Mars

[Pöydällä nakki ja pullo vodkaa]

tehdäänpäs näin että vanhat viestit pois ja molemmat samaan ettei mene ihan kauheaksi lukeminen

koetko että marsissa elämä olisi erityisesti autioplaneetalla elämästä taistelemista verrattuna maapallolla olevaan elämään?

on se ainakin melkoinen effort pystyttää marsiin asti kolonia, että joku pääsee syömään punaisen kiven alle myrkkyä

tuohon on vielä pitkä aika, josko koskaan edes toteutuu. ja tuohon pyrkimiseen nähty vaiva ei tarkoita että elämä marsissa olisi sitten erityisen vaikeaa taistelua

ei se ole saivartelua, sekoitat nyt vaan juttuja. esim. ekosysteemit on jatkuvassa muutoksessa eikä se että maapallolla on loisia ja saalistajia tarkoita että kyseessä olisi välttämättömyys elämälle vaikka täällä hommat noin hoituukin. ilmeisesti koet myös eläinten elämän kärsimykseksi ja olisi parempi jos kuolisivat?

ei tässä ollut alun alkaenkaan mistään loogisista välttämättömyyksistä kyse. Se että on kuviteltavissa ja tilastollisesti ehkä jopa mahdollinen semmonen planeetta, jossa elämä on järjestäytynyt väkivallattomaksi paratiisiksi, ei ole mitenkään relevanttia. Tosiasia on, että tän planeetan elonkehä on massiivinen lihamylly ja ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista. Semmoseksi elämä on järjestäytynyt ja järjestäytyy.

eikös tässä alun perin puhuttu siitä että toivot elämän loppuvan jolloin on ihan hyvä mainita että ei sen mitä tällä hetkellä näemme tarvitse olla kaikki mitä voi olla. ja eikös tuo mitä sanot ole sitä luovuttamista mistä olet aiemmin topaasissa puhunut, eli koska et kykene näkemään että asiat voisivat mennä paremmin ja sen vuoksi kaiken elämän loppuminen olisi hyvä juttu

[tekstendääriä naulan kantaan]

Ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista ihan hyvä pispalacrust kassun nimi

seuraava kassu "vieras ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista"

Marsissa on niin ohut ilmakehä että ääni ei oikein kanna. Skarppaa!

[tauti]

tehdäänpäs näin että vanhat viestit pois ja molemmat samaan ettei mene ihan kauheaksi lukeminen

koetko että marsissa elämä olisi erityisesti autioplaneetalla elämästä taistelemista verrattuna maapallolla olevaan elämään?

on se ainakin melkoinen effort pystyttää marsiin asti kolonia, että joku pääsee syömään punaisen kiven alle myrkkyä

tuohon on vielä pitkä aika, josko koskaan edes toteutuu. ja tuohon pyrkimiseen nähty vaiva ei tarkoita että elämä marsissa olisi sitten erityisen vaikeaa taistelua

ei se ole saivartelua, sekoitat nyt vaan juttuja. esim. ekosysteemit on jatkuvassa muutoksessa eikä se että maapallolla on loisia ja saalistajia tarkoita että kyseessä olisi välttämättömyys elämälle vaikka täällä hommat noin hoituukin. ilmeisesti koet myös eläinten elämän kärsimykseksi ja olisi parempi jos kuolisivat?

ei tässä ollut alun alkaenkaan mistään loogisista välttämättömyyksistä kyse. Se että on kuviteltavissa ja tilastollisesti ehkä jopa mahdollinen semmonen planeetta, jossa elämä on järjestäytynyt väkivallattomaksi paratiisiksi, ei ole mitenkään relevanttia. Tosiasia on, että tän planeetan elonkehä on massiivinen lihamylly ja ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista. Semmoseksi elämä on järjestäytynyt ja järjestäytyy.

eikös tässä alun perin puhuttu siitä että toivot elämän loppuvan jolloin on ihan hyvä mainita että ei sen mitä tällä hetkellä näemme tarvitse olla kaikki mitä voi olla. ja eikös tuo mitä sanot ole sitä luovuttamista mistä olet aiemmin topaasissa puhunut, eli koska et kykene näkemään että asiat voisivat mennä paremmin ja sen vuoksi kaiken elämän loppuminen olisi hyvä juttu

sä sotket sen, mitä kosmisessa mittakaavassa mitätöntä mutta silti merkittävää ihminen voi tehdä, ja sen että elämä voi suuren kärsimyksen ohella olla jotain muutakin. Se, että kaikkeudesta voi löytyä jollain teoreettisella mahdollisuudella joku paratiisiplaneetta ei poista sitä, että tämä planeetta on kukkiva helvetti ja on hyvä syy olettaa, että vieras elämä olisi tän suhteen suurimmaksi osin about samankaltaista. Enhän mä sitäkään kiistä että elämä täällä voi olla joillekin ihan kivaakin, mutta ei se vähennä helvetillisten elämien painoarvoa, kun lapsi joukkoraiskattiin vanhempien nähden hengiltä Nankingissa tai kissa leikkii haavoittuneella hiirellä.

