Re: Jussi Parviainen!
Posted: 17 Jan 2023, 14:41
Sen piti olla kiva kesäelokuva
Rutiköyhä ohjaaja teki elokuvan, jota ei ole koskaan saanut esittää. Sen tekeminen johti vuosien sotaan Jussi Parviaisen kanssa. Ohjaaja haluaisi räjäyttää koko elokuvan.
TILAAJILLE
Jussi Parviainen ja Sasu Kerman kuvaamassa elokuvan Karuselli loppukohtausta vuonna 2016.
Jussi Parviainen ja Sasu Kerman kuvaamassa elokuvan Karuselli loppukohtausta vuonna 2016. KUVA: LIGHT-CONE RY
Tero Kartastenpää HS
7.1. 2:00 | Päivitetty 8.1. 10:05
”JÄÄTHÄN katsomaan?” Sasu Kerman kysyy.
Autossa on lämmin, ulkona pakkasta. Kermanin oma auto ei lähtenyt käyntiin. Sakari Kuosmanen on hakenut hänet kotoa ja kuskaa nyt Kuopion keskustaan, elokuvateatteri Kuvakukkoon. On joulukuu 2021.
”En mä ehkä ihan kokonaan”, Kuosmanen sanoo.
”Voi hitsi. Olisit jäänyt.”
Kermanin ohjaaman Karuselli-elokuvan piti saada ensi-iltansa Kuvakukossa muutamaa kuukautta aiemmin. Kuosmasella on siinä sivurooli.
”Ootko leikannut sitä yhtään?”
Kerman on leikannut elokuvaa kuukausien ajan. Kuosmanen suostuu jäämään.
”Tulta päin”, Kerman sanoo.
Niin Jussi Parviainen oli tokaissut hänelle ennen Karusellin kuvauksia. Parviainen näyttelee toisen päärooleista.
Nyt Parviainen vaatii, ettei elokuvaa saa esittää lainkaan. Siksi ensi-ilta peruuntui ja vain yksityisnäytös on mahdollinen.
”Tiedän sen maineen ja millainen ääliö se osaa olla, kuulemma, ja sen, miten hyvä tyyppi se osaa olla”, Kuosmanen sanoo.
”Mutta miksi sä pelkäät sitä? Onko sillä joku mafia takana?”
”Ei, ei, kun lakimies”, Kerman sanoo.
Tekijänoikeuskiistojen ratkomiseen uppoaisi Kermanin laskujen mukaan tuhansia euroja.
”Ostetaan ässäarpa”, Kuosmanen sanoo.
ALUKSI KAIKKI meni hyvin.
Parviainen saapui Kuopioon kesällä 2016. Sasu Kerman järjesti hänelle hotellihuoneen sponsorisopimuksella.
Elokuva oli Kermanin neljäs. Edellinen, Patsaat kuolevat, oli käsitellyt elämän tuskaa.
Savon Sanomissa sitä verrattiin Andrei Tarkovskiin. Se palkittiin vuonna 2016 berliiniläisellä Wipe-amatöörielokuvafestivaalilla parhaasta ohjauksesta ja näyttelijästä.
Kermanista se oli vähän liian ”taiteellinen”. Ei sellainen, jolla lyödään läpi kaupallisena ohjaajana.
Karuselli voisi olla sellainen. Kiva kesäleffa, sopivasti toimintaa. Hän oli saanut luvan sovittaa kuopiolaisen kirjailijan Anneli Rantsin teoksen Kunnes kuolema vapauttaa. Omaelämäkerrallinen kirja kertoo nuoren tytön vaikeasta ja väkivaltaisesta ensirakkaudesta.
Ehkä tämän avulla Kerman saisi vihdoin palkkaa työstä, jota on tehnyt parikymmentä vuotta.
Elokuvien tekeminen oli aina ollut Kermanille luovimista, vaihdantataloutta ja esineistöjen etsimistä roskalavoilta.
Hänellä oli parisenkymmentä luottokaveria, jotka hallitsivat elokuvan eri osa-alueet. Monilla oli koulutusta tai kokemusta, mutta ei töitä. He olivat perustaneet pienen, voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen.
