alimpaan helvettiin. Metsästäminenkään ei enää kiinnosta, mutta kyttäilee metsoja yms. mielellään. Tosin sadatteli sitäkin, ettei metsissä enää nykyään ole elukoitakaan.

[JJohannes]

Onpa hyvä ketju!

Äidin puolen suvusta on vähän vähemmän selvillä. Äidin äiti oli pohjalaisia, äidin isä taas oli Venäjältä tulleita emigrantteja (siis joskus 1917-1918) jotka kääntyivät heti luterilaisiksi ja suomalaistivat nimensä, jotta ei päästäisi haukkumaan ryssiksi. Ympäri käydään, yhteen tullaan toki siinä mielessä, että äitini liittyi sittemmin ortodoksiseen kirkkoon ja itsekin olen siinä porukassa edelleen. Olen aina pitänyt suurena tragediana sitä, että en itse osaa edes kyrillisiä kirjaimia (toki nyt suurin piirtein tunnistan yksittäisen kirjaimet hetken pähkäilyn jälkeen, mutta ei se lukeminen sujuvaa ole).

Isän puolelta taas tuo isoisoisoisä oli tavallaan se suvun "patriarkka", eli se tyyppi jonka isä oli nuorena kuollut torppari ja jonka kasvatti köyhissä oloissa yksinhuoltajaäiti. Isoisoisoisä kuitenkin meni vaatimattomista lähtökohdistaan huolimatta Helsingin yliopistoon ja luki itsensä teologian maisteriksi. Hän myös nai suomenruotsalaisen (joskin kovasti fennomaanisen) "paremman suvun" naisen jonka perheen taustoja voisi jäljitellä tuonne keskiajallekin saakka. Toisaalta kaikesta sosiaalisesta nousustaan huolimatta tämä "ukin ukki" oli aika lungi kaveri, joka kirjeittensä perusteella ei oikeastaan edes halunnut harjoittaa papin ammattia (koska ei ollut varma, uskoiko edes Jumalaan), tahi nousta pappilan maataloustöihin aikaisin aamulla. Mutta jostainhan se leipä oli saatava.

Hänen pojastaan eli minun isoisoisästäni tuli ihan kaupungin korkea virkamieskin sitten. Toisaalta ukki taas oli oppikoulun historian opettaja eikä siitä juurikaan pidemmälle päässyt.

Sotajuttuja ei sukuun kauheasti liity mistään sodista. Isoisoisän serkku kaatui rintamalla jatkosodasssa, ja isoisoisän jäljiltä löytyi sodan aikana konekirjoitettu juttu, jossa serkkupoika Tauno oli ilmestynyt uniin juuri tuona kuolinyönä ja sanonut isoisoisälle, että makaan haudasssa sen ja sen kylän lähistöllä, se ja se lääkintäupseeri (nimi epäselvä) tietää tarkalleen missä. Tauno luettiin taistelussa kadonneeksi, eikä oikein sen nimistä lääkintäupseeriakaan koskaan löytynyt Taunon joukko-osastosta, eikä Taunon ruumista koskaan myöskään löydetty. Varmaan siellä jossain on edelleen.

Ja jo mainittu venäläistaustainen äidin isä oli upseerina pohjoisella rintamalla. Koskaan ei sanonut sanaakaan, mitä siellä oli tapahtunut ja kuoli lopulta 60-luvulla äkilliseen sairauskohtaukseen.

Erään sukulaisen jäljiltä löytyi myös Rüdiger von der Goltzin allekirjoittama valtakirja siirtyä tiettyyn joukko-osastoon vapaaehtoisena Helsingin valtauksen jälkimainingeissa vuonna 1918. Ei liene yllättävää, että ko. sukulainen oli ilmeisesti sekaantunut toisen maailmansodan jälkeen asekätkentään ja Valpon miehet olivat tuttuja vieraita 40-luvun lopulla hänen kodissaan.

[useita piribooleja piilossa]

Äidin isä syntyi Säkkijärvellä ja tuli perheen kanssa evakoksi Valkealaan. Oli 15 kun lähtivät ja perheen vanhimpana lapsena sai naapurin samanikäisen tytön kanssa sitten vastuulleen karjan huolehtimisen turvaan. Valkealassa tapasi mummoni ja siellä asuivatkin sitten lähes koko elämänsä. Vaari ajoi kuorma-autoa lennättimellä ja mummo oli kotiäitinä sekä isolla ruusutarhalla.

Vaari ryyppäsi joskus, mistä mummo ei tykännyt, muuten kaiketi asiat meni hyvin. Vaari soitti huuliharppua hyvin ja mielellään. Oli nuorena soittanut balalaikkaakin, kun sen oli hänelle maataloustöissä ollut venäläinen sotavanki antanut, juuri ennen kuin hänet oli laitettu kuorma-auton lavalle ja viety takaisin Neuvostoliittoon. Mikä lienee ollut hänen kohtalonsa? Balalaikka katosi johonkin, mutta vaarin kitaran perin.

