Tarinoita isovanhemmista ym. vanhoista jutuista II

[Poistunut käyttäjä 22a646]

^ varaukseton support papalle

[Poistunut käyttäjä 22a646]

rupesin kirjottaa tähän muisteloa mun ukista, joka kuoli kun olin 13-vuotias, mutta iski niin kovasti pala kurkkuun ja ihan pillittämiseksi että päätin kirjoittaa sen kokonaisuutena vaan itelle talteen. ukki, joka sai kranaatinsirpaleen selkään 18-vuotiaana sodassa ja oli sotainvalidi ja sairas mies koko aikuisikänsä, oli yks mun parhaita kavereita ja vietin sen kans tosi paljon aikaa kalastus- ja metsähommissa niiden ja faijan kotipaikkakunnalla, mistä mulla on kauheesti onnellisia muistoja. mua harmittaa että en päässyt juttelemaan sen kans ikinä mistään ns. aikuisten asioista ja elämästä silleen että olis itelläkin ollut vähän jotain elämänkokemusta.

[Pikku Hässäkkä]

Mummo kertoi tossa pari vuotta sitten villiä juttua edes menneestä papastani, että oli ollut ensimmäinen rattijuopumuksesta tuomittu Pieksämäellä. Olivat menneet edellisenä päivänä kihloihin ja maalaushommista palanneena olivat poliisit pysäyttäneet Pappani ja suorittaneet jonkinmoisen testin onko tullut alkoa nautittua. No olihan sitä ja ei muutaku suoraan putkaan jossa sai olla useamman päivän. Mummo oli käynyt kattomassa pappaa putkassa ja huutanut poliiseille etteivät päästäisi häntä pois, koska kotona oottaa semmonen helvetti että.

[Emma K.]

Mummilta irtosi ennen dementoitumista hyviä juttuja. Esimerkiksi ruokapöydästä noustessa "Kiitos Jeesus ruuasta ja kokki saa haistaa pitkän paskan". Oli silloin tietty ite kokannut. Tai toinen versio "Kiitos Jeesus ruuasta, ota pois jos saat".

Tein kerran mummille synttärikortin, jossa oli kaikkia sen ruokaan liittyviä lentäviä lausahduksia (ei yllämainittuja). Aina kun kysyy mitä ruokaa on, vastaus kuuluu "pottuu ja soossii". Raaka kala paha pala, mitähän niitä oli muita...

[Jimi Heydrich]

Pappa myönsi olleensa sodassa ja olisi hänellä sieltä tarinoita kerrottavana, mutta ne tarinat kuuluvat muualle kuin lapsien tarinoihin, sodassa ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa sinne lähetetään nuoria ihmisiä tappamaan ja kuolemaan.

Molemmat vaarit kertoivat tällaisia juttuja minullekin. Yksi niistä oli selkeästi saanut vähän syvempiäkin traumoja sodasta ja pärjäsi siitä huolimatta ihan hyvin siviilielämässä sodan jälkeen. Olen tavannut muitakin veteraanipappoja joilla oli samankaltaiset näkemykset sodan hirveyksistä.
Siksi ihmettelenkin aina kun joku sanoo että sotoveteraanit kiertäisi haudoissaan jos näkisivät että tämä maa on nyt täynnä neekereitä ja homoja, koska pasifismin hyvät piirteet ja sodan totaalinen järjettömyys ovat ainoat asiat sodasta mitä olen oppinut sodassa olleiden sukalaisistani.

[RauliHerttua]

Upeita tarinoita, kertakaikkiaan. Mummusta kyl riittäis juttua mut pitää vähä keräillä muistoja ja jäsennellän niitä. Kaverin vaari, sotaveteraani, oli kuulemma menny joka itsenäisyyspäivä istumaan autoon, ryyppäämään ja kuunteleen Tuntematonta sotilasta kuunnelmana. Saman talon pennut oli sit aina huuellu et "Siellä se hullu kersantti istuu autossa ja ryyppää". Ukko oli veivannu ikkunan auki ja karjassu et "SE ON SAATANA YLIKERSANTTI!"