Tee-se-itse-ohjaajille hankalinta on hyvien näyttelijöiden saaminen. Kun ei ole rahaa, joutuu tyytymään tuttaviin ja harrastelijoihin.
KUOSMASEN kohdalla Kerman oli sattumalta oikeaan aikaan asialla. Kuosmanen halusi harjoitella kameratyöskentelyä ennen tärkeitä kuvauksia Aki Kaurismäen elokuvassa Toivon tuolla puolen, joka sai ensi-iltansa vuonna 2017. Karusellista hän sai palkkioksi kaljaa.
Parviaista Kerman lähestyi samoihin aikoihin, alkuvuodesta 2016.
Parviainen tuli tunnetuksi 1980-luvulla teatterin uudistajana ja ”aikansa superjulkkiksena”, kuten Kuukausiliite häntä nimitti. Hänen tunnetuimmat elokuvateoksensa ovat pohjautuneet riitoihin. Vuoden 1990 dokumentissa Yksinteoin Parviainen kävi tunnustuksellisesti läpi eroaan näyttelijä Sanna-Kaisa Palosta, joka haki yksityispuheluita sisältäneelle elokuvalle esityskieltoa. Parikymmentä vuotta myöhemmin ilmestyneessä Yksinteoin 2:ssa oli sama aihe, eri ero.
Parviainen innostui Karusellista niin, että alun perin kaavailtu sivurooli vaihtui pääosaan.
Kuvausten aloituskaronkkaa juhlittiin viinitilalla kesäkuussa. Parviainen sanoi Kermanille, että oli kiva päästä pitkästä aikaa näyttelemään.
Savon Sanomat tuli tekemään juttua kuvauksien aloittamisesta. Valokuvassa Kerman ja Parviainen katsovat kameraan kädet toistensa olalla ja hymyilevät.
KUVAKUKON KANKAALLA Karuselli alkaa vauhdilla.
Päähenkilö Anna karkaa ikkunasta ja halaa mennessään kaljaa juovaa isäänsä, Sakari Kuosmasta. Hän tapaa miehen, Jussi Parviaisen, joka kyyristyy kivikasan eteen ja alkaa nyyhkyttää kuolleen koiransa perään.
Molemmat lähtevät ajamaan autolla sateeseen. Miehen käyntikortissa lukee Timo Ranta, freelancer. Hän kertoo tekevänsä elokuvia ja ”sytyttävänsä tulipaloja, sotkevansa vaatteensa ja tappavansa koiriakin, tarvittaessa”.
Monien näyttelijöiden tyyli on kesäteatterimaista, mutta Parviainen puhuu rauhallisella, tasaisella äänellä.
Puolen tunnin kohdalla alkaa hahmon ensimmäinen raivokohtaus.
”Perkele, saatana, vitun huora, apina, ylös sieltä!”
Kuvataan monessa kohteessa: liikkuvassa junassa, hostellissa, järven rannalla.
Nähdään suuhun tungettuja aseita, mukilointia, verta viemärissä, rakkaudentunnustuksia.
Kaksikko pakenee maaseudulle, josta helikopteri etsii heitä.
Anna huijaa sieppaajaansa: puukottaa ja puree penistä.
Poliisipartio tavoittaa Timo Rannan metsästä.
”Anteeksi”, hän sanoo maassa ja puristaa pehmonallea.
PARVIAINEN EI ollut tyytyväinen Savon Sanomien juttuun.
Hän huusi Kermanille puhelimessa sen ilmestyttyä, koska Kerman oli kertonut, että elokuvaa tehdään hyvin pienellä budjetilla.
Vaikka tottahan se oli, Kerman oli saanut sen tekemiseen vain 12 000 euron apurahan.
Elokuvaa kuvattiin kronologisesti. Sellainen on hyvin epätavallista, sillä se lisää työtä ja kuvauspäiviä. Niitä oli tosin varattu koko kesäksi, mikä sekin on harvinaista.
Parviainen halusi kehittää hahmoille monimutkaisia taustatarinoita.
