Page 738 of 882

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 14 Aug 2018, 18:21
by Modesty Blaise
On kyllä aikamoista. Ennen tätä ihmissuhdetta hyvä ystävä sanoi, että mulle varmaan sopisi etäsuhde, kun satun olemaan helposti ahdistuvaa tyyppiä. Noh sitten tuli muru kuvioihin ja aluksi ajattelin, että tämä etäsuhde homma on tosi jees ja jossain vaiheessa mieli muuttui. Tähän vaikutti pitkälti oman mielenterveyden huonontuva tila ja silloin sattui tapahtumaan aika paljon stressiä aiheuttavia asioita. Tuolloin on vaikeaa olla mikään kovin aktiivinen osapuoli parisuhteessa.

Oon muutenkin luonteeltani aika sisäänpäin kääntyvä ja omista tunteista puhuminen ei todellakaan kuulu bravuureihini. Tottumiskysymys, kun on koko pienen ikänsä toiminut näin ja kokenut sen itselle toimivaksi metodiksi eikä niinkään kuluttavaksi. Nyt sitten opetellaan vähän pois tästä muut ihmiset ulos sulkevasta toiminnasta.

Noh oma elämäntilanne on nyt huomattavasti parempi kuin vaikkapa viime talvena ja huomaan, että kyllä tämä etäsuhde on ainakin tällä hetkellä itselle hemmetin hyvin toimiva juttu. Tykkään siitä tunteesta, että kaipaan toista, kun ei näe livenä joka päivä. Parissa edellisessä parisuhteessa ollaan muutettu suht nopeasti yhteen tai muuten vaan vietetty aikaa noin 24/7 ja, vaikka se tietyllä tapaa tuntuukin helvetin hyvältä niin mua alkaa aika äkkiä ahdistaa ja jopa vituttamaan se ainainen yhdessäolo. Mulle on sinällään tärkeää, että molemmilla on omia juttuja ja harrastuksia eikä tarvii olla ihan kokoajan yhdessä. Että mitäpä tässä ritari ässä!

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 14 Aug 2018, 20:47
by This is fantastic I'm in heaven
^ Olen iloinen puolestasi tai siis vuoksesi tai siis juuh kuulostaa hyvältä! :D

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 15 Aug 2018, 14:16
by PS
Hexa wrote:
14 Aug 2018, 09:26
mitta on täysi wrote:
14 Aug 2018, 09:14
Rakkautta on... lähteä töihin kun muut sairastaa. :P
:o
Jatkettakoon että
Rakkautta on.... lähteä kesken työpäivän kotiin hoitamaan sairastavia. :P

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 15 Aug 2018, 21:49
by Sun äitis
Parisuhteeni täytti tänään 20 vuotta. ”Ajatella, kymmenen onnellista vuotta!” :)

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 15 Aug 2018, 23:09
by ....
Sun äitis wrote:
15 Aug 2018, 21:49
Parisuhteeni täytti tänään 20 vuotta. ”Ajatella, kymmenen onnellista vuotta!” :)
:)

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 16 Aug 2018, 11:03
by Poistunut käyttäjä 5ef661
etäsuhde on kyllä hyvää ja toimivaa huumetta itsellenikin, mitä nyt tietysti välillä harmittaa jos on vaikka lähtiessä vähän vaikeampi tilanne tai asioita ei saa puhuttua halki kasvotusten, ja ne on viimeisenä mielen päällä kun toisen tyköä lähtee sen sijaan että voisi vaan lässyttää ja olla lähellä. mutta ne asiat saa onneksi aina selvitettyä sitten myöhemmin kuitenkin ja aina pääsee näkemään uudestaan verrattain pian, ja opetteluahan tää vasta on.

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 16 Aug 2018, 13:07
by Assman
Hei hei tämä skene. Elämä jatkuu ja aina elämässä rakkautta onneksi on :heart:
Sain henk.koht. ennätyksen rikottua suhteen pituudessa, että sulka hattuun vaan! :hattu:

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 16 Aug 2018, 18:55
by hellan lettas
Rakkautta on ottaa toisen silmästä rähmää. Silloin tuntee olevansa erityinen.

Ei oo muuten vitsi vaikka siltä ehkä kuulostaa. Jonkun mielestä ehkä ällöä mutta me ollaan aina tykätty :D

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 19 Aug 2018, 21:27
by Modesty Blaise
This is fantastic I'm in heaven wrote:
14 Aug 2018, 20:47
^ Olen iloinen puolestasi tai siis vuoksesi tai siis juuh kuulostaa hyvältä! :D
Kiitos ja on kyllä erikoisen hyvä suhde tämä!

Eilen oltiin hääjuhlissa ja oli muuten parhaat hääkekkerit, missä oon ikinä ollut. Niin paljon ihania ja rakkaita ihmisiä plus meininki oli aivan mahtava. Tällaisia lisää, kiitos :love2:

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 05:37
by Mayhem peruttu
Oli kyl ihanat rakkauden juhlat. :love2:

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 13:08
by This is fantastic I'm in heaven
5/5 hyvän mielen juhlat :love2:

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 16:20
by Poistunut käyttäjä 0380d1
Meki oltiin hääjuhlissa tossa ja meistä sanottiin että kiva pari ja sovitaan toisille. :)

Samaa mieltä kyllä, kivaa on edelleen vaikka suhteen kuherruskuukaudet on ohi ja suhde "arkiutunut". Olipa jotenkin tökerösti laitettu, mutta omanlaista romantiikkaa siinä itelle on että jaksaa katella toista suurenevissa määrin ja vaikka huomaa että tarvitsee tilaa omalle itselle ja omille jutuille, niin sekin järjestyy luonnollisesti ja kivasti.

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 17:48
by Larissa von Cockström
Lasken jo päiviä pieneen lemmenlomaamme [-o< alkoi matkakuume nousta kun näyttäisi et tulis yhden yön extramatkajutska reissun alkuun :o hävettää vaan tommonen koneella lentely ja saastuttaminen :oops:

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 18:56
by nyx
40oz Morpheus wrote:
20 Aug 2018, 16:20
meistä sanottiin että kiva pari ja sovitaan toisille. :)
Tällasta on ilahduttavaa kuulla. Kesällä useampaankin otteeseen tuli ihmiset sanomaan, että näytetään ja tunnutaan niin hyvältä yhdessä ja on olleet ilahtuneita kun ollaan päädytty yhteen, eikä siihen voinu todeta kuin että olen kyllä täysin samaa mieltä.

On kyllä vaan parasta jakaa arkea kumppanin kanssa.

Re: Parisuhde-palsta

Posted: 20 Aug 2018, 18:58
by nyx
Oon ihan umpirakastunut.