Punk in Finland

Antti Hurskainen: En kieltäytynyt aseista

Hurskainen tunnustautuu konservatiiviksi ja kehuu Timo Hännikäisen kirjoja. Ilmoittaa tosin myös olevansa valmis äänestämään sosialidemokraatteja ja kannattavansa "ryhdikästä verotusta". Vähän alkaa puuduttamaan tämä suomalaisen esseen peruskaava: ensin kerrotaan jotain konkreettista omasta itsestä, sitten jonkin aasinsillan avulla vedetään mukaan jokin kirjailija, filosofi tms, jonka kautta päästään pyörittelemään mukanokkeluuksia jostain isosta ja abstraktista asiasta. Lopuksi palataan takaisin omaan itseen. Olisi mukava vaihteeksi lukea esseitä, joissa kirjoitetaan vaan siitä asiasta ja jätettäisiin oman itsen esiintuominen vähemmälle.

Tapio Bergholm - Suomesta saksittua 1956-1975

Bergholmin keräämiä leikkeitä suomalaisista lehdistä. Eri aihealueista, mutta niin kulmana vaikeaselkoisuus, painovirheet, kielioppi, pykälät, hassut sattumat yms.

anteeksi maalaissuteni wrote: ↑

25 Mar 2024, 21:04

Antti Hurskainen: En kieltäytynyt aseista

Hurskainen tunnustautuu konservatiiviksi ja kehuu Timo Hännikäisen kirjoja. Ilmoittaa tosin myös olevansa valmis äänestämään sosialidemokraatteja ja kannattavansa "ryhdikästä verotusta". Vähän alkaa puuduttamaan tämä suomalaisen esseen peruskaava: ensin kerrotaan jotain konkreettista omasta itsestä, sitten jonkin aasinsillan avulla vedetään mukaan jokin kirjailija, filosofi tms, jonka kautta päästään pyörittelemään mukanokkeluuksia jostain isosta ja abstraktista asiasta. Lopuksi palataan takaisin omaan itseen. Olisi mukava vaihteeksi lukea esseitä, joissa kirjoitetaan vaan siitä asiasta ja jätettäisiin oman itsen esiintuominen vähemmälle.

Ei Suomessa oikein muuta motivaatiota esseistiikan kirjoittamiselle ole kuin kulttuuriskeneen pääsy (tai siellä pysyttely), joten ihan loogista kai sitten puhua itsestään kuin työhakemuksessa.

anteeksi maalaissuteni wrote: ↑

25 Mar 2024, 21:04

Antti Hurskainen: En kieltäytynyt aseista

Hurskainen tunnustautuu konservatiiviksi ja kehuu Timo Hännikäisen kirjoja. Ilmoittaa tosin myös olevansa valmis äänestämään sosialidemokraatteja ja kannattavansa "ryhdikästä verotusta". Vähän alkaa puuduttamaan tämä suomalaisen esseen peruskaava: ensin kerrotaan jotain konkreettista omasta itsestä, sitten jonkin aasinsillan avulla vedetään mukaan jokin kirjailija, filosofi tms, jonka kautta päästään pyörittelemään mukanokkeluuksia jostain isosta ja abstraktista asiasta. Lopuksi palataan takaisin omaan itseen. Olisi mukava vaihteeksi lukea esseitä, joissa kirjoitetaan vaan siitä asiasta ja jätettäisiin oman itsen esiintuominen vähemmälle.

Jyrki Lehtola - Tunteista. Kirjoittamisesta -nimisessä esseessä käsiteltiin hyvin tuota itsestä kirjoittamista ja koko nykyaikaista autofiktiobuumia.

C. S. Forester: Viivästynyt maksu. Suom. Kari Nenonen

Suht varhainen (1926) populaari psykologinen trilleri, ja hemmetin hyvä sellainen. Velkaantunut pankkivirkailija Mr Marble tarttuu helpon rahan kiusaukseen ja pilaa monen ihmisen elämää. Kelpo alemman keskiluokan ahdistavan perhedynamiikan ymmärrystä ja hyvää jännitystä moralisoimattomassa tragediassa. Suomenkielinen käännös on korkeintaan kelvollinen, välillä englanninkieliset rakenteet sekä yhdyssana- ja sanaliittokäytännötkin paistavat läpi.