Kerman ei uskonut sellaisiin. Hänestä elokuva on raakaa toimintaa: kävele tuonne, avaa ovi, hymyile.
Kerman ei tuolloin uskonut myöskään käsikirjoitusten orjalliseen noudattamiseen, joten kuvauksia tehtiin improvisoiden.
Toinen pääosanäyttelijä löytyi vasta pari päivää ennen aloittamista. Meikkaaja soitti baarin terassilta, että ’tässä olisi tämmöinen tyttö, joka voisi lähteä näyttelemään’.
Kerman ei halunnut tehdä kirjallisia sopimuksia. Ettei tulisi olo, että tekijät eivät luota toisiinsa.
Ainoastaan apulaiskuvaajan kanssa Kerman kirjoitti pahvilapulle sopimuksen siitä, millaisia osuuksia tämä kuvaisi. He eivät tunteneet ennestään.
Parviaisen kanssa oli sovittu puhelimessa, että jos elokuva tuottaa jotain, tämä saa kymmenen prosenttia. Tästä viestinnästä ei ole jäänyt tallenteita.
Pitkät kuvauspäivät alkoivat painaa ryhmää.
Parviaisen taiteilijapersoona herätti kuitenkin ihastusta. ”Karismaattinen, viehättävä, suorastaan magneettinen”, eräs tekijäjoukon jäsen kuvailee häntä. Huumori oli härskiä. Toisinaan Parviainen esitti osuvia Spede-imitaatioita.
Elokuvan toinen käsikirjoittaja, myös valaisijana toiminut Jani Heikkinen neuvotteli Parviaisen kanssa jatkuvista lisäyksistä. Tämä halusi mukaan sivupersoonia ja takaumia murhien uhreista. Heikkinen pyrki kuitenkin pysymään kiistojen ulkopuolella.
Tunnelma oli hänestä erikoinen.
”Kun töihin päästiin, kaikki meni useimmiten hyvin ja porukka oli tyytyväistä, mutta pari kolme kertaa oli Jussin puolelta ihmeellistä lapsellista kiukuttelua, jolloin Sasu häntä lauhdutteli muun kuvausryhmän odottaessa.”
”Ajattelin silloin, että se on varmaan sitä kuuluisaa taiteilijan temperamenttia ja egoa.”
HEINÄKUUSSA TUNNELMA muuttui kokonaan.
Kuvattiin kohtausta, jossa iso väkijoukko juhli rannalla. Oli päälläseisojia, tulenpuhaltaja, nudisteja, pianonsoittaja järvessä.
Erään juhlijan oli tarkoitus kaapata pääosanainen tanssiin, ja he suutelisivat.
Sitä seuraisi kohtaus, jossa Parviaisen mustasukkainen hahmo alkaisi tapella suutelijan kanssa.
Suutelijaa näytellyt Riina Särkilahti oli ollut mukana Kermanin edellisessä elokuvassa. Hän on esiintynyt taikurina, julkaissut runoja ja näytellyt monissa projekteissa. Häntä pyydettiin lesborooliin todennäköisesti kuitenkin siksi, että hän on toiminut Kuopion Setan puheenjohtajana.
Kohtausta harjoiteltiin nuotion äärellä. Särkilahden piti näytellä potkaisevansa Parviaisen hahmoa.
”Vittu potkaisit oikeasti”, Parviainen huusi Särkilahden mukaan.
Tilanteen näki moni. Useat sanovat Särkilahden osuneen vahingossa. Särkilahti sanoo tähdänneensä sivuun.
”En potkaissut oikeasti, en tietenkään.”
Parviainen reagoi lyömällä.
Nyrkki iski vasempaan poskeen.
Särkilahti sanoo todenneensa rauhallisena: ”Sinä teit nyt noin.”
Parviainen alkoi huutaa ja potkia nuotiota. Hän haukkui koko kuvausryhmän.
Syntyi hälyä. Jotkut kohtauksessa avustaneet alkoivat itkeä.
Parviainen poistui paikalta ja kuvaukset lopetettiin siltä päivältä.