[tauti]

Ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista ihan hyvä pispalacrust kassun nimi

seuraava kassu "vieras ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista"

Marsissa on niin ohut ilmakehä että ääni ei oikein kanna. Skarppaa!

terraforming terraforming

[Jesse Python]

Ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista ihan hyvä pispalacrust kassun nimi

seuraava kassu "vieras ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista"

Marsissa on niin ohut ilmakehä että ääni ei oikein kanna. Skarppaa!

terraforming terraforming

Se nyt on äkkiä pilattu

[Pöydällä nakki ja pullo vodkaa]

tehdäänpäs näin että vanhat viestit pois ja molemmat samaan ettei mene ihan kauheaksi lukeminen

koetko että marsissa elämä olisi erityisesti autioplaneetalla elämästä taistelemista verrattuna maapallolla olevaan elämään?

on se ainakin melkoinen effort pystyttää marsiin asti kolonia, että joku pääsee syömään punaisen kiven alle myrkkyä

tuohon on vielä pitkä aika, josko koskaan edes toteutuu. ja tuohon pyrkimiseen nähty vaiva ei tarkoita että elämä marsissa olisi sitten erityisen vaikeaa taistelua

ei se ole saivartelua, sekoitat nyt vaan juttuja. esim. ekosysteemit on jatkuvassa muutoksessa eikä se että maapallolla on loisia ja saalistajia tarkoita että kyseessä olisi välttämättömyys elämälle vaikka täällä hommat noin hoituukin. ilmeisesti koet myös eläinten elämän kärsimykseksi ja olisi parempi jos kuolisivat?

ei tässä ollut alun alkaenkaan mistään loogisista välttämättömyyksistä kyse. Se että on kuviteltavissa ja tilastollisesti ehkä jopa mahdollinen semmonen planeetta, jossa elämä on järjestäytynyt väkivallattomaksi paratiisiksi, ei ole mitenkään relevanttia. Tosiasia on, että tän planeetan elonkehä on massiivinen lihamylly ja ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista. Semmoseksi elämä on järjestäytynyt ja järjestäytyy.

eikös tässä alun perin puhuttu siitä että toivot elämän loppuvan jolloin on ihan hyvä mainita että ei sen mitä tällä hetkellä näemme tarvitse olla kaikki mitä voi olla. ja eikös tuo mitä sanot ole sitä luovuttamista mistä olet aiemmin topaasissa puhunut, eli koska et kykene näkemään että asiat voisivat mennä paremmin ja sen vuoksi kaiken elämän loppuminen olisi hyvä juttu

sä sotket sen, mitä kosmisessa mittakaavassa mitätöntä mutta silti merkittävää ihminen voi tehdä, ja sen että elämä voi suuren kärsimyksen ohella olla jotain muutakin. Se, että kaikkeudesta voi löytyä jollain teoreettisella mahdollisuudella joku paratiisiplaneetta ei poista sitä, että tämä planeetta on kukkiva helvetti ja on hyvä syy olettaa, että vieras elämä olisi tän suhteen suurimmaksi osin about samankaltaista. Enhän mä sitäkään kiistä että elämä täällä voi olla joillekin ihan kivaakin, mutta ei se vähennä helvetillisten elämien painoarvoa, kun lapsi joukkoraiskattiin vanhempien nähden hengiltä Nankingissa tai kissa leikkii haavoittuneella hiirellä.

sinähän olet tässä aiemmin sanonut että elämä on lähtökohtaisesti kärsimystä ja siksi olisi parasta jos elämä saataisiin loppumaan. nyt sanot että elämä voi olla jotain muutakin kuin kärsimystä, mutta ilmeisesti se jokin muu ei ole riittävä syy olla toivomatta elämän lakkaamista. tuntuu vaan hieman hassulta että nuo paskat asiat on syy haluta (ja toimia sen päämäärän eteen) että kaikki elollinen saataisiin häviämään, mutta kuitenkin sillä tavalla että pitää vääränä myös elämän lakkaamisen edesauttamista. toki samaa mieltä siitä että vieras elämä tuskin mitään paratiisimenoa on

[tauti]

tehdäänpäs näin että vanhat viestit pois ja molemmat samaan ettei mene ihan kauheaksi lukeminen

koetko että marsissa elämä olisi erityisesti autioplaneetalla elämästä taistelemista verrattuna maapallolla olevaan elämään?

on se ainakin melkoinen effort pystyttää marsiin asti kolonia, että joku pääsee syömään punaisen kiven alle myrkkyä

tuohon on vielä pitkä aika, josko koskaan edes toteutuu. ja tuohon pyrkimiseen nähty vaiva ei tarkoita että elämä marsissa olisi sitten erityisen vaikeaa taistelua

ei se ole saivartelua, sekoitat nyt vaan juttuja. esim. ekosysteemit on jatkuvassa muutoksessa eikä se että maapallolla on loisia ja saalistajia tarkoita että kyseessä olisi välttämättömyys elämälle vaikka täällä hommat noin hoituukin. ilmeisesti koet myös eläinten elämän kärsimykseksi ja olisi parempi jos kuolisivat?

