https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006245467.html
Teal Swan kertoo olevansa Arcturus-tähdeltä ja antaa neuvoja niin rahan kuin kannabiksenkin käytöstä: Nykyajan kulttijohtajat manipuloivat ihmisiä verkossa
Verkossa toimivat kulttijohtajat manipuloivat seuraajiaan aivan samanlaisin keinoin kuin perinteiset fyysisessä maailmassa toimineet edeltäjänsä.
Yhdysvaltalainen Teal Swan on yksi tämän hetken vaikutusvaltaisimmista verkossa toimivista hengellisistä johtajista.
Selvänäkijä. Katalyytti. Muutosvallankumouksellinen.
Muun muassa näillä sanoilla yhdysvaltalainen Teal Swan itseään luonnehtii. Verkkosivuillaan hän kertoo käyttävänsä syntymässä saamiaan ”yliaistillisia kykyjä” auttaakseen muita kohti ”autenttisuutta, vapautta ja iloa”.
Hän on julistanut olevansa kotoisin Karhunvartijan tähdistöön kuuluvalta Arcturus-tähdeltä.
Hän on kertonut televisiohaastattelussa joutuneensa lapsena uhriksi satanistisissa rituaaleissa, joiden oli tarkoitus parantaa hänet yliluonnollisista kyvyistään. Poliisin tutkinnoissa ei kuitenkaan selvinnyt mitään viittausta siihen, että tällaista olisi koskaan tapahtunut.
Hän pyörittää Costa Ricassa retriittiä, johon osallistuminen maksaa reilut parituhatta dollaria.
Useat hänen Teal-heimoksi kutsumistaan seuraajista ovat tatuoineet itseensä Swanin hauista koristavan, alkemiaan liittyvän symbolin.
Swan on toistuvasti kieltänyt olevansa kulttijohtaja, mutta on todennut myös samaan hengenvetoon tietävänsä ”täydellisen reseptin kultille”.
Teal Swan on yksi tämän hetken vaikutusvaltaisimmista kirkkojen ulkopuolisista hengellisistä johtajista, ja hän toimii nimenomaan verkossa.
Swanin pääasiallinen vaikutusväylä on sosiaalinen media.
Youtubessa Swanilla on yli 600 000 seuraajaa. Videoillaan hän antaa neuvoja muun muassa parisuhteesta, rahankäytöstä, chakrojen herättämisestä, psyykkisten sairauksien hoidosta ja kannabiksen käytöstä osana henkistä heräämistä.
Eniten kritiikkiä ovat herättäneet itsemurhaa käsittelevät videot. Swan kutsuu itsemurhaa nollaukseksi ja helpotukseksi ja toteaa, että itsemurha-ajatukset ovat täysin hyväksyttävä tapa reagoida vastoinkäymisiin.
Swan pistää seuraajansa kuvittelemaan omat kuolemansa, toisinaan myös itsemurhan kautta. Gizmodo-verkkojulkaisun mukaan Swan käyttää hakukoneoptimointia erityisesti masennuksen ja itsemurha-ajatusten kanssa kamppailevien ihmisten tavoittamiseksi.
Useassa Swania käsittelevässä artikkelissa ja verkkokeskustelussa todetaan ainakin kahden hänen seuraajistaan tappaneen itsensä.
Kulttitutkija ja Kalifornian yliopiston professori Janja Lalich totesi Vicen haastattelussa elokuussa 2018 Swanin manipuloivan haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä – aivan kuten kulttijohtajat ovat aina tehneet.
Lalich totesi, että kulttijohtajat saavat ihmiset muuttamaan käsityksensä elämästä, kokemaan kulttia edeltävän elämänsä vahingollisena ja uskomaan, että kultissa pysyminen on ainoa vaihtoehto ongelmien korjaamiseksi.
Kuvaukset kulteista ja lahkoista houkuttavat suurta yleisöä aina, mutta viime vuosina kuvauksia valtauskontojen ulkopuolisista, karismaattisten johtajien hallitsemista ryhmistä on tuotettu populaarikulttuuriin tavanomaista tiheämmin.
