Punk in Finland

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote:Antti Tuuri: Ameriikan raitilla

Kirjassa Tuuri muistelee matkojaan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, joissa oli tutustunut suomensukuisiin siirtolaisiin ja heidän historiaansa. Näistä Tuuri oli sitten kerännyt taustamateriaalia romaaneihinsa, kuten lähes samannimiseen "Ameriikan raittiin". Kirja oli ihan ok, 3/5, paljon uutta tietoa ainakin itselleni. Tuurin kirjoitustyyli on kyllä tunnistettavaa, makuasia on pitääkö sitä puuduttavana vai sujuvana.

Tuurin lause ja rytmi ja muutenkin: 5/5, aina voi napata Tuurin kirjan käteen jos ei muuta luettavaa olisi. Mutta silti tän kirjan aikana alkoi ehkä ekaa kertaa vähän puuduttamaan sen teksti, vaikka iahe olikin kiinnostava. Varsinkin kirjan loppupuoli oli aikamoista luettelointia.
Eikä se edellinen romaani, Pitelemättömät, ollut myöskään kovin hyvä, hitto. Mihinkään ei voi enää luottaa

eihän Tuuri oo tehny Ikitien jälkeen mitään hyvää. tässä uusimmassa matkakirjassa ei ollut kiinnostavaa kuin se eka teksti, kaikki loput enempi vähempi yhdentekevää höpöttelyä. näitä mitäänsanomattomia matkakirjoja on tullut tällä vuosikymmenellä jo kolme, kaikki muistaakseni Ikitien jälkeen, eikä sen jälkeiset romaanitkaan oo ollut oikeen mistään kotoisin, Rauta-antura nyt ihan ok sentään

e: Pitelemättömiä en oo ku selannut, joten en sano siitä mitään sen enempää

Noista matkakertomuksista Bospor Expressin jaksoin vielä lukea kahteen kertaan, vaikkei se nyt ihan hirveen hyvä ollutkaan. Rauta-antura on ihan ok joo, mutta toi Pitelemättömät oli niin tekstinsä kuin erityisesti juonensa puolesta ihan turha.

mikko wrote:

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote:Antti Tuuri: Ameriikan raitilla

Kirjassa Tuuri muistelee matkojaan Kanadaan ja Yhdysvaltoihin, joissa oli tutustunut suomensukuisiin siirtolaisiin ja heidän historiaansa. Näistä Tuuri oli sitten kerännyt taustamateriaalia romaaneihinsa, kuten lähes samannimiseen "Ameriikan raittiin". Kirja oli ihan ok, 3/5, paljon uutta tietoa ainakin itselleni. Tuurin kirjoitustyyli on kyllä tunnistettavaa, makuasia on pitääkö sitä puuduttavana vai sujuvana.

Tuurin lause ja rytmi ja muutenkin: 5/5, aina voi napata Tuurin kirjan käteen jos ei muuta luettavaa olisi. Mutta silti tän kirjan aikana alkoi ehkä ekaa kertaa vähän puuduttamaan sen teksti, vaikka iahe olikin kiinnostava. Varsinkin kirjan loppupuoli oli aikamoista luettelointia.
Eikä se edellinen romaani, Pitelemättömät, ollut myöskään kovin hyvä, hitto. Mihinkään ei voi enää luottaa

eihän Tuuri oo tehny Ikitien jälkeen mitään hyvää. tässä uusimmassa matkakirjassa ei ollut kiinnostavaa kuin se eka teksti, kaikki loput enempi vähempi yhdentekevää höpöttelyä. näitä mitäänsanomattomia matkakirjoja on tullut tällä vuosikymmenellä jo kolme, kaikki muistaakseni Ikitien jälkeen, eikä sen jälkeiset romaanitkaan oo ollut oikeen mistään kotoisin, Rauta-antura nyt ihan ok sentään

e: Pitelemättömiä en oo ku selannut, joten en sano siitä mitään sen enempää

Noista matkakertomuksista Bospor Expressin jaksoin vielä lukea kahteen kertaan, vaikkei se nyt ihan hirveen hyvä ollutkaan. Rauta-antura on ihan ok joo, mutta toi Pitelemättömät oli niin tekstinsä kuin erityisesti juonensa puolesta ihan turha.

Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

camilo/fidel love-in wrote: Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

Hannu Mäkelä vähän niinku teloittikin jo 99% kaikista tuntemistaan kirjailijoista Muistan-sarjan edellisessä osassa, mutta Tuurin ja Paasilinnan kyllä säästi. Mutta joo, pitää laittaa varmaan joku hevosen pää menemään Tuurille jos ei ala lauseet taas laulamaan.

