http://www.desibeli.net/juttu/3201
Corroder on jyväskyläläinen raskasta, ehdotonta ja raastavaa punkkia soittava kokoonpano, jolta on ilmestynyt oikein kaksi seiskatuumaista peräjälkeen.
Doctrine on neljän biisin kokonaisuus, jolta ei löydy otsikon mukaista kipaletta. Mutta mitäpä moisesta pikkujutusta, kun etenkin A-puolen Nothing potkii dynamiikkansa ansiosta jykevästi oikeisiin kohtiin, soiton liipatessa läheltä metallia.
B-puolen käynnistävä Constructive Criticism vain nostaa kierroksia entisestään, hardcoren hengen höyrytessä tiukassa pieksennässä. Pinnat jo tässä vaiheessa myös vokalisti Akille tinkimättömästä huudosta ja kyvystä tuoda sävyjä näinkin suoraviivaiseen ilmaisuun. Tarpeettoman pitkäksi venytetty Cacophony vie sen sijaan vauhdin ja voiman tähän saakka mallikkaasti kulkeneesta paketista, mikä on vähintäänkin harmillista.
Instinct-kiekolla on puolestaan kokonaista kuusi siivua, joista yksikään ei ole tosin Instinct-niminen. A-puolen korkkaava Join Us käy suoraan rinnuksiin, puristaen satunnaisen kuulijan vasten betoniseinää ja tarjoten väliin sopivasti hengähdystaukoa. Ecumenance on raita paikallaan, mutta näin tiukassa kisassa käteen jää vain puoliskon pronssitila. Scumilla ottaa aikansa päästä telineistä liikkeelle, mutta kun se lopulta tapahtuu, on käsissä siinä määrin svengaavaa ja runttaavaa paukutusta ettei pahemmasta väliä. Toisinaan rallauksesta on jopa lyhyt matka death’n’rollin kentille.
B-puolen kolmesta iskusta A Long Day on nimensä mukaisesti se pisin, laahaavin ja raskain, biisin keskiosuuden esitellessä suorastaan progehtavia mustuuden syövereitä. Avauksena kuultava Deathwish on kiistatta nimetty jykevimmin, mutta järjettömän mätkeen saralla voiton perii Valid Argument. Kyse ei ole niinkään voimasta ja vauhdista, vaan siitä groovesta jonka bändi onnistuu taikomaan jälleen turpasaunansa kylkiäiseksi.
Kymmenen sivallusta ja korvat soivat, mutta samaan aikaan olo on kumman puhdistunut. Lisää, kiitos.
Mika Roth