Seuraavana päivänä Kerman vaati Parviaista pyytämään anteeksi. Tämä soitti Särkilahdelle ja kertoi menneensä rooliin.
”Ihan sama, heippa”, Särkilahti kuvailee tuntemuksiaan.
Parviainen sanoo HS:lle, että lyönti oli ”vastaliike potkuun”, mutta sen enempää hän ei halua asiasta puhua.
Tuolloin Särkilahdelle oli tärkeintä, että elokuva valmistuisi. Sittemmin hän on miettinyt, että toimisi nyt toisin.
”Harmittaa, etten tehnyt siitä oikeusjuttua. Harmittaa tosi paljon.”
PARVIAISELLE HANKITTIIN auto, jota hänen kanssaan viihtyneet kuvausryhmän jäsenet käyttivät.
”He alkoivat ajella ympäri Kuopiota ja minä maksoin bensat”, Kerman sanoo.
Retkiltä löytyi uusia näyttelijöitä. Parviainen esitteli yhden Iltalehden jutussa, jossa hän kertoi myös, ettei halua muuttua ”kitkeräksi, haisevaksi äijäksi, joka lilluu ilkeyden ja yksinäisyyden liemessä”.
Kuvauksissa käytettiin välillä runsaasti päihteitä.
Kerman suostui tekemään kohtauksia, joiden ei oikeasti halunnut tulevan elokuvaan.
”Kuvasin Parviaisen mieliksi. Kun ei ollut rahaa, piti lähteä mukaan.”
Kuvausryhmä jakautui leireihin. Kermanin mielestä apulaiskuvaaja oli rajannut kuvat pieleen ja Kerman halusi kuvata itse. Se lisäsi riitoja. Apulaiskuvaaja kielsi aiempien kuviensa käytön.
”Se alkoi tuntua vallankaappaukselta, että ne kaappaavat elokuvan käsistä”, Kerman sanoo.
Välillä liikkui huhuja, että Parviaisen leiri haluaa tuhota kuvatut materiaalit. Catering-vastaava valvoi yötä myöten vahtimassa niitä.
Rutiköyhä ohjaaja teki elokuvan, jota ei ole koskaan saanut esittää. Sen tekeminen johti vuosien sotaan Jussi Parviaisen kanssa. Ohjaaja haluaisi räjäyttää koko elokuvan.
TILAAJILLE
Jussi Parviainen ja Sasu Kerman kuvaamassa elokuvan Karuselli loppukohtausta vuonna 2016.
Jussi Parviainen ja Sasu Kerman kuvaamassa elokuvan Karuselli loppukohtausta vuonna 2016. KUVA: LIGHT-CONE RY
Tero Kartastenpää HS
7.1. 2:00 | Päivitetty 8.1. 10:05
”JÄÄTHÄN katsomaan?” Sasu Kerman kysyy.
Autossa on lämmin, ulkona pakkasta. Kermanin oma auto ei lähtenyt käyntiin. Sakari Kuosmanen on hakenut hänet kotoa ja kuskaa nyt Kuopion keskustaan, elokuvateatteri Kuvakukkoon. On joulukuu 2021.
”En mä ehkä ihan kokonaan”, Kuosmanen sanoo.
”Voi hitsi. Olisit jäänyt.”
Kermanin ohjaaman Karuselli-elokuvan piti saada ensi-iltansa Kuvakukossa muutamaa kuukautta aiemmin. Kuosmasella on siinä sivurooli.
”Ootko leikannut sitä yhtään?”
Kerman on leikannut elokuvaa kuukausien ajan. Kuosmanen suostuu jäämään.
”Tulta päin”, Kerman sanoo.
Niin Jussi Parviainen oli tokaissut hänelle ennen Karusellin kuvauksia. Parviainen näyttelee toisen päärooleista.
Nyt Parviainen vaatii, ettei elokuvaa saa esittää lainkaan. Siksi ensi-ilta peruuntui ja vain yksityisnäytös on mahdollinen.
