Atlas Shrugged käännetty suomeks ja ilmestyy piakkoin!

[Unski Kumbayah]

No niin
Alan just kuuntelemaan.

http://areena.yle.fi/1-50249856

[Turku Zog]

Kuuntelin Ylen haastattelun. Randin moraalifilosofiasta ei voi mun mielestäni puhua ymmärrettävästi käsittelemättä sen hyve-eettistä pohjaa. Tämän takia tuntui, että mm. suhtautumisesta altruismiin ja kollektivismiin ladeltiin perinteisiä puolitotuuksia. Näkemys Randin epäkonsistenttiudesta kansalaisoikeusliikeen suhteen ja tämän pitäminen mahdollisena osoituksena konservatiivisuudesta jätti vaikutelman, että keskustelijoilla ei ollut hallussa positiivisen ja negatiivisen vapauskäsityksen erot, eli oikeuksien ja vapauden välinen ristiriita. Radiopuffi on tietty vaan radiopuffi, mutta siitä jäi vähän sellainen olo, että olisi kannattanut perehtyä paremmin sekä klassisen liberalismin että Randin ajattelun perusteisiin aiheen hahmottamiseksi.

Itse en muuten ole Randia lukenut, mutta aihe kiinnostaa osana klassisen liberalismin historiaa sekä ennen kaikkea (populaari)kulttuuri-ilmiönä. Luin just Watchmenin uusiksi. Sen hahmoilla oli enemmän Rand-vaikutteita mitä muistinkaan.

[Trollface-mies]

Kuuntelin Ylen haastattelun. Randin moraalifilosofiasta ei voi mun mielestäni puhua ymmärrettävästi käsittelemättä sen hyve-eettistä pohjaa. Tämän takia tuntui, että mm. suhtautumisesta altruismiin ja kollektivismiin ladeltiin perinteisiä puolitotuuksia. Näkemys Randin epäkonsistenttiudesta kansalaisoikeusliikeen suhteen ja tämän pitäminen mahdollisena osoituksena konservatiivisuudesta jätti vaikutelman, että keskustelijoilla ei ollut hallussa positiivisen ja negatiivisen vapauskäsityksen erot, eli oikeuksien ja vapauden välinen ristiriita. Radiopuffi on tietty vaan radiopuffi, mutta siitä jäi vähän sellainen olo, että olisi kannattanut perehtyä paremmin sekä klassisen liberalismin että Randin ajattelun perusteisiin aiheen hahmottamiseksi.

Itse en muuten ole Randia lukenut, mutta aihe kiinnostaa osana klassisen liberalismin historiaa sekä ennen kaikkea (populaari)kulttuuri-ilmiönä. Luin just Watchmenin uusiksi. Sen hahmoilla oli enemmän Rand-vaikutteita mitä muistinkaan.

Haastattelija oli semmosen sorttinen että sillä lähti kysymykset ja keskustelu helposti laukalle ja rönsyilemään. Mikä tietysti on hyväkin juttu tavallaan koska se kertoo siitä että on ainakin aidosti innostunut aiheistaan. Mutta itse taas en joka kerta jaksa kaikkea ryhtyä purkamaan sen enempää kuin pakko on, ja haastattelijan mielipiteillekin saa ja voi jättää tilaa. Selvät virheet tulee oikaistua, kuten se käsitys siitä, että Rand olisi tykännyt Reaganin hallinnosta, ja itselleni on arvoitus miten mitään kirjoittamaani oli mahdollista sillä tavalla tulkita.

Randin suhtautuminen kansalaisoikeusliikkeeseen oli kyllä sen verran ambivalentti että siinä kohtaa voi mielestäni puhua ihan perustellusti de facto luisumisesta konservatismiin, jossa Rand hyvin varhasessa vaiheessa lipes kuvitelmiin siitä kuinka kansalaisoikeusaktivistit vaatii "etnisiä etuoikeuksia" ja alkoi mouhota miten syrjintäkielto rikkoo markkinoiden vapautta ja liikkeenharjoittajien oikeuksia. Siis aikakautena, jolloin se vuoden 1964 kansalaisoikeuslaki jumalauta säädettiin, että ihmiset esimerkiksi pääsisi äänestämään.