Suomalaiset fasistit sain loppuun viikonloppuna. Hyvä kirja.

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote: Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

Hannu Mäkelä vähän niinku teloittikin jo 99% kaikista tuntemistaan kirjailijoista Muistan-sarjan edellisessä osassa, mutta Tuurin ja Paasilinnan kyllä säästi. Mutta joo, pitää laittaa varmaan joku hevosen pää menemään Tuurille jos ei ala lauseet taas laulamaan.

mä en tiiä onko se vika välttämättä Tuurin lauseessa, kyllähän se useimmiten vähintään toimii. Ikitiekin on periaatteessa aika samanlainen ku esim. Uusi Jerusalem tai Maan avaruus, mut toimii jostain syystä vaan paremmin. tää ehkä liittyy siihen, että kun noissa kaikissa on iso tarina (ihanneyhteiskunta, suomensukuisten kansanmurha) ja pieni stoori eli sen päähenkilön puoli (1900-luvun alun avioero pohjalaiseen tapaan, Jussi Ketolan muilutus), niin Ikitiessä Tuuri onnistuu tekemään molemmista osista mielenkiintoisia, aiemmissa tilanne on ollut enempi joko-tai. Rauta-anturassakin oli kiehtovaa lähinnä se, millaisesta näkökulmasta se sotaa käsitteli.

Tuurin ongelma on, ettei se saa esitysatavastaan enää pisteitä, kaikki tuntee sen ja se ei enää toimi yhtä väkevästi ku vielä 80-luvulla. nyt se tarvii jotain muuta ja sitä ei oo ollut tarjolla. sillähän tulee taas joku siirtolaiskirja, tällä kertaa on lähdetty Ruotsiin. kyllä se varmasti tulee luettua mut eipä mulla kovin kummoisia odotuksia oo.

Revolverimies. Nyt harmittaa kun joka toinen tuon sarjan osa on loppu vähän kaikkialta, eikä pääse jatkamaan saagaa.

Juha Vakkuri - Afrikan sydämeen

Aika hc-maita pappa kierteli yksinään (Keski-Afrikan tasavaltaa, Sudanit yms) Toki Afrikassa vuosikymmeniä osan vuodesta asunut ex YK-virkailija, mutta kuitenkin kova veto. Tykkäsin tästä vaikka paikoitellen vähän turhaa sössötystä mm. nähdyistä unista. Täytyy kyllä lainata vielä miehen pari muutakin Afrikan reissukirjaa.

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote: Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

Hannu Mäkelä vähän niinku teloittikin jo 99% kaikista tuntemistaan kirjailijoista Muistan-sarjan edellisessä osassa, mutta Tuurin ja Paasilinnan kyllä säästi. Mutta joo, pitää laittaa varmaan joku hevosen pää menemään Tuurille jos ei ala lauseet taas laulamaan.

mä en tiiä onko se vika välttämättä Tuurin lauseessa, kyllähän se useimmiten vähintään toimii. Ikitiekin on periaatteessa aika samanlainen ku esim. Uusi Jerusalem tai Maan avaruus, mut toimii jostain syystä vaan paremmin. tää ehkä liittyy siihen, että kun noissa kaikissa on iso tarina (ihanneyhteiskunta, suomensukuisten kansanmurha) ja pieni stoori eli sen päähenkilön puoli (1900-luvun alun avioero pohjalaiseen tapaan, Jussi Ketolan muilutus), niin Ikitiessä Tuuri onnistuu tekemään molemmista osista mielenkiintoisia, aiemmissa tilanne on ollut enempi joko-tai. Rauta-anturassakin oli kiehtovaa lähinnä se, millaisesta näkökulmasta se sotaa käsitteli.

Tuurin ongelma on, ettei se saa esitysatavastaan enää pisteitä, kaikki tuntee sen ja se ei enää toimi yhtä väkevästi ku vielä 80-luvulla. nyt se tarvii jotain muuta ja sitä ei oo ollut tarjolla. sillähän tulee taas joku siirtolaiskirja, tällä kertaa on lähdetty Ruotsiin. kyllä se varmasti tulee luettua mut eipä mulla kovin kummoisia odotuksia oo.

Näin kyllä. Mun mielestä ton Ameriikan raitilla- kirjan lopussa alkoi se lausekin vähän laahata, ja ehkä sen takia havahduin ekaa kertaa Tuurin kohdalla jo ekalla lukukerralla sen sisällön vaatimattomuuteen. Vaikka olihan siinä kyllä mielenkiintoista taustoitusta esim. just noihin Uuteen Jerusalemiin ja Maan avaruuteen.

