Punk in Finland

bad grankulla wrote: ↑

21 Jan 2020, 13:21

jalo villi wrote: ↑

21 Jan 2020, 10:56

Harmi ku hesari uutisoi niin harvoin descartes tulkinnoista. Tosin en kyl ole seiskytluvun jälkeen nähnyt oikeen mitään niin

Tällaisen suht tuoreen lärpäkkeen lukaisin tossa joku aika sitten, jos sattuu ginostaan tuoreet Descartes-kulmat. Tää tietty Husserl-tutkimuksen kautta pyöräytettynä, enitenhän tätä kartesiolaisuuden perustaa taitaa nykyään kaivella fenomenologit: https://books.google.fi/books?hl=en&lr= ... nd&pg=PA25

HS wrote:Tutkijat löysivät immuunijärjestelmästä uuden hyökkäystien syöpäsoluja vastaan – ”On mahdollista, että tällä voisi hoitaa jokaisen potilaan”

Uudenlaiset immuunisolut tuhosivat lähes kaikentyyppiset syövät laboratoriossa. Hiiriltä ne taltuttivat leukemian.

SYÖVÄN immuunihoidot kehittyvät nyt nopeasti.

Viime viikolla uutisoitiin suomalaisten ja yhdysvaltalaisten tekemästä tutkimuksesta, jossa elimistön omat tappajasolut saatiin käymään aivokasvainten kimppuun.

Aiemmin tämä on ollut mahdotonta, koska elimistö suojaa aivoja niin tehokkaasti, jopa kehon omalta puolustusjärjestelmältä.

ENGLANTILAISEN Cardiffin yli­opiston tutkijoiden johtama ryhmä raportoi nyt Nature Immunology-tiedelehdessä toisenlaisesta läpimurrosta immuunijärjestelmän valjastamisessa syövän kimppuun.

Tutkijat kloonasivat ihmisen verestä tietyntyyppisiä T-soluja eli tappajasoluja, jotka kykenivät laboratoriokokeissa tunnistamaan kaikenlaiset syöpäsolut ja tuhoamaan ne niin, että terveet solut säilyivät ennallaan.

Tämänkaltaisia tappajasoluja on räätälöity aiemminkin, mutta ne ovat tepsineet vain tiettyihin syöpiin, etupäässä leukemiaan. Nyt tutkittu uusi solu voisi periaatteessa tuhota kaikki syövät.

”On mahdollista, että tällä voisi hoitaa jokaisen potilaan. Tällaisen ei ole uskottu olevan mahdollista”, hehkuttaa immuno­logi, professori Andrew Sewell yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa.

LÖYDÖS perustuu niin sanottuun mr1-molekyyliin, jollaisia on kehon joka ikisessä solussa.

Elimistön tappajasoluista löydettiin reseptori, joka sitoutuu juuri tähän molekyyliin kuin avain lukkoon. Se kuitenkin tuhoaa vain syöpäsolut ja jättää terveet solut rauhaan.

Kokeissa mr1T-tappajasolu tuhosi soluviljelmissä keuhkosyövän, melanooman, leukemian, paksusuolensyövän, rintasyövän, eturauhassyövän, luusyövän ja munasarjasyövän.

Tuhoaja näyttää hakeutuvan syöpäsolujen kimppuun niiden poikkeavan aineenvaihdunnan takia.

Se ei koskenut terveisiin eikä muulla tavoin sairaisiin tai tulehtuneisiin soluihin, ainoastaan syöpäsoluihin.

KUN tappajasolujen toimintaa oli selvitetty soluviljelmissä, tutkijat kokeilivat niitä hiiriin, jotka sairastivat leukemiaa. Hiirten elimistöön siirretyt tappajasolut hävittivät syöpäsolut hiiriltä lähes kokonaan. Eivät täysin, mutta leukemian eteneminen kuitenkin pysähtyi ja tauti pysyi aisoissa.

Löydöksellä voi olla valtava merkitys, jos siitä pystytään kehittämään hoitomuoto ihmisille.

Hieman tämänkaltainen, kokeellinen täsmähoito leukemiaan on jo olemassa, mutta mr1T-solujen avulla hoitoa voitaisiin siis laajentaa muihinkin syöpiin.

Leukemiaa voidaan äärimmäisen vaikeissa tapauksissa hoitaa niin sanotulla car-T-soluterapialla. Siinä potilaalta kerätään hänen omia immuunisolujaan, T-soluja, joita muokataan geneettisesti niin, että ne tunnistavat leukemian ja käyvät ärhäkästi syöpäsolujen kimppuun.

Näitä tappajasoluja monistetaan laboratoriossa ja ne ruiskutetaan takaisin potilaan elimistöön, jossa ne käyvät hommiin.

Car-T-hoitoa on kokeiltu jo Suomessakin. Se on erittäin kallista, ja siinä voi olla pahoja sivuvaikutuksia. Sen toivotaan tepsivän tapauksissa, joissa mikään muu ei enää auta.

