Re: Vihreät 2017 - mitä tapahtuu?
Posted: 13 Oct 2021, 19:30
https://www.hs.fi/junkkari/art-2000008329907.html
Junkkari|Kommentti
Atte Harjanteen kohtelu paljastaa, onko vihreät syömässä pyhät periaatteensa ja muuttumassa valtaa hamuavaksi puolueeksi muiden joukossa
Vihreiden varapuheenjohtajan Atte Harjanteen syrjäyttäminen ministerivalinnoissa herätti sosiaalisessa mediassa paljon hämmästelyä, mutta vihreiden perusperiaatteiden kannalta vielä ratkaisevampi valinta on vasta edessä.
VIHREIDEN eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston yhteiskokous pisti maanantaina puolueen ministeriryhmän uuteen uskoon, kun kansanedustaja Emma Kari valittiin ilmasto- ympäristöministeriksi ja tehtävän nykyinen haltija Krista Mikkonen siirrettiin sisäministeriksi.
Kierrätyksen taustalla oli vihreiden puheenjohtajan ja sisäministerin Maria Ohisalon myöhemmin syksyllä alkava vanheimpainvapaa.
Suurin julkinen huomio ministerikierrätyksessä kohdistui kuitenkin siihen, että vihreiden varapuheenjohtaja Atte Harjanne jäi mopen osaan.
Vaikka alkusyksyn puoluekokouksessa Harjanne valittiin ensimmäisenä varapuheenjohtajaksi, sillä ei sijaistuksia tehtäessä näyttänyt olevan mitään merkitystä.
Toissa viikolla vihreiden puoluehallitus päätti, että puheenjohtaja Ohisaloa tuuraa puheenjohtajana varapuheenjohtaja Iiris Suomela – ei siis Harjanne.
Ja maanantaina Harjanteelta meni ministerisalkkukin sivu suun.
ENSI SILMÄYKSELLÄ Harjanteen sivuuttaminen näytti aika pahalta, sillä hän edustaa vihreiden eduskuntaryhmässä aatteellisesti selvää vähemmistöä.
Vihreiden muut kansanedustajat ovat aika lailla arvokartan vasemmistolaisimmassa ja arvoliberaaleimmassa nurkkauksessa. Harjanne eroaa joukosta, sillä hän edustaa puolueen markkinaliberaalia siipeä.
Tuo siipi on viime aikoina ollut aika lailla maassa.
Harjanne uskoo markkinatalouteen, kilpailuun ja kannattaa vieläpä ydinvoimaakin – mutta nämä teemat eivät nykyvihreissä pure. Eivät ainakaan samalla tavalla kuin vasemmistolaisuus ja intersektionaalinen feminismi.
Näin Harjanteen sivuuttamisen moni ulkopuolinen tulkitsi. Moni kokoomuslainen ehtikin alkuviikosta toivottaa Harjanteen tervetulleeksi uuteen puolueeseen.
Twitterissä Harjanteen kohtelua päiviteltiin oikein olan takaa.
Julkisoikeuden yliopistolehtori Matti Muukkonen totesi Twitterissä, että hänen mielestään “vihreät kohtelee Atte Harjannetta huonosti”.
“Minusta ei”, Harjanne vastasi Muukkoselle.
Harjanteen kanssa on itse asiassa helppo olla samaa mieltä.
VIHREIDEN NIMITYKSET olivat nimittäin odotettuja ja loogisia. Ja Harjanne teki valitsijoiden tehtävän helpoksi esiintymällä “joukkuepelaajana”.
Ja kuten tunnettua joukkuepelaaminen ei yleensä edistä uraa politiikassa, jossa keskeinen työväline ovat kyynärpäät.
Kerrataan vielä valintojen kulku.
Vihreiden sääntöjen mukaan puheenjohtajaa sijaistaa joku kolmesta varapuheenjohtajasta. Toisin kuin muilla puolueilla, vihreiden varapuheenjohtajilla ei ole järjestysnumeroita, joten kuka tahansa kolmesta voi tulla kyseeseen.
Nyt valitun vt. puheenjohtajan keskeinen tehtävä on edustaa vihreitä vaalitenteissä, joita järjestetään ennen tammikuun aluevaaleja.
Helsinki ei kuitenkaan äänestä aluevaaleissa, ja Harjanne on helsinkiläinen – joten vihreiden vinkkelistä oli loogista valita vt. puheenjohtajaksi aluevaalitentteihin tamperelainen Iiris Suomela tai lappeenrantalainen Hanna Holopainen.
Sitä paitsi Iiris Suomelan valinnan puolesta puhui se, että hän oli valitsijoiden mielestä varmempi esiintyjä kuin Harjanne. Suomelan uskottiin osaavan tiivistää asiat televisiohaastatteluissa Harjannetta paremmin.
Harjanne teki valitsijoiden päätöksenteon helpoksi ilmoittamalla, että ei pyrikään puheenjohtajan tuuraajaksi. Sen sijaan Harjanne ilmoitti pyrkivänsä sisäministeriksi Ohisalon sijaiseksi.
Mutta.
VIHREILLÄ ei mene hyvin: kesäkuun kuntavaalitulos oli pettymys, kannatus mataa ja hallituksessa vihreille tärkeät asiat etenevät nihkeästi. Keskusta on onnistunut aika lailla viemään terän hallituksen ilmastopolitiikan kunnianhimoisimmista tavoitteista.
Vihreillä on siis kova tarve terästää hallituspolitiikkaansa.