Ruotsiin muuttaneista kertova kirja kiinnostaa lähtökohtaisesti jo oman sukuhistorian takia, mutta eiköhän ne parhaat kirjat ole jo kirjoitettu joo- ja ihan helvetin hyvin onkin, ei siinä.

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia
Kaksi mielenkiintoisesti etenevää tarinaa. Pakolaisteemansa kanssa aika ajankohtainen teos. Fiktiiviset piirteet vähän hämmensi alkuun.

silmät niinkuin mantelit wrote:Juha Vakkuri - Afrikan sydämeen

Aika hc-maita pappa kierteli yksinään (Keski-Afrikan tasavaltaa, Sudanit yms) Toki Afrikassa vuosikymmeniä osan vuodesta asunut ex YK-virkailija, mutta kuitenkin kova veto. Tykkäsin tästä vaikka paikoitellen vähän turhaa sössötystä mm. nähdyistä unista. Täytyy kyllä lainata vielä miehen pari muutakin Afrikan reissukirjaa.

Nää on kyl lepposia, kaikki luettu. Löytyy kyllä todella hämmentävän lumoavia (monella tavalla) tuokiokuvia asiallisten tietopakettien seassa.

Markku Kuisma: Valtion yhtiöt - Nousu ja tuho

Taattua Kuismaa. Kirjan ilmestyessä haastatteluissa käsitteli enemmän nykytilannetta, kun taas tässä keskitytään pääasiassa historiaan (mikä tietty historioitsijan kirjassa ei niin yllättävää). Pääkeisseiksi nousevta Gutzeit, Veitsiluoto, Outokumpu ja Neste, mistä varsikin jälkimmäisintä aika paljon käsitteli jo edellisessä Suomen taloutta ja Venäjää yhdessä käsitellessä kirjassaan. Lisäksi tässä on sopiva määrä Suomen pankkiskeneen liittyvää draamaa ja pelailua. Lopussa sitten EKn jauhotukset teemaa kiinni parsittaessa. Alan ehkä itskein kääntymään kansallismieliseen suuntaan Kuisman hengessä, vaikka näen hänen olevan silti väärässä EUta kategorisesti bashatessaan (mitä ei tässä kirjassa siis ollut).

Mikko Ylikangas-Unileipää, kuolonvettä, spiidiä

mikko wrote:

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote: Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

Hannu Mäkelä vähän niinku teloittikin jo 99% kaikista tuntemistaan kirjailijoista Muistan-sarjan edellisessä osassa, mutta Tuurin ja Paasilinnan kyllä säästi. Mutta joo, pitää laittaa varmaan joku hevosen pää menemään Tuurille jos ei ala lauseet taas laulamaan.

mä en tiiä onko se vika välttämättä Tuurin lauseessa, kyllähän se useimmiten vähintään toimii. Ikitiekin on periaatteessa aika samanlainen ku esim. Uusi Jerusalem tai Maan avaruus, mut toimii jostain syystä vaan paremmin. tää ehkä liittyy siihen, että kun noissa kaikissa on iso tarina (ihanneyhteiskunta, suomensukuisten kansanmurha) ja pieni stoori eli sen päähenkilön puoli (1900-luvun alun avioero pohjalaiseen tapaan, Jussi Ketolan muilutus), niin Ikitiessä Tuuri onnistuu tekemään molemmista osista mielenkiintoisia, aiemmissa tilanne on ollut enempi joko-tai. Rauta-anturassakin oli kiehtovaa lähinnä se, millaisesta näkökulmasta se sotaa käsitteli.

Tuurin ongelma on, ettei se saa esitysatavastaan enää pisteitä, kaikki tuntee sen ja se ei enää toimi yhtä väkevästi ku vielä 80-luvulla. nyt se tarvii jotain muuta ja sitä ei oo ollut tarjolla. sillähän tulee taas joku siirtolaiskirja, tällä kertaa on lähdetty Ruotsiin. kyllä se varmasti tulee luettua mut eipä mulla kovin kummoisia odotuksia oo.

Näin kyllä. Mun mielestä ton Ameriikan raitilla- kirjan lopussa alkoi se lausekin vähän laahata, ja ehkä sen takia havahduin ekaa kertaa Tuurin kohdalla jo ekalla lukukerralla sen sisällön vaatimattomuuteen. Vaikka olihan siinä kyllä mielenkiintoista taustoitusta esim. just noihin Uuteen Jerusalemiin ja Maan avaruuteen.