TULOKSET ovat lupaavia, mutta tutkimus on vasta alkuvaiheessa. Tappajasoluja on kokeiltu vasta soluviljelmissä ja hiirillä. Kestää vielä pitkään, ennen kuin voidaan siirtyä ihmiskokeisiin.

”Tämä on vielä perustutkimusta, ja ollaan kaukana varsinaisen hoidon kehityksestä. Ilman muuta kyseessä on silti hyvin jännittävä löydös”, kommentoi Manchesterin yliopiston immunologian professori Daniel Davis BBC:lle. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

Kalloon kertynyt neste oli tuhonnut rotan aivokudoksen lähes kokonaan. Silti eläin eli varsin vanhaksi.

Niko Kettunen

Julkaistu: 28.1. 2:00

Sen piti olla rutiininomainen tutkimus rottien ikääntymisestä. Bostonissa sijaitsevan Northeastern -yliopiston psykologian professori Craig Ferris oli tilannut kasvattamosta ryhmän kaksivuotiaita rottia, joiden elämää ja ikääntymisen aiheuttamia hermoston muutoksia seurattaisiin laboratoriossa.

Tutkimus sai uuden suunnan, kun ryhmä otti alustavat aivo­kuvat koe-eläimistä.

”Havaitsin tietokoneen ruudulta, että tässähän on rotta, jolla ei ole aivoja ollenkaan”, Ferris kertoo yliopiston tiedotteessa.

Rotta R222 oli elänyt kaksi vuotta, vaikkei sillä ollut juuri lainkaan normaalia, toimivaa aivokudosta. Kaksivuotias rotta on jo vanha, ihmisen vuosiin suhteutettuna 70-vuotias.

Syynä aivottomuuteen oli hydrokefalia eli vesipää. Ilmeisesti jo poikasena R222:n aivoihin oli kertynyt nestettä, joka oli hiljalleen tuhonnut aivokudosta ja puristanut jäljelle jääneet osat aivoista litteiksi kallon pohjalle.

Häkellyttävää oli, ettei rotta tästä huolimatta poikennut mitenkään muista koe-eläimistä. Se söi, joi, leikki ja nukkui täysin normaalisti. Aivojen massiiviset vauriot eivät näkyneet rotan käytöksessä ollenkaan.

Ryhmä laati R222:n erikoisesta tapauksesta erillisen tutkimusartikkelin, joka ilmestyi hiljattain Scientific Reports -tiedelehdessä.

Rotan aivoista täysin ennallaan olivat vain pikkuaivot, aivorunko ja eräät hajuaistimuksiin liittyvät alueet. Muut osat puuttuivat kokonaan tai olivat pusertuneet melkein tunnistamattomiksi. Muistille tärkeää hippokampusta tutkijat eivät nähneet kuvissa aluksi ollenkaan.

Kemikaalien jäljittäminen paljasti lopulta, että rotalla kyllä oli hippokampus, mutta se oli vain pieni möykky aivan oudossa paikassa. Kallo oli suurimmaksi osaksi täynnä nestettä. Aivot olivat käytännössä litistyneet aivorungon päälle, Ferris kuvaa.

Psykologille tässä oli mielenkiintoinen tutkimuskohde: mikä on minimimäärä aivokudosta, jolla eläin voi toimia normaalisti? Rotan aivoissa hajuaistiin liittyvät alueet olivat pitkälti normaalit, ja rotta saa eniten tietoa maailmasta juuri kuonollaan.

Silmämääräisesti rotta käyttäytyi kuten lajitoverinsa. Tarkempi tutkimus paljasti, että se oli toiminnallisesti normaali. R222 pantiin muistitesteihin ja se sai pähkäillä tiensä ulos labyrintistä. Sen motoriikkaa testattiin juoksurullalla. Tutkijat myös seurasivat, miten eläin sopeutui uusiin paikkoihin.

R222 selvitti kaikki testit normaalin rotan tavoin. Vain uudessa ympäristössä sen käytös poikkesi muista rotista. Kun rotat yleensä tutkivat uutta paikkaa uteliaasti, R222 jähmettyi.

Tämäkin saattoi johtua siitä, että eläin oli stressaantunut. Jännittyneet rotat käyttäytyvät usein näin, tutkijat kirjoittavat.

Tuntoa, näköä ja kuuloaistimuksia käsittelevät alueet olivat R222:n aivoissa joko pahoin surkastuneet tai puuttuivat. Silti eläin näki ja reagoi ääniin kuten tavalliset rotat.

”Aivokuoren merkitykseen on keskitytty valtavasti, mutta sitten on näitä tapauksia, joissa aivokuorta ei ole liki lainkaan, eikä se näy vaikuttavan paljon mihinkään”, Ferris sanoo.

