Punk in Finland

piireissäkin liikuskeleva wrote:Teuvo Pakkalan lapsinovelleja. Maailmanluokan kirjallisuutta nämä. Ja aikaansa aivan vitun edellä. Tuntuu, että nykyäänkään, ainakaan Suomessa, porukka ei pääse lapsikuvauksissaan lähellekään näiden tunne-elämän kuvailun kattavuutta, syvällisyyttä ja humaaniutta sortumatta sellaiseen lässyttämiseen ja viisasteluun. Lisäksi toi Pakkalan kyky ja halu katsoa (1800-luvulla!) maailmaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä naisten, lasten ja vammaisten ja vähäosaisten näkökulmasta jotenkin samalta tasolta (mikä selittyy varmaankin tyypin omalla vaikealla lapsuudella) ja monia perinteisiä rooliasetelmia iloisesti rikkoen tekee muhun aina suuren vaikutuksen.

Tismalleen samoja vaikutelmia itselle iski kun opiskelijakloppina näitä luki. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää, mikä on allekirjoittaneelle kyllä erittäin harvinainen ilmiö kirjoja lukiessa.

Herman Melville: Moby Dick

Eepos. Massiivinen teos. Syvällinen. Helvetin raskas. Romantinen vaelluskertomus goottilaisessa, kauhunsävyisessä muodossa.

Teoksen tyyli ja rakenne vastaa siis aihettaan, joka on myyttinen maailman meriä vaeltava valkoinen tappajavalas.
Tässä, kuten muissakin Melvillen teoksissa on aika paljon sivilisaation ja primitiivisyyden, ihmisen ja luonnon vastaparien peilailua.

Kaiken kaikkiaan yksi kummallisimpia eeppisiä tarinoita joita olen lukenut ja semmoinen tunne jäi, että yhdeltä lukemalta tuosta teoksesta sai raapaistua vain pintaa.

Lusku wrote:

piireissäkin liikuskeleva wrote:Teuvo Pakkalan lapsinovelleja. Maailmanluokan kirjallisuutta nämä. Ja aikaansa aivan vitun edellä. Tuntuu, että nykyäänkään, ainakaan Suomessa, porukka ei pääse lapsikuvauksissaan lähellekään näiden tunne-elämän kuvailun kattavuutta, syvällisyyttä ja humaaniutta sortumatta sellaiseen lässyttämiseen ja viisasteluun. Lisäksi toi Pakkalan kyky ja halu katsoa (1800-luvulla!) maailmaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä naisten, lasten ja vammaisten ja vähäosaisten näkökulmasta jotenkin samalta tasolta (mikä selittyy varmaankin tyypin omalla vaikealla lapsuudella) ja monia perinteisiä rooliasetelmia iloisesti rikkoen tekee muhun aina suuren vaikutuksen.

Tismalleen samoja vaikutelmia itselle iski kun opiskelijakloppina näitä luki. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää, mikä on allekirjoittaneelle kyllä erittäin harvinainen ilmiö kirjoja lukiessa.

Tykkäsin muistaakseni siitä kuinka näissä tais olla ihan mukava pohjavire enimmäkseen aina loppuun asti? Nykylukijana jotenkin aina venas, että eiköhän tämäkin johonkin karmeaan tragediaan pääty.

Neil Gaimanin Coralinen. Ihan kiva, mutta tää olis varmaan pitänyt lukea joskus penskana.

Ananaskääpiö wrote:

Lusku wrote:

piireissäkin liikuskeleva wrote:Teuvo Pakkalan lapsinovelleja. Maailmanluokan kirjallisuutta nämä. Ja aikaansa aivan vitun edellä. Tuntuu, että nykyäänkään, ainakaan Suomessa, porukka ei pääse lapsikuvauksissaan lähellekään näiden tunne-elämän kuvailun kattavuutta, syvällisyyttä ja humaaniutta sortumatta sellaiseen lässyttämiseen ja viisasteluun. Lisäksi toi Pakkalan kyky ja halu katsoa (1800-luvulla!) maailmaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä naisten, lasten ja vammaisten ja vähäosaisten näkökulmasta jotenkin samalta tasolta (mikä selittyy varmaankin tyypin omalla vaikealla lapsuudella) ja monia perinteisiä rooliasetelmia iloisesti rikkoen tekee muhun aina suuren vaikutuksen.

