Minkä kirjan luit viimeksi?

[OJ Petkunterä]

John Dickson Carr: The Red Widow Murders.

Taas kunnon vanhan ajan dekkari. Kaikkea on mitä pitääkin: englantilainen lordi, jonka suvussa ja huushollissa kaikki on enemmän tai vähemmän kajahtaneita, verisiä legendoja Ranskan vallankumousvuosilta, hernerokkasumua Lontoon kujilla ja tietty selittämättömiä kuolemantapauksia. Lordin vanhassa Lontoon-residenssissä on yksi huone, jossa ihmisillä on ollut tapana kuolla tuntemattomasta syystä aina, kun ovat olleet siellä muutaman tunnin yksin, ja asiastahan pitää ottaa selko. Huippuviihdettä.

On myös suomennettu Carter Dicksonin kirjailijanimen alla nimellä Punainen leski.

[Astro]

Antti Hurskainen:Suntio.

[Ananaskääpiö]

Robert A. Heinlein: Kuu on julma

Hämmentävää, ettei ole koskaan tullut luettua Heinleiniä. Lapsena tuli kuitenkin aika tarkkaan kaluttua kirjaston scifi-hyllyt ja tämäkin on jo silloin siellä ollut, olisiko sitten jotenkin epäseksikäs kansi vai mikä ollut syynä. Starship troopers leffan tullessa ois voinut kanssa kuvitella, että oisin testannut jotain Heinleiniä, mutta ei.

Kirjassa kohtaavat niin kova kuin pehmeä scifi, ensimmäistä edustaa yleensäkin Kuussa olevat siirtokunnat, ballistiikka, tekoäly ja muu tekniikka, jälkimmäistä Kuun yhteisön anarkoliberalistinen luonne ja sen yhteiskunnallinen kehitys (en tiedä miksi tämä on pehmeää, mutta kai tällanen jako on jossain tehty). Vanhemmassa scifissä teknologiseen kehitykseen pitää suhtautua rinnakkaismaailman touhuina, eikä tässä oikeastaan mitään erityisen typerää ja "epäuskottavaa" mukana ollut. Tai olen kyllä ymmärtänyt, että jos kiertoradalta tiputetaan pari päivää monen tonnin murkulaa maahan niin hommat on aika finaalissa, vaikka asutuskeskuksia väisteltäisiinkin. Juonihan on tosiaan Kuun rangaistussiirtolan kapina ja itsenäistyminen. Kerronnan poikakirjamaisen rempseä meno ei simppelin etenemisen kanssa ollut tällä kertaa plussaa.

[roskacore]

Luin uudestaan Sokeanäön. Tämä on kyllä yksi kirjoista koskaan

[Astro]

Nikolai Gogol:Reviisori/Päällystakki.

[dillen aspen]

Indrek Harglan Melchior -sarjan kaksi ekaa tullut luettua. Dekkareiden ystävälle ihan raikas tuulahdus keskiajan etelänaapurista.

[Astro]

Gianni Solla:Ystävyyden oppimäärä.

[Kansan syvät rivit]

Vihavainen, Timo: Länsimaiden tuho

Ihan vetävästi kirjoitettu ja mielenkiintoisia nostoja historian hämäristä sekä aivan käsittämättömän myötähävettäviä johtopäätöksiä siellä sun täällä.

[Vilja heilimöi, minä en]

Daniel Ekeroth - Swedish Death Metal, erittäin hyvä.

[Kansan syvät rivit]

Marciano, Fransesca: Casa Rossan perilliset

Varmaan ensimmäinen lukemani italialainen kirja, ja tykkäsin hitosti. Tollanen sukuromaani 1900-luvusta, hyvin avasi kuvioita toisen maailmansodan jälkipyykin sekä eritoten 1970-luvun terroristimenon osalta. Just jees.

[jaxen]

Dice Men - Ian Livingstone with Steve Jackson

Games Workshopin alkuaikojen tarina (sir) Livingstonen kertomana ja Jacksonin välillä täydentämänä. Runsaasti kuvitusta, mutta kyllä tämä ihan kirjasta menee.

GW:stä on myöhemmin tullut käsite, sekä sille maine nörttifaneiltaan että työntekijöiltään ilkeästi rahat keräävästä pörssifirmasta, mikä ei sinänsä poikkea toisesta alan pioneerista TSR:stä ja sen perillisistä. Yhtiöiden historia sivuaa ja limittyy toisiinsa myös yllättävän paljon. Perustajakaksikko (kolmas oli poistunut firmasta jo 70-luvulla) myi loputkin osuutensa pois 1990 ja oli sitä ennen jo väistynyt päättävästä asemasta, osaavampien ja häikäilemättömämpien firman pyörittäjien tieltä. Peliskenen syntymisestä ja kasvamisesta 70-luvun alussa irtosi mukavaa tarinaa. Suhteellisen huolettomien yliopistohippien matka liikeketjun ja ilmiön pyörittäjäksi oli kirjoitettu myös alkuaikojen GW:lta tutulla huomioivalla ja hauskalla tyylillä.