Harry Sword : "Monolithic undertow : in search of sonic oblivion"

Drone musiikin historiikki tarttui kirjastosta ja kyllähän tässä monenlaista erikoishahmoa käsitellään. Parissa kohtaa kyllä kulmat vähän kohosi että "noinkohan" mutta ihan jees 3/5.

Sakari Siltala: Korkea peli – teollisuustitaani Walter Ahlströmin elämä

Kerran vuoteen pitää joku Siltalan eeppinen taloushistoriaelämäkerta lukea, tuovat mielenkiintoista kulmaa lähihistoriaan. Lähtien ihan siitä miten ja miksi esim. Varkaus on olemassa ja millaisia olivat tietynlaisen kulttuurin tuottamat yläluokan nousukkaat. Walterkin oli kummallinen yhdistelmä rasittavaa tunnepuhujaa ja jopa julmuuten kykenevää yritysjohtajaa. Nykyvinkkelistä mietityttää kuinka hidasta tollanen johtaminen on missä kirjeitä lähetellään jonnekin Saksaan kylpylään pääjohtajalle, että ostetaanko joku saha vai rakennetaanko tehdas ja millon olitkaan tulossa. Mut vissiin toimi ja onhan noi Ahlströmit vieläkin äveriästä väkeä.

Ringo Starr: Another Day in the Life. My Life in Photos & Music

seppo ovi wrote: ↑

28 Mar 2024, 09:58

Harry Sword : "Monolithic undertow : in search of sonic oblivion"

Drone musiikin historiikki tarttui kirjastosta ja kyllähän tässä monenlaista erikoishahmoa käsitellään. Parissa kohtaa kyllä kulmat vähän kohosi että "noinkohan" mutta ihan jees 3/5.

Aivan hyvä kirja + pitäs taas selata läpi Youtuben kanssa.

Giacomo Casanova:Elämäni tarina 7-8.

Vigdis Hjorth:Toisto.

Asko Sahlberg: Pilatus

Vanhanaikainen historiaromaani vuodelta 2016. Parhaimmillaan ihan vetävää ja uskottavaa historiallista fiktiota, huonoimmillaan aivan todella huonoa ja kökköä. Waltari on ilmeinen esikuva, ja takakannessa kirjoittajaa jopa kutsutaan aikamme Waltariksi. Joskus tyyliä rasittaa suoranainen pastissimaisuus, kun kertoja-Pilatus toistelee waltariaanisia valmiiksi ajateltuja fraaseja ajan katoavaisuudesta ja elämän hiekkamaisuudesta, jotka lienevät kaikille tuttuja kliseeksi asti. Hahmogalleriasta tunnistaa nopeasti tusina-Kaptahin, jota onneksi käytetään säästeliäästi, mutta ilottomana huumoriautomaattina.

Sotakokemukset imperiumin ulkorajoilla ovat jännittävää luettavaa, samoin Pilatuksen tympiintyminen Rooman poliittisiin juonitteluihin. Tämä Pilatus on vailla suurta kunnianhimoa, ja haluaisi vain elää säätynsä mukaista elämää tietyin mukavuuksin ilman juonia ja murhia. Prefektin virka Välimeren itärannalla on hänelle kunniallinen pakopaikka Rooman urakeskeisiltä selkäänpuukottajilta. Hänen mukavuudenhalunsa kaventaa hänen ymmärrystään ja hämärtää hänen poliittista silmäänsä. Kunnianhimoton ja laiskanpulskea päähenkilö ei ole aina otollisin minäkertoja, mutta tämä Pilatus on psykologisesti uskottava, pohjimmiltaan sympaattinen keskinkertaisuus, joka tekee parhaansa tajuten, etteivät rahkeet silti riitä ja kärsii tästä syyllisyyttä, jonka torjuu kyynisyydellä. Hän on pragmaatikko, joka haluaisi asioiden vain luistavan ja kaikkien tulevan toimeen keskenään tajuten, että roomalaisten työkalupakki on tähän isossa imperiumissa riittämätön, mutta on kyvytön keksimään muutakaan. Pilatuksen haahuilu roomalaisen imperialismin oikeutuksen epäilyn ja hankaliksi fanaatikoiksi leimattujen juutalaisten syyttelyn välillä on sekin psykologisesti eloisaa. Muistakin historiallisista hahmoista on vakuuttavia kuvauksia, esim. Tiberiuksesta, jossa poiketaan kliseisestä seniilistä priapismista.