R222:lla oli vesipäisyyttä pian syntymänsä jälkeen. Tällöin kehittyvät aivot pystyivät sopeutumaan vaurioihin.

Vastaavia tapauksia tunnetaan ihmisillä. Aivot voivat tehdä uusia kytkentöjä, vaikka kalloon kertyvä neste tuhoaisi suuren osan normaalista kudoksesta. Harvinaista se toki on.

Vuonna 1980 Science-tiedelehdessä kerrottiin Sheffieldin yli­opistossa opiskelleesta nuoresta miehestä. Hän oli koulunsa kärkeä matematiikassa ja sosiaalisilta taidoiltaan normaali. Nuorukaisen älykkyysosamäärä oli 126 eli keskivertoa korkeampi. Silti hänellä ei ollut aivoja perinteisessä mielessä.

”Aivokuvista näkyy, että kun aivokuoren alapuolella pitäisi olla 4,5 sentin paksuudelta kudosta, siellä on vain millimetrin kerros. Hänen kallonsa on pääosin täynnä nestettä” kirjoitti neurologian professori John Lorber.

Kuuluisa on ranskalaismies, joka hakeutui 44-vuotiaana lääkärin vastaanotolle huomattuaan toisen jalkansa menevän välillä veltoksi. Ilmeni, ettei miehen päässä niin ikään ollut juuri muuta kuin nestettä.

Miehellä oli lapsena diagnosoitu vesipää. Sitä oli hoidettu imemällä nestettä, mutta imulaite oli poistettu teini-iässä. Miehen älykkyysosamäärä oli varsin alhainen, mutta hänellä oli kaksi lasta ja työpaikka.

Ääritapauksissa ihmiseltä voidaan poistaa toinen aivopuolisko, ja hän voi silti kasvaa verrattain normaaliksi aikuiseksi.

Hermoyhteyksien katkaisuja ja jopa kokonaisen aivopuoliskon poistoja tehdään viimeisenä keinona erittäin vaikean epilepsian tai muun aivosairauden hoitamiseksi, jos muut keinot eivät auta. Tällaisesta kirjoitti Cell-tiedelehti.

Kun leikkaus tehdään lapsena, aivot pystyvät verkottumaan uudestaan, vaikka niistä puuttuisi puolet. Aikuiselle tällaista operaatiota ei voi tehdä.

bad grankulla wrote: ↑

28 Jan 2020, 11:05

https://www.hs.fi/tiede/art-2000006386513.html

Spoiler:

Tutkijat yllättyivät: Koe-eläinten joukossa oli aivoton rotta, joka eli kuitenkin normaalisti

Kalloon kertynyt neste oli tuhonnut rotan aivokudoksen lähes kokonaan. Silti eläin eli varsin vanhaksi.

Niko Kettunen

Julkaistu: 28.1. 2:00

Sen piti olla rutiininomainen tutkimus rottien ikääntymisestä. Bostonissa sijaitsevan Northeastern -yliopiston psykologian professori Craig Ferris oli tilannut kasvattamosta ryhmän kaksivuotiaita rottia, joiden elämää ja ikääntymisen aiheuttamia hermoston muutoksia seurattaisiin laboratoriossa.

Tutkimus sai uuden suunnan, kun ryhmä otti alustavat aivo­kuvat koe-eläimistä.

”Havaitsin tietokoneen ruudulta, että tässähän on rotta, jolla ei ole aivoja ollenkaan”, Ferris kertoo yliopiston tiedotteessa.

Rotta R222 oli elänyt kaksi vuotta, vaikkei sillä ollut juuri lainkaan normaalia, toimivaa aivokudosta. Kaksivuotias rotta on jo vanha, ihmisen vuosiin suhteutettuna 70-vuotias.

Syynä aivottomuuteen oli hydrokefalia eli vesipää. Ilmeisesti jo poikasena R222:n aivoihin oli kertynyt nestettä, joka oli hiljalleen tuhonnut aivokudosta ja puristanut jäljelle jääneet osat aivoista litteiksi kallon pohjalle.

Häkellyttävää oli, ettei rotta tästä huolimatta poikennut mitenkään muista koe-eläimistä. Se söi, joi, leikki ja nukkui täysin normaalisti. Aivojen massiiviset vauriot eivät näkyneet rotan käytöksessä ollenkaan.

Ryhmä laati R222:n erikoisesta tapauksesta erillisen tutkimusartikkelin, joka ilmestyi hiljattain Scientific Reports -tiedelehdessä.

Rotan aivoista täysin ennallaan olivat vain pikkuaivot, aivorunko ja eräät hajuaistimuksiin liittyvät alueet. Muut osat puuttuivat kokonaan tai olivat pusertuneet melkein tunnistamattomiksi. Muistille tärkeää hippokampusta tutkijat eivät nähneet kuvissa aluksi ollenkaan.

