Moderator: Bulizky
Kolmesta Tedistä koostuva grindiryhmä Napalm Ted on paukutellut menemään vuodesta 2015. Oululaisryhmä onkin ollut hyvin aktiivinen, sillä erilaisia pienjulkaisuja on valmistunut neljässä vuodessa puolenkymmentä ja päälle vielä vuoden 2018 Mouthful-esikoisalbumi.
Nimensä mukaisesti Complete Success (2015-2017) -kokoelma sisältää yhtyeen koko tarjonnan vuosilta 2015-2017 ja päälle vielä hieman ylimääräistä silavaa. 42 kappaleen paketti on tuhti tapaus yli 70 minuutin kestossaan, sillä tarjolla on grindausta ja keskisormea monessa eri muodossa, niin livenä kuin studiostakin.
Kuten aiemmin Napalm Tediä kuulleet tietävät, tässä ei grindipyörää uudestaan keksitä. Kappaleet ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, välillä jopa (nimi)esikuva Napalm Deathia myötäillen. Toisaalta, vaikka mukana on covereitakin, vaihtelua on lopulta vähän ja vielä vähemmän on täsmähittejä. Niitä ei kokoelmalta löydy yhtäkään.
Complete Success (2015-2017) nostaa Napalm Tedin suurimman heikkouden esiin vähän turhankin kiusallisesti. Levy tekee selväksi, että vaikka oululaisgrindaajien tyylitaju on kohdillaan, mitään hittimateriaalia ja grind-jättiläisten huippumatskua heillä ei ole tarjota. Biisit ovat mitä ovat, hyvässä, pahassa ja rumassa.
Fani- ja keräilijäkulmasta katsoen kokoelma kuitenkin puoltaa julkaisuaan. Se on fanipalvelua, ja tuo tuotokset käsille helpossa ja kätevässä formaatissa ilman hintavaa ja työlästä keräilytyötä, etenkin niille, jotka suosivat cd-formaattia digi- ja vinyylimuodon sijasta. Kokoelmana se on hyvä ja täyteläinen, mutta levynä turhankin raskas suo läpi koluttavaksi.
Seuraavana vuonna julkaistut Into a Black Ooze EP sekä Mustasuon kanssa kasaan rykäisty splittilevy saivat kuitenkin suolen päästä kiinni, eikä veto ole tuon jälkeen päässyt herkeämään. Noissa kohdin bändin omintakeinen ja omaleimainen tapa toimia myös betonoitui, eikä ryhmää ole sen koommin tarvinnut vertailla enää muihin.
Etenkin jälkimmäisen kiekon Vegagore ja Qualms of Doom ovat edelleen sellaista tukkapöllöä ja turpasaunaa, ettei paremmasta väliä. Sen sijaan bonuksena kuultava Vegamachine remix That Teddy -biisistä jättää hieman ristiriitaisemman kuvan itsestään. Näissä kohdin kuitenkin Napalm Tedin sekoitus deathin, sludgen, punkin ja ties minkä muiden sammioiden annista oli jo saavuttanut pisteen, jossa voitiin puhua oikeutetusti Napalm Ted -soundista. Samoissa kohdin taisin itsekin muuttua napalmtedistiksi, koska tuon jälkeen jokainen uusi julkaisu on otettu vastaan ilon huudoin myös omassa kammiossani.
