Minkä kirjan luit viimeksi?

[Hexa]

Juha Hurme: Volvo Amazon

[roskacore]

Robert Louis Stevenson: Pannaan julistettu

Semmonen Olipahan ainakin lyhyt

[Sun äitis]

Cormac McCarthy - Matkustaja.
Nautin tästä, vaikka vähän jäi kysymyksiä. Seuraavaksi Stella Maris niin ehkä jotain selviää.

[OJ Petkunterä]

J. M. Synge: Aransaaret. Suom. Heikki Salojärvi

Pieni ja tunnelmallinen matka/oleskelukertomus pienestä, karusta ja omaleimaisesta irlantilaissaaristosta 1800-1900-lukujen taitteesta. Irlannin pääsaarelle ei montaa kilometriä ole, mutta verraten eristyksissä tuollakin on tuohon aikaan vielä eletty. Kelpiä poltetaan, kalastusta katsellaan, keijuihin uskotaan, kotipolttoista naukkaillaan ja tarinoita turistaan. Tosi kiva ja eloisa tunnelmapala periferian katoavasta elämäntavasta. Pistän tähän sitaatinkin, kun oli niin ajatuksia herättävä:

Samana iltana hän sanoi äidilleen, että hänen oli aika lähteä maailmalle etsimään onneaan, sillä hän kykeni ottamaan hengiltä kokonaisen kärpäsparven yhdellä iskulla, ja pyysi äitiä leipomaan kolme leipää, jotka hän sitten ottaisi mukaansa aamulla.

[jaxen]

Tauno Kaukonen - Klaani

Jännä miten vahvoja kuvallisia visioita tästä on vieläkin yhden kerran telkussa näkemisen (1989) jälkeen. Ja pitihän se tunnusbiisikin kuunnella. Ehkä Leskisen yksi parhaita biisejä. Tai Tikanmäen sävellyshän tämä taitaa olla.

Kirja oli jännä sekoitus rikos- ja poikakirjamaista seikkailua ja sitten samalla syvää työväenluokkaisen kurjuuden ja heikon menon ja arvottomuuden kuvausta. Pakenevat Sammakon sedät ovat kuin viimeisiä mohikaaneja kanootteineen kesäisessä järvilabyrintissä sen sijaan, että kuuntelisivat jonkun pikkupomon tai mestarin vittuilua öljyisessä verstaassa. Silti näiden "keikat" ovat sellaisia ja tällaisia vuosikausien linnatuomioiden hinnalla ja miltei kaikki klaanin piirin miehet juoppoja tai totaalijuoppoja. Pahoja asioita ja vähän välittämistä. Tämä kaikki esitetään mukavan toteavasti ilman paasausta ja lopussa sitten... no ei siitä enempää.

[Ananaskääpiö]

Michael Lewis: Going Infinite - The Rise and Fall of a New Tycoon

FTX-kryptopörssin perustaja Sam Bankman-Fried lienee joko autismin kirjolla oleva muutenkin outo hyypiö tai kunnon talousrikollinen, tietysti molemmatkin mahdollisia, mutta Lewis tuntuu kallistuvan ensimmäiseen. Kirjan ongelmana on se, että tarkoitus ei kai ollut kirjoittaa FTX:n romahduksesta, mutta se tapahtui sit aika nopeasti kirjaprojektin alun jälkeen ja varmaan teos haluttiin uloskin vauhdilla kun oikeudenkäynti oli mainosta jne. Yleensähän Lewisin kirjoja hehkuttaa kaikki (minä myös), mutta tämän kohdalla on tullut kritiikkiä paljon siitä kulmasta, että kirjailija ymmärtää päähenkilöä liikaakin ja on siinä totuuden siemen. "Efektiiviset altruistit" omana possenaan ehkä yksittäinen mielenkiintoisin asia.

[OJ Petkunterä]

Ivan Turgenev: Neitsytmantu. Suom. Jarmo Helin

Turgenevin viimeinen ja laajin romaani (joskaan ei ~300 sivullaan venäläisten klassikoiden joukossa mitenkään erityisen pitkä) saatiin suomeksi vasta 2007, eli 130 vuotta piti odottaa, ja sittenkin ihan vain jonkun hyväntahtoisen Jarmon omakustanteena, ei helvetti mikä sivistysmaa.

Hyvä että Jarmo teki, sillä tämähän on todella hyvä ja sujuvasti sekä tyylikkäästi käännetty realistinen yhteiskunta- ja aateromaani. Pietarilainen opiskelija Neždanov, ruhtinaan lehtolapsi ja viranomaisten pelossa elävä narodnikkikumouksellinen, saa houkuttelevan kesätyötarjouksen Sipjaginilta, joka on vauras aristokraattinen virkamies ja poliitikko, joka ylpeilee performatiivisella vapaamielisyydellään. Neždanov lähtee Sipjaginin kesäasunnolle etäiseen kuvernementtiin tuutoroimaan tämän poikaa, mutta häntä kiinnostaa enemmän mahdollisuus edistää vallankumousta seudun rahvaan parissa. Teollinen vallankumous on samaan aikaan viimeinkin saapumassa Venäjälle, ja harva ymmärtää sen merkityksen.

Vanha zapadnikki Turgenev käsittelee Venäjän toivottomalta vaikuttavaa takapajuisuutta ja temperamentin merkitystä poliittisessa ideologiassa. Neždanov häpeää runollisia lahjojaan, koska runous ei ole riittävän aktivistista ja muistuttaa häntä siitä, miten vähän hän tuntee idealisoimaansa todellista kansaa; Sipjagin on omahyväisen munaton hyväntuulenliberaali; taantumuksellinen slavofiili-idiootti Kallomeitsev on koko ajan raivona ihan kaikesta; eikä naisille tunnu olevan missään leirissä toiminnallista roolia, jossa hyödyntää yksilöllisiä kykyjään. Tyytyväisimmiltä vaikuttavat sadan vuoden taakse jämähtäneet höperöt maalaisaateliset ja kylmän laskelmoiva insinööri Solomin, jonka vallankumouksellisuudessa ei ole pahemmin idealismille sijaa.