”Tiedän sen maineen ja millainen ääliö se osaa olla, kuulemma, ja sen, miten hyvä tyyppi se osaa olla”, Kuosmanen sanoo.
”Mutta miksi sä pelkäät sitä? Onko sillä joku mafia takana?”
”Ei, ei, kun lakimies”, Kerman sanoo.
Tekijänoikeuskiistojen ratkomiseen uppoaisi Kermanin laskujen mukaan tuhansia euroja.
”Ostetaan ässäarpa”, Kuosmanen sanoo.
ALUKSI KAIKKI meni hyvin.
Parviainen saapui Kuopioon kesällä 2016. Sasu Kerman järjesti hänelle hotellihuoneen sponsorisopimuksella.
Elokuva oli Kermanin neljäs. Edellinen, Patsaat kuolevat, oli käsitellyt elämän tuskaa.
Savon Sanomissa sitä verrattiin Andrei Tarkovskiin. Se palkittiin vuonna 2016 berliiniläisellä Wipe-amatöörielokuvafestivaalilla parhaasta ohjauksesta ja näyttelijästä.
Kermanista se oli vähän liian ”taiteellinen”. Ei sellainen, jolla lyödään läpi kaupallisena ohjaajana.
Karuselli voisi olla sellainen. Kiva kesäleffa, sopivasti toimintaa. Hän oli saanut luvan sovittaa kuopiolaisen kirjailijan Anneli Rantsin teoksen Kunnes kuolema vapauttaa. Omaelämäkerrallinen kirja kertoo nuoren tytön vaikeasta ja väkivaltaisesta ensirakkaudesta.
Ehkä tämän avulla Kerman saisi vihdoin palkkaa työstä, jota on tehnyt parikymmentä vuotta.
Elokuvien tekeminen oli aina ollut Kermanille luovimista, vaihdantataloutta ja esineistöjen etsimistä roskalavoilta.
Hänellä oli parisenkymmentä luottokaveria, jotka hallitsivat elokuvan eri osa-alueet. Monilla oli koulutusta tai kokemusta, mutta ei töitä. He olivat perustaneet pienen, voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen.
Tee-se-itse-ohjaajille hankalinta on hyvien näyttelijöiden saaminen. Kun ei ole rahaa, joutuu tyytymään tuttaviin ja harrastelijoihin.
KUOSMASEN kohdalla Kerman oli sattumalta oikeaan aikaan asialla. Kuosmanen halusi harjoitella kameratyöskentelyä ennen tärkeitä kuvauksia Aki Kaurismäen elokuvassa Toivon tuolla puolen, joka sai ensi-iltansa vuonna 2017. Karusellista hän sai palkkioksi kaljaa.
Parviaista Kerman lähestyi samoihin aikoihin, alkuvuodesta 2016.
Parviainen tuli tunnetuksi 1980-luvulla teatterin uudistajana ja ”aikansa superjulkkiksena”, kuten Kuukausiliite häntä nimitti. Hänen tunnetuimmat elokuvateoksensa ovat pohjautuneet riitoihin. Vuoden 1990 dokumentissa Yksinteoin Parviainen kävi tunnustuksellisesti läpi eroaan näyttelijä Sanna-Kaisa Palosta, joka haki yksityispuheluita sisältäneelle elokuvalle esityskieltoa. Parikymmentä vuotta myöhemmin ilmestyneessä Yksinteoin 2:ssa oli sama aihe, eri ero.
Parviainen innostui Karusellista niin, että alun perin kaavailtu sivurooli vaihtui pääosaan.
Kuvausten aloituskaronkkaa juhlittiin viinitilalla kesäkuussa. Parviainen sanoi Kermanille, että oli kiva päästä pitkästä aikaa näyttelemään.
Savon Sanomat tuli tekemään juttua kuvauksien aloittamisesta. Valokuvassa Kerman ja Parviainen katsovat kameraan kädet toistensa olalla ja hymyilevät.
KUVAKUKON KANKAALLA Karuselli alkaa vauhdilla.