Kemikaalien jäljittäminen paljasti lopulta, että rotalla kyllä oli hippokampus, mutta se oli vain pieni möykky aivan oudossa paikassa. Kallo oli suurimmaksi osaksi täynnä nestettä. Aivot olivat käytännössä litistyneet aivorungon päälle, Ferris kuvaa.

Psykologille tässä oli mielenkiintoinen tutkimuskohde: mikä on minimimäärä aivokudosta, jolla eläin voi toimia normaalisti? Rotan aivoissa hajuaistiin liittyvät alueet olivat pitkälti normaalit, ja rotta saa eniten tietoa maailmasta juuri kuonollaan.

Silmämääräisesti rotta käyttäytyi kuten lajitoverinsa. Tarkempi tutkimus paljasti, että se oli toiminnallisesti normaali. R222 pantiin muistitesteihin ja se sai pähkäillä tiensä ulos labyrintistä. Sen motoriikkaa testattiin juoksurullalla. Tutkijat myös seurasivat, miten eläin sopeutui uusiin paikkoihin.

R222 selvitti kaikki testit normaalin rotan tavoin. Vain uudessa ympäristössä sen käytös poikkesi muista rotista. Kun rotat yleensä tutkivat uutta paikkaa uteliaasti, R222 jähmettyi.

Tämäkin saattoi johtua siitä, että eläin oli stressaantunut. Jännittyneet rotat käyttäytyvät usein näin, tutkijat kirjoittavat.

Tuntoa, näköä ja kuuloaistimuksia käsittelevät alueet olivat R222:n aivoissa joko pahoin surkastuneet tai puuttuivat. Silti eläin näki ja reagoi ääniin kuten tavalliset rotat.

”Aivokuoren merkitykseen on keskitytty valtavasti, mutta sitten on näitä tapauksia, joissa aivokuorta ei ole liki lainkaan, eikä se näy vaikuttavan paljon mihinkään”, Ferris sanoo.

R222:lla oli vesipäisyyttä pian syntymänsä jälkeen. Tällöin kehittyvät aivot pystyivät sopeutumaan vaurioihin.

Vastaavia tapauksia tunnetaan ihmisillä. Aivot voivat tehdä uusia kytkentöjä, vaikka kalloon kertyvä neste tuhoaisi suuren osan normaalista kudoksesta. Harvinaista se toki on.

Vuonna 1980 Science-tiedelehdessä kerrottiin Sheffieldin yli­opistossa opiskelleesta nuoresta miehestä. Hän oli koulunsa kärkeä matematiikassa ja sosiaalisilta taidoiltaan normaali. Nuorukaisen älykkyysosamäärä oli 126 eli keskivertoa korkeampi. Silti hänellä ei ollut aivoja perinteisessä mielessä.

”Aivokuvista näkyy, että kun aivokuoren alapuolella pitäisi olla 4,5 sentin paksuudelta kudosta, siellä on vain millimetrin kerros. Hänen kallonsa on pääosin täynnä nestettä” kirjoitti neurologian professori John Lorber.

Kuuluisa on ranskalaismies, joka hakeutui 44-vuotiaana lääkärin vastaanotolle huomattuaan toisen jalkansa menevän välillä veltoksi. Ilmeni, ettei miehen päässä niin ikään ollut juuri muuta kuin nestettä.

Miehellä oli lapsena diagnosoitu vesipää. Sitä oli hoidettu imemällä nestettä, mutta imulaite oli poistettu teini-iässä. Miehen älykkyysosamäärä oli varsin alhainen, mutta hänellä oli kaksi lasta ja työpaikka.

Ääritapauksissa ihmiseltä voidaan poistaa toinen aivopuolisko, ja hän voi silti kasvaa verrattain normaaliksi aikuiseksi.

Hermoyhteyksien katkaisuja ja jopa kokonaisen aivopuoliskon poistoja tehdään viimeisenä keinona erittäin vaikean epilepsian tai muun aivosairauden hoitamiseksi, jos muut keinot eivät auta. Tällaisesta kirjoitti Cell-tiedelehti.

Kun leikkaus tehdään lapsena, aivot pystyvät verkottumaan uudestaan, vaikka niistä puuttuisi puolet. Aikuiselle tällaista operaatiota ei voi tehdä.

The world’s first living robots have been built using stem cells from frog embryos, in a strange machine-animal hybrid that scientists say is an ‘entirely new life-form.’

Dubbed ‘xenobots’ because they are constructed of biological material taken from the Xenopus laevis frog, the little bots are the first to be constructed from living cells.

Researchers are hopeful they could be programmed to move through arteries scraping away plaque, or swim through oceans removing toxic microplastic.

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

“These are novel living machines,” said Dr Joshua Bongard, a computer scientist and robotics expert at the University of Vermont, who co-led the new research.

“They're neither a traditional robot nor a known species of animal. It's a new class of artifact: a living, programmable organism.”