Kiinnostuksen lahkokuvauksiin voi osin nähdä linkittyvän sekä true crime -buumiin että erilaisten esoteeristen harrastusten, kuten astrologian ja tarot-korteilla ennustamisen, uuteen nousuun. Sana esoteerinen tulee kreikasta ja tarkoittaa salattua, harvoille tarkoitettua tietoa, vastakohtana eksoteeriselle eli yleiselle tiedolle.
2010-luvun esoteriainnostusta leimaa nostalgia, kun menneiden vuosikymmenten kirjoja, sarjoja ja elokuvia versioidaan uudelleen.
Mutta innostus ei rajoitu populaarikulttuuriin. HS kertoi toukokuussa, että yli neljännes amerikkalaisista määrittelee nykyään itsensä ”hengelliseksi mutta ei uskonnolliseksi”. Internet on tuonut tähtikartat puhelinsovelluksiin ja Mustan raamatun tilaamisen klikkauksen päähän.
Suurin osa kulttijohtajista on perinteisesti ollut miehiä, ja myös suurin osa kulteista kertovasta populaarikulttuurista keskittyy heihin.
Teal Swanin kaltaiset naispuoliset johtajat eivät kuitenkaan ole uusi ilmiö.
Lokakuussa saa ensi-iltansa Zaida Bergrothin elokuva Marian paratiisi. Se kertoo Maria Åkerblomista (1898–1981), suomenruotsalaisen köyhän perheen tytöstä, joka alkoi hieman alle parikymppisenä pitää tulikivenkatkuisia saarnoja sängyssä maaten, horrokseen vaipuneena.
Maria Åkerblom vankilassa 1930-luvulla.
Åkerblom keräsi ympärilleen kannattajien joukon, ”laumakseen” kutsumansa åkerblomilaiset. Åkerblomilaisuus vilisee varkauksia, vääriä valoja, lasten kidnappauksia ja niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Jos Maria Åkerblomin suunnitelmat olisivat toteutuneet, rikosnimekkeiden jatkoksi olisi saatu myös nimismies Ernst Weneliuksen murha.
Bergrothin elokuva ei ole ensimmäinen Åkerblomin tarinaa kertonut teos. Viimeksi unissasaarnaajan elämää esitettiin kesällä Oravaisten kesäteatterissa Peter Snickarsin kirjoittamassa näytelmässä Under liten himmel.
Myymälävarkaudesta kiinni jäänyt Åkerblom masinoi vuonna 1924 Helsingin lääninvankilasta ja myöhemmin Kammion mielisairaalasta käsin kolme suunnitelmaa nimismiehen muodostaman esteen poistamiseksi. Onnistuneen murhan myötä suunnitelmiin vihityt olisivat päässeet kohoamaan ”seitsemännelle tasolle”.
Kahdeksan vuotta myöhemmin suurin osa seuraajista oli hylännyt Åkerblomin ja halusi puhdistaa omatuntoaan – tai mainettaan. Osa entisistä seuraajista kirjoitti joulukuussa 1932 oikeuskanslerille tunnustuskirjeen, jossa he kertovat seikkaperäisesti nimismies Weneliuksen murhayrityksistä sekä syistä, jotka ajoivat heidät siihen.
”Kuin piestyt orjat, kauhistuneina hirveää, uhkaavaa kirousta, joka on riippunut päämme päällä niinkuin paljastettu miekka, sokeina niinkuin sidotut teuraslampaat, joiden on alati vastustelematta toteltava kiusanhenkiään, emme ole edes uskaltaneet korottaa ääntämme avunhuutoon itseämme puolustaaksemme.”
Yksi pisimpään toimineista naispuolisista lahkojohtajista oli australialainen Anne Hamilton-Byrne, joka kuoli kesäkuussa 98-vuotiaana. Alunperin joogaopettajana toiminut Hamilton-Byrne johti 1960–1980-luvuilla Charles Mansonin tavoin ”perheeksi” kutsumaansa kulttia, joka tuli tunnetuksi lapsia kohtaan harjoittamastaan julmuudesta.
Anne Hamilton-Byrne ja yksi hänen omakseen ottamista lapsista.
Hamilton-Byrne kutsui lapsia omikseen, vaikka todellisuudessa lahkon jäsenet joko kidnappasivat lapsia muualta tai antoivat omat lapsensa johtajansa haltuun.
