Punk in Finland

Gary Lachman: Alesteir Crowley - Suuren pedon elämä ja teot

Hyvin ja asiantuntevasti kirjoitettu elämäkerta, joka ei päästä kohdettaan helpolla. Jos nyt jotain kritiikkiä pitää antaa, niin Lachman korostaa ehkä liikaakin sitä, kuinka lapsellisena ja itsekeskeisenä Crowleytä pitää. Välillä olisi voinut vain antaa asioiden puhua puolestaan ilman, että kritiikkiä pitää jatkuvasti erikseen alleviivata.

itämaan tietäjä wrote:Gary Lachman: Alesteir Crowley - Suuren pedon elämä ja teot

Hyvin ja asiantuntevasti kirjoitettu elämäkerta, joka ei päästä kohdettaan helpolla. Jos nyt jotain kritiikkiä pitää antaa, niin Lachman korostaa ehkä liikaakin sitä, kuinka lapsellisena ja itsekeskeisenä Crowleytä pitää. Välillä olisi voinut vain antaa asioiden puhua puolestaan ilman, että kritiikkiä pitää jatkuvasti erikseen alleviivata.

Sama, Lachmainilla suorastaan "crowleymainen" dissailu päällä

Sami Lopakan eli ex-Sentenced-kitaristin esikoisromaani Marras, joka kuvaa oululaisen metallibändin ahdistavaa ja viinanhuuruista Euroopan-kiertuetta. Taitavasti kirjoitettua tekstiä, vaikka itsestäni tuntui välillä - ainakin eri kaupunkien nähtävyyksistä lukiessa - melkein kuin lukisin romaanin sijasta jotain matkapäiväkirjaa. Vastentahtoisen kiertue-elämän ja yksityiselämän huolten yhdessä muodostaman ahdistuksen (tai ahistuksen) kuvauksessa Lopakka on kyllä onnistunut hyvin.

voiko joku selittää et miks ihan vitun moni tyyppi tuntuu lukeneen "ex-Sentenced-kitaristin esikoisromaanin"

Vähäks noloo jengi lukee.

Oisko hyvät kritiikki ja rokkielämää käsittelevä aihe jotenkin sellasia juttuja mitkä saattais herättää kiinnostusta? Ja sit toki se fakta, että aika moni on varmaan kuunnellut Sentencediä niin tällanen kytkös kanssa vaikuttaa.

Potterin Hartsoja on nyt tullu luettua, viimestä osaa vaille valmista Yleensä en perusta nuorten kirjoista mutta tää on ollut yllättävän koukuttava sarja.

Kyllä mä kans ymmärrän ihan hyvin miksi noista niin suuri hitti tuli. Oon vaan vähän turhan autisti täysin hyväksymään sitä löperöyttä millä Rowling suhtautuu metafysiikkaan ton magian taustalla.

Kevätugri wrote:voiko joku selittää et miks ihan vitun moni tyyppi tuntuu lukeneen "ex-Sentenced-kitaristin esikoisromaanin"

Rapujen baletti wrote:Vähäks noloo jengi lukee.
Oisko hyvät kritiikki ja rokkielämää käsittelevä aihe jotenkin sellasia juttuja mitkä saattais herättää kiinnostusta? Ja sit toki se fakta, että aika moni on varmaan kuunnellut Sentencediä niin tällanen kytkös kanssa vaikuttaa.

Itelleni ei nyt sinänsä oo mitään merkitystä sillä, että tuo on EX-SENTENCED-KITARISTIN kirjottama, kun en oo yhtään Sentencedin levyäkään kuullu, mutta kirja kiinnosti tosiaan siksi, että olin lukenu kehuvia arvioita.

Kreetta Onkeli: Ilonen talo

Elokuvan oon nähnyt pariin kertaan ja se oli aika vaikuttava ja tunteita herättävä. Täytyy sanoa, että kirja taas ei niinkään. En tykännyt siitä lapsenomaisesta, vähän flegmaattisesta minäkerronnasta, joka oli paikka paikoin aika sekavaakin. Mutta olihan tää nyt kuitenkin aika koukuttava, kun luin yhdeltä istumalta koko kirjan.

Stephen Hall: Haiteksti

Joku sano joskus mulle tästä, että vitutti suuresti. En kyllä ymmärrä miksi. Oletin jotain loputonta kikkailua, mutta kielellisestihän tämä on ihan ehyt ja muutamat erikoisuudentavoittelut eivät häiritse. Aluksi kirja tuntuu mielenterveysongelmaan vajoamiselta, mutta muuntuu sitten aika kovaksi tykittelyksi ties minkä merkityksien kanssa ja rullaa loppuun asti menemättä sekoiluksi. Ehkä joku konservatiivisempi lukija voi kyl pitää lähtökohtaisesti muistoja syövää käsitteellistä haita pakenevasta tyypistä, joka rakentelee sanelukoneista suojakseen assosiaatiosilmukoita ja seikkailee lopulta huoltotunneleissa koettaen pelastaa maailman itsellään ihmisten persoonat korvaavalta entiteeiltä sekoiluna.

Ehkä kantsii lukea esim. Hesarin arvostelu, jos tää kiinnostaa http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353057939132

Osamu Dazai: Ei enää ihminen. Todella hyvä ulkopuolisuuden ja sivullisuuden kuvaus.

Kurt Vonnegut: Mestarien aamiainen. Ihanan päätön kirja.

Arthur C. Clarke - Lapsuuden loppu

Muutaman Clarken kun on lukenut, niin nämä vähän toistaa itseään.

Jyrki Kallio (kääntänyt ja toimittanut): Mestari Kongin Keskustelut - Kungfutselaisuuden ydinolemus

Kallio on alkutekstistä kääntänyt ja viitteistänyt (mielestäni) erinomaisesti tämän kungfutselaisuuden esikuvana olleen mestarin teoksen. Hyvin tulee esiin kuinka käytännössä mahdotonta on tulkita kovin yksiselitteisesti edes kiinan merkkejä, mukana on siis paljon perusteluja miksi mikäkin on mitäkin vaikka joku engelsmanni on toista mieltä ja Kiinassakin vähän ollaan epävarmoja. Mukana toki sit alkuperäiskielinen versio. Mestari Kong joka tapauksessa vaikutti joskus jopa aikamoiselta sarkastiselta tykittäjältä.

Oikeastaan mielenkiintoisempi osuus tässä silti on kungfutselaisuuden historiaa ja koulukuntia käsittelevä puolisko, jonka avulla voi koettaa hahmottaa miten Kiinan hengellisyys/filosofisuus/yhteiskunta on muuttunut vuosisatojen saatossa. Ei tää kyl kovin kevyt kirja ollut.

Jukka Annala: Toopelivisio