Living organisms have often been manipulated by humans in the past, right down to their DNA code, but this is the first time that biological machines have been built completely from scratch.

Scientists first used the Deep Green supercomputer cluster at the University of Vermont to create an algorithm that assembled a few hundred virtual skin and heart cells into a myriad forms and body shapes, for specific tasks.

Kamala Hjallis wrote: ↑

29 Jan 2020, 19:42

https://www.telegraph.co.uk/science/202 ... irely-new/

The world’s first living robots have been built using stem cells from frog embryos, in a strange machine-animal hybrid that scientists say is an ‘entirely new life-form.’

Dubbed ‘xenobots’ because they are constructed of biological material taken from the Xenopus laevis frog, the little bots are the first to be constructed from living cells.

Researchers are hopeful they could be programmed to move through arteries scraping away plaque, or swim through oceans removing toxic microplastic.

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

“These are novel living machines,” said Dr Joshua Bongard, a computer scientist and robotics expert at the University of Vermont, who co-led the new research.

“They're neither a traditional robot nor a known species of animal. It's a new class of artifact: a living, programmable organism.”

Living organisms have often been manipulated by humans in the past, right down to their DNA code, but this is the first time that biological machines have been built completely from scratch.

Scientists first used the Deep Green supercomputer cluster at the University of Vermont to create an algorithm that assembled a few hundred virtual skin and heart cells into a myriad forms and body shapes, for specific tasks.

Tulee mieleen semmoset epämääräset lihakasat kauhuviihteestä, kiitos tiede!

top 4 hevibändit wrote: ↑

30 Jan 2020, 08:21

Kamala Hjallis wrote: ↑

29 Jan 2020, 19:42

https://www.telegraph.co.uk/science/202 ... irely-new/

The world’s first living robots have been built using stem cells from frog embryos, in a strange machine-animal hybrid that scientists say is an ‘entirely new life-form.’

Dubbed ‘xenobots’ because they are constructed of biological material taken from the Xenopus laevis frog, the little bots are the first to be constructed from living cells.

Researchers are hopeful they could be programmed to move through arteries scraping away plaque, or swim through oceans removing toxic microplastic.

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

“These are novel living machines,” said Dr Joshua Bongard, a computer scientist and robotics expert at the University of Vermont, who co-led the new research.

“They're neither a traditional robot nor a known species of animal. It's a new class of artifact: a living, programmable organism.”

Living organisms have often been manipulated by humans in the past, right down to their DNA code, but this is the first time that biological machines have been built completely from scratch.

Scientists first used the Deep Green supercomputer cluster at the University of Vermont to create an algorithm that assembled a few hundred virtual skin and heart cells into a myriad forms and body shapes, for specific tasks.

Tulee mieleen semmoset epämääräset lihakasat kauhuviihteestä, kiitos tiede!

2020 cyberpunk sweet.

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

räänsyöjä wrote: ↑

31 Jan 2020, 14:38

top 4 hevibändit wrote: ↑

30 Jan 2020, 08:21

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

kohta ne villiintyy ja sitten on koko pallo täynnä pikku robotteja

... pyrkimässä verisuoniin toteuttamaan ohjelmointiaan.

Nahkanuijan nuupauttaja wrote: ↑

01 Feb 2020, 06:28

räänsyöjä wrote: ↑

31 Jan 2020, 14:38

top 4 hevibändit wrote: ↑

30 Jan 2020, 08:21

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

kohta ne villiintyy ja sitten on koko pallo täynnä pikku robotteja

... pyrkimässä verisuoniin toteuttamaan ohjelmointiaan.

Kamala Hjallis wrote: ↑

29 Jan 2020, 19:42

https://www.telegraph.co.uk/science/202 ... irely-new/

The world’s first living robots have been built using stem cells from frog embryos, in a strange machine-animal hybrid that scientists say is an ‘entirely new life-form.’

Dubbed ‘xenobots’ because they are constructed of biological material taken from the Xenopus laevis frog, the little bots are the first to be constructed from living cells.

Researchers are hopeful they could be programmed to move through arteries scraping away plaque, or swim through oceans removing toxic microplastic.

And because they are alive, they can replicate and repair themselves if damaged or torn.

“These are novel living machines,” said Dr Joshua Bongard, a computer scientist and robotics expert at the University of Vermont, who co-led the new research.

“They're neither a traditional robot nor a known species of animal. It's a new class of artifact: a living, programmable organism.”

Living organisms have often been manipulated by humans in the past, right down to their DNA code, but this is the first time that biological machines have been built completely from scratch.

Scientists first used the Deep Green supercomputer cluster at the University of Vermont to create an algorithm that assembled a few hundred virtual skin and heart cells into a myriad forms and body shapes, for specific tasks.

Tulee mieleen semmoset epämääräset lihakasat kauhuviihteestä, kiitos tiede!