ei tässä ollut alun alkaenkaan mistään loogisista välttämättömyyksistä kyse. Se että on kuviteltavissa ja tilastollisesti ehkä jopa mahdollinen semmonen planeetta, jossa elämä on järjestäytynyt väkivallattomaksi paratiisiksi, ei ole mitenkään relevanttia. Tosiasia on, että tän planeetan elonkehä on massiivinen lihamylly ja ilmakehä kaikuu tuskanhuudoista. Semmoseksi elämä on järjestäytynyt ja järjestäytyy.

eikös tässä alun perin puhuttu siitä että toivot elämän loppuvan jolloin on ihan hyvä mainita että ei sen mitä tällä hetkellä näemme tarvitse olla kaikki mitä voi olla. ja eikös tuo mitä sanot ole sitä luovuttamista mistä olet aiemmin topaasissa puhunut, eli koska et kykene näkemään että asiat voisivat mennä paremmin ja sen vuoksi kaiken elämän loppuminen olisi hyvä juttu

sä sotket sen, mitä kosmisessa mittakaavassa mitätöntä mutta silti merkittävää ihminen voi tehdä, ja sen että elämä voi suuren kärsimyksen ohella olla jotain muutakin. Se, että kaikkeudesta voi löytyä jollain teoreettisella mahdollisuudella joku paratiisiplaneetta ei poista sitä, että tämä planeetta on kukkiva helvetti ja on hyvä syy olettaa, että vieras elämä olisi tän suhteen suurimmaksi osin about samankaltaista. Enhän mä sitäkään kiistä että elämä täällä voi olla joillekin ihan kivaakin, mutta ei se vähennä helvetillisten elämien painoarvoa, kun lapsi joukkoraiskattiin vanhempien nähden hengiltä Nankingissa tai kissa leikkii haavoittuneella hiirellä.

sinähän olet tässä aiemmin sanonut että elämä on lähtökohtaisesti kärsimystä ja siksi olisi parasta jos elämä saataisiin loppumaan. nyt sanot että elämä voi olla jotain muutakin kuin kärsimystä, mutta ilmeisesti se jokin muu ei ole riittävä syy olla toivomatta elämän lakkaamista. tuntuu vaan hieman hassulta että nuo paskat asiat on syy haluta (ja toimia sen päämäärän eteen) että kaikki elollinen saataisiin häviämään, mutta kuitenkin sillä tavalla että pitää vääränä myös elämän lakkaamisen edesauttamista. toki samaa mieltä siitä että vieras elämä tuskin mitään paratiisimenoa on

ja edelleen jos noi keinot elämän lakkaamisen edesauttamiseen sisältää itsessään kärsimystä, niin niihin tulee suhtautua vähintäänkin varauksella, jos ottaa kärsimyksen oikeasti eettisellä vakavuudella. Mä oon jo kertonu tästä useampaan kertaan. Meikäläinen jättää lisääntymättä ja möyhyää piffillä marsiin lähtemisen idioottimaisuudesta. Siitä ei oo mitään loogista askelta pakkosterilointeihin ja joukkomurhiin.

nyt sanot... Missä mä olen sanonut että elämä on _vain_ kärsimystä? Sehän oli sen le guinin novellinkin pointti, että yhdenkin ihmisen kärsimys utopiassa voi olla ajatuksena häiritsevä. Ja kyllä sillä hiirellä leikkivällä kissallakin varmaan on kivaa.

[Burzum/Kent]

Marssiin meneminen on just siisti idea!!!

[☽☽☽]

missä mä olen sanonut että haluan sammuttaa kaiken elämän?

no elämähän on täyttä paskaa, sitä ei pidä tehdä lisää mihinkään, eikä kirota syntymällä ketään.

lisääntymisen loppuminen johtaa elämän loppumiseen

se on eri asia kuin tuhota ketään yksittäisiä olentoja jotka on jo olemassa. Ja mä olen vaan kertonut mielipiteeni siitä mikä olisi oikein, en mä ole pakottamassa ketään mihinkään. Toisaalta semmonen tyyppi joka vaikka päättää tehdä lapsia pakottaa toisen ihmisen tähän maailmaan.

jos joku päättää että ei tee lapsia, koska ei halua lisää elämää tänne kärsimään, niin vertautuuko se susta natsiin?