Tismalleen samoja vaikutelmia itselle iski kun opiskelijakloppina näitä luki. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää, mikä on allekirjoittaneelle kyllä erittäin harvinainen ilmiö kirjoja lukiessa.

Tykkäsin muistaakseni siitä kuinka näissä tais olla ihan mukava pohjavire enimmäkseen aina loppuun asti? Nykylukijana jotenkin aina venas, että eiköhän tämäkin johonkin karmeaan tragediaan pääty.

Pääasiassa ei tainu olla suurempia tragedioita ainakaan siinä ensimmäisessä sarjassa. Tämähän myohemmin kirjoittanut kyllä traagisempaakin tavaraa.

Lusku wrote:

Ananaskääpiö wrote:

Lusku wrote:

piireissäkin liikuskeleva wrote:Teuvo Pakkalan lapsinovelleja. Maailmanluokan kirjallisuutta nämä. Ja aikaansa aivan vitun edellä. Tuntuu, että nykyäänkään, ainakaan Suomessa, porukka ei pääse lapsikuvauksissaan lähellekään näiden tunne-elämän kuvailun kattavuutta, syvällisyyttä ja humaaniutta sortumatta sellaiseen lässyttämiseen ja viisasteluun. Lisäksi toi Pakkalan kyky ja halu katsoa (1800-luvulla!) maailmaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä naisten, lasten ja vammaisten ja vähäosaisten näkökulmasta jotenkin samalta tasolta (mikä selittyy varmaankin tyypin omalla vaikealla lapsuudella) ja monia perinteisiä rooliasetelmia iloisesti rikkoen tekee muhun aina suuren vaikutuksen.

Tismalleen samoja vaikutelmia itselle iski kun opiskelijakloppina näitä luki. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää, mikä on allekirjoittaneelle kyllä erittäin harvinainen ilmiö kirjoja lukiessa.

Tykkäsin muistaakseni siitä kuinka näissä tais olla ihan mukava pohjavire enimmäkseen aina loppuun asti? Nykylukijana jotenkin aina venas, että eiköhän tämäkin johonkin karmeaan tragediaan pääty.

Pääasiassa ei tainu olla suurempia tragedioita ainakaan siinä ensimmäisessä sarjassa. Tämähän myohemmin kirjoittanut kyllä traagisempaakin tavaraa.

Tää on taas yks "ehkä maailman paras kirja" -sarjaa. Ihan huikeeta kamaa kun esim. yks luku menee siihen, että valitetaan valaskuvien paksuudesta. Kirjoitin vaatimattoman filosofisen tutkielman lajitermien semantiikan liepeiltä romaanin innoittamana.

^Sulla tuli vissiin väärä quote tohon, eli puhut mitä ilmeisimmin Moby Dickistä.

Kirjoitin vaatimattoman filosofisen tutkielman lajitermien semantiikan liepeiltä romaanin innoittamana.

Liittyyks tää jotenki siihen kirjassa esiintyvään naurahdukseen Linnén teoriasta valaasta nisäkkäänä? "Valashan on kala ja täts it".

Tässä kirjassa on kyllä niin paljon. Eräs mielenkiintoinen teema on hulluus. Ahabin toimintaa en halua selittää latteasti pelkästään mielenvikaisuudella, mutta kyllähän kirjassa annetaan selvästi ymmärtää, että kapteenia vaivaa pahimmanlaatuinen mania. Sen lisäksi kirjassa esiintyy muitakin hulluja, kuten Pip ja teoksen alussa profetoinut Elia. Mikä vieläkin kiinostavampaa, itse kertojan teksti muuttuu paikoin äänilajiin, mikä mielestäni vastaa hämmentävän hyvin psykoottisen ihmisen tajunnanvirtaa ja ilmaisua.

Lusku wrote:^Sulla tuli vissiin väärä quote tohon, eli puhut mitä ilmeisimmin Moby Dickistä.

