Postasin tällaisen juuri rogeen, laitan nyt tähänkin:
Spoiler:
Kuuntelussa kasetti "LÖRSSON – Live at Lahti Psych Fest, Torvi 28.6.2018"
Kesällä 2018 järjestettiin muutamassakin kaupungissa Psych Festejä. Harmi kyllä en päässyt itse näihin tunnelmoimaan. Onneksi sentään Lörsson-yhtyeen Lahden setti on kuultavissa Gafonin kasettijulkaisuna. Olen jo jonkin aikaa pitänyt yhtyeen tuotantoa kaikessa runsassävyisyydessään suurenmoisen kiinnostavana, joten toki hankin kasetin kuunneltavakseni.
Yleisö- vs. soundboardtallenteet, lo-fi ja remixit
Kasetin kahdella puoliskolla on eri tallenteet samasta yhtyeen setistä, Y-puolella on ”audience recording by L&M” (eli Y kuin yleisö?) ja L-puolella on ”stage recording by some bozo” (L kuin lava?). Ratkaisuhan on mainio lo-fi -estetiikan ystäviä ajatellen. Tästä estetiikasta muistuu mieleeni 1990-luvulla eräskin suuren levy-yhtiön artistin julkaisu, josta tarjottiin netitse muutamasta kappaleesta puolen minuutin näytteitä etukäteen, ja näiden lataaminenhan kesti silloisten siirtonopeuksien vuoksi luvattoman kauan ja äänenlaatukin oli näissä tarkoituksellisen kaukana cd-laadusta. Elävästi muistan intoilleeni yhdestä tällä tavoin kuulemastani biisistä, mutta eiköhän sittemmin ceedeen saatuani sama kappale dynaamisemmilla soundeilla tuntunut jotenkin lattealta ja väsähtäneeltä. Mistä hiivatista näitäkään pystyy ennakoimaan, korvan kallistuskulmalla tms. saattaa joskus olla ratkaisevankin tärkeä osuus taide-elämyksessä.
Erilaiset versiot ja ”remixit” voivat myös heijastella itse artistienkin erilaisia lähestymistapoja ja suhtautumista tuotokseensa, samoin kuin taidemaalareilla on joskus erilaisia sommitelmia aiheistaan. Nämä toisistaan poikkeavat variaatiot tarjoavatkin yleisölle märehdittävää eri lähtökohdista ja vinkkeleistä. Lörssonin Porin lyhytaaltoaseman keikkatallenne muistaakseni sisälsi varsinaisen setin lisäksi jälkiprosessoidun remix-version, ja ilmeisesti keikka ei artistin mielestä ollut syystä tai toisesta täysin onnistunut. Tosin itse muistan pitäneeni käsittelemättömästä versiosta enemmän eli siinä se nähdään, että yleisön maku voi olla arvaamaton.
Yleisöllä on myös jännä tapa toisinaan haluta itse päästä ikuistamaan ja tallentamaan seuraamansa musiikkitapahtumat; jo 1940-luvulla amerikkalainen Dean Benedetti seurasi bebop-saksofonisti Charlie Parkeria tämän klubikeikoilla ja äänitti keikat kelanauhurilla. Sittemmin Benedettin tallenteet ovat saavuttaneet legendaarisen maineen, ja ne julkaistiin virallisesti vuonna 1990. Tunnen hyvin bootleg-konserttiäänitteiden viehätyksen, ja olen tehnyt muutaman luvattoman keikkaäänitteen joskus. Äänenlaatu tuppaa olemaan perseestä, mutta yleensä se ei haittaa lainkaan.
Tämänkin tallenteen kohdalla huomaan pitäväni Y-puolesta eli yleisötallenteesta enemmän kuin bozo-versiosta. Äänenlaatu on yleisötallenteella tosin hieman yllättäen parempi (ainakin itseni mielestä) kuin L-puolella. Lauluosuudet kuuluvat Y-puolella paljon selkeämmin, mikä on ilahduttavaa, sillä tässä setissä vokalistin suorituksessa on erittäin vahvaa ja keskittynyttä tulkintaa, ehkäpä parasta, mitä olen Lörssonilta kuullut.