[Astro]

Mariana Enriquez:Sängyssä tupakoimisen vaarat.

[OJ Petkunterä]

Anthony Burgess: The Complete Enderby.
Sis. romaanit Inside Mr Enderby, Enderby Outside, The Clockwork Testament or: Enderby's End, Enderby's Dark Lady or: No End to Enderby.

Koomisten romaanien kvartetti antisankarilyyrikon harharetkistä 1960- ja 70-luvuilla. Enderby on ruoansulatusvaivoista kärsivä, sosiaalisesti taitamaton ja syrjäytynyt englantilaisrunoilija, joka tavoittaa muusan parhaiten WC-pöntöllä. Sivistynyttä pieruhuumoria piisaa, samoin nolojen tilanteiden komediaa, sanaleikkejä sekä kulttuurikritiikkiä, kun Enderby yrittää toimia populaarikulttuurin ja tehokkuuden maailmassa, jota ei ymmärrä. Hän on kotonaan läntisen korkeakulttuurikaanonin kosmopoliittisissa kuvioissa, mutta käytännön kanssakäymisessä englantilainen nurkkapatriotismi luisuu nopeasti rasismin puolelle. Haahuilun varrella tyyppiä yritetään mm. domestikoida avioliitolla ja kirkolla, eheyttää runoilijasta tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi ja pitää statussymboliluennoitsijana amerikkalaisessa yliopistossa. Teemoihin kuuluu taiteen ja taiteilijan rooli yhteiskunnassa, korkean ja populaarikulttuurin suhde, plagiointi, sensuuri ja vapaus. Sarjan kolmannessa romaanissa Burgess selvästi tuulettaa vähän tuntemuksiaan Kubrickin Kellopeliappelsiinin vastaanotosta.

Epätasainen mutta menevä ja kielellisesti sekä tekstuaalisesti hirmu rikas ja runsas kokonaisuus, jossa tekstilajien kirjo vaihtelee perusproosasta runoihin, musikaalikäsikirjoituksiin, TV-keskustelujen transkriptioihin ja shakespeariaaniseen pulp-scifiin. Itselle korkeaa ja matalaa sekoittava komedia toimii, ja Enderbyn syrjäytyneen ja eksentrisen tunariälykön hahmo on aika riemukas luomus.

[OJ Petkunterä]

Indrek Harglan Melchior -sarjan kaksi ekaa tullut luettua. Dekkareiden ystävälle ihan raikas tuulahdus keskiajan etelänaapurista.

Testiin menee

[jaxen]

William Blake - Helvetin raamattu - Urizenin, Ahanian ja Losin kirjat

Jarkko Pylväksen suomentamat ja kommentoimat Blaken runoteokset. Viimeisenä kommenttiosuudessa hänen tieteellisesti vertaisarvioitu artikkelinsa, joka ilmestyi kuolemantutkimusseura Thanatos ry:n julkaisussa. Näistä kolmesta laatoille painetuista runoteoksista Urizenin kirja ilmestyi Blaken julkaisuna 1790-luvulla, mutta kaksi muuta jäivät pöytälaatikkoon ja niistä on olemassa vain yhdet ilmeisesti kirjailijan ottamat vedokset. Syitä pohditaan teoksen kommenttiosiossa, ilmeisesti ne eivät täyttäneet lopulta runoilijan kasvavaa yleisvisiota ja näkemystä. Tämä kirja jakautuu käytännössä niin, että puolet siitä menee Blaken teoksille, joissa toisella sivulla juoksee alkuperäinen, toisella suomennettu runo. Toinen puolikas on Pylväksen tieteellistä (uskonto ja kirjallisuus) taustoittamista ja pohdintaa, sekä lukemattoman määrän Blake-tutkimusten esimerkkien läpikäyntiä.

Blaken visoiden syväluotaaminen tutkijoiden toimesta saa välillä ainakin itselle nousemaan kyynisen hymyn suupieliin, onhan tässä kysymyksessä kuitenkin romantiikan aikaa enteilevä runoilija ja symbolisti, joka on lopulta keksinyt tai syntetisoinut kaikki itse. Toisaalta etenkin pisin Urizenin kirja todistetaan helposti parodiaksi raamatun luomiskertomuksesta, johon vedetään viivoja oman aikansa teologiaan ja politiikkaan (Blake oli henkilökohtainen ystävä monen valistuksellisen ja vallankumouksellisen henkilön kanssa). Mielenkiintoisin osuus on teosten ja platonistisen/gnostilaisen pohjan läpikäynti Blaken oman mytologian "pahan jumalan" ja vahvan dualismin kautta, mahdollinen vaikutus ja yhtäläisyys Nietzcheen jne. Oppinut ja lukenuthan Blake oli. Tämä oli itsellä ensimmäinen hyppäys Blaken maailmaan ja vielä tälleen kypsällä iällä. Runojen kielikuvat olivat vahvoja ja suomi-englanti-suomi tsekkailu oli mukavaa.