Kirjoitin vaatimattoman filosofisen tutkielman lajitermien semantiikan liepeiltä romaanin innoittamana.

Liittyyks tää jotenki siihen kirjassa esiintyvään naurahdukseen Linnén teoriasta valaasta nisäkkäänä? "Valashan on kala ja täts it".

Tässä kirjassa on kyllä niin paljon. Eräs mielenkiintoinen teema on hulluus. Ahabin toimintaa en halua selittää latteasti pelkästään mielenvikaisuudella, mutta kyllähän kirjassa annetaan selvästi ymmärtää, että kapteenia vaivaa pahimmanlaatuinen mania. Sen lisäksi kirjassa esiintyy muitakin hulluja, kuten Pip ja teoksen alussa profetoinut Elia. Mikä vieläkin kiinostavampaa, itse kertojan teksti muuttuu paikoin äänilajiin, mikä mielestäni vastaa hämmentävän hyvin psykoottisen ihmisen tajunnanvirtaa ja ilmaisua.

Kyllä, kyllä & kyllä.

Liittyy myös tähän jumalkirjaan:

Valaiden taksonomian historia on muuten helvetin kiinnostava ja kertoo samalla aika tavalla ihmisten maailmankuvien muutoksista.

Harold Bloom - Anatomy of Influence

80-vuotiaan kirjallisuuskriitikon/tutkijan ja Yalen professorin teos hänelle rakkaimmista kirjailijoista ja kirjallisista vaikutussuhteista. Pohjavireenä on selkästi melankolinen hyväksijättö maailmalle (ja kirjallisuudelle), mutta myös keskisormia jaksellaan bloommaiseen tyyliin nostella vieläkin ahkerasti. Keskiössä on tunne, että viimein on ymmärretty kirjallisista pääasioista sen verran, mitä niistä voi ihminen lopulta elinaikanaan ymmärtämään. Shakespearea rakastetaan ja ymmärretään semmoisilla leveleillä mihin en varmaan itse ikinä pysty.

Vaikka oonkin eri mieltä monista Bloomin mielipiteistä, niin päällimmäiseks nousee tunne, että olis hienoa jos maailmassa olis vieläkin ihmisiä, jotka pystyy omistamaan elämänsä yhtä totaalisesti kirjallisuudelle ja sen ymmärtämiselle.

PS. Bloom on kirjoittanut omista odotuksistaan huolimatta vielä monta teosta tänkin jälkeen ja opettaa ilmeisesti vieläkin suht aktiivisesti.

ei vittu mikä meno wrote:

Lusku wrote:^Sulla tuli vissiin väärä quote tohon, eli puhut mitä ilmeisimmin Moby Dickistä.

Kirjoitin vaatimattoman filosofisen tutkielman lajitermien semantiikan liepeiltä romaanin innoittamana.

Liittyyks tää jotenki siihen kirjassa esiintyvään naurahdukseen Linnén teoriasta valaasta nisäkkäänä? "Valashan on kala ja täts it".

Tässä kirjassa on kyllä niin paljon. Eräs mielenkiintoinen teema on hulluus. Ahabin toimintaa en halua selittää latteasti pelkästään mielenvikaisuudella, mutta kyllähän kirjassa annetaan selvästi ymmärtää, että kapteenia vaivaa pahimmanlaatuinen mania. Sen lisäksi kirjassa esiintyy muitakin hulluja, kuten Pip ja teoksen alussa profetoinut Elia. Mikä vieläkin kiinostavampaa, itse kertojan teksti muuttuu paikoin äänilajiin, mikä mielestäni vastaa hämmentävän hyvin psykoottisen ihmisen tajunnanvirtaa ja ilmaisua.

Kyllä, kyllä & kyllä.

Liittyy myös tähän jumalkirjaan:

Valaiden taksonomian historia on muuten helvetin kiinnostava ja kertoo samalla aika tavalla ihmisten maailmankuvien muutoksista.

Tää vaikuttaa keskustelulta johon pitää tutustua.

