PUHEENJOHTAJA Annika Saarikko (kesk) piti lauantaina keskustan puoluevaltuustossa puheen, joka oli jälleen kerran melkoista kielikuvavyörytystä.
Saarikon puhe oli kuin supermarketin irtokarkkihylly, josta asiakas voi muovikauhalla lapata pussiin haluamansa metaforaherkut – oman maun mukaan joko kirpeää salmiakkia tai ällömakeita hedelmäkarkkeja.
Ehkä hämmentävin kohta puheessa oli se, kun Saarikko vertasi valtiovarainministeri Matti Vanhasta (kesk) Seitsemän veljestä -kirjan lukkariin, joka yrittää opettaa velkaantumisen vakavuutta hallituskumppaneille.
”Kun velasta on puhuttava vastuullisilla paikolla, ei katse voi hakeutua ikkunaan. Ei voi miettiä voisiko tuosta karata Sonnimäelle ikäviä tehtäviä pakoon”, Saarikko sanoi.
Sonnimäki?
Se on metsä, johon seitsemän veljestä haaveili pääsevänsä joutuessaan pänttäämään lukkarin opissa aakkosia aapisesta. Veljeksistä etenkin Juhani painosti muita lähtemään oppitunnilta lipettiin Sonnimäen metsiin.
Sonnimäen hongisto hoi! Juhani lausui kirjassa.
VAIKKA SAARIKON puheet ovat kuin karkkikauppa, mikään metafora ei niissä esiinny sattumalta.
Seitsemän veljestä -viittauksen Saarikko taisi kohdistaa ennen kaikkea vasemmistoliittoon ja sen varapuheenjohtaja Jussi Saramoon, joka on vetänyt puolueen osalta neuvotteluita hallituksen puoliväliriihessä Säätytalossa.
Taustakeskusteluissa keskustalaiset nimittäin puhkuvat sitä, että vasemmistoliitto tuntuu tällä hetkellä sanelevan hallituksen talouspolitiikan linjan.
Näin asia ei tietenkään ole – mutta vasemmistoliiton korostaminen sopii tällä hetkellä hyvin keskustalaisten tarinaan. Kuten myös se, että keskustalaiset muistuttavat jatkuvasti pääministeri Sanna Marinin (sd) edustavan Sdp:n vasenta laitaa.
”Marin voisi hyvin olla vasemmistoliiton jäsen”, useampikin keskustalainen on viime päivinä todennut. Ihan kuin viestistä olisi yhdessä sovittu.
ON SINÄNSÄ totta, että Marin edustaa Sdp:n vasenta laitaa. Mutta samaan aikaan kannattaa muistaa, että Marin taitaa ennen kaikkea olla pragmaatikko.
Ja pääministerillä on vahva tarve pitää johtamansa hallitus kasassa.
Perjantai-iltana Säätytalosta tulikin tietoja, että Sdp ja keskusta ovat lähentyneet puoliväliriihen neuvotteluissa. Kyse ei välttämättä ollut varsinaisesta lähentymisestä, vaan ehkä pikemminkin siitä, että hallituspuolueet olivat ylipäätään vihdoinkin päässeet samalle kartalle siitä, mistä neuvotellaan.
Puoliväliriihen kaksi ensimmäistä päivää meni siihen, että hallituspuolueet kävivät eri neuvotteluita. Muut olettivat, että Säätytalossa on vuosittainen kehysriihi. Keskustalaiset olivat sen sijaan saapuneet paikalle käymään hallitusneuvotteluita.
Ei siis pelkästään sopimaan mekaanisesti valtion ensi vuoden tulo- ja menoarvion kehyksistä ja lähivuosien julkisen talouden suunnitelmasta. Keskustalaiset halusivat, että puoliväliriihessä todenteolla neuvotellaan hallituksen linjasta seuraavalle kahdelle vuodelle.
Mutta oli keskustalla ilmeisesti mielessä muutakin.
Neuvotteluiden kriisiyttäminen näyttää vahvasti siltä, että kyseessä oli keskustan tarkasti ennakkoon suunnittelema operaatio.
HALLITUS ON pystynyt kahden vuoden aikana nihkeästi tekemään hallitusohjelmassa sovittuja rakenteellisia työllisyystoimia. Vielä vaikeammaksi työllisyystavoitteen saavuttaminen muuttui, kun koronakriisi iski viime vuonna.