Ruotsiin muuttaneista kertova kirja kiinnostaa lähtökohtaisesti jo oman sukuhistorian takia, mutta eiköhän ne parhaat kirjat ole jo kirjoitettu joo- ja ihan helvetin hyvin onkin, ei siinä.

joo, tuli Tangopojat luettua ja eipä tuo mitään kovin kummoista uutta tuonut sen tuotantoon. ei se oikein saa Ruotsi-puolestakaan just mitään irti. mut joo, eipä tässä mitään odotuksiakaan ollut.

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

Puppe opettelee perusoikeuksia wrote:

mikko wrote:

camilo/fidel love-in wrote: Kieltämättä kirjojen taso on laskenut, mutta jotenkin näitä edelleen vaan lukee. Tuurihan muuten suunnitteli aikanaan Erno Paasilinnan ja Hannu Mäkelän kanssa teloituspartiota vanhoille kirjailijoille, joiden kirjallinen kunnia oli uhattuna. Kun kehnot nykytuotokset alkavat pilaamaan taitavan kirjailijan mainetta, tämä teloitetaan hänen omaksi parhaakseen. Tuuri voisi alkaa skarppaamaan, niin ei tarvitsisi ihan vielä laittaa liinaa silmille.

Hannu Mäkelä vähän niinku teloittikin jo 99% kaikista tuntemistaan kirjailijoista Muistan-sarjan edellisessä osassa, mutta Tuurin ja Paasilinnan kyllä säästi. Mutta joo, pitää laittaa varmaan joku hevosen pää menemään Tuurille jos ei ala lauseet taas laulamaan.

mä en tiiä onko se vika välttämättä Tuurin lauseessa, kyllähän se useimmiten vähintään toimii. Ikitiekin on periaatteessa aika samanlainen ku esim. Uusi Jerusalem tai Maan avaruus, mut toimii jostain syystä vaan paremmin. tää ehkä liittyy siihen, että kun noissa kaikissa on iso tarina (ihanneyhteiskunta, suomensukuisten kansanmurha) ja pieni stoori eli sen päähenkilön puoli (1900-luvun alun avioero pohjalaiseen tapaan, Jussi Ketolan muilutus), niin Ikitiessä Tuuri onnistuu tekemään molemmista osista mielenkiintoisia, aiemmissa tilanne on ollut enempi joko-tai. Rauta-anturassakin oli kiehtovaa lähinnä se, millaisesta näkökulmasta se sotaa käsitteli.

Tuurin ongelma on, ettei se saa esitysatavastaan enää pisteitä, kaikki tuntee sen ja se ei enää toimi yhtä väkevästi ku vielä 80-luvulla. nyt se tarvii jotain muuta ja sitä ei oo ollut tarjolla. sillähän tulee taas joku siirtolaiskirja, tällä kertaa on lähdetty Ruotsiin. kyllä se varmasti tulee luettua mut eipä mulla kovin kummoisia odotuksia oo.

Näin kyllä. Mun mielestä ton Ameriikan raitilla- kirjan lopussa alkoi se lausekin vähän laahata, ja ehkä sen takia havahduin ekaa kertaa Tuurin kohdalla jo ekalla lukukerralla sen sisällön vaatimattomuuteen. Vaikka olihan siinä kyllä mielenkiintoista taustoitusta esim. just noihin Uuteen Jerusalemiin ja Maan avaruuteen.

Ruotsiin muuttaneista kertova kirja kiinnostaa lähtökohtaisesti jo oman sukuhistorian takia, mutta eiköhän ne parhaat kirjat ole jo kirjoitettu joo- ja ihan helvetin hyvin onkin, ei siinä.

joo, tuli Tangopojat luettua ja eipä tuo mitään kovin kummoista uutta tuonut sen tuotantoon. ei se oikein saa Ruotsi-puolestakaan just mitään irti. mut joo, eipä tässä mitään odotuksiakaan ollut.

Varasin ton nyt kuitenkin kirjastosta, pitäähän se lukea pois.

speissin kelaaja äiä wrote:Revolverimies. Nyt harmittaa kun joka toinen tuon sarjan osa on loppu vähän kaikkialta, eikä pääse jatkamaan saagaa.

Siis Musta Torni-sarja? Eikö muka kirjastoista löydy?

Mua hämmentää kun emäntä just luki tän ja kehui vuolaasti, vaikka alku oli kuulemma paskaa. Omat muistikuvat teinivuosilta oli että en tykännyt yhtään. Huomasin vasta nyt että King on kirjoittanut tän sittemmin uusiksi ja mä oon lukenut sen vanhan version. Vähän jäi kiinnostamaan pitäiskö kokeilla uusiksi.