Tässä kohtaa sanoisin, että jutustelu positiivisen ja negatiivisen vapauskäsityksen erojen merkityksellisyydestä alkaa mennä hyvin äkkiä valkoisista etuoikeuksista nautiskelevan ihmisen teennäis-älylliseksi masturboinniksi. Miten nyt ylipäätään tässä kontekstissa määrittelet nämä käsitteet? Rand julisti olevansa negatiivisten vapauksien kannalla, mutta miten 1960-luvun Yhdysvaltain etniset suhteet määräytyy tässä jaottelussa? Valkoisella liikkeenharjoittajalla, työnantajalla tai osavaltion viranomaisella oli selvästi näihin aikoihin positiivinen vapaus; jokainen niistä oli oma herransa ja niillä oli valta käyttää asemaansa. Musta väestö vaati negatiivista vapautta, eli vapautta valtiorakenteiden sorrosta, vapautta syrjinnästä, vapautta pelosta. No, siinä kohtaa kun tätä jälkimmäistä negatiivista vapautta alettiin edistämään ja ensimainittua postiivista vapautta purkamaan, niin amerikkalaisilla libertaristeilla, jotka lähes kaikki oli valkoisia, oli kova tarve selostaa että tää homma menee nyt ihan väärin, varmaan toki ihan puhtaasti mitä vilpittömämmistä Isaiah Berlinin filosofiaan liittyvistä syistä.

[Turku Zog]

Randin suhtautuminen kansalaisoikeusliikkeeseen oli kyllä sen verran ambivalentti että siinä kohtaa voi mielestäni puhua ihan perustellusti de facto luisumisesta konservatismiin, jossa Rand hyvin varhasessa vaiheessa lipes kuvitelmiin siitä kuinka kansalaisoikeusaktivistit vaatii "etnisiä etuoikeuksia" ja alkoi mouhota miten syrjintäkielto rikkoo markkinoiden vapautta ja liikkeenharjoittajien oikeuksia. Siis aikakautena, jolloin se vuoden 1964 kansalaisoikeuslaki jumalauta säädettiin, että ihmiset esimerkiksi pääsisi äänestämään.

Tässä kohtaa sanoisin, että jutustelu positiivisen ja negatiivisen vapauskäsityksen erojen merkityksellisyydestä alkaa mennä hyvin äkkiä valkoisista etuoikeuksista nautiskelevan ihmisen teennäis-älylliseksi masturboinniksi. Miten nyt ylipäätään tässä kontekstissa määrittelet nämä käsitteet? Rand julisti olevansa negatiivisten vapauksien kannalla, mutta miten 1960-luvun Yhdysvaltain etniset suhteet määräytyy tässä jaottelussa? Valkoisella liikkeenharjoittajalla, työnantajalla tai osavaltion viranomaisella oli selvästi näihin aikoihin positiivinen vapaus; jokainen niistä oli oma herransa ja niillä oli valta käyttää asemaansa. Musta väestö vaati negatiivista vapautta, eli vapautta valtiorakenteiden sorrosta, vapautta syrjinnästä, vapautta pelosta. No, siinä kohtaa kun tätä jälkimmäistä negatiivista vapautta alettiin edistämään ja ensimainittua postiivista vapautta purkamaan, niin amerikkalaisilla libertaristeilla, jotka lähes kaikki oli valkoisia, oli kova tarve selostaa että tää homma menee nyt ihan väärin, varmaan toki ihan puhtaasti mitä vilpittömämmistä Isaiah Berlinin filosofiaan liittyvistä syistä.

Tästä huomaa ettet ole Randin kulmaa ihan sisäistänyt. Aiheesta saisi varmaan pitkänkin keskustelun, mutta en rationaalisena egoistina taida taida siihen lähteä.