enhän minä ole tässä sanomassakaan että sinä haluat tuhota ketään tai mitään, vaan otin kantaa esittämääsi schindler-vertaukseen. eli schindlerin touhut eivät olleet tuhria, koska niillä oli merkitystä hänelle ja hänen pelastamilleen jorkeille. toki suuressa mittakaavassa sillä ei ole merkitystä suuntaan tai toiseen, mutta niiden ihmisten kannalta on. sen vuoksi schinlderin touhuja on turha verrata elämän olemassaoloon tai sen leviämiseen maapallolta

ihan hyvin vertautuu jos marsin kolonisaation torppaamisella estää edes jonkin verran syntymiä vitun ankeeseen elämään

ei vertaudu, sillä schindler pyrki pelastamaan ihmisiä kärsimykseltä, ajatus siitä että estämällä ihmisen leviämisen maapallolta saadaan estettyä kärsimystä estämällä ihmisten määrän lisääntyminen taas sisältää ajatuksen että elämä on kärsimystä ja huono asia

ihan hyvin vertautuu jos on samaa mieltä tosta lopussa ilmaistusta

jos elämä on kärsimystä ja huono asia, eikö elämän tuhoaminen ole silloin moraalisesti ainoa hyväksyttävä toimenpide? elämän huonoutta fanittavahan pitäisi schindlerin toimia ihan perseen paskana jo lähtökohtaisesti

mä olen jo selittänyt aiemmin kuinka kaikkeen ton sorttiseen tuhoamiseen liittyy jonkinlaista kärsimystä ja kärsimyksen vakavastiottava ei lähde tommosiin utilitaristisiin punnintapeleihin.

Kunnon utilitaristisista punnintapeleistä minä nautin

[☽☽☽]

Tosin lähinnä sivustaseuraajan roolissa

[☽☽☽]

Oiskohan lesswrongissa jotain uutta hyvää pohdintaa

[Jussin villapaita]

mikä siinä sukupuutossa muutenkin häiritsee? Joskus tää meno kuitenkin loppuu.

Vähän semmonen ajatuksenraakile, että ihmisten kollektiivinen kyvyttömyys hyväksyä ja käsitellä kaiken välttämätöntä päättymistä osaltaan johtaa semmoseen loppuun, joka ei ole kaunis eikä rauhallinen.

Ihmiset hlökohtaisella tasollakin osaa valmistautua vanhuuteen ja kuolemaan, niin milloin tätä vois odottaa yhteiskunnilta?

Onhan siinä semmonen, että vaikka allekirjoittaiskin, niin kiva se on silti elellessä puuhailla jotain inhimillistä tai ainakin haaveilla ja esim. Mars ja speissi muutenkin on monien mielestä aika jänniä paikkoja mahdollisuuksineen ja kuka ties uhkineen. Että sinne vaan kokemaan, rimpuilemaan ja kenties vaikka kollektiivisesti löytämään uusia näkövinkkeleitä juttuihin tai sitten vaan siihen omaan fakin kärsimykseen.

Semmonen huomio vielä, että tota argumenttilinjaahan vois käyttää vaikka lämpöydinsodan puolustuspuheena. Että silleen ymmärrän edgy-syytökset.

jos pohjaa asiat kärsimyksen vakavastiottamiseen ja utilitarismin kritiikkiin, niin ydinsodassa tulee tuotettua melkoisesti kärsimystä vaikka jälkeenpäin tulisikin hiljaista.

Mutta en sano, etteikö esim täys ilmastokatastrofi ja lajien joukkosukupuutto sisältäis hyviäkin puolia. Eri asia, haluaako sitä aktiivisesti kiihdyttää edellä mainitusta syystä.

tossa speissiin menossa yleensä on mukana joku kolonisointi ja lisääntymiskulma, jolloin pakottaa uusia ihmisiä mukaan tähän omaan jännäprojektiinsa vanhenemaan, sairastumaan, ja kokemaan mahdollisesti väkivaltaa, puutetta, yksinäisyyttä ja pelkoa ennen kuolemaa

Aivan, aivan. Tokihan jos punainen nappi ois täysin kärsimysvapaa, niin mitään ongelmaa ei olisi. On moraalisesti oikein tappaa ihmisiä, kieltää niiden oikeus elämään, kunhan ne ei ehdi kärsiä. Vai hetkinen, pitikö utilitarismi sittenkin ottaa vakavasti vai päinvastoin?

Kumman koet moraalisesti sietämättömämmäksi: synnyttävän naisen vai napin painamisen? Jälkimmäisessä on sentään jotain hyvääkin kun taas ensin mainitussa pelkkää pahaa. Mahdotonta ottaa moraalista kantaa? Kuitenkin kuolema best ja täts it.

[ei vittu mikä meno]

Ilja Lehtinen kirjoitti aiheesta eräässä kirja-arviossaa. (Kirja ei suoraan liity aiheeseen, mutta arvio siitäkin on lukemisen arvoinen.) Linkin takaa koko teksti ja linkit: https://medium.com/@iljalehtinen/t%C3%A ... 6c5c9bca7c

Avaruus ei ole kuva tulevaisuudesta, vaan menneisyydestä.

Nostalginen, 50-luvun technicolor-unelmista varastettu.

