Arawn wrote: ↑09 Oct 2022, 10:47
SAMMAGSMAN wrote: ↑09 Oct 2022, 10:31
Trollface-mies wrote: ↑09 Oct 2022, 10:22
Kieltämättä itsekin tätä arvuuttelun intensiivisyyttä ihmettelin, kun oma reaktioni siltahommaan oli lähinnä "no niin, se räjähti" ja miettiä enemmän että mitkä vaikutukset sillä on, eikä niinkään sitä että miten ja kuinka ja kekä sen räjäytti, tai ainakaan ihan viimeisintä teknistä piirtoa myöten.
Aamuaan alottaville tiedoks että tuolla on muutamia sivuja taaksepäin copy-pastettuna se Timen juttu kenraali Zalužnyistä, se tuntu hukkuvan tähän yleiseen "oliko se TNT, raketti, sammakkomies, kamikaze-rekka vai droonipaatti" -jutustelun sekaan. Siis jos jotakuta kiinnostaa juttu lukea
Tää sun linkkaama artikkeli oli tosi hyvä, paljon mielenkiintoisempaa kuin tämä aseketjuun kuuluva anaalinen hinkkaus siitä, että millä Kertsinsalmen silta räjäytettiin. Pisti miettimään, että mihin se neuvostosotataito Venäjältä oikein katosi, kleptokratian syövereihin?
Joku vois ehkä valistaa mua tästä neuvostosotataidosta. Tai siis, mä voin uskoa, että siellä on ollut teoriatason osaamista - venäläiset on kautta rantain olleet vallan hyviä tiedemiehiä ja tutkijoita, kun ovat halunneet & siihen on annettu mahdollisuus. Mutta esimerkiksi Zhukov ei ole kuulostanut kovinkaan merkittävältä nerolta vaan enemmän "mulla on 100 ukkoa vs sun 10 ukkoa - heitän ne kaikki sun tykkejä päin ja lopulta mun henkiin jääneet 20 ukkoa jyrää sun 10 ukkoa". En tosin tiedä, oliko Zhukov sinänsä hyvä kenraali, joka sitten joutui II Maailmansodassa käyttämään tätä ihmisaaltotaktiikkaa, kun häneltä vaadittiin naurettavia.
Siis koko "operaatiotaidon" käsite sodankäynnissä on neuvostoliittolainen innovaatio. A. A. Svetšinin kehittämä 1920-luvulla. Vallankumouksen jälkeinen neuvostoarmeija ymmärsi ensimmäisenä maailmassa sen, että strategian ja taktiikan kategoriat eivät ole riittäviä kuvamaan modernin sodan toimintakenttää.
Tältä pohjalta luotiin "syvän taistelun" periaate, jota marsalkka Tuhatševski kehitteli ennen kuin joutui Stalinin teloituttamaksi. Opit periytyivät sittemmin Žukoville. Ajatuksena oli, että mekanisoidussa armeijassa aselajien välinen yhteistyö mahdollistaisi vihollista vastaan sellaiset hyökkäysoperaatiot, joissa taistelua ei käytäisi ainoastaan rintaman leveydellä, vaan alusta asti myös sen syvyydessä.
Tavoitteena ei ollut välttämättä edes suoranaisesti tuhota vihollista koko taistelukentän alueelta; tämä oli saksalaisten clausewitzilainen pakkomielle. Neuvostoliittolainen sotilasoppi lähti siitä, että syvään porrastetuilla, heti ensi vaiheessa jopa 35 kilometriä eteenpäin ulottuvilla hyökkäyksillä koko rintaman leveydellä voitaisiin tuhota vihollisen logistiikka ja mahdollisuudet vastarintaan. Vihollisen taktinen rintama voisi jäädä vaikka pääosin eheäksi, mutta näiden joukkojen olisi eristettyinä lopulta pakko antautua.
Esimerkki käytännössä: tammikuun 1942 vastahyökkäys kohti Smolenskia, joka motitti saksalaisten joukot Demjanskissa. Tässä vaiheessa neuvostoarmeijalla ei ollut kesän ja syksyn tappioiden jälkeen edes riittävästi panssareita suunniteltua syvätaistelua varten, mutta kenraali Jerjomenko onnistui kahdella panssaripataljoonalla tunkeutumaan, no, sadan kilometrin syvyyteen. Tavoitteena oli koko saksalaisten keskustan armeijaryhmän etulinjan motitus, mutta siihen ei ollut resursseja; sen sijaan etulinjan joukkojen saarrostus kyllä onnistui kahdella alueella. Saksalaiset tosin huolsi motin ilmateitse ja onnistui pitämään asemansa, mutta se ei vähennä tämän saavutuksen ansioita.
Toinen esimerkki: operaatio Uranus, 1942, jolla akselivaltain sivustaa suojanneet armeijat Donilla saarrettiin kuvatunlaisilla hyökkäyksillä, ja samalla myös luotiin Stalingradin motti.
Tässä välissä voisi kysyä ohimennen, missä viimeksi ollaan nähty onnistunut syvään porrastettu hyökkäys, 30-40 kilometrin päivävauhdilla? Harkovan rintamalla. Missä on nähty onnistunut saarrostus? Lymanissa. Ukrainalaisten sotiminen on sikäli omaleimaista, että siinä on puolustustaistelussa mukana vihollisen pakottaminen maksamaan joka ikisestä maastonkohdasta -- ei tuntematonta Neuvostoliitossakaan, mutta tämä on selvemmin kotikutoista -- mutta hyökkäyksessä tuntuu neuvostostataidon perinne.
Neuvostosotataito näkyy siinäkin, ettei motteja tuhota mitenkään hätiköidysti. Niiden annetaan muhia omia aikojaan, aivan kuten itärintamalla 1942-1944 ja Hersonissa nyt.
Toinen piirre, mikä ukrainalaisten sodankäynnissä muistuttaa neuvosto-opeista on sivustahyökkäykseen vastaaminen omalla sivustahyökkäyksellä. Donbassin rintamalla nähtiin kesällä se erikoinen kuvio, missä molemmat koukkaili kilpaa toistensa sivustoihin. Ukrainalaiset onnistuivat lopulta paremmin, ja venäläisten saarrostusyritys kutistui kutistumistaan ja jäi lopulta mitättömäksi.
Sodankäynti on edelleenkin mekanisoitua samalla tavoin kuin 1940-luvulla, vaikka aselajeihin onkin tullut uusia herkkuja, mutta jo Tuhatševski piti itsestään selvänä, että kehitys kehittyy ja sotilaallis-tekninen puoli on aina dynaamista.
Mitä Žukoviin tulee, niin Rževin lihamyllyssä ukko jumittui kulutussotaan ja suoriin hyökkäyksiin. Uranuksessa ei niinkään. Mutta jos nyt haluaa nimetä menestyksekkäimmät ja tehokkaimmin teoriaa käytäntöön soveltaneet neuvostoliittolaiset rintamakomentajat, niin ne ovat, tässä järjestyksessä: Rokossovski, Jerjomenko, Vatutin. Näistä vain viimemainittu oli isovenäläinen, jos kansallisuuksille haluaa antaa painoarvoa.
Edit: paritkin korjaukset.
Ei ole kovinkaan huolellisesti tehty lista tuo, puhtaasti sen takia, että yhtäkään Napoleonin marsalkkaa ei mainita, joista muutama oli Napoleonia luultavasti kyvykkäämpiä, esim. Louis-Nicolas Davout.