Haastattelija oli semmosen sorttinen että sillä lähti kysymykset ja keskustelu helposti laukalle ja rönsyilemään. Mikä tietysti on hyväkin juttu tavallaan koska se kertoo siitä että on ainakin aidosti innostunut aiheistaan. Mutta itse taas en joka kerta jaksa kaikkea ryhtyä purkamaan sen enempää kuin pakko on, ja haastattelijan mielipiteillekin saa ja voi jättää tilaa. Selvät virheet tulee oikaistua, kuten se käsitys siitä, että Rand olisi tykännyt Reaganin hallinnosta, ja itselleni on arvoitus miten mitään kirjoittamaani oli mahdollista sillä tavalla tulkita.

Joo, missään nimessä en odota että tollaisen radiohastattelun puitteissa saisi asioita aina täsmällisesti esitettyä ja ilman muuta hienoa että purat jotain aiheeseen liittyviä myyttejä. Kirjassa varmasti paljon hyvää. Tuli vaan diletanttina tarve nostaa pari kohtaa esiin joissa olisi voinut petrata.

[Lana Ctrl-Alt-Del Rey]

Luin just Watchmenin uusiksi. Sen hahmoilla oli enemmän Rand-vaikutteita mitä muistinkaan.

Kun nyt tuli tuossa alla noi kansalaisoikeudet puheeksi niin Alan Moorehan totesi Watchmeniä varten Randia luettuaan, että maailmankuvansa oli white supremacist.

[Lana Ctrl-Alt-Del Rey]

Luin just Watchmenin uusiksi. Sen hahmoilla oli enemmän Rand-vaikutteita mitä muistinkaan.

Kun nyt tuli tuossa alla noi kansalaisoikeudet puheeksi niin Alan Moorehan totesi Watchmeniä varten Randia luettuaan, että maailmankuvansa oli white supremacist.

Siis Randin, ei Mooren.

[Lana Ctrl-Alt-Del Rey]

Tossa:

I had to look at The Fountainhead. I have to say I found Ayn Rand's philosophy laughable. It was a "white supremacist dreams of the master race," burnt in an early-20th century form. Her ideas didn't really appeal to me, but they seemed to be the kind of ideas that people would espouse, people who might secretly believe themselves to be part of the elite, and not part of the excluded majority.

[Turku Zog]

Tossa:

I had to look at The Fountainhead. I have to say I found Ayn Rand's philosophy laughable. It was a "white supremacist dreams of the master race," burnt in an early-20th century form. Her ideas didn't really appeal to me, but they seemed to be the kind of ideas that people would espouse, people who might secretly believe themselves to be part of the elite, and not part of the excluded majority.

Varsinkin uuden tv-sarjan valossa toi on kyllä jännä tieto. Olen yrittänyt hahmottaa Watchmenin Rand-connectionia. Löysin neljä selvää viittausta tai vaikutetta.

Veidtin suunnitelmaan kuului erillaisten lahjakkuuksien värvääminen osaksi projektia, jonka taustalta paljastuu pyrkimys mullistaa yhteiskunta. Nämä tyypit sitten alkoivat katoilla mystisesti kuten Galtin värväämät ihmiset Atlas Shruggedissa.

Alkuperäinen Silkkiaave rakastuu raiskaajaansa Fountainheadista tutulla tavalla.

Mustan kanuunalaivan tarinoiden käsikirjoittaja Max Shea on ilmeinen Steve Ditko -pastissi. Ditkohan oli vannoutunut objektivisti, joka poltti säännöllisesti siltoja julkaisijoihin kokiessaan taiteellisen integriteettinsä uhatuksi. Tämän tekee jälkeenpäin ajatellen mielenkiintoiseksi se, että Moore katkaisi suhteensa DC:hen muistaakseni just Watchemenin tekijänoikeuskiistojen takia.