Earth has acquired a brand new moon that's about the size of a car

New Scientist, 26.2.2020

Earth might have a tiny new moon. On 19 February, astronomers at the Catalina Sky Survey in Arizona spotted a dim object moving quickly across the sky. Over the next few days, researchers at six more observatories around the world watched the object, designated 2020 CD3, and calculated its orbit, confirming that it has been gravitationally bound to Earth for about three years.

An announcement posted by the Minor Planet Center, which monitors small bodies in space, states that “no link to a known artificial object has been found”, implying that it is most likely an asteroid caught by Earth’s gravity as it passed by.

This is just the second asteroid known to have been captured by our planet as a mini-moon – the first, 2006 RH120, hung around between September 2006 and June 2007 before escaping.

Our new moon is probably between 1.9 and 3.5 metres across, or roughly the size of a car, making it no match for Earth’s primary moon. It circles our planet about once every 47 days on a wide, oval-shaped orbit that mostly swoops far outside the larger moon’s path.

The orbit isn’t stable, so eventually 2020 CD3 will be flung away from Earth. “It is heading away from the Earth-moon system as we speak,” says Grigori Fedorets at Queen’s University Belfast in the UK, and it looks likely it will escape in April.

However, there are several different simulations of its trajectory and they don’t all agree – we will need more observations to accurately predict the fate of our mini-moon and even to confirm that it is definitely a temporary moon and not a piece of artificial space debris. “Our international team is continuously working to constrain a better solution,” says Fedorets.

Physicists may have accidentally discovered a new state of matter

Humans have been studying electric charge for thousands of years, and the results have shaped modern civilization. Our daily lives depend on electric lighting, smartphones, cars, and computers, in ways that the first individuals to take note of a static shock or a bolt of lightning could never have imagined.

Now, physicists at Northeastern have discovered a new way to manipulate electric charge. And the changes to the future of our technology could be monumental.

"When such phenomena are discovered, imagination is the limit," says Swastik Kar, an associate professor of physics. "It could change the way we can detect and communicate signals. It could change the way we can sense things and the storage of information, and possibilities that we may not have even thought of yet."

The ability to move, manipulate, and store electrons is key to the vast majority of modern technology, whether we're trying to harvest energy from the sun or play Plants vs. Zombies on our phone. In a paper published in Nanoscale, the researchers described a way to make electrons do something entirely new: Distribute themselves evenly into a stationary, crystalline pattern.

"I'm tempted to say it's almost like a new phase of matter," Kar says. "Because it's just purely electronic."

The phenomenon appeared while the researchers were running experiments with crystalline materials that are only a few atoms thick, known as 2-D materials. These materials are made up of a repeating pattern of atoms, like an endless checkerboard, and are so thin that the electrons in them can only move in two dimensions.

Stacking these ultra-thin materials can create unusual effects as the layers interact at a quantum level.

Kar and his colleagues were examining two such 2-D materials, bismuth selenide and a transition metal dichalcogenide, layered on top of each other like sheets of paper. That's when things started to get weird.

Electrons should repel one another—they're negatively charged, and move away from other negatively charged things. But that's not what the electrons in these layers were doing. They were forming a stationary pattern.

"At certain angles, these materials seem to form a way to share their electrons that ends up forming this geometrically periodic third lattice," Kar says. "A perfectly repeatable array of pure electronic puddles that resides between the two layers."

At first, Kar assumed the result was a mistake. The crystalline structures of 2-D materials are too small to observe directly, so physicists use special microscopes that fire beams of electrons instead of light. As the electrons pass through the material, they interfere with each other and create a pattern. The specific pattern (and a bunch of math) can be used to recreate the shape of the 2-D material.

When the resulting pattern revealed a third layer that couldn't be coming from either of the other two, Kar thought something had gone wrong in the creation of the material or in the measurement process. Similar phenomena have been observed before, but only at extremely low temperatures. Kar's observations were at room temperature.

"Have you ever walked into a meadow and seen an apple tree with mangoes hanging from it?" Kar asks. "Of course we thought something was wrong. This couldn't be happening."

But after repeated testing and experiments led by doctoral student Zachariah Hennighausen, their results remained the same. There was a new lattice-style pattern of charged spots appearing between the 2-D materials. And that pattern changed with the orientation of the two sandwiching layers.

As Kar and his team had been working on the experimental investigation, Arun Bansil, a university distinguished professor of physics at Northeastern, and doctoral student Chistopher Lane were examining the theoretical possibilities, to understand how this could be happening.

Electrons in a material are always bouncing around, Bansil explains, as they are pulled on by the positively charged nuclei of atoms and repelled by other negatively charged electrons. But in this case, something about the way these charges are laid out is pooling electrons in a specific pattern.

"They produce these regions where there are, if you like, ditches of some kind in the potential landscape, which are enough to force these electrons to create these puddles of charge," Bansil says. "The only reason electrons will form into puddles is because there's a potential hole there."