Me emme ole matkalla sinne.

Mitä pitemmälle 2000-luku etenee, sitä hankalammaksi viime vuosisadan tiedeuskovaisten haaveiden realisointi tuntuu käyvän. Viime aikojen SpaceX-hypetyksen varjoista on ruvennut kuulumaan kummia: aivan tiedeyhteisön valtavirtaa lähellä olevat äänet ovat alkaneet huomautella, ettei avaruuden kolonisointi välttämättä ole millään järkevällä mittapuulla tai aikataululla toteutettavissa. Samalla kun Elon Muskin henkinen (ja taloudellinen) syöksykierre syvenee syvenemistään kohti paranoidia psykoosia, nettimeemeistä tutuksi tullut amerikkalainen astrofyysikko Neil deGrasse Tyson on ykskantaan ilmoittanut, että Marsin kolonisointi on kerta kaikkiaan mahdotonta: lähinnä vaarallinen haaveuni.

Marsin olosuhteet ovat Tysonin mukaan ihmiselämälle niin vihamieliset ja vieraat, että vähäänkään suuremman hominidilauman toimittaminen planeetan kamaralle eloaan järjestämään on etupäässä harhainen fantasia. Käsityksessään Tyson ei ole yksin. Useat tieteelliset analyysit — eivät siis insinöörien kaavakuvat saati start-up-yrittäjien näyt — alkavat hiljalleen konvergoitua tiettyyn suuntaan.

Lyhyesti yhteenvedettynä:

Ihmiset eivät voi elää Marsissa.

Ihmiset eivät selviä kovinkaan pitkiä aikoja ulkoavaruudessa.

Ihmiset eivät voi laajassa mittakaavassa poistua aurinkokunnastamme — etenkään asuttamaan toisia planeettoja.

– Jopa eräs teknoakselerationismin arkkiatreista, scifikirjailija Kim Stanley Robinson on esittänyt hyvin perustellun, uskottavan ja ennen kaikkea koviin luonnontieteisiin pohjaavan analyysin siitä, miksi ihmiselämän siirtyminen aurinkokunnan ulkopuolelle on käytännössä mahdotonta. Robinson käy läpi avaruuskolonisaatioprojektin fysikaaliset, biologiset, ekologiset, sosiologiset ja psykologiset reunaehdot ja toteaa niiden kasaavan interstellaarisen projektin tielle nopeasti ylitsepääsemättömiksi äityviä esteitä. Ihmisen rahtaaminen pois telluksen pinnalta tarkoittaisi nimittäin viime kädessä, että käytännössä koko planeetan biosfäärin ja sen elämälle suotuisien olosuhteiden olisi seurattava mukana. Mikäli siis hengissä halutaan selvitä. Ja moinen projekti on loppuviimeksi mahdoton.

The tremendous increase in our knowledge of biology has taught us that human beings are much more complicated than we thought, being in effect complex assemblages interpenetrated with larger ecologies.

These and other findings make a contemporary evaluation of the starfaring plan rather startling: one begins to see it can’t be done.

Ihmisolento kun ei ole ympäristöstään eristetty, minne hyvänsä rahdattavissa oleva postipaketti, vaan holobiontti — huokoinen, läpäisevä ja epäautonominen palanen laajempaa ekologista kontekstia. Inhimillinen elämä edellyttää jatkuvaa, vastavuoroista virtaamista elonkehän kanssa.

Ihmisen biofyysinen olemus ei kerta kaikkiaan siedä pitkäaikaista kotomaailman ekosysteemeistä irtautumista. Jo viime vuosikymmeninä teollisissa yhteiskunnissa tapahtunut lievä eristäytyminen maaperän bakteeristosta lämmitettyjen kerrostalojen uumeniin on aiheuttanut laajamittaisen ja vakavan immuunisairausongelman: kun ruumiilla ei ole jatkuvaa yhteyttä immuunijärjestelmiä stimuloiviin bakteerikantoihin, alkavat kehon defenssijärjestelmät kääntyä itseään vastaan. (Pääasiassa tästä johtuvat vaikkapa Suomen allergia- ja astmaepidemiat.) Ja mitä eristäytyneempi ympäristö, sitä hurjempia pulmia on luvassa. Avaruudessa ne mitä luultavimmin riistäytyisivät käsistä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa, että olemassaolomme repiminen irti ekologisesta ja evolutiivisesta kontekstistaan ei ole kovinkaan yksinkertaista. Itse asiassa se on tuskin mitenkään mahdollista.