Rorschach taas on pastissi Ditkon hahmosta Mr. A, jonka moraalifundamentalismia on buustattu lapsuuden traumoista kumpuavalla patologisella konservativismilla.

Musta vaikutta siltä, että Moore on lukenut Randin romaanit ja epäilemättä niiden sisältö on hämmentänyt ja vituttanut josta seurauksena keittiöpsykologisten karrikatyyrien luominen. Tämä tuntuu olevan aika yleistä suhtautumisessa Randiin. Provokatiivisen ajattelijan ajatuksista hyvin ymmärrettävästi provosoidutaan ja sen sijaan että niihin yritettäisiin päästä paremmin sisälle aletaan kirjoittajaa psykologisoimaan ja hieman säälin sekaisesti homma kuitataan esim. vaikealla lapsuudella. Rorschach on helvetin upea sarjishahmo, mutta Rand-kulmasta hyvin matalaotsainen. Silkkiaavetta taas pidän aika kiinnostavana vetona kun tuntee Fountainheadin raiskauskohtauksen taustoja kirjailijan kannalta.

[Lana Ctrl-Alt-Del Rey]

Juu, tosi vaikeita ja hämmentäviä on Randin ajatukset jotka kumpuaa todella massiivisesta filosofian tuntemuksesta.

[Trollface-mies]

Tossa:

I had to look at The Fountainhead. I have to say I found Ayn Rand's philosophy laughable. It was a "white supremacist dreams of the master race," burnt in an early-20th century form. Her ideas didn't really appeal to me, but they seemed to be the kind of ideas that people would espouse, people who might secretly believe themselves to be part of the elite, and not part of the excluded majority.

Varsinkin uuden tv-sarjan valossa toi on kyllä jännä tieto. Olen yrittänyt hahmottaa Watchmenin Rand-connectionia. Löysin neljä selvää viittausta tai vaikutetta.

Veidtin suunnitelmaan kuului erillaisten lahjakkuuksien värvääminen osaksi projektia, jonka taustalta paljastuu pyrkimys mullistaa yhteiskunta. Nämä tyypit sitten alkoivat katoilla mystisesti kuten Galtin värväämät ihmiset Atlas Shruggedissa.

Alkuperäinen Silkkiaave rakastuu raiskaajaansa Fountainheadista tutulla tavalla.

Mustan kanuunalaivan tarinoiden käsikirjoittaja Max Shea on ilmeinen Steve Ditko -pastissi. Ditkohan oli vannoutunut objektivisti, joka poltti säännöllisesti siltoja julkaisijoihin kokiessaan taiteellisen integriteettinsä uhatuksi. Tämän tekee jälkeenpäin ajatellen mielenkiintoiseksi se, että Moore katkaisi suhteensa DC:hen muistaakseni just Watchemenin tekijänoikeuskiistojen takia.

Rorschach taas on pastissi Ditkon hahmosta Mr. A, jonka moraalifundamentalismia on buustattu lapsuuden traumoista kumpuavalla patologisella konservativismilla.

Musta vaikutta siltä, että Moore on lukenut Randin romaanit ja epäilemättä niiden sisältö on hämmentänyt ja vituttanut josta seurauksena keittiöpsykologisten karrikatyyrien luominen. Tämä tuntuu olevan aika yleistä suhtautumisessa Randiin. Provokatiivisen ajattelijan ajatuksista hyvin ymmärrettävästi provosoidutaan ja sen sijaan että niihin yritettäisiin päästä paremmin sisälle aletaan kirjoittajaa psykologisoimaan ja hieman säälin sekaisesti homma kuitataan esim. vaikealla lapsuudella. Rorschach on helvetin upea sarjishahmo, mutta Rand-kulmasta hyvin matalaotsainen. Silkkiaavetta taas pidän aika kiinnostavana vetona kun tuntee Fountainheadin raiskauskohtauksen taustoja kirjailijan kannalta.