Psykedeelistä rokkia
Keväällä Lörsson-yhtye esiintyi Tampereen Vastavirta-klubilla noisemusiikki-illassa ja tämän tallenteen setillä yhtye oli osallisena Psych Fest -tapahtumassa. Yhtye on tämän suhteen varsin muuntautumiskykyinen tarvitsematta tinkiä keskeisistä elementeistään. Massiiviselle ääniseinälle on heitetty kollaasinomaisesti psych rockille sopivasti hapokkaita kitara/perkussiokuvioita, eri suuntiin hakeutuvia kosketinsoitinosuuksia sekä pikanttia sosiaalipornahtavaa, mutta ei alleviivaavaa arkiretoriikan peilausta. Jälkimmäisen osalta teoksessa kuullaan Anssi-nimisen lapsen läksytystä, ilmeisesti leikkikentältä tai jonkin muun massiivisen ääniseinän takaa kuultuna (”Anssi, sun faija on poliisi”; ”Anssi!... En minä hae työttömyysturvaa... Anssi!”). Kokonaisuuteen on upotettu myös aika perhanan väkevästi esitetty Pasi & Mysiinin ”Joka päivä sama fuula” -kappaleen tulkinta. Ja tällainen hetkittäinen vierailu muiden sävelteosten teemoissa jos mikä tuo jälleen mieleen Charlie Parkerin, joka saumattoman sujuvasti ryyditti soolojaan pätkillä muista kappaleista.
On kiistatonta ja ikävää, että tällaisiin julkaisuihin voidaan vaarallisen helposti suhtautua yliolkaisesti ja väheksyvästi. Miten tässä lajityypissä ylipäänsä voidaan onnistua - tai epäonnistua – olisi kaikessa näkemyksettömyydessään väärä kysymys. Tämä julkaisuhan on sekä viihdyttävä että intelligentillä tavalla kuulijansa haastava setti, joka olisi saanut Max Wertheimerin, Kurt Koffkan ja Wolfgang Köhlerin, nuo hahmopsykologian vikkelät pioneerit, nyökkäilemään hyväksyvästi ja paljon muutakin. Tämä noisen, salamyhkäisten harmonisten krautsävyjen, eläinten äänten, ”RAHAA! RAHAA! RAHAA! RAHAA!” -huutojen ym. sikermä vakuuttaa varmaotteisuudellaan. Ei mitään halpaa paatoksellisuutta tai itsetarkoituksellista groteskiutta ole tässä, vaan teos on ajoittain hyökkäävä, suora, rehellinen, paljas, ja lämminhenkisyyttä on myös seassa. Eikä tässä ollut vielä edes kaikki. Elävästi intoilen tästä julkaisusta silläkin uhalla, että olen "ymmärtänyt sen täysin väärin" ja sehän se vasta lystikästä olisi.
Sisältää LIVE ACTION JULISTEENKIN
aaveet suolla
Kesällä 2018 järjestettiin muutamassakin kaupungissa Psych Festejä. Harmi kyllä en päässyt itse näihin tunnelmoimaan. Onneksi sentään Lörsson-yhtyeen Lahden setti on kuultavissa Gafonin kasettijulkaisuna. Olen jo jonkin aikaa pitänyt yhtyeen tuotantoa kaikessa runsassävyisyydessään suurenmoisen kiinnostavana, joten toki hankin kasetin kuunneltavakseni.
Yleisö- vs. soundboardtallenteet, lo-fi ja remixit
Kasetin kahdella puoliskolla on eri tallenteet samasta yhtyeen setistä, Y-puolella on ”audience recording by L&M” (eli Y kuin yleisö?) ja L-puolella on ”stage recording by some bozo” (L kuin lava?). Ratkaisuhan on mainio lo-fi -estetiikan ystäviä ajatellen. Tästä estetiikasta muistuu mieleeni 1990-luvulla eräskin suuren levy-yhtiön artistin julkaisu, josta tarjottiin netitse muutamasta kappaleesta puolen minuutin näytteitä etukäteen, ja näiden lataaminenhan kesti silloisten siirtonopeuksien vuoksi luvattoman kauan ja äänenlaatukin oli näissä tarkoituksellisen kaukana cd-laadusta. Elävästi muistan intoilleeni yhdestä tällä tavoin kuulemastani biisistä, mutta eiköhän sittemmin ceedeen saatuani sama kappale dynaamisemmilla soundeilla tuntunut jotenkin lattealta ja väsähtäneeltä. Mistä hiivatista näitäkään pystyy ennakoimaan, korvan kallistuskulmalla tms. saattaa joskus olla ratkaisevankin tärkeä osuus taide-elämyksessä.
Erilaiset versiot ja ”remixit” voivat myös heijastella itse artistienkin erilaisia lähestymistapoja ja suhtautumista tuotokseensa, samoin kuin taidemaalareilla on joskus erilaisia sommitelmia aiheistaan. Nämä toisistaan poikkeavat variaatiot tarjoavatkin yleisölle märehdittävää eri lähtökohdista ja vinkkeleistä. Lörssonin Porin lyhytaaltoaseman keikkatallenne muistaakseni sisälsi varsinaisen setin lisäksi jälkiprosessoidun remix-version, ja ilmeisesti keikka ei artistin mielestä ollut syystä tai toisesta täysin onnistunut. Tosin itse muistan pitäneeni käsittelemättömästä versiosta enemmän eli siinä se nähdään, että yleisön maku voi olla arvaamaton.