Suurin ongelma on se historiallinen henkilö, jonka vuoksi koko Pilatus muistetaan. Jeesuksen käsittely on pahimmillaan nolostuttavaa, uskoakseni (toivoakseni) riippumatta lukijan uskonnollisesta katsomuksesta. On vaikeaa kirjoittaa kiinnostavasti ja romaanin arvoisesti henkilöstä, joka on pumpattu niin täyteen merkityksiä ja kaluttu niin paljaaksi kuin Jeesus, mutta odotin silti parempaa. Jeesuksen (Jeshua) ensiesiintyminen, tuolloin vielä tuntemattomana puuseppänä, on romaanin pohjakosketus, jonka jälkeen piti miettiä vakavasti, voiko tämmöistä jatkaa.
Vaikka loppupuolella kehkeytyykin aivan kunnollista draamaa Caligulan sekoilusta, kärsii kirja loppuun saakka Jeesuksen kuolleesta painosta: Nasaretilaisesta yritetään väkinäisesti kehittää syvällistä käännekohtaa ilmeisesti vain siksi, että yleisön tiedetään odottavan sitä. Jeesuksesta ei saada irti mitään uutta, tuoretta, omaperäistä, ei mitään sellaista, mitä ei olisi jo tehty paremmin tai kiinnostavammin muualla.

Teksti vilisee kiusallisia painovirheitä (Rooman huonomaineinen kaupunginosa Subura muuttuu Subaruksi!), jotka usein sekoittavat henkilöhahmoja keskenään (Pilosta tulee Piso ja Livillasta Livia, mikä vaikuttaa merkittävästi juonen seuraamiseen). Kyllähän tämä pettymys oli.

Aura Koivisto:Harhamat.

Primo Levi - Jaksollinen järjestelmä

Tämä oli melkein vuoden yöpöytäkirjana ja ekan luvun perusteella oli jotenkin liian sakiaa ja raskasta, mutta sitten tuli luettua Levin ns. pääteos eli "Tällainenko on ihminen" ja johan maistui tämäkin.

Kirja on temaattisesti taulukon alkuaineista (oikeasti mukana on myös yhdisteitä), joista kerrotaan luvun mittainen novellimainen tarina. Kaikkia aineita ei tietenkään käydä läpi, mutta sen sijaan Levin omaa kemistin ammattia, siihen opiskelua ja myöhempää identiteettiä käydään osittain elämänkerrallisesti, osittain fiktiivisten tarinoiden kautta.
Oikeasti Levi kirjoittaa siis kronologisen tarinan elämästään juutalaisena lite-rotuoppiversiota yrittäneessä Italiassa, fasismista ympärillään, vastarinnan noususta, kaatumisesta ja uudesta elämästään sodan jälkeisessä köyhässä ja raunioituneessa Euroopassa.

Jokaisessa tarinassa on yhteen sitovan alkuaineen ja Levin itsensä lisäksi mukana muita elämän varrella vastaan tulleita hahmoja, joiden persoonaa, sekä Leviä itseään ihmisenä käydään läpi. Osan kanssa tiet ristesivät vain hetkeksi, mutta tarina saattaa silti olla hyvin väkevä tämän kohdalla. Toiseksi viimeinen luku/tarina "Vanadiini" tiivistää kirjan Levin ja aikaisemmassa kirjassa mainitun keskitysleirin saksalaiskemistin kohdatessa ensin työasiassa ja sitten lyhyessä kirjeenvaihdossa.

Hämmentävän hyvä.

Menee suosikkielämänkertoihin tuosta noin.

Michael Innes: Matkaava poika.
Suom. Eero Ahmavaara

Tyylikäs ja hallitun humoristinen jännityskertomus arvostetun brittiläisen ydinfyysikon teini-ikäisen pojan lomamatkasta Irlantiin 1940-luvun lopulla. Matkaseuraksi ja kaitsijaksi pestattu kotiopettaja huomaa pian, että tekeillä on outoja asioita. Korkeatasoisen jännitysromaanin henkilöt ovat uskottavia ja viihdyttäviä, ja kerronta kirjallisesti taitavampaa kuin mitä lajityypiltä on tottunut odottamaan. Suomennos on 1950-luvun kelpo laatutyötä, mutta paikoin joustamaton sanakirjamääritelmämäisyydessään - esim. sanaa tyttölapsi (ol. alk. girl) käytetään jatkuvasti ja mitä epäsopivimmissa yhteyksissä. Kaikkiaan ilahduttava löytö.