Rorschach ja Mr. A on ihan lock, ja sen tossa kirjassani mainitsinkin. Silkkiaaveen ja Koomikon suhteen yhteneväisyyttä Fountainheadiin en hokannut, eli tässä pistit paremmaks.

Tosin tarkkoja jos ollaan, niin Koomikon raiskausyritys jää yrityksen asteelle, Fountainheadissa sen sijaan Roark tekee mitä tekee ja loppuun asti. Asetelma muutenkin vähän erilainen (Dominique ei tiedä, kuka Roark on, jne.).

[Hyödytön idiootti]

Tilattu Kun maailma järkkyi, adlibris.comista 9,90€

[Turku Zog]

Rorschach ja Mr. A on ihan lock, ja sen tossa kirjassani mainitsinkin. Silkkiaaveen ja Koomikon suhteen yhteneväisyyttä Fountainheadiin en hokannut, eli tässä pistit paremmaks.

Tosin tarkkoja jos ollaan, niin Koomikon raiskausyritys jää yrityksen asteelle, Fountainheadissa sen sijaan Roark tekee mitä tekee ja loppuun asti. Asetelma muutenkin vähän erilainen (Dominique ei tiedä, kuka Roark on, jne.).

Koomikon ja Silkkiaaveen suhde on Watchmenin hämmentävintä draamallista antia ja se toimii eräänlaisena emotionaalisena kliimaksina koko tarinalle, kun kolmanneksi viimeisellä sivulla Sally Jupiter suutelee Koomikon valokuvaa. Rand-yhteyden kautta se tuntuisi tulevan tulee jotenkin ymmärrettävämmäksi, mutta en viitsi siitä enempää huterien muistikuvien perusteella lätistä.

Heh, katsoin viime viikolla Watchmenin innoittamana Stonen leffan Alexander ja sellainen tuli eilen vielä mieleen, että Rand piti itseään modernina Aristoteleenä ja tämän työn jatkajana. Veidt taas piti itseään modernina Aleksanteri Suurena. Sekä Veidtillä että Aleksanterilla oli vähän niin kuin valkoisen miehen kunniataakkana levittää sivistystä, joka siis Mooren yllä olevasta sitaatista päätellen oli hänen mielestään myös Randilla. Leffasta muistui, että Aristoteles oli Aleksanterin opettaja ja innoittaja. Menee ehkä vähän liian monimutkaiseksi assosioinniksi, mutta toisaalta Moore on monimutkaisten assosiaatioiden mies.

[Trollface-mies]

Rorschach ja Mr. A on ihan lock, ja sen tossa kirjassani mainitsinkin. Silkkiaaveen ja Koomikon suhteen yhteneväisyyttä Fountainheadiin en hokannut, eli tässä pistit paremmaks.

Tosin tarkkoja jos ollaan, niin Koomikon raiskausyritys jää yrityksen asteelle, Fountainheadissa sen sijaan Roark tekee mitä tekee ja loppuun asti. Asetelma muutenkin vähän erilainen (Dominique ei tiedä, kuka Roark on, jne.).

Koomikon ja Silkkiaaveen suhde on Watchmenin hämmentävintä draamallista antia ja se toimii eräänlaisena emotionaalisena kliimaksina koko tarinalle, kun kolmanneksi viimeisellä sivulla Sally Jupiter suutelee Koomikon valokuvaa. Rand-yhteyden kautta se tuntuisi tulevan tulee jotenkin ymmärrettävämmäksi, mutta en viitsi siitä enempää huterien muistikuvien perusteella lätistä.

Heh, katsoin viime viikolla Watchmenin innoittamana Stonen leffan Alexander ja sellainen tuli eilen vielä mieleen, että Rand piti itseään modernina Aristoteleenä ja tämän työn jatkajana. Veidt taas piti itseään modernina Aleksanteri Suurena. Sekä Veidtillä että Aleksanterilla oli vähän niin kuin valkoisen miehen kunniataakkana levittää sivistystä, joka siis Mooren yllä olevasta sitaatista päätellen oli hänen mielestään myös Randilla. Leffasta muistui, että Aristoteles oli Aleksanterin opettaja ja innoittaja. Menee ehkä vähän liian monimutkaiseksi assosioinniksi, mutta toisaalta Moore on monimutkaisten assosiaatioiden mies.

