Sinkkuelämä-palsta

[Roflo]

Sen verran yllä olevalle komppia, että monesti, jos olen ite jaksanut olla aktiivinen ja aloittaa keskustelun, niin sitten viimeistään treffeillä käy todella selväksi, että miestä kiinnostaa jotain 0-1%, ja tämmönen nyt tuli sitten mätsättyä paremman puutteessa. Kannustaa 0-1% olemaan millään tapaa aktiivinen.

Niinpa! Ma itseasiassa eilen tata mietittyani peruin eilisen treffit ku tajusin, etta keskustelu oli ollut muutenkin aika poikkinaista ja ei sita varmaankaan oikeasti kiinnosta. Tilasin sen sijaan kiinalaista kotiin ja tein Hama -helmitaideteoksia katsoessani kissojen kanssa realitya. Se oli tosi kaoottista, koska kissat RAKASTAA Hama -helmia.

Tästä viestistä tuli ihana fiilis ja tuli kauhee himo tehdä jotain tommosta pientä askartelua, esim hama-helmillä! Ai että niitä tuli lapsena väkerrettyä.

Ostin niita hirveat paketilliset kun kavi ilmi jossain keskustelussa, etta Britti -lapset ei oo leikkineet Hama -helmilla. Lauantaina pidan kavereiden kesken kotipikkujoulut ja me tehdaan Hama -helmitaideteoksia, juodaan glogia ja lauletaan joululaulukaraokea. Ostin myos karaokemikit sita varten.

[Larissa von Cockström]

Sen verran yllä olevalle komppia, että monesti, jos olen ite jaksanut olla aktiivinen ja aloittaa keskustelun, niin sitten viimeistään treffeillä käy todella selväksi, että miestä kiinnostaa jotain 0-1%, ja tämmönen nyt tuli sitten mätsättyä paremman puutteessa. Kannustaa 0-1% olemaan millään tapaa aktiivinen.

Niinpa! Ma itseasiassa eilen tata mietittyani peruin eilisen treffit ku tajusin, etta keskustelu oli ollut muutenkin aika poikkinaista ja ei sita varmaankaan oikeasti kiinnosta. Tilasin sen sijaan kiinalaista kotiin ja tein Hama -helmitaideteoksia katsoessani kissojen kanssa realitya. Se oli tosi kaoottista, koska kissat RAKASTAA Hama -helmia.

Tästä viestistä tuli ihana fiilis ja tuli kauhee himo tehdä jotain tommosta pientä askartelua, esim hama-helmillä! Ai että niitä tuli lapsena väkerrettyä.

Ostin niita hirveat paketilliset kun kavi ilmi jossain keskustelussa, etta Britti -lapset ei oo leikkineet Hama -helmilla. Lauantaina pidan kavereiden kesken kotipikkujoulut ja me tehdaan Hama -helmitaideteoksia, juodaan glogia ja lauletaan joululaulukaraokea. Ostin myos karaokemikit sita varten.

Elätte unelmaa! Mäkin oon suunnitellut naapureiden iloksi karaokea tänne hehheh. Mut hama-helmille mulla ei olis edes silitysrautaa. Pitää muuten kysyä mutsilta jouluna onko sillä syystä tai toisesta niitä vielä tallella, 5-7v sitten vielä oli. Sit tehdä jotain hauskoja ja antaa kavereille vaikka magneetteina.

[vilperi82]

Ja kiva nähdä Roflontex täällä.

[vilperi82]

On muuten tulossa ensimmäinen sinkkujoulu muutamaan vuoteen. Eikä haittaa tippaakaan.

[Larissa von Cockström]

On muuten tulossa ensimmäinen sinkkujoulu muutamaan vuoteen. Eikä haittaa tippaakaan.

Aivan tosiaan, edellinen meikällä kans 2013 en edes tajunnut. Mut mieluummin sinkkujoulu, kun kinkkujoulu!

[Sludget_lahkeessa]

On muuten tulossa ensimmäinen sinkkujoulu muutamaan vuoteen. Eikä haittaa tippaakaan.

Aivan tosiaan, edellinen meikällä kans 2013 en edes tajunnut. Mut mieluummin sinkkujoulu, kun kinkkujoulu!

Sinkkukinkku

[elliott]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

[Sergio Pissahätä]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

en ole sinkku mutta kommentoin sen verran, että voihan parisuhteessa olla niin, että näkee vaikka muutaman kuukauden välein tai muutaman viikon. Yksin viihtyviä mörököllejä on! Sitten on kuitenkin kivaa, kun näkee pitkästä aikaa ja voi kattoa sylikkäin leffoja ja rapsuttaa monilajisessa kasassa kisua

[Marcon bajamajassa]

Ei mitään.

[elliott]

en ole sinkku mutta kommentoin sen verran, että voihan parisuhteessa olla niin, että näkee vaikka muutaman kuukauden välein tai muutaman viikon. Yksin viihtyviä mörököllejä on! Sitten on kuitenkin kivaa, kun näkee pitkästä aikaa ja voi kattoa sylikkäin leffoja ja rapsuttaa monilajisessa kasassa kisua

Yksin viihtyvä mörökölli on jotenkin söpö ajatus...sehän minäkin oon ja olet oikeassa, onhan niitä muitakin varmasti jo ihan täällä omassa (pää)kaupungissakin.