Niinpä hallitus viime vuonna siirsi työllisyystavoitteen toteutumisen tavoitetta vuodesta 2023 vuosikymmenen loppuun. Jotta homma ei näyttäisi täydelliseltä vesitykseltä, työllisyystavoitetta kuitenkin nostettiin 60 000 työllisestä 80 000:een.
Silloin tämä keikaus kävi keskustalle. Ja Marin varmaankin oletti sen käyvän nytkin.
Niinpä Sanna Marin esitti tätä samaa mallia keskustalle keskiviikkoillan kompromissiehdotuksessa. Lykätään hankalimpia rakenteellisia työllisyystoimia, mutta nostetaan työllisyyden työllisyystavoitetta. Tällä kertaa 80 000:sta 100 000:een.
Keskusta sanoi kuitenkin ei.
ANTTI RINTEEN (sd) ja Sanna Marinin (sd) hallitusten ohjenuora on näyttänyt olevan se, että hallituksen sisäiset poliittiset ongelmat ratkotaan rahalla.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa keskusta kärsi rökäletappion ja oli jo menossa oppositioon. Antti Rinne sai sen kuitenkin houkuteltua mukaan hallitukseensa kuittaamalla kaikki keskustan keksimät kynnyskysymykset.
Maatalouden kehittämisrahasto Makeralla lienee jo vaikeuksia keksiä, mihin se pystyy käyttämään kaikki keskustan sinne hankkimat rahat.
Koska historia on tämä, Sdp:lle oli yllätys, että nyt puoliväliriihessä keskustalle ei enää käynytkään poliittisten kiistojen ratkominen ottamalla lisää velkaa.
Sen sijaan keskusta korosti velkaantumisen taittamisen välttämättömyyttä. Lauantain puheessaan Saarikko puhui ”talonpoikaisesta taloudenpidosta”.
Lisäksi Saarikko korostetusti vertasi puheessaan valtiontaloutta kotitalouteen, joka oli selvästikin piikki hallituksen vasemmistopuolueille.
(Valtiontalouden velkaantumista ei pidä verrata kotitalouteen, koska valtio on periaatteessa ikuinen ja se voi maksaa vanhat velkansa ottamalla uutta lainaa. Sitä paitsi valtiolla on verotusoikeus. Tämä on fakta, jonka Saarikkokin varmasti tietää. Jostain syystä valtiontalouden vertaaminen kotitalouteen ärsyttää eniten vasemmistoa – ja todennäköisesti juuri siksi Saarikko tätä vertausta käyttikin.)
SE, ETTÄ keskustalle ei tällä kertaa käykään poliittisten ongelmien ratkominen rahalla, oli hallituskumppaneille yllätys. Historiassa keskusta ei ole tällä saralla ollut todellakaan puritaaninen – päinvastoin.
Keskusta on nimittäin läpi vuosikymmenten tunnettu suuresta rakkaudestaan iltalypsyihin, joilla nyhdetään viimeinenkin sentti omille kannattajaryhmille. Ei tunnu olevan poliittista ongelmaa, jota ei voisi ratkaista antamalla lisää rahaa Makeralle.
Mutta nyt keskusta puoliväliriihessä sanoi, että ei käy.
Oikeasti keskustakaan ei varsinaisesti ole puoliväliriihessä vaatimassa toimia velkaantumisen pysäyttämiseksi. HS:n Teemu Muhonen kuvasi aiemmin lauantaina analyysissään sitä, että hallitus ei itse asiassa kiistele velanoton lopettamisesta – vaan siitä, kuinka paljon se voi lisätä velanottoa entisestään. Keskusta haluaa ottaa himpun verran vähemmän velkaa kuin hallituksen vasemmistopuolueet.
MISTÄ KESKUSTAN ärhentely sitten pohjimmiltaan johtuu?
Annika Saarikko sanoi lauantain puheessaan, että keskustan tehtävä on olla politiikassa ”tasapainottava voima”.
”Tehtävämme on pitää huolta siitä, että Suomeen ei synny juoksuhautoja, vaan ymmärrämme toisiamme. Blokkipolitiikan tien ei pidä olla Suomen tie”, Saarikko sanoi.