Juu siis nyt kun päästiin Oliver Stoneen, niin monta kertaa olen päätäni vaivannut sillä voisiko "Wall Street" -leffaa pitää jonkinlaisena kuvauksena siitä miten reaalikapitalismi vieraantui Randin ihanteista?

Siis kun miettii Bud Foxin hahmoa, niin sehän nimenomaan päätyy valitsemaan oikotien ja yrittää päästä elämässä ja markkinoilla eteenpäin helpolla, ymmärtämättä että kapitalismi vaatii korkeimpia mahdollisia hyveitä ja ahkeruutta, ja että markkinoilla täytyy toteuttaa omaa luovuuttaan ja omaa visiotaan eikä vain hyväksikäyttää sisäpiirin tietoa ja valtasuhteita, koska kaiki tällä tavalla hankittu on hataralla pohjalla. Lopulta Fox menee niin pitkälle että jopa lähestulkoon pettää isänsä.

Gordon Gekko puolestaan on jonkinlainen antirandilainen hahmo, siis siinä mielessä että sillä on Randin sankarien yli-inhimilliset ominaisuudet mutta se on jotenkin ajautunut voiman pimeälle puolelle. Ainutlaatuisen kyvykäs mies, joka on itse luonut oman omaisuutensa, mutta sanoo sitten yhdessä kohtauksessa, että "I create nothing, I own", mikä on aika lailla saatanallinen antiteesi Randin arvoille, koska kapitalistin pitää nimenomaan olla luova yksilö. Lisäksi nää Gekkon yritysvaltaukset ja firmojen myyminen osina on sellaista toimintaa, jonka Rand esittää "Atlas Shruggedin" kolmannessa osassa oireellisena merkkinä siitä, miten kapitalismin horjuessa moraalittomat haaskalinnut kerääntyy yritysten raatojen äärelle.

Sitten siinä on se vanha kuuskymppinen meklari, Lou Mannheim, joka on jonkinlainen moraalinen ja oikeamielinen viisas vanha mies, joka koittaa välittää Bud Foxille oikeita meklarin arvoja. Mannheimin repliikit on aika kuvaavia:

Jesus, can't make a buck in this market, country's going to hell faster than when that sonofabitch Roosevelt was around... too much cheap money sloshing around the world. The biggest mistake we ever made was letting Nixon get off the gold standard.

Stick to the fundamentals, that's how IBM and Hilton were built...good things sometimes take time.

You're part of something here, Bud. The money you make for people creates science and research jobs. Don't sell that out.


Sattumaa? Nää kommentit vois olla suoraan Randilta. Markkinat luo vaurautta, tiedettä, edistystä, työtä ihmisille. Hyvien firmojen rakentaminen vie aikansa, vanha kunnon yrityskapitalismi oli jotain. Ja kultakanta takaisin. Siis kyllähän nää on peruskamaa eittämättä vanhan koulun markkinoiden miehissä, mutta kun sen yhdistää tän kertomuksen moraliteettiin ja Gekkon ja Foxin hahmoihin niin... pistää miettimään.

Ja loppujen lopuksi, pakkohan Stonen oli Randin tuotanto tuntea. Mutta tää jäi mulla niin spekulaation asteelle enkä selviä merkkejä tai kytköksiä löytänyt, niin en ihan rohjennut painettuun asuun laittaa.

[Turku Zog]

Juu siis nyt kun päästiin Oliver Stoneen, niin monta kertaa olen päätäni vaivannut sillä voisiko "Wall Street" -leffaa pitää jonkinlaisena kuvauksena siitä miten reaalikapitalismi vieraantui Randin ihanteista?

