Minkä kirjan luit viimeksi?

[Astro]

Giacomo Casanova:Elämäni tarina 1-2.

[sössön sössön]

Kari Kosmos: Mielen aika

Kari oli kyllä omanlaatusensa äiä, ja niin on tää kirjakin. Pikkutarkasti tutkittu historia 1900 luvun psykedeelisestä kyldyyristä, täynnä detskuja ja nippelitietoa yms., ja vähän niinku kaikki on yritetty ahtaa samoihin kansiin. Tämä johtaa aika hätäseen lopputulokseen, ja varsinkin pari-kolme viimestä lukua jotka käsittelee psykedeelistä musaa ja sitä mitä Suomessa on asian tiimoilta tapahtunu olis olli parempia jos olisivat olleet vähän laajempia ja rauhallisempia - monia skenessä merkittäviä juttuja ja nimiä on kuitattu yhdellä lauseella kun niistä olis saanu vaikka oman lukunsa jos olis halunnu. Sen lisäks muutama pikkuvirhe detskuissa (Pablo Amaringolla oli näyttely Tampereen taidemuseossa eikä hesoissa) ja nimissä jäi vähän kaivelemaan.

Siitä huolimatta, tää on ainoa suomenkielinen kirja laatuaan, ja tommoset sivuseikat jää tosiaan sivuseikoiks kun miettii että onhan toi aika tärkee keskustelunavaus sarallaan. ja onhan toi stoori kyllä outo, kreisi ja kiinnostava että kyllä se lukea kannattaa, ja semmoselle joka ei ole lukenu merkittävää osaa Karin lähdematskusta niinku esim. meikä tosta löytyy kyllä taatusti ihmeteltävää ja ällisteltävää

[Laku Setä]

Beevor :Pariisi
Simon Elo: poliittiset mustelmani
late johanssonin elämänkerta

[esteri]

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Arkistonhoitaja perkaa poliitikon salattuja arkistoja. Vähän epätasainen, mutta enimmäkseen viihdyttävä. Loppu pääsi vähän yllättämään ja jäin miettimään, missä kohtaa on jäänyt huomaamatta jotain oleellista.

[tsiiah]

Katja Raunio: Sinun päiväs koittaa

Arkistonhoitaja perkaa poliitikon salattuja arkistoja. Vähän epätasainen, mutta enimmäkseen viihdyttävä. Loppu pääsi vähän yllättämään ja jäin miettimään, missä kohtaa on jäänyt huomaamatta jotain oleellista.

Tää vois antaa aika paljon uutta toisella lukukerralla, mutta ei toisaalta oo niin hyvä, että viittis.

[Hexa]

Jorma Ojaharju: Karhea, hellä

Pursimiehenkatua, merenrannalla retkeilyä, muistoja vankilasta ja meriltä. Ja työläisylpeyttä. Tykkäsin.

[epäpoliittinen mussolini]

robert musil - mies vailla ominaisuuksia

hyvinhän siinä kuukausi meni. vähän tuli tyhjä olo kun se sitten loppui, mutta jo aika monta sataa sivua ennen loppua oli selvää että tässä on kirja joka ei koskaan olisi voinutkaan tulla valmiiksi, kun uusia hahmoja, hyvin samanlaisia kuin aiemmat, tulee vaan koko ajan esiin pitämään uusia filosofisia puheenvuoroja, hyvin samanlaisia kuin aiemmat, ja kaikki sivu"juonet" etenevät perhosentoukan nopeudella mutta samaan aikaan pullistuvat joka suuntaan uusiksi sivusivujuoniksi. tai oikeastaan toi pullistuminen oli selvää jo kolmannen osan alussa, kun kuvioihin tuotiin mukaan päähenkilön sisar, jota ei aiemmin ollut mainittu sanallakaan, ja sitten todella pitkän aikaa keskityttiin niiden insestisiin tunteisiin, joka vyörytti kaiken aiemman käsitellyn sivuun, eikä sitten edennyt sekään yhtään mihinkään

[tsiiah]

Colson Whitehead: Nickelin pojat
Dozierin poikakoulusta paljastuneet lasten hakkamiset ja tappamiset tässä taustalla, höystettynä vielä 60-luvun etelän mustien kohtelulla. Tää oli tavallaan hyvä, mutta olisin kuitenkin toivonut vähän laajempaa käsittelyä. Joku tossa tyylissä vähän kaihersi.

[Astro]

Anna Burns:Maitomies.

[jaxen]

Elina Saksala - Mies matkallaan - Eero Raittinen

Boomer-polven rokkareista ja poppareista alkaa varmaan kaikista olla ilmestynyt joku elämänkerta? Osa on aika turhia, kuten samaisen Reuna-kustantamon Kisu-kirja, mutta toisaalta taas firman Antero Jakoilan muistelmat olivat eri jees.

Isoveli Jussista on ilmestynytkin jo aikaa sitten omat muistelmat, mutta niissä Eero jätettiin aika pitkälti rauhaan. Tässä Eeron kirjassa Jussi kyllä vilahtelee.

Siinä missä Jussi on tehnyt itsestään käytännön puurtamisella instituution plus rokin kävelevän tietosanakirjan, Eeron ura ja kulku on ollut vähän erilaista. Veljesten musiikkiura alkoi samassa bändissä, mutta Eerolle läjähti pari (ja ainoat) hittiä 60-luvun lopussa, jotka myöhemmin muodostuivat tietynlaisiksi riippakiviksi. Kirjan nimi kertoo oman tiensä kulkijasta ja sellainen Eero Raittinen onkin urallaan ja elämässään ollut. Kahdeksissakymmenissä oleva pappa kertoo muistelmissaan aika paljon omista näkemyksistään musiikinteossa ja maailmasta ylipäätään, jotka voi itsekin allekirjoittaa. Kääntöpuolena tästä on, että Tasavallan pressan jälkeen Raittinen joutui hetkittäin työttömyyskortistoon, eikä uran alun suosiota toistettu, eikä haluttukaan. Aika pieninä murusina on Raittisen leipä ollut vuoden 2007 taiteilijaeläkkeeseen asti.

[Astro]

Don DeLillo:Nolla kelviniä.

[Kansan syvät rivit]

Vique Martin: Simba

Zinejuttuja 90-luvun alusta 00-luvun alkuun yksissä kansissa. Haastattelut pääasiassa hyviä, tosi omaperäinen ote kun keskitytään haastateltavien persooniin eikä mihinkään nappulan vääntöön studiossa. Ebullition/Heartattack-tyyppien haastattelu varmaan paras.

Hyviä ränttejä myös. Osa henk koht jutuista toimii, osa ei. Myös kivoja eläinten kuvia, mutta muutamilla sivuilla teksti tummalla pohjalla teki lukemisesta tuskaa. Hyvä aikaamatka 90-luvun hardcoreen.

[Suomen Sylvester Stallone]

700 sivua ihan käsittämätöntä paskaa. Pitkään kesti lukea ja ihmettelen miten jaksoin loppuun asti.

[Ananaskääpiö]

[Astro]

Richard Ford:Syntien paljous.