Punk in Finland

Lucia Berlin:Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia.

Nihilisti wrote:Juho Hämäläinen Rautaratsun selässä - Rajuilman nousu, uho ja tuho
Ihan viihdyttävä bändikirja, jonka lukee ns. kertaistumalta.

Jouluna perinteisesti luettu aina joku bändibiografia niin nyt se oli tää. Ihan hyvä tähän tarkoitukseen, kiitosta myös tiiviistä ilmaisusta. Toisaalta 200 sivua riitti hyvin siihenkin nähden että täähän oli vaan kokoelma ryyppy- ja panotarinoita.

Ohtosen Metsäkansan tarina tuli luettua viimeksi.

Arthur Rimbaud:Kirjeitä Afrikasta ja runoilijakomeetan kirjeitä.

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
Ihan ok, mutta valitettavan usein lähti ajatus harhailemaan.

Timo Jutilan "elämäkerta" ja oli kyllä oikein kunnon paskaa se! Suosittelen.

Bitchfinder General wrote:Timo Jutilan "elämäkerta" ja oli kyllä oikein kunnon paskaa se! Suosittelen.

mukavaa joulua turkuun BFG!!!

Marc Behm: Vaanijan silmässä
Aika älytön juttu

Karl Ove Knausgård - Taisteluni, kuudes osa

Enemmän esseistiikkaa kun noissa edellisissä osissa, skippasin nämä Celaniin yms. liittyvät esteettis-filosifiset jutut koska en ymmärtänyt niistä hölkäsen pöläystä. Mieleen jäi Mein Kampf - essee, missä kaveri yrittää tuorein silmin tutkailla hitleriä ja kyseistä teosta.

Björn Wahlroosin Markkinat & Demokratia, nyt Marxin Capitalin Volume 2 menossa.

Jeff Guinn: The Road To Jonestown

5/5 kirja Jim Jonesin elämästä ja kuolemasta. Eipä jäänyt epäselväksi että mitä tapahtui vuosien varrella ja mihin se kaikki lopulta johti. Suosittelen juu.

Miikka Niiranen & Pekka Salminen - Sä maksat.
Henry Rollins - Smile you're traveling.

Molemmat oli oolrait, suht nopsaan tuli luettua nämä eli ihan mielenkiintoista settiä. Rollinsilta tekis mieli tilaa enemmänkin teoksia.

This Wheel's on Fire: Levon Helm and the Story of The Band

Seuraavaksi lähtee Robbie Robertsonin Testimony

Juha Hurme: Nyljetyt ajatukset
Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

Matti Lackman - Kullervo Manner. Kumouksellisen muotokuva.

Punaisen Suomen diktaattorin ja pitkäaikaisesta emigrantti-SKP:n puheenjohtajan / puoluesihteerin elämänkerta on raskasta kahlattavaa. Kirja jakautuu neljään päälukuun, joista kolme ensimmäistä käsittelevät Mannnerin elämää Suomessa, viimeisen (yli puolet kirjasta nielaisevan) luvun kertoessa Neuvostoliittoon paenneiden suomalaiskommunistien sisäisistä kiistoista.

Kolme ensimmäistä lukua kulkevat kohtalaisen suoraviivaisesti ja kronologisesti. Lackman kertoo tapahtumat ja Mannerin roolin niissä, mikä tarkoittaa ajoittaista luettelomaisuutta. Mannerin urakehitys ensiksi eduskunnan puhemieheksi, sitten SDP:n puheenjohtajaksi ja lopulta Kansainvaltuuskunnan johtajaksi, sisällissodan loppupuolella myös yksinvaltiaaksi, tuodaan esiin, mutta Mannerin näihin asemiin nostaneet ominaisuudet jäävät hämärän peittoon.

Lähes lukukelvottomaksi kirja muuttuu Neuvostoliittoa käsittelevässä luvussa, joka tuntuu loputtomalta kokoelmalta suomalaiskommunistien sisäisiä kiistoja ja puolenvaihdoksia. Viimeinen luku etenee kronologian sijaan temaattisesti, minkä vuoksi toistoa tulee melko paljon ja kokonaiskuva esimerkiksi Mannerin karkoitukseen johtavista käänteistä jää hämäräksi. Lackmann esittelee ja tyrmää Aino Kuusisen esittämän teorian, jonka mukaan OW Kuusinen olisi jo 1920-luvun lopussa valmistellut Mannerin 1935 tapahtunutta syrjäyttämistä lähettämällä tämän Amerikkaan. Syyksi epäsuosioon esitetään Mannerin ja hänen vaimonsa Hanna Malmin 1930-luvun alussa kehittelemä petosteoria, jonka mukaan bolsevikit pettivät Suomen vallankumouksen solmiessaan rauhan keväällä 1918. Kirjan aiemmassa luvussa Lackman esittelee kevään 1918 tapahtumat petosteoriaan sopivalla tavalla, mutta tuo myös ilmi - monen emigranttikommunistin tavoin - varsinaisen vallankumouksellisen tilanteen olleen jo syksyllä 1917. Petosteorian esiin nostaminen 1930-luvun Neuvostoliitossa - vähemmistökansalaisia muutenkin ahdistaneessa ilmapiirissä - tuntuu jälkiviisaasti lähes itsemurhayritykselta. Lackman tarjoaakin perimmäiseksi syyksi Mannerin pettymystä ja masennusta SKP:n hampaattomuuteen.

Mannerin kohtaloksi tuli kuitenkin vasta vuonna 1935 pidetty kotietsintä, jossa silloin jo entisen puoluejohtajan asunnolta löydettiin mm. Trotskin kirjallisuutta. Lackman ei tartu siihen, miten kenelläkään poliittista silmää omaavalla voi olla yksityiskokoelmassaan Moskovassa Trotskia vuonna 1935. Manner saa kymmenen vuoden vankileirituomion ja kuolee 1939 ilmeisesti verraten luonnollisesti keuhkosairauteen. Neuvostoarkistoista löytyneissä asiakirjoissa Mannerin työmoraalia vankileirillä kehutaan erinomaiseksi.

Kumouksellisen muotokuva vahvistaa käsitystäni, että SKP ja varsinkin sen emigranttijohto oli totaalisen kujalla Suomen olosuhteista 1920- ja 1930-luvuilla. 1920-luvun alkuvuodet vallankumoushaaveineen vielä mennevät aikakauden piiriin - kyllähän silloin Saksassakin aidosti pelättiin kommunistikumousta - mutta 1930-luvulle tullessa puoluetoiminta esitetään loputtomana oikeaoppisuuden korostamisena, jolle Lackmankaan ei oikein tuo esiin kosketuspintaa Suomen todellisiin oloihin. Suomalaiskommunistien näkemysten jyrkentyminen uudessa kotimaassaan on luonnollista - välttämätöntä - mutta harjoittiko puoluejohto minkäänlaista ei-ideologista itsekritiikkiä, se jää epäselväksi.

Pienellä fontilla ja kahdessa palstassa etenevä teksti tuntuu paljon sivumääräänsä (lähdeviitteet alkavat sivulta 213) pidemmältä. Hieman hyppien teosta voi suositella aiheesta kiinnostuneille. Suomalaiskommunistien toiminnasta Neuvostoliitossa kiinnostuneille parempia teoksia ovat esim. Antero Uiton tuore OW Kuusisen elämänkerta sekä Arvo Tuomisen muistelmat. Jälkimmäiset on toki nautittava melkoisen suolahyppysellisen kanssa.