Siis kun miettii Bud Foxin hahmoa, niin sehän nimenomaan päätyy valitsemaan oikotien ja yrittää päästä elämässä ja markkinoilla eteenpäin helpolla, ymmärtämättä että kapitalismi vaatii korkeimpia mahdollisia hyveitä ja ahkeruutta, ja että markkinoilla täytyy toteuttaa omaa luovuuttaan ja omaa visiotaan eikä vain hyväksikäyttää sisäpiirin tietoa ja valtasuhteita, koska kaiki tällä tavalla hankittu on hataralla pohjalla. Lopulta Fox menee niin pitkälle että jopa lähestulkoon pettää isänsä.

Gordon Gekko puolestaan on jonkinlainen antirandilainen hahmo, siis siinä mielessä että sillä on Randin sankarien yli-inhimilliset ominaisuudet mutta se on jotenkin ajautunut voiman pimeälle puolelle. Ainutlaatuisen kyvykäs mies, joka on itse luonut oman omaisuutensa, mutta sanoo sitten yhdessä kohtauksessa, että "I create nothing, I own", mikä on aika lailla saatanallinen antiteesi Randin arvoille, koska kapitalistin pitää nimenomaan olla luova yksilö. Lisäksi nää Gekkon yritysvaltaukset ja firmojen myyminen osina on sellaista toimintaa, jonka Rand esittää "Atlas Shruggedin" kolmannessa osassa oireellisena merkkinä siitä, miten kapitalismin horjuessa moraalittomat haaskalinnut kerääntyy yritysten raatojen äärelle.

Sitten siinä on se vanha kuuskymppinen meklari, Lou Mannheim, joka on jonkinlainen moraalinen ja oikeamielinen viisas vanha mies, joka koittaa välittää Bud Foxille oikeita meklarin arvoja. Mannheimin repliikit on aika kuvaavia:

Jesus, can't make a buck in this market, country's going to hell faster than when that sonofabitch Roosevelt was around... too much cheap money sloshing around the world. The biggest mistake we ever made was letting Nixon get off the gold standard.

Stick to the fundamentals, that's how IBM and Hilton were built...good things sometimes take time.

You're part of something here, Bud. The money you make for people creates science and research jobs. Don't sell that out.


Sattumaa? Nää kommentit vois olla suoraan Randilta. Markkinat luo vaurautta, tiedettä, edistystä, työtä ihmisille. Hyvien firmojen rakentaminen vie aikansa, vanha kunnon yrityskapitalismi oli jotain. Ja kultakanta takaisin. Siis kyllähän nää on peruskamaa eittämättä vanhan koulun markkinoiden miehissä, mutta kun sen yhdistää tän kertomuksen moraliteettiin ja Gekkon ja Foxin hahmoihin niin... pistää miettimään.

Ja loppujen lopuksi, pakkohan Stonen oli Randin tuotanto tuntea. Mutta tää jäi mulla niin spekulaation asteelle enkä selviä merkkejä tai kytköksiä löytänyt, niin en ihan rohjennut painettuun asuun laittaa.

Muistan Wallstreetin kyllä erinmaisena piru toisella olkapäällä ja enkeli toisella tyylisenä moraliteettitarinana, joka usein nähdään jostain mulle hämäräksi jääneestä syystä yksioikoisena kapitalismin kritiikinä. Näkemisestä on niin paljon aikaa, että en ole osannut yhdistää Randiin, mutta Geckon kommentti on kyllä niin antirandia, että voit hyvinkin olla oikeilla jäljillä vaikutteista. Tarttee katsoa uusiksi. Onko jatko-osassa mitään kiinnostavaa?

[Hyödytön idiootti]

Törmäsin tälläiseen, Politiikasta podcast: Kirjailijahaastattelussa Jussi Jalonen https://politiikasta.fi/wp-content/uplo ... vol.-1.mp3

Laitetaan kuunteluun myöhemmin tänään.