Vaarilta petti lopulta keuhkot vajaan yhdeksänkymmenen vuoden iässä. Kolmetoistavuotiaana oli saanut ensimmäisen röökiaskinsa isältään, kun oli miehen ikään tullut. Kerkesi sen seitsemänkymmentä vuotta polttaa.

Mummo muutti sitten palvelutaloon, vaikka ensin vähän arasteli, että onkohan hänellä varaa, vaikka oli koko elämänsä säästänyt ihan kohtuullisen summan tilille, kuten vaarinikin, jonka sitten osaltaan peri. "Miähän olen rikas muija", hän sitten totesi asian laidan selvittyä. Haaveili pitkään, että opettelee käyttämään internetiä ja hommasi jo tabletinkin, mutta jotenkin se sitten ei vaan tuntunut hyvältä ja tabletti meni isälleni. Viimeksi siellä käydessäni pyysi minua avaamaan jääkaapissa olevan Baileys-pullon, kun ei itse enää saa niin hyvin avattua.

"Katotaan kuinka kännissä sitä ollaan, kun menen syömään. Ehkä niitä muita kestäiskin sit paremmin", mummo totesi lähtiessäni.

Isäni vanhempia en muista lainkaan, tai pappa kuolikin ennen syntymääni ja mummukin jo kun olin kaksi. Pappa eli koko ikänsä samassa kylässä. Rintamalla kävi välissä ja sai sirpaleen polveensa, joka jäi sitä myöten suoraksi. Maata kuitenkin viljeli koko ikänsä. Ei puhunut sotajuttuja isälleni koskaan. Joskus koulun johtokunnan kokoukseen lähtiessään oli mummulle tokaissut, että "pitääkin pukeutua sinimustaan, jos Vertanen ei sit vihoittelisi niin paljon". Vertanen oli ns. isänmaallinen mies. Norttia poltti ja ne jälkeenjääneet tyhjät kirkkaanoranssit askit ovat jääneet jo pienenä mieleen.

Pappa tykkäsi kirjoittaa ja toimittikin Kansallisarkistoon varsin paljon muisteluksia erinäisistä aiheista. Sai jonkun kunniakirjankin, joka on nyt mulla. Arkistosta löytyi myös kirje, jonka oli kirjoittanut sinne, kun oli ensin osallistunut johonkin kirjoituskilpailuun, johon vastatessa ei olisi pitänyt joutua maksamaan postimaksua. Maksu oli kuitenkin peritty ja pappa kirjoitti sitten toisen kirjeen perään, jossa huomautti asiasta. Ei kuulemma niinkään rahan takia, mutta periaatteen vuoksi.

Muuten kulttuurista viehätti vanha suomalainen iskelmä ja western-elokuvat. Musikaaleista ja romantiikasta elokuvissa pappa ei innostunut. "Jaa, tää onkin tämmöist", papalla oli tapana kommentoida, jos elokuvassa suudeltiin.

Papan veli lähti jo nuorena Kanadaan ja asuikin siellä loppuelämänsä. Einon vaiheet ovat vähän hämärän peitossa, mutta ilmeisesti vietti hyvän aikaa metsänvartijana jossain korvessa alkuperäisväestöön kuuluvan naisen kanssa, oli myös turkismetsästäjä. Tarinan mukaan oli myös pystynyt irrottamaan kädestään telekineettisesti jonkinlaisen luusirun, joka siellä oli vaivannut.

Mummu oli Helsingistä kotoisin, itsenäinen ja menevä nuori nainen. Häneltä on jäänyt jotain päiväkirjoja vuoden -38 Helsingistä. Yllättävän samanmoista se meno on ollut silloinkin. Vietti kesiä sukulaisten luona maalla papan naapurissa ja jäi sitten emännäksi sinne, ilmeisesti siskojensa suureksi ihmetykseksi. Viihtyi kuitenkin maalla hyvin. Kerran kuitenkin, kun isäni kaveri tuli innoissaan kertomaan, että oli tunnin aikana nähnyt peräti kolme autoa isolla tiellä (6-tie), oli mummu kommentoinut yllättävän kipakasti, että jos Pertti (isäni) menee Mannerheimintien varteen seisomaan, niin näkee 60 autoa kolmessa minuutissa! Vieraili paljon siskojensa luona ja isänikin siellä sitä myöten kävi. Siskot olivat varakkaita ja isäni mielestä oli suuri ihme, että jossain oli iso kulho täynnä suklaata ja sitä sai ottaa niin paljon kuin halusi.

Mummu oli kuulemma hyvin herttainen ja lempeä, mutta kuitenkin sitä mieltä, että neekerit ovat laiskoja. Kerran oli myös joku tuttu tullut käymään, kun oli pyydetty vieraisille. Mummu katsoi vieraan saapumista pihaan keittiön ikkunasta ja oli todennut, että "siält se nyt tulla kenaa ku miä kerran piloillah kutuin". Kun synnyin, mummu kävi kiittämässä äitiäni pojasta - kaikki muut lapsenlapset olivat tyttöjä.

