Punk in Finland

e.

Mä luen pääasiassa kotimaista kirjallisuutta. Osaksi se johtuu siitä että opintojen kautta on törmännyt moneen klassikkoon, joka on ollut todella hyvä ja sen myötä on sitten halunnut lukea muutakin samantyyppistä jne. Nykykirjailijoita tunnen toisaalta tosi huonosti.

Tavallinen lukija arvostaa kai usein kirjassa viihdyttävää juonta, kun taas kirjallisuutta opiskelevan on pakko tarkastella teosta sanataiteena. Ei mulla ole kirjojen lukemisen ilo minnekään kadonnut, tosin kehno kieli ärsyttää enemmän kuin ennen, mutta toisaalta paskoja kirjoittajia ei ole pakko lukea. Kirjojen kanssa on toki sama kuin musiikinkin, eli kun paljon lukemisen kautta alkaa oppia paremmin sijoittamaan kutakin kirjailijaa ja teosta omaan kontekstiinsa, kirjoja tulee ehkä myös arvioineeksi tosin. Myös intertekstuaalisuus, eli kirjan viittaaminen johonkin toiseen kirjaan/kirjailijaan on helpompi huomata mitä enemmän lukee. Eli periaatteessa opiskelu tai runsas harrastuneisuus tekevät lukemisesta analyyttisempää.

tsiiah wrote:Yleistäen. Arvostatteko?

Kyllä. Arto Salminen on paras. Kari Hotakainen myös hyvä. Arto Salmisesta tekee ainutlaatuisen se, että toisin kuin normaalit, kultalusikka suussa syntyneet kirjailijat, hän on nähnyt myös köyhien elämää.

ei jostain syystä iske

e.

Tuomas Kyrö taitaa olla uusin löytö näistä nykykirjailijoista. Vanhempaa suomalaista(=80-luvusta taaksepäin) ei ole kyllä jaksanut lukea paljoa paskaakaan.

tsiiah wrote: Tuolla holokausti-topikissa puhuttiin Täällä pohjantähden alla -teosten lukemisesta. Onkohan vain omalle kohdalle sattunut vai onko tosiaan niin, että Suomessa on punaisten "näkökulmasta" kirjoitettua kirjallisuutta enemmän?

No mua ko. topikissa yllätti väite, että Pohjantähti olis muka valtaosalle suomalaisista käsitys siitä miten vuoden 1918 tapahtumat meni. Tohdin epäillä, mutta vitustakos minä tiedän. Mun ymmärtääkseni Tuntematon on edelleenkin se, jonka suomalaiset paremmin tuntee kuin Pohjantähden. Ja valitettavasti molemmista valtaosa taitaa tuntea leffaversiot eikä romaanit, mikä ainakin mun mielestä kaventaa kovastikin käsitystä siitä mitä noissa teoksissa oikeastaan edes sanotaan.

Vuoden 1918 jälkeen ilmestyi paljon ns. vapaussotakirjallisuutta, joka oli siis valkoisen puolen tai sitä symppaavien tuottamaa. Muunlainen aiheen käsittely olis ollut mahdotonta, vaikka Sillanpään Hurskas kurjuus onkin poikkeus. Tuosta kirjallisuudesta ei vaan taida mikään olla noussut kaanoniin saakka, mikä johtunee siitä, että noin kipeästä asiasta kirjoittaminen vaatii ajallista etäisyyttä pienessä maassa jossa ei oikein voi välttyä olemasta jollain tapaa osallinen. Pohjantähti oli aikoinaan siksi niin suuri teos, että se ensimmäistä kertaa käsitteli asiaa toisesta näkökulmasta. Mä en edelleenkään pitdä Pohjantähteä mitenkään "punaisten puolelta" kirjoitettuna eikä se semmoisena olisi klassikkoasemaansa saavuttanutkaan. Enemmänkin teos valottaa Koskelan suvun kautta torpparinäkökulmaa, mutta osoittaa kyllö varsin hyvin miksi kapina oli tuomittu epäonnistumaan. Lisäksi Koskelan suvun "kapinallisuuskin" taitaa tiivistyä Akseliin, joka taas iän ja kokemusten sekä vihdoin maanomistajuuden myötä muuttuu varsin maltilliseksi mielipiteissään - joissain kannanotoissaan jopa samanlaiseksi mitä nuorempana vastusti. Mutta se on sitä ihmisyyttä se.

Eli en todellakaan sanois että punaista kirjallisuutta on enemmän, koska Pohjantähteäkään ei sellaiseksi lasketa. Tendenssikirjallisuus ylipäätään ei kestä aikaa, eli sen taiteelliset ansiot harvoin riittää. Jotain Elvi Sinervoakaan ei taida lukea enää kukaan (pitäis kyllä kokeilla).

Joo tykkään. Tosin mihkään oikeasti uusiin kirjailijoihin en oo perehtyny.

Mukan Timo K. on aika kova jätkä, sen romaaneja ja jopa runojakin oon diggaillu pitkään.

Vielä sen verran tohon näkökulmaan, että vaikka jonkun romaanin päähenkilöt olisivat tietynlaisia henkilöitä (torppareita, köyhiä, naisia tai neekereitä), niin se ei vielä tarkoita sitä ettäkö romaani sinällään edustaisi torpparin/köyhän/naisen/neekerin näkökulmaa, päinvastoin.

Kotimainen kirjallisuus on kyllä niin laaja käsite etten jaksa ees alkaa miettimään mitä kaikkee on tullu luettuu.

Eipä tule enää juuri muuta luettuakaan kuin kotimaista, ehkä joka kymmenes lukemani kirja on käännöskirjallisuutta. 60-luvulta tähän päivään tulee pääasiassa luettua ja tiputellaan nyt vielä nimiä top vitosen verran: Ojaharju, Ruuth, Salama, Seppälä, Skiftesvik. No mainitaan vielä Haanpää, joka on mieluisin hieman vanhemmista tekijöistä.

e.

No Hans Selo nyt ainakin.

Hannu Raittilan Canal Grande on kanssa musta ihan lukemisen arvoinen teos.

frau möse wrote:Vielä sen verran tohon näkökulmaan, että vaikka jonkun romaanin päähenkilöt olisivat tietynlaisia henkilöitä (torppareita, köyhiä, naisia tai neekereitä), niin se ei vielä tarkoita sitä ettäkö romaani sinällään edustaisi torpparin/köyhän/naisen/neekerin näkökulmaa, päinvastoin.

Tokihan "Täällä Pohjantähden alla" edustaa enemmän sellaista yleisinhimillistä (positiivisessa merkityksessä) näkökulmaa, mutta samalla myös köyhien ja torppareiden näkökulmaa. Eikä tämä tosiaan ole mikään suuri ongelma, vaikka olettamukseni suomalaisten historiantuntemuksesta on huomattavasti negatiivisempi kun sinulla.