Suomen politiikan blokkiutumisesta on puhuttu pitkään. Vasemmistoliitto, Sdp ja vihreät ovat nykyään aatteellisesti hyvinkin lähellä toisiaan. Ne muodostavat punavihreän blokin.
Samaan aikaan perussuomalaiset ovat menneet talouspolitiikassaan oikealle. Kokoomus ja perussuomalaiset voisivat olla se toinen blokki.
Keskusta on puolestaan hahmotellut itselleen paikkaa näiden kahden blokin välissä. Se voisi tehdä yhteistyötä kumman tahansa kanssa ja näin strategisesti maksimoida oman vaikutusvaltansa. Tällaisia puhuttiin kesällä 2019, kun keskusta lähti Antti Rinteen hallitukseen.
Mutta keskustalle ajatus blokkien välissä seilaamisesta on osoittautunut vaikeaksi.
Keskusta meni viime vaalikaudella Juha Sipilän (kesk) johdolla reippaasti oikealle.
Sipilän hallituksen tiukka talouslinja karkotti kutienkin keskustan äänestäjäkunnasta vasemman laidan. Peruskoulunopettaja, joka oli ikänsä äänestänyt keskustaa, piti Sipilän ja Anne Bernerin keskustaa itselleen vieraana.
Keskusta kärsi 2019 eduskuntavaaleissa rökäletappion.
NYT SANNA Marinin hallituksessa keskusta puolestaan on karkottanut kannattajakunnastaan oikean laidan. Yrittäjä, joka on ikänsä äänestänyt keskustaa, pitää nykyistä keskustaa itselleen liian vasemmistolaisena.
Eikä se peruskoulunopettaja ole myöskään palannut kannattamaan keskustaa. Kannatuskyselyissä keskustan kannatus onkin painunut ennätyksellisen alas.
Eikä tässä kaikki.
Keskustan historiallisesti vahva asema maakunnissa on osaltaan perustunut niin sanottuun ”tolkun puheeseen”. Keskustalaiset ovat luoneet mielikuvan, että juuri he puolustavat maakunnan ihmisten etuja Helsingin herrojen kotkotuksilta.
Nyt bensan hinnasta jauhavat perussuomalaiset on viemässä tämänkin valtin keskustalta.
Niinpä keskusta on pahassa pulassa.
Vaikka puolueelta meni ensin vasen laita, sitten oikea ja lopulta tolkku, se yrittää vielä säilyttää itsekunnioituksensa. Siihen se ilmeisesti pyrkii virittämällä hallituskriisin.
”POLITIIKASSA ei mistään tule mitään, ellei arvosta toista. Keskustalla on oikeus näkemyksiinsä”, Saarikko sanoi lauantaina puheessaan.
Puoliväliriihessä keskusta on päättänyt muistuttaa hallituskumppaneita ja suomalaisia, että silläkin on merkitystä. Sekin on olemassa.
Saarikko sanoi lauantain puheessaan:
”Hallitus, joka ei pysty tekemään taloudenhoitoa koskevia päätöksiä, ei pysty huolehtimaan muistakaan tehtävistään.”
Sama vertaus pätee myös puolueisiin. Jos puolue ei luota itseensä, miksi äänestäjän pitäisi luottaa siihen.
Tätä äänestäjien luottamusta Saarikko yrittää puoliväliriihessä palauttaa. Eikä kyse ole vain kesäkuun kuntavaaleista – niissä keskusta kärsii joka tapauksessa rökäletappion.
Saarikko yrittää pitää puolueensa ylipäätään hengissä.
EIKÄ operaatiossa ole kyse myöskään yksittäisistä päätöksistä. Keskustan pelastumisen kannalta on ihan sama, porrastetaanko puoliväliriihessä ansiosidonnaista työttömyysturvaa vai ei. Tai rikotaanko ensi vuoden budjettikehyksiä 900 miljoonalla vai 500 miljoonalla.
Keskustan on vain pakko saada puoliväliriihen lopputulos näyttämään siltä, että puolueella on jotain merkitystä.
Keskustan pitää pystyä palauttamaan äänestäjilleen mielikuva, että sillä sittenkin on tolkku.