[Nettihuijari]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

Miten tällainen suhde muodostuu? Kerrotko heti ensi alkuun uuden ihmisen tapaessasi, että et halua tavata kuin vain tietyin väliajoin? Missä vaiheessa syntyy se kumppanius?

Elämä on yhtä kompromissia.

[beebe munk]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

Miten tällainen suhde muodostuu? Kerrotko heti ensi alkuun uuden ihmisen tapaessasi, että et halua tavata kuin vain tietyin väliajoin? Missä vaiheessa syntyy se kumppanius?

Elämä on yhtä kompromissia.

kyllähän monet on etäsuhteessa ja ihan hyvin toimii kumppanius

[eläin (kissa)]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

Miten tällainen suhde muodostuu? Kerrotko heti ensi alkuun uuden ihmisen tapaessasi, että et halua tavata kuin vain tietyin väliajoin? Missä vaiheessa syntyy se kumppanius?

Elämä on yhtä kompromissia.

kyllähän monet on etäsuhteessa ja ihan hyvin toimii kumppanius

Also ihan ajatus hyvä puhua asioista heti alkuun ja sopia juttuja.

[Lux in tenebris]

sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni.

Voi hemmetti, olen niin pahoillani. Ymmärrän sua, oon käynyt saman läpi. Oman kokemuksen mukaan parisuhteet kanssa ovat mulle olleet aikamoisia ansoja. Ja joo, ihania ihmisiä on olemassa. Sellaisia, jotka osaa olla parisuhteessa toiselle kannustava ja kunnioittava, mut oon kyllä niin pahasti vaurioitunut, ettei perinteinen seurustelu tule mun kohdalla enää kysymykseen.

Miten tällainen suhde muodostuu? Kerrotko heti ensi alkuun uuden ihmisen tapaessasi, että et halua tavata kuin vain tietyin väliajoin? Missä vaiheessa syntyy se kumppanius?

Elämä on yhtä kompromissia.

Itse oon ollut suora ja heti kertonut tilanteestani ja sit voi valita sen pohjalta. Minusta kumppanuutta voi olla monen tasoista. Ja en todellakaan aio tehdä enää yhtään kompromissia.

[elliott]

Olen ollut sinkkuelämässä puolisentoista vuotta ja on tullut jonkinlainen ihmisen ikävä toisen luo. Olen kuitenkin keski-ikäiseksi asti itseni könynneenä oppinut itsestäni sen, että parisuhteilu, jossa vietetään viikottain (paljon) aikaa toisen kanssa käy minulle liian raskaaksi ja sulaudun toisen ihmisen tarpeisiin ja toiveisiin ja hukkaan itseni. Rajattomuus vaivaa. Aiemmissa suhteissa on täten ollut olo, että uhraudun ja teen kompromisseja ja rajoitan itseäni. Oonkin sit miettinyt, että mulle sopiva suhteilu olis sellainen, jossa kumppani asuisi eri kaupungissa ja nähtäisiin pari kertaa kk, ei useammin. Mutta mistä tällaisen hahmon sit löytäisi, kun aiemmin olen mennyt ukkelioletetuille oman kaupungin baareissa jutellen, että 'missäs bändissä sinä soitat?' ja nytkö pitäis lähteä toiseen kaupunkiin sitten (saatan olla myös liian vanha kyseiseen pokailumetodiin)? Ehkä ostan pari viherkasvia lisää ja panostan räsymattojen virkkuuseen sen sijaan.

Miten tällainen suhde muodostuu? Kerrotko heti ensi alkuun uuden ihmisen tapaessasi, että et halua tavata kuin vain tietyin väliajoin? Missä vaiheessa syntyy se kumppanius?

Elämä on yhtä kompromissia.

Mä ajattelin, että olisi hyvä kertoa niistä haasteista, joita on tunnistanut aiemmissa suhteissa ja joiden perusteella nyt yrittää tässä arvailla, että minkälainen suhde itselle voisi sopia parhaiten. Tarpeista ja toiveista kertominenhan on tosi fiksua noin niinku yleisesti, mutta mä en ainakaan ole sitä aina osannut tai uskaltanut tehdä. Kumppaniuden syntymiselle ainakin koen tän olevan ensiarvoisen tärkeää ja ei se hengailun määrä vaan se laatu. Varsinkin niille, joita näkeminen usein kuormittaa ja jotka tarttevat omaa aikaa ja tilaa paljon.
Mä olen elämässäni ollut tosi kovan linjan uhrautuja tyyliin 'en minä mittään tarvi, nukun kiven alla ja syön vanhoja kengännauhoja' ja tämä on tehnyt aika paljon hallaa myös parisuhteissa. Pyrin nykyään elämäntyyliin, jossa en uhrautuisi muiden tarpeiden ja toiveiden edessä, vaikka kompromissien tekemisen silloin tällöin hyväksyn kyllä.