Yleisöllä on myös jännä tapa toisinaan haluta itse päästä ikuistamaan ja tallentamaan seuraamansa musiikkitapahtumat; jo 1940-luvulla amerikkalainen Dean Benedetti seurasi bebop-saksofonisti Charlie Parkeria tämän klubikeikoilla ja äänitti keikat kelanauhurilla. Sittemmin Benedettin tallenteet ovat saavuttaneet legendaarisen maineen, ja ne julkaistiin virallisesti vuonna 1990. Tunnen hyvin bootleg-konserttiäänitteiden viehätyksen, ja olen tehnyt muutaman luvattoman keikkaäänitteen joskus. Äänenlaatu tuppaa olemaan perseestä, mutta yleensä se ei haittaa lainkaan.
Tämänkin tallenteen kohdalla huomaan pitäväni Y-puolesta eli yleisötallenteesta enemmän kuin bozo-versiosta. Äänenlaatu on yleisötallenteella tosin hieman yllättäen parempi (ainakin itseni mielestä) kuin L-puolella. Lauluosuudet kuuluvat Y-puolella paljon selkeämmin, mikä on ilahduttavaa, sillä tässä setissä vokalistin suorituksessa on erittäin vahvaa ja keskittynyttä tulkintaa, ehkäpä parasta, mitä olen Lörssonilta kuullut.
Psykedeelistä rokkia
Keväällä Lörsson-yhtye esiintyi Tampereen Vastavirta-klubilla noisemusiikki-illassa ja tämän tallenteen setillä yhtye oli osallisena Psych Fest -tapahtumassa. Yhtye on tämän suhteen varsin muuntautumiskykyinen tarvitsematta tinkiä keskeisistä elementeistään. Massiiviselle ääniseinälle on heitetty kollaasinomaisesti psych rockille sopivasti hapokkaita kitara/perkussiokuvioita, eri suuntiin hakeutuvia kosketinsoitinosuuksia sekä pikanttia sosiaalipornahtavaa, mutta ei alleviivaavaa arkiretoriikan peilausta. Jälkimmäisen osalta teoksessa kuullaan Anssi-nimisen lapsen läksytystä, ilmeisesti leikkikentältä tai jonkin muun massiivisen ääniseinän takaa kuultuna (”Anssi, sun faija on poliisi”; ”Anssi!... En minä hae työttömyysturvaa... Anssi!”). Kokonaisuuteen on upotettu myös aika perhanan väkevästi esitetty Pasi & Mysiinin ”Joka päivä sama fuula” -kappaleen tulkinta. Ja tällainen hetkittäinen vierailu muiden sävelteosten teemoissa jos mikä tuo jälleen mieleen Charlie Parkerin, joka saumattoman sujuvasti ryyditti soolojaan pätkillä muista kappaleista.
On kiistatonta ja ikävää, että tällaisiin julkaisuihin voidaan vaarallisen helposti suhtautua yliolkaisesti ja väheksyvästi. Miten tässä lajityypissä ylipäänsä voidaan onnistua - tai epäonnistua – olisi kaikessa näkemyksettömyydessään väärä kysymys. Tämä julkaisuhan on sekä viihdyttävä että intelligentillä tavalla kuulijansa haastava setti, joka olisi saanut Max Wertheimerin, Kurt Koffkan ja Wolfgang Köhlerin, nuo hahmopsykologian vikkelät pioneerit, nyökkäilemään hyväksyvästi ja paljon muutakin. Tämä noisen, salamyhkäisten harmonisten krautsävyjen, eläinten äänten, ”RAHAA! RAHAA! RAHAA! RAHAA!” -huutojen ym. sikermä vakuuttaa varmaotteisuudellaan. Ei mitään halpaa paatoksellisuutta tai itsetarkoituksellista groteskiutta ole tässä, vaan teos on ajoittain hyökkäävä, suora, rehellinen, paljas, ja lämminhenkisyyttä on myös seassa. Eikä tässä ollut vielä edes kaikki. Elävästi intoilen tästä julkaisusta silläkin uhalla, että olen "ymmärtänyt sen täysin väärin" ja sehän se vasta lystikästä olisi.
Sisältää LIVE ACTION JULISTEENKIN
aaveet suolla
arviolle!