[too old for this shit]

En ole koskaan käsittänyt sotaveteraanien nimissä tapahtuvaa intoilua tai vastaavaa. Omat kokemukset veteraaneista alkavat lapsuudesta ja ovat ihan päinvastaisia. Esimerkiksi oma isoisäni oli sota-asioista aina hiljaa. Minun annettiin muutenkin ymmärtää, ettei lasten tarvitse niistä mitään kyselläkään. Tiesin vain, että viisi vuotta on reissulla mennyt ja haavoittunut kahdesti, ja nekin kuulin muistaakseni enolta. Samanlaisia kokemuksia isoisistä on kuulemma kavereillakin. Vasta myöhemmin, minun ollessa jo aikuinen, isoisä pari kertaa asiaa käsitteli ja silloinkin ainoastaan yleisellä tasolla ja ohimennen. Kova nuoruus ja sota-aika, ei ollut sinne kuulemma ikävä. Totesi myös, että ne veteraanit, jotka sodasta eniten höpöttävät, eivät välttämättä edes varsinaisissa taisteluissa ole koskaan olleetkaan.

[manic pixie dream cunt]

Oltiin asuttu avopuolison (tästä eteenpäin herra X) kanssa yhdessä puolisen vuotta, kun se lähti sitten pariksi päivää moikkaamaan sukulaisia eri paikkakunnalle. Samana päivänä satuin soittamaan mummolle ja sanoin että oonkin tässä nyt yksin kotona pari päivää, kun herra X lähti käymään kotipaikkakunnalla. Mummo siihen totes vaan että jaa. Äiti sitten soitteli myöhemmin illalla ja kysyi onko meille tullut ero. Olin ihan että niin mitä että. Kuulemma mummo oli soittanut hätäisen kuuloisena ja kertonut äidille että herra X on lähtenyt ja jättänyt mut yksin "nälkään ja kurjuuteen" (suora lainaus).

[seppo ovi]

En ole koskaan käsittänyt sotaveteraanien nimissä tapahtuvaa intoilua tai vastaavaa. Omat kokemukset veteraaneista alkavat lapsuudesta ja ovat ihan päinvastaisia. Esimerkiksi oma isoisäni oli sota-asioista aina hiljaa. Minun annettiin muutenkin ymmärtää, ettei lasten tarvitse niistä mitään kyselläkään. Tiesin vain, että viisi vuotta on reissulla mennyt ja haavoittunut kahdesti, ja nekin kuulin muistaakseni enolta. Samanlaisia kokemuksia isoisistä on kuulemma kavereillakin. Vasta myöhemmin, minun ollessa jo aikuinen, isoisä pari kertaa asiaa käsitteli ja silloinkin ainoastaan yleisellä tasolla ja ohimennen. Kova nuoruus ja sota-aika, ei ollut sinne kuulemma ikävä. Totesi myös, että ne veteraanit, jotka sodasta eniten höpöttävät, eivät välttämättä edes varsinaisissa taisteluissa ole koskaan olleetkaan.

Tismalleen.

Toisesta vaarista tiedän että omille lapsilleen kuitannut sotareissun kommentilla "sodasta palasi sairas ja rikkinäinen mies". Kyllä hän viimeiseen asti kävi kaikissa veteraanitapaamisissa ja kai se saman kokeneiden kanssa oleminen oli mukavaa kuitenkin. Viimeisen vuoden äitini oli vaarin omaishoitaja ja vaarilla alkoi mennä unet ja todellisuus sekaisin. Kerran oli keskellä yötä herättänyt äidin kun oli menossa ilmavaaran takia suojaan.

Toinenkaan vaari ei asioista liiemmin jutellut ja lääkintämiehellä tuskin olisi mitään kerrottavaa lastenlapsille ollutkaan. Pari vuotta sitten sain vaarin haastatteluja (juttuja maalaiselämästä 20- ja 30-luvuilla pääasiassa) TAY:n kansanperinnearkistosta jossa haastattelijan kysyessä "ainako te olette tässä asunut" vastasi pappa että "juu, paitsi viisi vuotta kun piti olla vähän tuolla".

[Lörsson.]

Koulukavereiden vaarit oli kaikki sotasankareita, yksin tuhonneet kokonaisia joukko-osastoja, pelastaneet omansa ja sen sellaista puuhastelua. Pitihän se sitten mennä papalta kysymään silmät suurina sotajuttuja.

Pappa istuskeli tasakymmenvuotislahjaksi saamassaan nojatuolissa kuten yleensä. Pappa silminnähden säpsähti kuullessaan kirkassilmäisen lapsen kysymyksen ja jotain mitä en silloin vielä tunnistanut vilahti papan silmissä.

Pappa pyysi syliinsä istumaan.