[Sulo Kokki]

Muuten kulttuurista viehätti vanha suomalainen iskelmä ja western-elokuvat. Musikaaleista ja romantiikasta elokuvissa pappa ei innostunut. "Jaa, tää onkin tämmöist", papalla oli tapana kommentoida, jos elokuvassa suudeltiin

[Perse Naama]

Isänisälle (synt. 1900) oli juotettu vatsavaivoihin jonkun puoskarin toimesta ruokalusikallinen elohopeaa, kun pappa oli nuori mies

Jos vain ruokalusikallinen niin ei ollut sitten kyseessä ranskalaiset "vatsavaivat"

ei kerrottu enempää

mitä on ranskalaiset vatsavaivat?

Kuppa

[useita piribooleja piilossa]

Semmonen homma tuli vielä vaarista mieleen, että hän ei millään meinannut myöntää, että olisi tarvinnut silmälasit. Telkkaria ei kuitenkaan oikein nähnyt kunnolla, joten ratkaisuksi hän hommasi teatterikiikarit, joiden läpi sitten katseli televisiota. Lopulta sitten meni laserleikkaukseen ja kiikarit saivat jäädä.

[Ajattelija]

Mulle on kerrottu pienestä pitäen tarinaa isovanhempien vanhemmista. Molempien sukuni isoisät osallistuivat sisällissotaan ja erityisesti Tampereen taisteluun. Isäni suku on aina ollut ylypiää Etelä-Pohjalaista talonpoikasukua, Äitini suku taas kovia kommunisteja. Kerrotaan, että kun isäni esi-isä oli mukana hyökkäyksessä Raatihuonetta kohtaan, niin äitini esi-isä oli siellä puolustamassa. Eli on voinut olla tulitaistelu esi-isieni välillä. Tämä on jotenkin aina koskettanut minua.

[JuhaL]

Isänisä oli syntynyt 1900 muistaakseni, joutui leirille sisällissodan aikaan täällä ja kuoli melkeen aliravitsemukseen. Talvisodan taisteli mutta jatkosotaan lähetettiin sanoilla "takaisin et tule", oli kait jo ollut yli-ikäinenkin koko hommaan ja meinattu ampua jonnekin naapurin puolelle omien toimesta. Pääs kuitenki takasin kotiseudulle, elätti perhettään kalastamalla ja pontikkaa keittämällä. Tiputtelulaitos vieläkin toiminnassa, kiitos kestävästä tehtaasta Mooses.

[Isä Ted]

Isoäiti oli Berliinin olympialaisissa naisvoimistelijaryhmän mukana ja pääsi kättelemään Hitleriä.

[JuhaL]

Isänisä oli syntynyt 1900 muistaakseni, joutui leirille sisällissodan aikaan täällä ja kuoli melkeen aliravitsemukseen. Talvisodan taisteli mutta jatkosotaan lähetettiin sanoilla "takaisin et tule", oli kait jo ollut yli-ikäinenkin koko hommaan ja meinattu ampua jonnekin naapurin puolelle omien toimesta. Pääs kuitenki takasin kotiseudulle, elätti perhettään kalastamalla ja pontikkaa keittämällä. Tiputtelulaitos vieläkin toiminnassa, kiitos kestävästä tehtaasta Mooses.

Isä(syntynyt -36) muistelee kun elettiin sodan jälkeistä pula-aikaa eikä rahaa ollut mihinkään, ees oikeisiin kenkiin ni sai kiellon tulla kansakouluun ennenku on kunnon kengät. PappaMooses sit kävi riehumassa koululla ettei poika enää tule kouluun tänä vuonna ollenkaan jos pitää perkele kengät olla oppia saadakseen. Jäi sit yks vuosi koulua käymättä.

[badger]

hevonen osasi kuulemma kuitenkin 50 km matkan kotitilalle että ei haitannut vaikka kyytiläiset olivatkin sammuneet.

meidänkin suvussa kerrottiin tällästä juttua, sitten kans eno löyty nuorena miehenä kuulemma usein omenapuun alta moottoripyöränsä vierestä, ehkä se pyörä osas kans ajaa kotiin

[Man-Thing]

Isän setä oli tommonen perinteinen sodankäynyt mies. Isoisääni en oo koskaan nähnyt mutta tämä hänen veljensä asui tuossa pihapiirissä. Olisihan se ollut melkoinen ilmestys jos nykyaikaan vertaa, aina ne samat vanhan ajan vaatteet päällä, sarkahousut, flanellikerrasto ja villapaita talvella. Puukko aina vyöllä. Muistan että niitä flanellikerrastoja oli hemmetin vaikea löytää mistään 90- luvulla,mitkään muut ei sille kelvanneet. Sen kanssa tuli paljon hengattua pikkupoikana. Teki hemmetin hyviä jousipyssyjä aina mulle. Ei oikein koskaan lämmennyt nykyajan hömpötyksille, kuten televisiolle tai vesivessalle. Kävi ulkohuussissa viimeiseen asti.

Pikkupoikana haaveilin että minäkin sitten vanhana istuskelen keinutuolissa ja polttelen tupakkia pohtien syntyjä syviä.

[Endless Boogie Mustonen]

hyviä tarinoita!

[Helga Velvet]

Tässä ukin itse kirjoittama juttu menneisyydestä.
(Toivottavasti tekstistä saa selvää.)

[useita piribooleja piilossa]