Myös yksilötasolla ja lyhyemmillä aikajänteillä avaruus on etupäässä ja ennen kaikkea vaarallinen, elämälle vihamielinen ympäristö. Vähääkään pitempi oleskelu painottomissa tiloissa aiheuttaa radikaalia lihasatropiaa ja luukatoa. Kansainvälisellä avaruusasemalla vain muutaman kuukaudenkin viettäneillä astronauteilla on erittäin suuri vaikeuksia sopeutua maan painovoimakenttään; tukiranka ja lihakset eivät ota palautuakseen. Pitempiaikainen nollapainovoimalle altistuminen aiheuttaisi todennäköisesti sydänlihaksen seisahtumisen tai kehon tukirangan surkastumisen olemattomiin. Ihmiskunnan maapallon syleilystä vapautuminen tarkoittaisi puolestaan, että epäinhimillisten olosuhteiden kanssa eivät kamppailisi vain yksittäiset ihmiset, vaan kokonaiset sukupolvet imeväisineen, vanhuksineen; sairaineen ja synnytyksineen.

Kaikki tämä viittaa yhteen suuntaan: ihmislajin biologian ja ekologian adaptatiivisuudelle on olemassa käytännöllisesti katsoen ylitsepääsemättömiä rajoja. Avaruuteen siirtyminen on eräs niistä.

– Ja mikäli nuo rajat olisivatkin tilapäisesti ylitettävissä, elämä niiden tuolla puolen (kuten radioaktiivisen säteilyn pommittamassa, hermeettisesti suljetussa ja ankarasti hallinnoidussa Mars-koloniassa) olisi todennäköisesti etupäässä hobbesilaista: nasty, brutish and short.

Toisin kuin meitä opetetaan tolkuttamaan itsellemme, kaikki ei olekaan mahdollista.

Avaruus — ja käsitteen sisään voi laskea Marsin, kiertoradalla elämisen ja kaikki mahdolliset eksoplaneetat — on mitä suurimmalla todennäköisyydellä periaattellisesti katsottuna ihmiselämälle saavuttamaton horisontti. Ilman telluksen määrätynlaisia, hyvin kapealle sektorille asettuvia ympäristöolosuhteita ihmisorganismi ei kerta kaikkiaan selviä. (Eikä itse asiassa mikään muukaan toistaiseksi tunnettu, vähääkään kompleksisempi organismi.)

Maapallo on meidän ainut kotimme.

[Jussin villapaita]

Ilja Lehtinen kirjoitti aiheesta eräässä kirja-arviossaa. (Kirja ei suoraan liity aiheeseen, mutta arvio siitäkin on lukemisen arvoinen.) Linkin takaa koko teksti ja linkit: https://medium.com/@iljalehtinen/t%C3%A ... 6c5c9bca7c

Spoiler:

Avaruus ei ole kuva tulevaisuudesta, vaan menneisyydestä.

Nostalginen, 50-luvun technicolor-unelmista varastettu.

Me emme ole matkalla sinne.

Mitä pitemmälle 2000-luku etenee, sitä hankalammaksi viime vuosisadan tiedeuskovaisten haaveiden realisointi tuntuu käyvän. Viime aikojen SpaceX-hypetyksen varjoista on ruvennut kuulumaan kummia: aivan tiedeyhteisön valtavirtaa lähellä olevat äänet ovat alkaneet huomautella, ettei avaruuden kolonisointi välttämättä ole millään järkevällä mittapuulla tai aikataululla toteutettavissa. Samalla kun Elon Muskin henkinen (ja taloudellinen) syöksykierre syvenee syvenemistään kohti paranoidia psykoosia, nettimeemeistä tutuksi tullut amerikkalainen astrofyysikko Neil deGrasse Tyson on ykskantaan ilmoittanut, että Marsin kolonisointi on kerta kaikkiaan mahdotonta: lähinnä vaarallinen haaveuni.

Marsin olosuhteet ovat Tysonin mukaan ihmiselämälle niin vihamieliset ja vieraat, että vähäänkään suuremman hominidilauman toimittaminen planeetan kamaralle eloaan järjestämään on etupäässä harhainen fantasia. Käsityksessään Tyson ei ole yksin. Useat tieteelliset analyysit — eivät siis insinöörien kaavakuvat saati start-up-yrittäjien näyt — alkavat hiljalleen konvergoitua tiettyyn suuntaan.

Lyhyesti yhteenvedettynä:

Ihmiset eivät voi elää Marsissa.

Ihmiset eivät selviä kovinkaan pitkiä aikoja ulkoavaruudessa.

Ihmiset eivät voi laajassa mittakaavassa poistua aurinkokunnastamme — etenkään asuttamaan toisia planeettoja.

– Jopa eräs teknoakselerationismin arkkiatreista, scifikirjailija Kim Stanley Robinson on esittänyt hyvin perustellun, uskottavan ja ennen kaikkea koviin luonnontieteisiin pohjaavan analyysin siitä, miksi ihmiselämän siirtyminen aurinkokunnan ulkopuolelle on käytännössä mahdotonta. Robinson käy läpi avaruuskolonisaatioprojektin fysikaaliset, biologiset, ekologiset, sosiologiset ja psykologiset reunaehdot ja toteaa niiden kasaavan interstellaarisen projektin tielle nopeasti ylitsepääsemättömiksi äityviä esteitä. Ihmisen rahtaaminen pois telluksen pinnalta tarkoittaisi nimittäin viime kädessä, että käytännössä koko planeetan biosfäärin ja sen elämälle suotuisien olosuhteiden olisi seurattava mukana. Mikäli siis hengissä halutaan selvitä. Ja moinen projekti on loppuviimeksi mahdoton.