Päähenkilö Anna karkaa ikkunasta ja halaa mennessään kaljaa juovaa isäänsä, Sakari Kuosmasta. Hän tapaa miehen, Jussi Parviaisen, joka kyyristyy kivikasan eteen ja alkaa nyyhkyttää kuolleen koiransa perään.
Molemmat lähtevät ajamaan autolla sateeseen. Miehen käyntikortissa lukee Timo Ranta, freelancer. Hän kertoo tekevänsä elokuvia ja ”sytyttävänsä tulipaloja, sotkevansa vaatteensa ja tappavansa koiriakin, tarvittaessa”.
Monien näyttelijöiden tyyli on kesäteatterimaista, mutta Parviainen puhuu rauhallisella, tasaisella äänellä.
Puolen tunnin kohdalla alkaa hahmon ensimmäinen raivokohtaus.
”Perkele, saatana, vitun huora, apina, ylös sieltä!”
Kuvataan monessa kohteessa: liikkuvassa junassa, hostellissa, järven rannalla.
Nähdään suuhun tungettuja aseita, mukilointia, verta viemärissä, rakkaudentunnustuksia.
Kaksikko pakenee maaseudulle, josta helikopteri etsii heitä.
Anna huijaa sieppaajaansa: puukottaa ja puree penistä.
Poliisipartio tavoittaa Timo Rannan metsästä.
”Anteeksi”, hän sanoo maassa ja puristaa pehmonallea.
PARVIAINEN EI ollut tyytyväinen Savon Sanomien juttuun.
Hän huusi Kermanille puhelimessa sen ilmestyttyä, koska Kerman oli kertonut, että elokuvaa tehdään hyvin pienellä budjetilla.
Vaikka tottahan se oli, Kerman oli saanut sen tekemiseen vain 12 000 euron apurahan.
Elokuvaa kuvattiin kronologisesti. Sellainen on hyvin epätavallista, sillä se lisää työtä ja kuvauspäiviä. Niitä oli tosin varattu koko kesäksi, mikä sekin on harvinaista.
Parviainen halusi kehittää hahmoille monimutkaisia taustatarinoita.
Kerman ei uskonut sellaisiin. Hänestä elokuva on raakaa toimintaa: kävele tuonne, avaa ovi, hymyile.
Kerman ei tuolloin uskonut myöskään käsikirjoitusten orjalliseen noudattamiseen, joten kuvauksia tehtiin improvisoiden.
Toinen pääosanäyttelijä löytyi vasta pari päivää ennen aloittamista. Meikkaaja soitti baarin terassilta, että ’tässä olisi tämmöinen tyttö, joka voisi lähteä näyttelemään’.
Kerman ei halunnut tehdä kirjallisia sopimuksia. Ettei tulisi olo, että tekijät eivät luota toisiinsa.
Ainoastaan apulaiskuvaajan kanssa Kerman kirjoitti pahvilapulle sopimuksen siitä, millaisia osuuksia tämä kuvaisi. He eivät tunteneet ennestään.
Parviaisen kanssa oli sovittu puhelimessa, että jos elokuva tuottaa jotain, tämä saa kymmenen prosenttia. Tästä viestinnästä ei ole jäänyt tallenteita.
Pitkät kuvauspäivät alkoivat painaa ryhmää.
Parviaisen taiteilijapersoona herätti kuitenkin ihastusta. ”Karismaattinen, viehättävä, suorastaan magneettinen”, eräs tekijäjoukon jäsen kuvailee häntä. Huumori oli härskiä. Toisinaan Parviainen esitti osuvia Spede-imitaatioita.
Elokuvan toinen käsikirjoittaja, myös valaisijana toiminut Jani Heikkinen neuvotteli Parviaisen kanssa jatkuvista lisäyksistä. Tämä halusi mukaan sivupersoonia ja takaumia murhien uhreista. Heikkinen pyrki kuitenkin pysymään kiistojen ulkopuolella.
Tunnelma oli hänestä erikoinen.
”Kun töihin päästiin, kaikki meni useimmiten hyvin ja porukka oli tyytyväistä, mutta pari kolme kertaa oli Jussin puolelta ihmeellistä lapsellista kiukuttelua, jolloin Sasu häntä lauhdutteli muun kuvausryhmän odottaessa.”