Niinpä Maria Ohisalolla oli tarve saada Emma Kari ministeriksi ja edustamaan vihreitä hallituspuolueiden puheenjohtajien johtoryhmässä eli niin sanotussa viisikossa. Onhan Kari kokenut toisen kauden poliitikko, jolla on sitä paitsi vihreiden keskuudessa maine hyvänä neuvottelijana. Kari tuli ryhmänjohtajana myös hyvin juttuun keskustan aiemman ryhmänjohtajan Antti Kurvisen kanssa.
Vihreät uskovat siis Karin pärjäävän väännöissä keskustan kanssa.
Sitä paitsi vaalitaktisista syistä vihreät myös katsovat, että Maria Ohisalon oli syytä vanhempainvapaan jälkeen siirtyä ilmasto- ja ympäristöministeriksi – koska siinä roolissa puheenjohtajan katsotaan olevan vahvemmilla viemässä puoluetta vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.
Näin ollen valinnoissa lukittiin Emma Karin valinta väliaikaiseksi ilmasto- ja ympäristöministeriksi.
Tämän jälkeen ongelmaksi tuli jälleen Harjanteen kotikunta. Jos Harjanne olisi nimitetty sisäministeriksi – johon hän siis pyrki – niin vihreiden koko kolmen hengen ministeriryhmä olisi tullut Helsingistä.
Niinpä käytännössä loogisin ratkaisu oli siirtää joensuulainen Krista Mikkonen ilmasto- ja ympäristöministerin paikalta sisäministeriksi. Mikkonen olisi halunnut jatkaa entisessä tehtävässään, mutta hävisi äänestyksessä Emma Karille.
Ja näin ollen Atte Harjanne jäi rannalle.
VAIKKA HARJANTEEN syrjäyttämiseen oli loogiset perustelut, kieltämättä pahaltahan se näyttää, että vasemmistovihreät näyttävät tähän tapaan jyräävän kaikki toisin ajattelevat.
Perinteisestihän vihreissä on ollut aika vahva markkinatalousfraktio, mutta nyt se näyttää olevan näivettymässä.
Eräs näistä markkinatalousvihreistä yritti taustakeskustelussa vakuutella, että Harjanteen syrjäyttäminen voi vahvistaa heidän asemaansa puolueen sisällä – sillä nyt puolue-eliitin on aiempaa enemmän huomioitava myös oikeistovihreät. Iiris Suomelakaan ei kuulemma ole puhunut kahteen viikkoon intersektionaalisesta feminismistä juuri mitään.
Mutta tämä lienee lähinnä toiveajattelua. Puolueen linja tuskin muuttuu mihinkään.
VIHREIDEN puolue-eliitti on tiettävästi pelästynyt somekohinaa, joka Harjanteen sivuuttamista on seurannut. Niinpä taustakeskusteluissa onkin viestitty, että Harjanne tullaan todennäköisesti valitsemaan vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi.
Se olisi puolueen julkikuvan ja moniarvoisuusmielikuvan kannalta varmasti fiksu ratkaisu.
Mutta pitää kuitenkin muistaa, että ryhmänjohtajan valitsevat vihreiden kansanedustajat, eikä puoluejohdolla ole siihen päätösvaltaa.
Harjanne ilmoitti tiistaina tavoittelevansa ryhmänjohtajan paikkaa. Myös nykyiset ryhmän varapuheenjohtajat Jenni Pitko ja Saara Hyrkkö kertoivat HS:n haastattelussa harkitsevansa asiaa.
Vihreiden ryhmänjohtajan valinnasta tuleekin erittäin kiinnostava, sillä se kertoo nykyvihreiden luonteesta ja olemuksesta jotain olennaista.
VIHREIDEN toimintatapaan vaikuttaa vahvasti sen historia. Puolueen juuret ovat kansalaisjärjestöissä, vastakulttuurissa ja suorassa toiminnassa. Aikoinaan vihreissä käytiin kiihkeää keskustelua siitä, pitäisikö järjestöstä ylipäätään rekisteröidä puolue. Moni pelkäsi, että puolueena ideologia unohtuu ja vihreistä tulee ihan samanlainen vallankahmija kuin muistakin puolueista.
Näin ollen vihreissä onkin iso liuta sääntöjä ja käytäntöjä, joilla pyritään estämään vallan keskittyminen. Valtaa ja näkyvyyttä on pyritty aina järjestelmällisesti jakamaan mahdollisimman monille.
Jos vihreät noudattavat omia periaatteitaan, Atte Harjannetta ei pitäisi valita eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Aiemmin puolueessa on nimittäin ollut käytäntö, että varapuheenjohtaja ja ryhmänjohtaja eivät voi ole sama henkilö.
Harjannetta ei siis periaatteessa pitäisi voida valita ryhmänjohtajaksi. Jos puolue pitää siis vanhoista ideaaleistaan kiinni.
Taustakeskusteluissa vihreät perustelevat Harjanteen ryhmyrivalintaa viittaamalla vasemmistoliittoon, jonka varapuheenjohtaja Jussi Saramo on myös ryhmänjohtaja.
Mutta vihreät ei ole vasemmistoliitto. Tai ei ainakaan ennen ollut.
TODENNÄKÖISELTÄ siis näyttää, että Harjanne valitaan vihreiden ryhmänjohtajaksi. Jos näin käy, kertoo se siitä, että puolueen ahdinko on todella syvä.
Se kertoo siitä, että vihreistä on tullut ihan samanlainen puolue kuin muistakin, joille huoli seuraavasta kannatuskyselystä tuntuu usein olevan tärkeämpää kuin pyhät periaatteet.