The tremendous increase in our knowledge of biology has taught us that human beings are much more complicated than we thought, being in effect complex assemblages interpenetrated with larger ecologies.

These and other findings make a contemporary evaluation of the starfaring plan rather startling: one begins to see it can’t be done.

Ihmisolento kun ei ole ympäristöstään eristetty, minne hyvänsä rahdattavissa oleva postipaketti, vaan holobiontti — huokoinen, läpäisevä ja epäautonominen palanen laajempaa ekologista kontekstia. Inhimillinen elämä edellyttää jatkuvaa, vastavuoroista virtaamista elonkehän kanssa.

Ihmisen biofyysinen olemus ei kerta kaikkiaan siedä pitkäaikaista kotomaailman ekosysteemeistä irtautumista. Jo viime vuosikymmeninä teollisissa yhteiskunnissa tapahtunut lievä eristäytyminen maaperän bakteeristosta lämmitettyjen kerrostalojen uumeniin on aiheuttanut laajamittaisen ja vakavan immuunisairausongelman: kun ruumiilla ei ole jatkuvaa yhteyttä immuunijärjestelmiä stimuloiviin bakteerikantoihin, alkavat kehon defenssijärjestelmät kääntyä itseään vastaan. (Pääasiassa tästä johtuvat vaikkapa Suomen allergia- ja astmaepidemiat.) Ja mitä eristäytyneempi ympäristö, sitä hurjempia pulmia on luvassa. Avaruudessa ne mitä luultavimmin riistäytyisivät käsistä.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä tarkoittaa, että olemassaolomme repiminen irti ekologisesta ja evolutiivisesta kontekstistaan ei ole kovinkaan yksinkertaista. Itse asiassa se on tuskin mitenkään mahdollista.

Myös yksilötasolla ja lyhyemmillä aikajänteillä avaruus on etupäässä ja ennen kaikkea vaarallinen, elämälle vihamielinen ympäristö. Vähääkään pitempi oleskelu painottomissa tiloissa aiheuttaa radikaalia lihasatropiaa ja luukatoa. Kansainvälisellä avaruusasemalla vain muutaman kuukaudenkin viettäneillä astronauteilla on erittäin suuri vaikeuksia sopeutua maan painovoimakenttään; tukiranka ja lihakset eivät ota palautuakseen. Pitempiaikainen nollapainovoimalle altistuminen aiheuttaisi todennäköisesti sydänlihaksen seisahtumisen tai kehon tukirangan surkastumisen olemattomiin. Ihmiskunnan maapallon syleilystä vapautuminen tarkoittaisi puolestaan, että epäinhimillisten olosuhteiden kanssa eivät kamppailisi vain yksittäiset ihmiset, vaan kokonaiset sukupolvet imeväisineen, vanhuksineen; sairaineen ja synnytyksineen.

Kaikki tämä viittaa yhteen suuntaan: ihmislajin biologian ja ekologian adaptatiivisuudelle on olemassa käytännöllisesti katsoen ylitsepääsemättömiä rajoja. Avaruuteen siirtyminen on eräs niistä.

– Ja mikäli nuo rajat olisivatkin tilapäisesti ylitettävissä, elämä niiden tuolla puolen (kuten radioaktiivisen säteilyn pommittamassa, hermeettisesti suljetussa ja ankarasti hallinnoidussa Mars-koloniassa) olisi todennäköisesti etupäässä hobbesilaista: nasty, brutish and short.

Toisin kuin meitä opetetaan tolkuttamaan itsellemme, kaikki ei olekaan mahdollista.

Avaruus — ja käsitteen sisään voi laskea Marsin, kiertoradalla elämisen ja kaikki mahdolliset eksoplaneetat — on mitä suurimmalla todennäköisyydellä periaattellisesti katsottuna ihmiselämälle saavuttamaton horisontti. Ilman telluksen määrätynlaisia, hyvin kapealle sektorille asettuvia ympäristöolosuhteita ihmisorganismi ei kerta kaikkiaan selviä. (Eikä itse asiassa mikään muukaan toistaiseksi tunnettu, vähääkään kompleksisempi organismi.)

Maapallo on meidän ainut kotimme.

Meh. Joku vois sanoa, että ainoa vakavasti otettava koe on ollu Biosphere 2 kasarilla/ysärillä, joka ei ollu hirvee suksee, mutta tietääkseni mikään merkittävä taho ole mennyt niin pitkälle että ois suljetut kontrolloidut ekosysteemit täysin mahdottomiksi tuominnut. Toisin kuin tässä kirjoittaja. Monimutkaisia ne on, mutta niin on vittu sähköverkko, mikroprosessori, Windows kymppi ja internetkin. Ja tässä sitä vaan naputellaan.