Justus wrote:

ei vittu mikä meno wrote:

Lusku wrote:^Sulla tuli vissiin väärä quote tohon, eli puhut mitä ilmeisimmin Moby Dickistä.

Kirjoitin vaatimattoman filosofisen tutkielman lajitermien semantiikan liepeiltä romaanin innoittamana.

Liittyyks tää jotenki siihen kirjassa esiintyvään naurahdukseen Linnén teoriasta valaasta nisäkkäänä? "Valashan on kala ja täts it".

Tässä kirjassa on kyllä niin paljon. Eräs mielenkiintoinen teema on hulluus. Ahabin toimintaa en halua selittää latteasti pelkästään mielenvikaisuudella, mutta kyllähän kirjassa annetaan selvästi ymmärtää, että kapteenia vaivaa pahimmanlaatuinen mania. Sen lisäksi kirjassa esiintyy muitakin hulluja, kuten Pip ja teoksen alussa profetoinut Elia. Mikä vieläkin kiinostavampaa, itse kertojan teksti muuttuu paikoin äänilajiin, mikä mielestäni vastaa hämmentävän hyvin psykoottisen ihmisen tajunnanvirtaa ja ilmaisua.

Kyllä, kyllä & kyllä.

Liittyy myös tähän jumalkirjaan:

Valaiden taksonomian historia on muuten helvetin kiinnostava ja kertoo samalla aika tavalla ihmisten maailmankuvien muutoksista.

Tää vaikuttaa keskustelulta johon pitää tutustua.

Tos on aika informatiivinen pläjäys siitä, miten valaista tuli nisäkkäitä: http://www.intechopen.com/books/new-app ... -history-o

Se ei tosin ole aatehistoriallisesti kovin syvällinen. Jos kiinnostaa, niin kantsii vilkaista myös niin & näin -numerosta 1/15 suomentajan jälkisanat "Kalajuttuun": http://www.netn.fi/lehti/niin-nain-115

Se tosin löytyy vaan paperisena.

Edit. Niin ja kantsii vilkaista myös edellisen viestini Amazon-linkki.

Ananaskääpiö wrote:

Lusku wrote:

piireissäkin liikuskeleva wrote:Teuvo Pakkalan lapsinovelleja. Maailmanluokan kirjallisuutta nämä. Ja aikaansa aivan vitun edellä. Tuntuu, että nykyäänkään, ainakaan Suomessa, porukka ei pääse lapsikuvauksissaan lähellekään näiden tunne-elämän kuvailun kattavuutta, syvällisyyttä ja humaaniutta sortumatta sellaiseen lässyttämiseen ja viisasteluun. Lisäksi toi Pakkalan kyky ja halu katsoa (1800-luvulla!) maailmaa sekä yhteiskunnallisia kysymyksiä naisten, lasten ja vammaisten ja vähäosaisten näkökulmasta jotenkin samalta tasolta (mikä selittyy varmaankin tyypin omalla vaikealla lapsuudella) ja monia perinteisiä rooliasetelmia iloisesti rikkoen tekee muhun aina suuren vaikutuksen.

Tismalleen samoja vaikutelmia itselle iski kun opiskelijakloppina näitä luki. Taisi siinä joku kyynelkin vierähtää, mikä on allekirjoittaneelle kyllä erittäin harvinainen ilmiö kirjoja lukiessa.

Tykkäsin muistaakseni siitä kuinka näissä tais olla ihan mukava pohjavire enimmäkseen aina loppuun asti? Nykylukijana jotenkin aina venas, että eiköhän tämäkin johonkin karmeaan tragediaan pääty.

Iikka-raukkaa kun joskus ensimmäisen kerran luin, olin kyllä ensimmäistä kertaa HYVIN pitkään aikaan valmis murtumaan täydellisesti, jos loppu olis ollut niin traaginen kuin nykyproosapäissään sen oli uumoillut.

Ton NOFXn tarinan tossa just viimeistelin loppuun ja olihan se wild ride ja viihdyttävä lasaus.