These ditches, so to speak, are created by a combination of quantum mechanical and physical factors, Bansil says.

When two repeating patterns or grids are offset, they combine to create a new pattern (you can replicate this at home by overlapping the teeth of two flat combs). Each 2-D material has a repeating structure, and the researchers demonstrated that the pattern created when those materials are stacked determines where electrons will end up.

"That is where it becomes quantum mechanically favorable for the puddles to reside," Kar says. "It's almost guiding those electron puddles to remain there and nowhere else. It is fascinating."

While the understanding of this phenomenon is still in its infancy, it has the potential to impact the future of electronics, sensing and detection systems, and information processing.

"The excitement at this point is in being able to potentially demonstrate something that people have never thought could exist at room temperature before," Kar says. "And now, the sky's the limit in terms of how we can harness it."

RANKKANA wrote: ↑

28 Feb 2020, 01:29

Physicists may have accidentally discovered a new state of matter

Humans have been studying electric charge for thousands of years, and the results have shaped modern civilization. Our daily lives depend on electric lighting, smartphones, cars, and computers, in ways that the first individuals to take note of a static shock or a bolt of lightning could never have imagined.

Now, physicists at Northeastern have discovered a new way to manipulate electric charge. And the changes to the future of our technology could be monumental.

"When such phenomena are discovered, imagination is the limit," says Swastik Kar, an associate professor of physics. "It could change the way we can detect and communicate signals. It could change the way we can sense things and the storage of information, and possibilities that we may not have even thought of yet."

The ability to move, manipulate, and store electrons is key to the vast majority of modern technology, whether we're trying to harvest energy from the sun or play Plants vs. Zombies on our phone. In a paper published in Nanoscale, the researchers described a way to make electrons do something entirely new: Distribute themselves evenly into a stationary, crystalline pattern.

"I'm tempted to say it's almost like a new phase of matter," Kar says. "Because it's just purely electronic."

The phenomenon appeared while the researchers were running experiments with crystalline materials that are only a few atoms thick, known as 2-D materials. These materials are made up of a repeating pattern of atoms, like an endless checkerboard, and are so thin that the electrons in them can only move in two dimensions.

Stacking these ultra-thin materials can create unusual effects as the layers interact at a quantum level.

Kar and his colleagues were examining two such 2-D materials, bismuth selenide and a transition metal dichalcogenide, layered on top of each other like sheets of paper. That's when things started to get weird.

Electrons should repel one another—they're negatively charged, and move away from other negatively charged things. But that's not what the electrons in these layers were doing. They were forming a stationary pattern.

"At certain angles, these materials seem to form a way to share their electrons that ends up forming this geometrically periodic third lattice," Kar says. "A perfectly repeatable array of pure electronic puddles that resides between the two layers."

At first, Kar assumed the result was a mistake. The crystalline structures of 2-D materials are too small to observe directly, so physicists use special microscopes that fire beams of electrons instead of light. As the electrons pass through the material, they interfere with each other and create a pattern. The specific pattern (and a bunch of math) can be used to recreate the shape of the 2-D material.

When the resulting pattern revealed a third layer that couldn't be coming from either of the other two, Kar thought something had gone wrong in the creation of the material or in the measurement process. Similar phenomena have been observed before, but only at extremely low temperatures. Kar's observations were at room temperature.

"Have you ever walked into a meadow and seen an apple tree with mangoes hanging from it?" Kar asks. "Of course we thought something was wrong. This couldn't be happening."

But after repeated testing and experiments led by doctoral student Zachariah Hennighausen, their results remained the same. There was a new lattice-style pattern of charged spots appearing between the 2-D materials. And that pattern changed with the orientation of the two sandwiching layers.

As Kar and his team had been working on the experimental investigation, Arun Bansil, a university distinguished professor of physics at Northeastern, and doctoral student Chistopher Lane were examining the theoretical possibilities, to understand how this could be happening.

Electrons in a material are always bouncing around, Bansil explains, as they are pulled on by the positively charged nuclei of atoms and repelled by other negatively charged electrons. But in this case, something about the way these charges are laid out is pooling electrons in a specific pattern.

"They produce these regions where there are, if you like, ditches of some kind in the potential landscape, which are enough to force these electrons to create these puddles of charge," Bansil says. "The only reason electrons will form into puddles is because there's a potential hole there."

These ditches, so to speak, are created by a combination of quantum mechanical and physical factors, Bansil says.

When two repeating patterns or grids are offset, they combine to create a new pattern (you can replicate this at home by overlapping the teeth of two flat combs). Each 2-D material has a repeating structure, and the researchers demonstrated that the pattern created when those materials are stacked determines where electrons will end up.

"That is where it becomes quantum mechanically favorable for the puddles to reside," Kar says. "It's almost guiding those electron puddles to remain there and nowhere else. It is fascinating."