[Astro]

Juli Zeh:Kotkia ja enkeleitä.

[Hexa]

Charles Baudelaire: Pahan kukkia (eli Yrjö Kaijärven suomennos, vrt. Nylénin Pahan kukat.)

[roskacore]

Ágota Kristóf: Iso vihko
En kyllä voi sanoa mitenkään tykänneeni tästä mutta pitää nuo loputkin osat varmaan lukea

[Hexa]

Keijo Virtanen: Huminan alla

[OJ Petkunterä]

John Dickson Carr: The Mad Hatter Mystery.

Aivan mainio klassikkodekkari sumuisesta Lontoosta vuodelta 1933. Huomattavien yhteiskunnan tukipylväiden silinterihattuja aletaan varastaa ympäri kaupunkia, ja kadonneeksi ilmoitetaan myös Edgar Allan Poen ennestään tuntemattoman tarinan arvokas käsikirjoitus. Towerista löytyy järjettömästä paikasta ruumis, joka näyttää liittyvän asiaan. Tämän lukeminen oli ihan puhdasta nautintoa. Carrin henkilöhahmot ovat mehevämpiä ja käänteet hyvällä tavalla teatraalisempia kuin esim. Agatha Christiellä, ja piruileva huumori kulkee aina mukana.
Suomennettu nimellä Kuolema Pettureiden portilla.

[Hexa]

Ásta Fanney Sigurðardóttir: Runoja
Anthony Vanhi Capildeo: Runoja

[Hexa]

Tauno Kaukonen - Klaani

Jännä miten vahvoja kuvallisia visioita tästä on vieläkin yhden kerran telkussa näkemisen (1989) jälkeen. Ja pitihän se tunnusbiisikin kuunnella. Ehkä Leskisen yksi parhaita biisejä. Tai Tikanmäen sävellyshän tämä taitaa olla.

Kirja oli jännä sekoitus rikos- ja poikakirjamaista seikkailua ja sitten samalla syvää työväenluokkaisen kurjuuden ja heikon menon ja arvottomuuden kuvausta. Pakenevat Sammakon sedät ovat kuin viimeisiä mohikaaneja kanootteineen kesäisessä järvilabyrintissä sen sijaan, että kuuntelisivat jonkun pikkupomon tai mestarin vittuilua öljyisessä verstaassa. Silti näiden "keikat" ovat sellaisia ja tällaisia vuosikausien linnatuomioiden hinnalla ja miltei kaikki klaanin piirin miehet juoppoja tai totaalijuoppoja. Pahoja asioita ja vähän välittämistä. Tämä kaikki esitetään mukavan toteavasti ilman paasausta ja lopussa sitten... no ei siitä enempää.

Todella hyvä romaani! Leffa ei ole yhtä hyvä. Matkis Halme, mukava heppu, ei ollut kyllä mikään kummoinen näyttelijä.

[jaxen]

Pagels, Elaine - Gnostilaiset evankeliumit

Outi Lehtipuun 00-luvun käännös jo vuonna 1979 ilmestyneestä gnostilaisuuden esittelystä. Kirja pohjautuu Ylä-Egyptistä vuonna1945 löytyneisiin ja siitä sitten hiljalleen maailmalle ja mustaan pörssiinkin osittain päätyneisiin käsikirjoituksiin, jotka olivat pääosin alkuaikojen "oikeaoppisen" katolisen kristillisyyden kilpailijan, gnostilaisuuden haaran säilyneitä käsikirjoituksia ja evankeliumeja. Osa näistä ostettiin C. Jungin säätiölle, ilmeisen kovalla rahalla.
Muutamaa vuotta myöhemmin löytyneitä Kuolleenmeren kääröjä ja niiden sisältöä ei käydä millään tavalla läpi, edes mainintana. Teos keskittyy myös uskonnon tulkinnan sijasta aika pitkälti siihen, miksi katolisesta haarasta tuli niin vallitseva ja hallitseva, että näidenkin kääröjen ehjänä löytyminen oli vainon ja hävittämisen takia harvinaisuus. Eli aatehistoriaa ja politiikkaahan tämä pääosin on siitä miten vainojen jälkeen katoliset saivat käsiinsä Rooman valtion voimakoneiston ja miten henkilökohtaista ja mysteeriuskoa korostanut gnostilaisuus joutui tämän jälkeen ahtaalle, kunnes hävisi tai hävitettiin. Gnostilaisten ja Rooman vainoamien tavan kristittyjen suhtautuminen marttyyriuteen on myös mielenkiintoinen, toisten pitäessä fyysistä ruumista jo lähtökohtaisesti "pahana" ja Jeesusta pelkkänä henkenä, toisten taas omasta mielestään toistaessaan henkilökohtaisellakin tasolla Jeesuksen fyysisen kuoleman uhria (ja lupausta palata elävänä/lihana takaisin). Alkuaikoina raamatun evankeliumit ja siihen virallisesti liitetyt osat eivät luonnollisesti olleet ennen kokousta myöskään ns. kiveen kirjoitettuja.

Gnostilaisuudesta on vuoden 79 jälkeen kirjoitettu suomeksikin aika paljon ja jopa minä olen sellaisia lukenut, joten tämä kirja oli vähän tällainen + toistoahan tässä oli miltei joka kappaleessa. Mutta jos aihealue ei ole tuttu, niin eihän tässä mitään vikaa ole.