Vuonna 2016 ilmestyneessä The Family -dokumenttielokuvassa nähdään Hamilton-Byrnen ympärille kerääntyneiden lasten lauma. Lasten hiukset on valkaistu ja leikattu samaan polkkamalliin, ja lapset on puettu samanlaisiin, tummansinisestä sametista tehtyihin asuihin.
Hamilton-Byrnen ”perheen” jäsenet palvoivat häntä uudelleensyntyneenä Jeesuksena. Hän yhdisti kristinuskoa, apokalyptisia profetioita ja itämaisten kulttuurien ja uskomusten palasia huumeidenkäyttöön.
Kun poliisi vuonna 1987 vihdoin teki kotietsinnän ja pidätti Hamilton-Byrnen sekä tämän puolison Bill Byrnen, ilmeni että pariskunta oli parinkymmenen vuoden aikana kerännyt hoteisiinsa 28 lasta.
Lapsia oli pahoinpidelty, pidetty nälässä ja rääkätty henkisesti. Hamilton-Byrne oli pakottanut sekä aikuiset että alaikäiset seuraajansa ottamaan vaarallisia määriä erilaisia hallusinogeenejä, kuten lsd:tä, osana pitkällisiä initiaatioriittejä.
Anne Hamilton-Byrnen ”lapset” 1980-luvulla.
Useampi lahkon jäsen oli yrittänyt itsemurhaa joko lahkossa ollessaan tai päästyään pakenemaan. Osa heistä oli onnistunut.
Åkerblomin tavoin myös Hamilton-Byrnea on kuvattu äärimmäisen karismaattiseksi hahmoksi, joka sai kuulijan tuntemaan olevansa tärkein asia maan päällä.
Lahkoista selvinneet ovat myös kertoneet näiden ”äitihahmojen” murskanneen koko heidän minuutensa.
1980- ja 90-lukujen taitteessa toimineen brasilialaisen Valentina de Andraden johtaman apokalyptisen kultin peruspilareihin puolestaan kuului ajatus siitä, että kaikki vuoden 1981 jälkeen syntyneet poikalapset ovat pahuuden reinkarnaatioita, joista piti päästä eroon.
Valentina de Andrade oikeudenkäynnissä elokuussa 2003.
Charles Mansonin tapaan hän kuitenkin pisti seuraajansa hoitamaan likaiset työt eikä itse varsinaisesti murhannut ketään.
Monen vuoden maanpaon jälkeen de Andradea syytettiin vuonna 2003 yhdeksäntoista pojan kiduttamisesta, raiskaamisesta ja murhaamisesta vuosina 1989–1993. Siinä missä Manson sai elinkautisen vankeustuomion, vapautti valamiehistö de Andraden äänin 6–1.
Sittemmin de Andrade on siirtynyt verkkoon, jossa hän jatkaa sanomansa levittämistä.
Harvasta sen paremmin fyysisessä maailmassa kuin verkossa toimivasta hengellisestä ryhmästä kasvaa mitään niin synkkää kuin seuraajiaan orjuuttava, väkivaltainen kultti. Useimmat pysyvät harmittomina milloin minkäkin uskomuspaletin kanssa flirttailevina yhteisöinä, jotka tuovat jäsenilleen yhteenkuuluvuuden ja merkityksellisyyden tuntua.
Usein niiden johtajat ovat nuoria naisia.
Sellaisia kuin itsensä Unicole Unicroniksi nimennyt ”täysipäiväinen pop-tähti ja kulttijohtaja”, jonka perustamassa Unicultissa noituus, teknologia ja feminismi yhdistyvät sateenkaaren väreissä hohtelevaksi ilosanomaksi.
Kultin toimintaa esittelevällä Youtube-videolla tyttömäinen ääni kertoo satua uteliaasta olennosta, joka valaisee maailmankaikkeutta rakkaudellaan. Ja jonka reinkarnaatio kultin johtaja tietenkin on.
”Elämän tärkein saavutus on lähes-jatkuvan ilon löytäminen ja ilmentäminen”, kultti julistaa verkkosivuillaan.
Yleisvaikutelma on kotikutoinen, höpsö ja harmiton. Onneksi.