While the understanding of this phenomenon is still in its infancy, it has the potential to impact the future of electronics, sensing and detection systems, and information processing.

"The excitement at this point is in being able to potentially demonstrate something that people have never thought could exist at room temperature before," Kar says. "And now, the sky's the limit in terms of how we can harness it."

https://phys.org/news/2020-02-physicist ... state.html

top 4 hevibändit wrote: ↑

28 Feb 2020, 07:56

RANKKANA wrote: ↑

28 Feb 2020, 01:29

Physicists may have accidentally discovered a new state of matter

Humans have been studying electric charge for thousands of years, and the results have shaped modern civilization. Our daily lives depend on electric lighting, smartphones, cars, and computers, in ways that the first individuals to take note of a static shock or a bolt of lightning could never have imagined.

Now, physicists at Northeastern have discovered a new way to manipulate electric charge. And the changes to the future of our technology could be monumental.

"When such phenomena are discovered, imagination is the limit," says Swastik Kar, an associate professor of physics. "It could change the way we can detect and communicate signals. It could change the way we can sense things and the storage of information, and possibilities that we may not have even thought of yet."

The ability to move, manipulate, and store electrons is key to the vast majority of modern technology, whether we're trying to harvest energy from the sun or play Plants vs. Zombies on our phone. In a paper published in Nanoscale, the researchers described a way to make electrons do something entirely new: Distribute themselves evenly into a stationary, crystalline pattern.

"I'm tempted to say it's almost like a new phase of matter," Kar says. "Because it's just purely electronic."

The phenomenon appeared while the researchers were running experiments with crystalline materials that are only a few atoms thick, known as 2-D materials. These materials are made up of a repeating pattern of atoms, like an endless checkerboard, and are so thin that the electrons in them can only move in two dimensions.

Stacking these ultra-thin materials can create unusual effects as the layers interact at a quantum level.

Kar and his colleagues were examining two such 2-D materials, bismuth selenide and a transition metal dichalcogenide, layered on top of each other like sheets of paper. That's when things started to get weird.

Electrons should repel one another—they're negatively charged, and move away from other negatively charged things. But that's not what the electrons in these layers were doing. They were forming a stationary pattern.

"At certain angles, these materials seem to form a way to share their electrons that ends up forming this geometrically periodic third lattice," Kar says. "A perfectly repeatable array of pure electronic puddles that resides between the two layers."

At first, Kar assumed the result was a mistake. The crystalline structures of 2-D materials are too small to observe directly, so physicists use special microscopes that fire beams of electrons instead of light. As the electrons pass through the material, they interfere with each other and create a pattern. The specific pattern (and a bunch of math) can be used to recreate the shape of the 2-D material.

When the resulting pattern revealed a third layer that couldn't be coming from either of the other two, Kar thought something had gone wrong in the creation of the material or in the measurement process. Similar phenomena have been observed before, but only at extremely low temperatures. Kar's observations were at room temperature.

"Have you ever walked into a meadow and seen an apple tree with mangoes hanging from it?" Kar asks. "Of course we thought something was wrong. This couldn't be happening."

But after repeated testing and experiments led by doctoral student Zachariah Hennighausen, their results remained the same. There was a new lattice-style pattern of charged spots appearing between the 2-D materials. And that pattern changed with the orientation of the two sandwiching layers.

As Kar and his team had been working on the experimental investigation, Arun Bansil, a university distinguished professor of physics at Northeastern, and doctoral student Chistopher Lane were examining the theoretical possibilities, to understand how this could be happening.

Electrons in a material are always bouncing around, Bansil explains, as they are pulled on by the positively charged nuclei of atoms and repelled by other negatively charged electrons. But in this case, something about the way these charges are laid out is pooling electrons in a specific pattern.

"They produce these regions where there are, if you like, ditches of some kind in the potential landscape, which are enough to force these electrons to create these puddles of charge," Bansil says. "The only reason electrons will form into puddles is because there's a potential hole there."

These ditches, so to speak, are created by a combination of quantum mechanical and physical factors, Bansil says.

When two repeating patterns or grids are offset, they combine to create a new pattern (you can replicate this at home by overlapping the teeth of two flat combs). Each 2-D material has a repeating structure, and the researchers demonstrated that the pattern created when those materials are stacked determines where electrons will end up.

"That is where it becomes quantum mechanically favorable for the puddles to reside," Kar says. "It's almost guiding those electron puddles to remain there and nowhere else. It is fascinating."

While the understanding of this phenomenon is still in its infancy, it has the potential to impact the future of electronics, sensing and detection systems, and information processing.

"The excitement at this point is in being able to potentially demonstrate something that people have never thought could exist at room temperature before," Kar says. "And now, the sky's the limit in terms of how we can harness it."

https://phys.org/news/2020-02-physicist ... state.html

Mitä helvettiä