Karl Ove Knausgård : Taisteluni, kuudes kirja

Nyt on koko sarja luettu
Sanoisin, että kuudennen osan keskellä oleva 400 sivuinen essee oli turha, mutta muuten koko sarja aivan täyttä rautaa. Haluaisin niin nähdä Karl Oven livenä (köh ), mutta ilmeisesti ei ainakaan Helsingin kirjamessujen ohjelmassa oo.

tyylikäs skedechinoissa wrote: mä en kyllä tarkoittanut mitään tämmöistä, nimittäin mulle on nimenomaan vanhat klassikot aina ollut kaikkein tärkeimpiä ja läheisimpiä kirjoja, teini-ikäisenä myös mainitsemani dostojevski. en siis mitenkään varsinaisesti kyseenalaista esim tolstoin ja dostojevskin arvoa, vaan ihan positiivisesti suhtautuen hämmästelen sitä, miten ne puhuttelee ihmisiä yhä

Siis, niin, en tarkoittanutkaan postauksella, että olisit tarkoittanut. Toin vain esille oman mielipiteeni asiasta, ja uskaltauduin sanomaan pari juttua, jotka on välillä mielessä pyörinyt, ja ei ollut siis tarkoitus olettaa mitään, mutta harmi, jos siitä tuli se esille.

dags_g wrote:

Islaa wrote:

dags_g wrote: Ihan hyvä Hornby. Kirjoittaa edelleen aivan helvetin hyvin ja jossain vaiheessa kirjaa ajattelin että tää saattais olla jopa Tosi Hyvä Kirja. Mutta ei tarina ja teema sit kuitenkaan kantanut ihan loppuun asti. Mutta paljon hyviä juttuja ja on vaan ihailtava miten toi teksti on yhtä aikaa niin helppolukuista mutta silti älykästä eikä aliarvioi lukijaa.

Oi, että. Kiva kuulla tämä. Olen lukenut melkein kaikki Hornbyt. Innostus taantui Juliettiin, mutta taidan ottaa tän kirjan lainaan seuraavaksi.

Oon ite lukenu kaikki sen romaanit, Fever Pitch jäänyt jostain syystä sit taas lukematta. Yleisesti oon tykänny kyllä tosi paljon, mitä nyt nuortenkirja Slam oli ihan paska ja How to Be Goodistakin on aika nihkeät muistot. Tosin ton Goodin luin joskus teininä viimeks, pitäis varmaan lukea uusiks joskus. High Fidelity ehkä edelleen se paras Hornby.

Minä olen lukenut Fever Pitchin, ja kylllä sen lukeminen kannatti. Eka Hornbyn kirja, jonka luin. En tota tykännyt ennen kirjan lukemista jalkapallosta kovin paljoa, mutta tämän romaanin takia vaihdoinkin mielipidettä ja lämpenin Arsenalille. Oli hauska, ja nauroin joitakin kertoja ihan ääneen näille sattumuksille, jotka on tapahtunut Nickille itselleen ilmeisesti. Erityisesti jäi mieleen se keskisormen tapaus.


Olen tässä sitten lukenut pari kirjaa.



Isabel Allenden Henkien Talo: kolmen sukupolven tarina 1900-luvun alusta ilmeisesti, perheestä ja erityisesti kolmesta naisesta Latinalaisessa Amerikan valtiossa, joka muuttuu sisältäpäin tarinan aikana moneen otteeseen, esimerkiksi sotilasvallankaappauksen seurauksena. Kuten monet lattari -kirjailijat, myös Allenden teoksessa on maagista realismia kaiken sen keskellä, johon kuuluu erilaiset kertomukset luokkataistelusta, politiikasta, avioliitosta ja rakkaudesta lähietäisyydeltä. Pidin tästä, koska tämä oli aika nopeatempoinen ja maalasi tavallaan leveän kuvan maailmasta ja ihmisistä siinä samalla, joista on vaikea olla eri mieltä.

Lisäksi sitten luin Irving Washingtonilta pari lyhyttä tarinaa, mitä näitä nyt oli, Rip Van Winkle ja The Legend of Sleepy Hollow, joista jälkimmäinen ei ollutkaan kauhua ja vähemmän yllättäen ei myöskään juoneltaan samankaltainen kuin Tim Burtonin leffa.