”Ajattelin silloin, että se on varmaan sitä kuuluisaa taiteilijan temperamenttia ja egoa.”
HEINÄKUUSSA TUNNELMA muuttui kokonaan.
Kuvattiin kohtausta, jossa iso väkijoukko juhli rannalla. Oli päälläseisojia, tulenpuhaltaja, nudisteja, pianonsoittaja järvessä.
Erään juhlijan oli tarkoitus kaapata pääosanainen tanssiin, ja he suutelisivat.
Sitä seuraisi kohtaus, jossa Parviaisen mustasukkainen hahmo alkaisi tapella suutelijan kanssa.
Suutelijaa näytellyt Riina Särkilahti oli ollut mukana Kermanin edellisessä elokuvassa. Hän on esiintynyt taikurina, julkaissut runoja ja näytellyt monissa projekteissa. Häntä pyydettiin lesborooliin todennäköisesti kuitenkin siksi, että hän on toiminut Kuopion Setan puheenjohtajana.
Kohtausta harjoiteltiin nuotion äärellä. Särkilahden piti näytellä potkaisevansa Parviaisen hahmoa.
”Vittu potkaisit oikeasti”, Parviainen huusi Särkilahden mukaan.
Tilanteen näki moni. Useat sanovat Särkilahden osuneen vahingossa. Särkilahti sanoo tähdänneensä sivuun.
”En potkaissut oikeasti, en tietenkään.”
Parviainen reagoi lyömällä.
Nyrkki iski vasempaan poskeen.
Särkilahti sanoo todenneensa rauhallisena: ”Sinä teit nyt noin.”
Parviainen alkoi huutaa ja potkia nuotiota. Hän haukkui koko kuvausryhmän.
Syntyi hälyä. Jotkut kohtauksessa avustaneet alkoivat itkeä.
Parviainen poistui paikalta ja kuvaukset lopetettiin siltä päivältä.
Seuraavana päivänä Kerman vaati Parviaista pyytämään anteeksi. Tämä soitti Särkilahdelle ja kertoi menneensä rooliin.
”Ihan sama, heippa”, Särkilahti kuvailee tuntemuksiaan.
Parviainen sanoo HS:lle, että lyönti oli ”vastaliike potkuun”, mutta sen enempää hän ei halua asiasta puhua.
Tuolloin Särkilahdelle oli tärkeintä, että elokuva valmistuisi. Sittemmin hän on miettinyt, että toimisi nyt toisin.
”Harmittaa, etten tehnyt siitä oikeusjuttua. Harmittaa tosi paljon.”
PARVIAISELLE HANKITTIIN auto, jota hänen kanssaan viihtyneet kuvausryhmän jäsenet käyttivät.
”He alkoivat ajella ympäri Kuopiota ja minä maksoin bensat”, Kerman sanoo.
Retkiltä löytyi uusia näyttelijöitä. Parviainen esitteli yhden Iltalehden jutussa, jossa hän kertoi myös, ettei halua muuttua ”kitkeräksi, haisevaksi äijäksi, joka lilluu ilkeyden ja yksinäisyyden liemessä”.
Kuvauksissa käytettiin välillä runsaasti päihteitä.
Kerman suostui tekemään kohtauksia, joiden ei oikeasti halunnut tulevan elokuvaan.
”Kuvasin Parviaisen mieliksi. Kun ei ollut rahaa, piti lähteä mukaan.”
Kuvausryhmä jakautui leireihin. Kermanin mielestä apulaiskuvaaja oli rajannut kuvat pieleen ja Kerman halusi kuvata itse. Se lisäsi riitoja. Apulaiskuvaaja kielsi aiempien kuviensa käytön.
”Se alkoi tuntua vallankaappaukselta, että ne kaappaavat elokuvan käsistä”, Kerman sanoo.
Välillä liikkui huhuja, että Parviaisen leiri haluaa tuhota kuvatut materiaalit. Catering-vastaava valvoi yötä myöten vahtimassa niitä.