Aloin uumoilla että nyt ei tainnutkaan olla mieleinen kysymys ja tämä ei nyt olekaan sitä mitä odotin. Pappa myönsi olleensa sodassa ja olisi hänellä sieltä tarinoita kerrottavana, mutta ne tarinat kuuluvat muualle kuin lapsien tarinoihin, sodassa ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa sinne lähetetään nuoria ihmisiä tappamaan ja kuolemaan. Kiemurtelin vaivautuneena, itketti, hävetti toivoin etten olisi kysynyt. Ja sitten "Kuules Jussi, sota on paha paha asia, yritä sinä osaltasi toimia niin ettei kenenkään nuoren ihmisen tarvitsisi sellaiseen enää joutua".

Tämä on viimeisimpiä muistoja papastani ja hetki joka on pitkälle muotoillut elämäni valintoja. Valitsemalla siviilipalveluksen kunnioitin tuntemaani sotaveteraania. (nykyään menisin totaaliin)
Kiitos pappa.

Hyvä pappa!

[Keijo Ihmiskilpi]

Tässä tarinaa miun isomummosta parin vuoden takaa. Ei suostunut kertomaan sotajuttuja vaikka kyseltiin ja ois tuohon ikään ollu sotiakin mistä kertoa. Nukkui pois viime syksynä 106 vuotiaana.

[Kobro-saari]

Pappa myönsi olleensa sodassa ja olisi hänellä sieltä tarinoita kerrottavana, mutta ne tarinat kuuluvat muualle kuin lapsien tarinoihin, sodassa ei ole mitään hienoa tai ihailtavaa sinne lähetetään nuoria ihmisiä tappamaan ja kuolemaan.

Molemmat vaarit kertoivat tällaisia juttuja minullekin. Yksi niistä oli selkeästi saanut vähän syvempiäkin traumoja sodasta ja pärjäsi siitä huolimatta ihan hyvin siviilielämässä sodan jälkeen. Olen tavannut muitakin veteraanipappoja joilla oli samankaltaiset näkemykset sodan hirveyksistä.
Siksi ihmettelenkin aina kun joku sanoo että sotoveteraanit kiertäisi haudoissaan jos näkisivät että tämä maa on nyt täynnä neekereitä ja homoja, koska pasifismin hyvät piirteet ja sodan totaalinen järjettömyys ovat ainoat asiat sodasta mitä olen oppinut sodassa olleiden sukalaisistani.

Näistä ei kyllä puhuttu, vaikka molemmat vaarit oli mullakin sodat lusineet. Sen verran omien vanhempien kautta tiedän, että toisella oli hyvä lapsuudenkaveri joutunut tarkka-ampujan napsimaksi ja toisella oli selkä täynnä kranaatinsirpaleita. Jälkimmäinen olikin sitten äreä vanha ukkeli viimeiset vuotensa, vaikka ilmeisesti nuorempana oli hyvin lunki tapaus. Ilmeisesti noi sirpaleet myös joskus liikkui kehossa ja pistivät vaarin melkoisiin tuskiin. Mutta ei mulla näistä ollut mitään tietoa silloin kun olivat vielä elossa.

[paskaalapsille]

Isoisä oli 8v., kun sen isä vietiin ja sille annettiin nappi otsaan. Ei katottu hyvällä poliisia, joka oli kommunisti. Pappa jäi orvoksi sodan aikana, kun äiti kuoli pitkän sairastelun jälkeen. Sai sodassa laivastossa kranaatista, mutta se oli tavallaan onnenpotku koska törmäsi mun mummoon sotasairaalassa. Pappa oli kovempi kommunisti kuin isänsä ja haaveili 50-luvulla Neuvostoliittoon muuttamisesta, kun ei Suomessa pystynyt avoimesti olemaan ts. ei kukaan sitä palkannu muurariksi koska kommunisti. Eli isä ja sisarukset kävi aika usein naapureilla kerjuulla. Perin siltä aika mielenkiintoisia kirjoja, mutta harmi, että ne meni heittämään suuren osan papan kirjastosta menemään
Isoisän pikkuvelikin oli aika mielenkiintoinen persoona. Kova juomaan ja huitomaan puukollansa. Yhtä tuikkas tukkikämpillä, mutta en tiedä löysikö ne koskaan edes ruumista. Jonnekin se katos kymmeniksi vuosiksi ja kävi Ruotsissakin kai lusimassa kunnes palas takasin kertoakseen, että se on kuolemassa. Ite en ollut edes tiennyt, että mun isoisällä oli pikkuveli ennen tätä. Eipä paljon muita mielenkiintosia tyyppejä suvusta löydykään valitettavasti.

[Poistunut käyttäjä 1587b5]

.

[Perse Naama]

Nosto!