Marsin painovoiman vaikutusta ihmiseen ei tunneta. Täysin mahdollista, että ihminen sopeutuu 1/3 maan painovoimaan ilman ongelmia paikan päällä. Missään tapauksessa mitään pitkän matkan alusta tai vakavasti asuttavaa avaruushabitaattia ei suunnitella nollapainovoimaiseksi. Vaikea ymmärtää mistä kirjoittaja on saanut tällaista päähänsä. Painovoima on potentiaalinen ongelma vain planeettojen, kuiden ym. kappaleiden pinnoilla.

Kahdesta ekasta kappaleesta:

tiedeuskovaisten haaveiden , paranoidia psykoosia, vaarallinen haaveuni, harhainen fantasia.

[tauti]

mikä siinä sukupuutossa muutenkin häiritsee? Joskus tää meno kuitenkin loppuu.

Vähän semmonen ajatuksenraakile, että ihmisten kollektiivinen kyvyttömyys hyväksyä ja käsitellä kaiken välttämätöntä päättymistä osaltaan johtaa semmoseen loppuun, joka ei ole kaunis eikä rauhallinen.

Ihmiset hlökohtaisella tasollakin osaa valmistautua vanhuuteen ja kuolemaan, niin milloin tätä vois odottaa yhteiskunnilta?

Onhan siinä semmonen, että vaikka allekirjoittaiskin, niin kiva se on silti elellessä puuhailla jotain inhimillistä tai ainakin haaveilla ja esim. Mars ja speissi muutenkin on monien mielestä aika jänniä paikkoja mahdollisuuksineen ja kuka ties uhkineen. Että sinne vaan kokemaan, rimpuilemaan ja kenties vaikka kollektiivisesti löytämään uusia näkövinkkeleitä juttuihin tai sitten vaan siihen omaan fakin kärsimykseen.

Semmonen huomio vielä, että tota argumenttilinjaahan vois käyttää vaikka lämpöydinsodan puolustuspuheena. Että silleen ymmärrän edgy-syytökset.

jos pohjaa asiat kärsimyksen vakavastiottamiseen ja utilitarismin kritiikkiin, niin ydinsodassa tulee tuotettua melkoisesti kärsimystä vaikka jälkeenpäin tulisikin hiljaista.

Mutta en sano, etteikö esim täys ilmastokatastrofi ja lajien joukkosukupuutto sisältäis hyviäkin puolia. Eri asia, haluaako sitä aktiivisesti kiihdyttää edellä mainitusta syystä.

tossa speissiin menossa yleensä on mukana joku kolonisointi ja lisääntymiskulma, jolloin pakottaa uusia ihmisiä mukaan tähän omaan jännäprojektiinsa vanhenemaan, sairastumaan, ja kokemaan mahdollisesti väkivaltaa, puutetta, yksinäisyyttä ja pelkoa ennen kuolemaa

Aivan, aivan. Tokihan jos punainen nappi ois täysin kärsimysvapaa, niin mitään ongelmaa ei olisi. On moraalisesti oikein tappaa ihmisiä, kieltää niiden oikeus elämään, kunhan ne ei ehdi kärsiä. Vai hetkinen, pitikö utilitarismi sittenkin ottaa vakavasti vai päinvastoin?

Kumman koet moraalisesti sietämättömämmäksi: synnyttävän naisen vai napin painamisen? Jälkimmäisessä on sentään jotain hyvääkin kun taas ensin mainitussa pelkkää pahaa. Mahdotonta ottaa moraalista kantaa? Kuitenkin kuolema best ja täts it.

Kyllä, se rikkois myös ihmisten itsemääräämisoikeutta, jos homma toteutetaan muuten kuin yhteisestä päätöksestä (lisäksi esim oravilta on vaikea kysyä mielipidettä tällaisissa asioissa). Utilitarismi ei tarkoita kaikkea mahdollista moraalisten vaihtoehtojen punnitsemista. Yritätkö sä osoittaa jotain ristiriitoja mun ajattelussa?

Ja kyllä, uuteen elämään voi liittyä myös hyviäkin asioita. Utilitarismin kritiikki ei johda siihen että maailma on kauttaaltaan joko hyvä tai paha. En näe mitään syytä punnita noita, ellet esitä jotain erikoisskenaariota.

Mutta sen voi todeta, että kuolema ei todellakaan ole best, koska se tapahtuu aina liian myöhään. Lisäksi kuolema yleisemmin kuin yksittäisenä tapahtumana, laajemmin syntyminen kuolemaan, vanhenemaan, pelkäämään kuolemaa, menettämään läheisiä kuolemalle, on myös olennainen ns. rakenteellinen syy (jos käyttää julio cabreran ilmaisua) siihen miksi syntyminen on paha asia. Kyllä syntymättä jääminen on paras tilanne, jos sellaista haluaa etsiä.